Sebastian Tynkkysen analyysi presidentinvaalien toisesta kierroksesta ja kenen taakse Perussuomalaiset asettuvat
Sebastian Tynkkynen kirjoittaa asiasta seuraavasti:
Perussuomalaiset eivät voittaneet presidentinvaaleja, mutta perussuomalaiset valitsevat presidentinvaalien voittajan.
Tämä johtuu siitä, että tällä kertaa olemme vaa’ankieliasemassa, kun massiivinen parinkymmenen prosentin potti ääniä lähtee uusjakoon. Jos perussuomalaiset äänestävät pääosin Haavistoa, seuraa vaalien yllätys ja hän nipin napin tuleekin valittua presidentiksi. Jos puolestaan perussuomalaiset äänestävät Stubbia, hän voittaa selvin luvuin.
Allekirjoitan useamman keskustalaisen analyysin, jonka mukaan Olli Rehnin äänet jakautuvat puokkiin Stubbin ja Haaviston kesken. Tämä on loogista. Olli Rehniä äänestäneet ihmiset ovat äänestäneet ehdokasta, joka esimerkiksi on piin kova EU-federalisti ja uskoo sukupuolia olevan enemmän kuin kaksi. Sama ääni menee helposti kummalle tahansa, Stubbille tai Haavistolle. Essayahin (1,5%), Harkimon (0,5%) ja Aaltolan (1,5%) äänet menevät aika lailla Stubbille. Anderssonin äänet (4,9%) menevät Haavistolle. Urpilaisen äänet (4,3%) menevät pääosin Haavistolle.
Kun Rehnin äänet menevät puoliksi (7,6% + 7,6%), on hyvin helppo laskea, että Haavisto pääsee vihervasemmiston ja keskustan tuella reiluun 40 prosenttiin, mutta presidenttitie katkeaa kuin seinään, jos yli puolet perussuomalaisista ei äänestä Haavistoa. Ja toisin päin kyse on siitä, että jos Haavisto onnistuu vakuuttamaan perussuomalaiset, Stubb vahvana ennakkosuosikkina ei ylitäkään maaliviivaa. Koen, että tunnen perussuomalaista ajattelua kohtuullisen hyvin.
Syy, miksi perussuomalaisten lopullinen äänestyspäätös Stubbin ja Haaviston suhteen on vielä arvoitus, liittyy yhteen keskeiseen asiaan. Meidän näkökulmastamme molemmat ehdokkaat ovat kovin liberaaleja punavihreässä arvomielessä. Janalla, jossa toisessa päässä on itsenäinen Suomi ja toisessa päässä EU-liittovaltio, me sijoitamme heidät molemmat EU-liittovaltiopäätyyn, kun esimerkiksi Jussi Halla-ahon sijoittaisimme itsenäisen Suomen päätyyn.
En itsekään vielä aidosti pysty päättämään, kumpi ehdokkaista laittaisi presidenttinä enemmän Suomen edun etusijalle. Siksi tulen herkällä korvalla kuuntelemaan tulevia tenttejä. Perussuomalaiset ovat vähän itsepäistä porukkaa. Meitä ei voi ostaa päälleliimatuilla kosiskelupuheilla tai hämätä ehdokkaalle vaikeiden kysymysten väistelyillä. Me haluamme kuulla, mitä mieltä ehdokas oikeasti on hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, jos tuhlausta jatkettaisiin. Me haluamme kuulla selkeät kannat siitä, miten ehdokas kykenee hahmottamaan maahanmuuton lieveilmiöt ja uskaltaako hän arvojohtajana sanoa, että tähän mennessä harjoitettu politiikka on ollut väärää ja vienyt meitä Ruotsin suuntaan.
Kolmantena kysymyksenä perussuomalaisia kiinnostaa erityisesti EU-politiikka: meidän painajainen olisi EU-liittovaltio, jossa Suomella olisi entistä vähemmän sananvaltaa, kuin mitä meillä tällä hetkellä on. Me haluamme säilyttää itsenäisen Suomen. Näihin kysymyksiin on mahdotonta opetella vastauksia. Sen kyllä kuulee, kun ehdokas on tosissaan. Kaikista rehellisimmillään poliitikko on ainakin silloin, kun hän kertoo tehneensä virheen ajattelussaan. Koska sitä ei sano kevyin perustein ja virheiden myöntämiseen liittyy ihmismielessä aina joku sisäänrakennettu häpeän tunne.
Jos tulen vakuuttuneeksi, että jompi kumpi on selkeästi parempi valinta Suomelle, tottakai tulen kaikissa somekanavissani sen sanomaan ääneen. Suomi on rakas ja haluan vaikuttaa sen eteen, että paras valitaan. Jos varmuutta ei tule, epävarmanakin käytän ääneni. Kaikilla maailman ihmisillä ei tätä oikeutta ole ja siksi vaalin sitä. Näin kehotan myös kaikkia muita suomalaisia tekemään. Ja valittiinpa näistä kahdesta ehdokkaasta kumpi tahansa, uskon, että he pystyvät tehtävästä selviytymään. Nyt vain jäädään seuraamaan, kumpi olisi Suomelle parempi.
Lähde: Sebastian Tynkkynen viestipalvelu X
