Mainos:

Simon Elo on uudelle ryhmälleen rahaa vailla kansalaisilta

Julkaistu 18.6.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Perussuomalaisista irtaantunut Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoo, että ryhmä on pohtinut uutta nimeä viikonloppuna. 

Simon elo kertoo, että he aikovat perustaa puolueen, mutta käytännön asioiden hoitamiseen kuluu kuitenkin vielä kuukausia. Uutta nimeä he ovat myös pohtineet uudelle puolueelle ja luultavasti se kerrotaan ensi viikolla.

Puolueen perustamiseksi on kuitenkin ensin kerättävä 5 000 kannattajakorttia ja yhdistys pitää rekisteröidä. Elo uskoo, että 5 000 nimeä tulee helposti kasaan.

Tällä hetkellä ryhmä saa saa ryhmärahaa eduskunnalta eduskuntaryhmän pyörittämiseen ja Elo kertoo, että ryhmä aikoo tehdä uuden avauksen selvittääkseen, että voiko he hakea joukkorahoitusta. Ja, hän jatkaa:

Mainos:

"Ensin selvitetään laillisuusnäkökulmat, eli onko se ylipäätään mahdollista."

Elon mukaan joukkorahoituksessa ei ole sitä vaaraa, että varakkaammat pääsisi liiaksi vaikuttamaan politiikassa.

"Suurin osa lahjoituksista on pieniä. Uskomme, että tavalliset ihmiset haluavat pienellä tuellaan osoittaa, että vihan voima ei voita myönteisyyden voimaa."

Perussuomalaisten Tukisäätiö voisi Elon mukaan mahdollisesti rahoittaa uutta liikettä. Tukisäätiön hallituksen puheenjohtaja Raimo Vistbacka kertoo, että säätiön nykyisillä säännöillä ei ole mahdollista tukea eduskuntaryhmää.

Asiasta uutisoi: yle

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

20 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
suljetulle
suljetulle
9 years ago

Loikkareille rahaa, Loikkareille kyyti saunan taakse. Sinne ne käpykaartilaiset kuuluu.

Hannes58
Hannes58
9 years ago

Nyt kansalaiset kukkaron nyörit auki pitäähän pettureidenkin olla toimintakykyisiä.

IKirouta
IKirouta
9 years ago

”Loikkareille kyyti saunan taakse.” Ei näin! Pidetään kommentointi siistinä, vaikka kuinka v****aa. Jooko?
Kun poliittiset vastutajat ja muutki ryhmät (vihapuheenmetsästäjät) näitä lukee.
#ei saa antaa (p)elolle valtaa
5 000 nimeä ei tule todellakaan helposti kasaan.

kaj ström
kaj ström
9 years ago
Reply to  IKirouta

Saunan taakse ja heti ja niska LAUKAUS.

Lobbari
Lobbari
9 years ago

Uuvatit vois käyttää ensin bonuksena,elleivät olleet niin uuvatteja etteivät vaatineet bonuksia.No kansanedustajan ja ministerien palkastakin pitäis jäädä joku” markka”uuvattitouhun pyöritykseen.

Vanha
9 years ago

Pois hallituksesta eivät edusta mitään lailista puoluetta.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Elon juutalaiskytkökset maksavat mielellään suomen mädättämisen -ne tahot ovat korruption ja kieroilun mestareita, ovathan he koko saatanallisen järjestelmän itse luoneet.

-KUKAAN tavallinen ihminen ei tälle uuvattien roskasakille tule antamaan penninjeniä -sivistyneissä valtioissa näitä maata kuppaavia huijareita ei enää edes päästettäisi julkisuuteen, toisin on meillä Suomessa…

-Olemme henkisen ja moraalisen rappion pimeimmässä ytimessä.

Juha wiklund
Juha wiklund
9 years ago

Mitä vielä???

Maksakoon avustajoensa palkat omasta kukkarostaan. Kyllä kyykky jengi on tiennyt mihin soppaan on päänsä laittanut. Ei hallitukseen ollut pakko mennä.

Nyt pitää vaan kestää… kun Elon omia kommentteja maahanmuutosta lukee niin on vaikea uskoa etteikö hän itse myös rasisteiksi lukeudu.

Se että hyppää PStä pois ei tarkoita sitä että tyylinne olisi muuttunut. Olette vain toinen vaihtoehto rasisteille.

Lindeman Markku
Lindeman Markku
9 years ago

tää Elohan on täys pösilö, jumalauta että kehtaa, aikuinen ”mies”

Jussi Kankaristo
Jussi Kankaristo
9 years ago

Lainaus: ”Suurin osa lahjoituksista on pieniä. Uskomme, että tavalliset ihmiset haluavat pienellä tuellaan osoittaa, että vihan voima ei voita myönteisyyden voimaa.”
On pelkkää propagandaa, kun elo koettaa todistella olevansa myönteisyyden voiman puolella, sillä uusi, olematon vaihtoehto on valheen, itsekkyyden, pelkuruuden ja pettämisen puolella.
Vastapuoli, eli asioiden järjestystä vaativa puoli, Perussuomalaiset on todellisuudessa myönteisyyden puolella vaatiessaan rehellisyyttä ja kokonaisuuden huomioon ottamista. Maahanmuuton vastustaminen on todellisuudessa inhimillisyyttä, kun tarkastellaan kokonaisvaikutusta.

reiska
reiska
9 years ago

Mies on pihalla kuin heinäseiväs. Oli tarjottu valmis poliittinen platform ja ke-paikka tuli helposti sillä. Piti pettää se alusta !!?
Nyt kusi homma , ei taida tulla mitään jatkosta. Luominen on vaikeaa.

reiska
reiska
9 years ago

Siis kun saa liian helposti, niin ei ymmärrä sen arvoa. Nämä uuvatit pääsi liian helposti halla-ahon siivellä kansanedustajiksi.

pertti.lattu
pertti.lattu
9 years ago

Puolueelle uusi nimi ehdotus …ehdotan UUSI VOIMA

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  pertti.lattu

Kuvaavampi olisi PIMEYDEN VOIMA

Heikki K
Heikki K
9 years ago

Vai että uusi nimi? Hillotolpan opetuslapset?

Juha wiklund
Juha wiklund
9 years ago

Yle piilotti kauan tämän tiedon mutta nyt se on julkaistu

J. Kärkkäisen omistaja Juha Kärkkäinen tuomittiin lokakuussa 2013 käräjäoikeudessa sakkorangaistukseen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Taustalla oli J. Kärkkäisen omistaman verkkomedian eli Magneettimedian kirjoitukset, joissa syyttäjä näki piirteitä kansallissosialismista.

J. Kärkkäinen tuli Sipilän kanssa samojen yhtiöiden osakkaaksi

Eikö sama Sipilä pitänyt Hallaahoa kelvottomana hallitukseen juuri samasta syystä. Miten on mahdollista että Sipilän kaveri piiri vilisee samanlaisia herroja?

KK
KK
9 years ago

Elo, ei tipu eikä lirise, ei sitten liiran latia.

Lobbari
Lobbari
9 years ago

Sinulle juha wiklund ja muillekin.Pääministeri ei voi lähtökohtaisesti ottaa kantaa yksittäistapaukseen ja varsinkaan kun ei tunne asiaa 🙂

LUE TÄMÄ simon
LUE TÄMÄ simon
9 years ago

” Uskomme, että tavalliset ihmiset haluavat pienellä tuellaan osoittaa, että.. ”

Sinä Simon Elostelija, tavalliset ja epätavallisetkin ihmiset eivät sinua, rahan ja vallan himoista nilviäistä halua tukea, kehtaatkin vielä julkisesti kerjätä, hyi helvetti..

Nuole Soinin hilloa vaan ja jätä paskan jauhamisesi sikseen..

juudaksen juhannus juksaus
juudaksen juhannus juksaus
9 years ago

Tämän kaverin henkinen kotimaa on siis omien sanojensa mukaan israel ja että juutalainenko olisi kansalta joskus pyytänyt rahaa kansallismielisiä vastaan.tai niin kuin itse söpösti sanoo ”uskomme että tavalliset ihmiset haluavat pienellä tuellaan osoittaa, että vihan voima ei voita myönteisyyden voimaa.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.