Salaliitto ja disinformaatioskene lietsoo vihaa ja vastakkainasettelua myös Suomessa

Julkaistu 17.9.2024 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Yhdysvalloissa olemme nähneet kaksi myrhanyritystä presidenttiehdokasta kohtaa. Kummallakin epäilyllä tekijällä on lähes identtinen tausta, Demokraattien kannattajia ja aktiivisia politiikan seuraajia, somessa lietsoneet vihaa ja vastakkainasettelua. Heidän maailmankuvansa on perustuneet pelkoon ja ahdistukseen, tämän maailman he ovat luoneet itselleen hyppäämällä salaliitojen syvään päätyyn. Kun ihminen alkaa uskoa omiin harhaisiin salaliittoihin pienenee maailma ja nähdään vain oma kupla. Joka sitten näyttäytyy hyvin ahdistavana ja pelottavana. Siitä seuraa sitten vihanlietsonta ja jopa ääriteot mitkä nyt nähdään Yhdysvalloissa.

Meillä Suomessa on täsmälleen samaa toimintaa, täällä on myös ihmisiä mitkä on pienentänyt maailmankuvansa pelkoon ja ahdistukseen. Suomen salaliitto ja disinformaatioskene on aktiivinen ja vihan lietsonta jokapäiväistä. Halutaan jakaa ihmiset keskenään vihaamaan toisiaan mitä hulluimmilla teorioilla. Nämä salaliittoja ja disinformaatiota jakavat henkilöt saattavat olla ihan merkittävillä paikoilla yhteiskunnassa. Esimerkiksi Janne "Rysky" Riiheläinen on tästä varoittava esimerkki. Riiheläinen on kiinnitettynä Yleisradioon, Aalto yliopistoon projektityöntekijänä ja kirjoittaa eri medioihin blogeja.

Riiheläinen on erityisen aktiivinen viestipalvelu X:ssä, jossa vihanlietsonta ja hullut salaliittoteorian tulevat näkyviin useina "twiitteinä" päivittäin. Riiheläinen saattaa valehdella ihmisistä mitä tahansa ja jos ei ole mitään valehdeltavaa, niin semmoinen valhe tai mustamaalaus sitten rakennetaan itse jostain aivan päättömästä asiasta. Yksi älytön esimerkki mikä on pakko nostaa esiin, jotta ymmärrätte tämän asian älyttömyyden. Silakkaryhmä loi feikki anonymous Twitter tilin, jonka Riiheläinen tiesi feikiksi, ja sieltä sitten julistivat milloin mitäkin "iskua" mikä kohdistettiin milloin mihinkin. Yksi oli Tokentube, Tokentube laitettiin omatoimisesti kiinni ja feikkiryhmä huomasi tämän, tästä feikkitili teki twiitin, että ovat kaataneet sivun koska Venäjä sitä ja tätä. Eli he loivat feikkitilin missä valehtelivat kaataneensa sivun, juttu on siis alusta lähtien keksittyä, feikkitilintilin luomisesta lähtien! ja mikä älyttömintä tämä tieto siirrettiin wikipediaan "faktana", näin he luovat vaihtoehtoista todellisuutta. Surullisinta tässä oli, että MTV Uutiset teki tästä uutisen ja vielä livenä, siis täysin keksitystä tarinasta jonka pointti oli, että "Venäjän asialla", mikä ei pitänyt siis alkuukaan paikkansa. Tämäkin feikktitapahtumasarja johti tappo sekä väkivaltauhkauksiin ja sitä sillä ilmeisesti haettiin.

Riiheläinen kun twiittaa jotain, täytyy ketju vihasta, Riiheläinen ei tähän puutu ja ketjuissa solvataan ja yllytetään jopa väkivaltaan. Nyt kun olemme nähneet mitä Yhdysvalloissa on käynyt ja mihin nämä salaliitto ja disinformaatioskenet lietsonnallaan pyrkivät on mielestäni aiheellista nostaa tämä yhteiskuntaa vaarantava ongelma yleiseen keskusteluun. Varsinkin kun nämä vihaa ja jopa väkivaltaa lietsovat henkilöt on Yliopistossa asti kiinnitettynä. Ei ole yhteiskunnalle hyvä asia, että vastakkainasettelua ja väkivaltaa lietsotaan jopa Aalto yliopistosta asti. Pahimmillaan tämä vihanlietsonta voi mennä  tutkimuksiin mukaan ja antaa uskottavuudeen ja hyväksynnän väkivaltaa sekä vastakkainasettelua edistävälle toiminnalle.

On aika puuttua vastakkainasetteluun ja vihanlietsontaan, ennen kuin meillä Suomessakin luisutaan yhtä pitkälle kuin Yhdysvalloissa. Riiheläisen kaltaisten agitaattoreiden paikka ei ole yliopistossa eikä myöskään Yleisradiossa. Tässä on kansallinen turvallisuus vaarassa jos annamme vihaa lietsovien ihmisten vahvistaa tavoitteitansa merkittävillä yhteiskunnallisilla paikoilla.

Nämä agitaattorit näkevät joka paikassa uhkia ja vihaa, surullinen esimerkki oli tältä aamulta. Riiheläinen twiittasi Perussuomalaisten Mauri Peltokankaan käyneen Kärkkäisellä, siis tavaratalossa. Riiheläinen kommentoi seuraavasti "Kansanedustaja Mauri Peltokangas ei ole vain Kärkkäisellä kävijä, vaan myös äärioikeistolaisen Suomen Sisun piiripäällikkö. Lisäksi hän on mm. maan sisäisestä turvallisuudesta ja ulkomaalaisiin liittyvistä asioista vastaavan eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja."

Nostan tämän siksi tähän esiin jotta näätte, kuinka mistä vain saadaan leivottua "huono ja kauhistuttava asia" tällä kertaa tavaratalossa käynti oli maalituksen ja vihanlietsonnan arvoista ja tämäkin älytön twiitti käynnisti heti vihaa lietsovan uhoomisen. Agitaattorit niin kuin Riiheläinen on, saavat kuplansa henkilöt jopa tälläisestä älyttömästä twiitistä käymään ihmisten päälle.

Salaliiton ja disinformaatioskenen toiminnassa ei ole mitään sääntöjä, siellä tehdään kaikkensa, että saa jonkun tietyn tai useamman ihmisen tuhottua valhein, lopulta luisutaan niin syvälle vihassansa, että tulee murhanyritykset ja muut väkivaltaan tähtäävät teot työkalupakkiin, niin kuin yhdysvalloissa nähtiin.

Tämä peli pitää puhaltaa ajoissa poikki, jotta emme ole Yhdysvaltojen tilanteessa.

Juha Korhonen

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Venäjä-propagandisti Bäckmanin salainen sopimus HS-toimittajan kanssa: Raportoi USA:stä Bäckmanille, 2000e/kuussa

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 16.1.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Netissä leviävä salainen sopimus Venäjä-yhteyksistään tunnetun dosentti Johan Bäckmanin ja HS:n Moskovan kirjeenvaihtajan Maarit Uberin (entinen Roiha) kanssa herättää paljon ihmetystä.

Bäckman ja Uber laativat muutama vuosi sitten sopimuksen, jonka perusteella Bäckman "lähetti" Uberin USA:han raportoimaan hänelle.

Sopimuksen mukaan Uber (silloinen Roiha) oli Bäckmanin "kirjeenvaihtaja". Sopimuksen mukaan Bäckman maksoi raportoinnista Uberille vähintään 2000e / kk.

Maarit Uber asuu nykyisin Moskovassa ja on HS:n Venäjän kirjeenvaihtaja. Myös Bäckman asuu lehtitietojen mukaan nykyisin Venäjällä.

Herää kysymys, onko HS:n Venäjä-uutisointi nyt myös Bäckmanin ohjauksessa. Maarit Uber tunnetaan Venäjää "ymmärtävänä" toimittajana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.