Mainos:

Reijo Tossavainen: Agendajournalisteilla on nyt persuongelma

Päivitetty 24.7.2019, Julkaistu 24.7.2019 – Kirjoittaja Toimitus

Vuonna 2011 perussuomalaiset tulivat rytinällä eduskuntaan. Kertaheitolla persut kasvoivat suureksi puolueeksi. Agendajournalistit olivat ihmeissään. Järkytyksestä toivuttuaan he ilmoittautuivat syyllisiksi. Olivat kertoneet persuista liian myönteisesti. Virhe oli helppo korjata, äänensävy muuttui päinvastaiseksi.

Pari vuotta sitten riemu oli ylimmillään, kun Orpo ja Sipilä saivat soinilaiset houkuteltua hillotolpalleen.

Ilo oli kuitenkin ennenaikainen. Tänä vuonna persut palasivat vahvempana ja yhtenäisempänä kuin koskaan aikaisemmin. Jälleen agendajournalistit joutuivat hämmennyksen valtaan. Ihmeteltiin, että mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään.

Nyt agendajournalistien kannalta tilanne on hankala, sillä persut on suurin oppositiopuolue ja galluppien mukaan maamme suurin puolue. Silti monet agendajournalistit ovat sitä mieltä, että vaikeneminen on paras keino vaikeuttaa puolueen toimintaa.

Mainos:

Esimerkkinä kerron äskettäisen Porin Areenan keskustelun. Helsingin Sanomat väsäsi yli puolen sivun jutun, mutta siinä ei sanallakaan mainittu Jussi Halla-ahoa tai perussuomalaisia. Samasta aiheesta MTV teki jutun, jossa ulkopuolinen asiantuntija totesi Jussi Halla-ahon hallinneen keskustelua.

Juuri nyt agendajournalistien ikiomassa kuplassa kohistaan, koska iltapäivälehti julkaisi Teuvo Hakkaraisen puheenvuoron EU-parlamentissa. Punavihreät toimittajat paheksuivat sitä myös siksi, että Hakkarainen kyseenalaisti pyhistä pyhimmän uskontunnustuksen, ilmastomuutoksen. Agendajournalistit ihmettelevät, että miten näin pääsi käymään.

Ei se mitään. Kyllä ”karavaani kulkee, vaikka koirat räksyttävät”. Tarkoitan, että kaikesta huolimatta kansalaiset ymmärtävät mistä on kysymys. Ja tulevat ymmärtämään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Onneksi on some.

…….

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Juu-u paitsi että kansa ymmärsi myös vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, mutta toimeenpanovalta pyyhki persettä äänestystuloksella. Suomea johtaa lauma globalisti-rikollisten pelinappuloita, joilla on kiristys ote valtion virkamiehiin, politiikoihin ja yritysjohtajiin.
Onneksi Epstein tutkinta etenee Yhdysvalloissa ja sen lonkerot yltävät Eurooppaan ja myös meille Suomeen. Maanpetturi puolueissa on täysi paniikki päällä, kuten rötösvirkamieskunnassa. Siinä on limanuljaskoilla kusinen paikka kun Quantamo Bayn sellin ovi sulkeutuu.

Collusion Evidence
Collusion Evidence
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Facebook -leninistit myös paniikissa. ”Kaikkien ihmisten paras, puolueeton ja tasa-arvon linnaken, kansojen yhteinen some”, Facebook, kehoittaa jo käyttäjiään avoimeen väkivaltaan ja vallankumoukselliseen toimintaan konservatiiveja kohtaan. Toisinajattelijoiden tappaminen myös julkisesti Facebookin toivelistalla!

”Facebook Officially Calls For Violent Revolution And The Death of Conservatives”

(InfowarsPISTEcom)

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Seuraava Jukka Rahkosen artikkeli ansaitsisi päästä mahdollisimman laajaan jakeluun pakollisena kansalaistietoutena nykytilanteessa:

”EU: suunnitelmissa massiivisia uudistuksia, jotka heikentävät kansallisvaltioiden valtaa entisestään
Ursula von der Leyenin 24 sivuinen ohjelma ”Minun agendani Euroopalle” on poliittisesti erittäin punavihreä ja vahvaa keskitettyä liitovaltiota kohti pyrkivä.”,
https://beta.oikeamedia.com/o1-115712

Poiminto artikkelista: ”Maahanmuuton taakanjakoon ja EU:n lakien noudattamiseen Ursulan suunnitelmissa ovat kovat otteet. Hän suunnittelee yhtenäistävänsä EU:n lakien soveltamista siten, että erilaisin sanktioin varmistetaan jokaisen jäsenmaan noudattavan aina ensisijaisesti EU:n lakeja ja vasta sen jälkeen omaa lainsäädäntöään – kaikissa asioissa. Erityisen keskeisessä asemassa agendalla ovat turvapaikanhakuun liittyvien yhteisten lakien ja sääntöjen noudattaminen kaikissa jäsenmaissa.

Suunnitelmassa on myös EU:n yhteinen armeija ja rajavalvonta. Yhteisen ulkorajojen valvonnan tarkoitus on vähitellen poistaa sisärajojen valvonta kokonaan.”

Eipä meille ennen Euroopan Unioniin liittymistä koskevaa äänestystä kerrottu, että tällaista on odotettavissa!

Se on sitä Brysselin korruptoimien valtaapitävien maanpetturien agendaa, jota läpimätä valtaVALEmedia tukee.

Suuri porttotalous
Suuri porttotalous
7 years ago

EU-kansallisvaltiot halutaan puhaltaa tyhjiin näillä uusliberalistien pyramidihuijauksilla. Ensin tuli eurokriisi Suomen 90-pankkikriisin toisinto, jolla veronmaksajat laitettiin maksamaan pankkien holtiton luototus ja samalla satoja miljardeja kansallista omaisuutta siirtyi hyväveljille pilkkahintaan. Sen jälkeen tuli pakolaismiljardibisnes, Euroopassa huumekauppaakin suurempi bisnes, jolla taas siiretään satoja miljardeja sitä pyörittävien hyväveljien taskuihin, Suomessakin noin 3,2 mrd euroa vuodessa. Ja Saksa sekä Ranska haluavat taas Suomessa pidetyn ministerikokouksen perusteella laajentaa Välimeren meritaksitoimintaa ja massamamutuksen taakanjakoa.

Vanhalla mallilla jolla kehittyvät maat velkaannutettiin aiemmin, jotta ne saatiin luovuttamaan kansallisomaisuutensa globalisteille (imperialisteille) on nyt laajennettu Eurooppaan EU-maihin. Kriisitakuut, massamamutus ym. uusliberalistien finanssimafian keinoja velkaannuttaa EU-kansallisvaltiot ja puhaltaa kansallinen omaisuus sekä kansanvalta tämän jälkeen ”pakkotoimina”.

Peto on irti ja se on tämä mammonanpalvojien veronkiertovelkatalous. Oikein Baabelin porttotalous. Suuri Babylon on täällä ja se puhaltaa tuhkatkin pesästä.

RotChild
RotChild
7 years ago

” Sen jälkeen tuli pakolaismiljardibisnes, Euroopassa huumekauppaakin suurempi bisnes, jolla taas siiretään satoja miljardeja sitä pyörittävien hyväveljien taskuihin”

Taustalla Suomenkin valtaapitävien ja mediamogulien yhteiset lapsiporno- ja rituaalimurhakarkelot. Mitä enemmän juurettomia ja tasapainottomia lapsia ja nuoria, sitä helpommin sairailla yksilöillä on löytää haluamiaan uhreja.

Jos saadaan tuhansia paperittomia maahan, ei kukaan kysele jos näitä käytetään ja kadotetaan jonnekin. ”Täydellinen rikos”…

Kouluissakin jo avoimesti opetetaan lapsillemme näiden barbaari-porttojen toimintaa muka hyvänä asiana.

Lasten sukupuolistaminen ja altistaminen rituaalimurhaajien ja lapsipornoilijoiden perverssiin ajatusmaailmaan tehdään niin, että kun lapsi kidnapataan näiden porttojen menoihin uhreiksi, ei lapsi koekaan siirtyneensä outoon ja sairaaseen ympäristöön.

Tällä pyritään estämään se, että jotkut uhri-lapsista, vaikka heille on luotu kymmeniä pirstoituneita identiteettejä alter-egoiksi joita käytetään monelaisiin sairaisiin asioihin, alkavatkin muistaa mitä heille on tehty, kun tulevat aikuisiksi.

USA:ssa on jättiskandaali Jeffrey Epstein-tapauksessa meneillään. Osa todistajista ovat juuri näitä joiden lapsuusmuistot nousevat esille iän myötä. Linkissä aiemmasta keissistä josta Epstein on jo istunut 13 kk kaltereiden takana:

abcnews.go.com/US/alleged-epstein-victims-recount-powerful-emotions-witnessing-financiers/story?id=64228395

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Agendajournalistit ja perussuomalaiset pelaavat samassa (((globalisti-eliitin))) omistamassa joukkueessa -näennäistä vastakkainasettelua ylläpidetään täysin merkityksettömillä ”kohu-uutisilla” joiden A I N O A N A tarkoituksena on ylläpitää uskoa poliittisen järjestelmään. Eliitin (erityisesti poliitikkojen) pelko aidosta kansan heräämisestä kasvaa päivittäin -ehditäänkö kansallisomaisuuden ryöstö ja väestönsiirrot tehdä ennenkuin karu totuus paljastuu?

#tiedustelulaki

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Persut pelaavat kahden rintaman peliä. Gallup-suosio kasvaa sitä myötä, kun perusväestö alkaa havaita, että kansainvälistynyt ja isänmaaton eliitti on suorittamassa vallankumousta ja väestöjen orjuutusta ja perinteisen Suomen nopeaa alasajoa. Omaan ja omaleimaisesti suomalaiseen kansallisvaltioon, omaan kulttuuriin, etnisyyteen ja rotuunkin mieltyneet ihmiset alkavat äänestää vihdoinkin kansallismielisesti. Tällä rintamalla persut tekevät ihan hyvää työtä, koska suuren yleisön suosion eteen kompromisseja on tehtävä paljon.

Toisaalta persut menettävät jatkuvasti uskottavuuttaan niiden silmissä, jotka haluaisivat selkeämpää irtiottoa globalismista ja monikulttuurista. Yksi rajapyykki on suhde etnonationalismiin, jota persut pitävät rasistisena suuntauksena. Monet näkevät nykytilanteen jo niin pitkälle kriisiytyneenä, ettei minkäänlaiseen moraalisen kilven kiillottamiseen ole enää syytä tuhlata aikaa. Näitä radikaalimpia aineksia persut suosion kalastelussaan siis hylkivät. Voi olla järkevääkin, mutta se saattaa johtaa puolueen ideologiseen kuihtumiseen, kun mielipiteitä ja yhteyksiä radikaaleihin tahoihin vahditaan silmä kovana ja pakotetaan yhteen ruotuun.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Tossavainen sekoilee somessa. Verkossa ilmestyvät lehdet eivät ole somea eikä siis suuryhtiöitten manipuloitavissa. Some tekee asiakkaistaan kusipäitä, joka ilmenee monesta somekommentoijasta. Lopeta sometilisi välittömästi ennen kuin olet menettänyt oman mielesi hallinnan.

Kumiseeko
Kumiseeko
7 years ago
Reply to  Puolueeton

Esittäisitkö tutkimustuloksia tai muita todisteita väitteillesi, vai onko kyse tyhjänpäiväisistä mielipiteistä?

NähtyOn
NähtyOn
7 years ago
Reply to  Kumiseeko

Todistus on helppo kyllä nähdä ympärillään jos liikkuu vähänkin ulkona eikä istu päiviään perse liimattuna sohvaan.
Esim kaupoissa liikkuvat somettaja kuin jostain zombie elokuvata revittynä, kännykkä liimattuna naamaan kattomatta minne liikkuvat, kävelytiellä saa väistellä samaisia tolloja kun eivät kato mihin kulkevat.

RealityCheck
RealityCheck
7 years ago
Reply to  NähtyOn

Back to Reality, as the JewTec and JewFinance scum are manipulating masses to untold suffering under ”multicultural” dictatorship:

https://rense.com/general85/banished.htm

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Varsin pahaenteistä on se, että tietyn, tänne etupäässä suomalaisten veronmaksajien kustannuksella loisimaan päätyneen kehitysmaalaisen elintasopakolais-ryhmän naiset ovat nyky-suomalaisiin naisiin verrattuna suoranaisia synnytyskoneita. Ei välttämättä kovinkaan kaukaisessa tulevaisuudessa ”natsittaja”-sisäministeri Ohisalon ja muiden VIHER-punikkien unelma värillisestä (MUSTANRUSKEASTA) Suomesta voi olla totta, kaikkine lieveilmiöineen joista Ruotsin nykytilanne antaa pientä aavistusta. Valitettavasti siinä vaiheessa Ohisalo ja häntä tukeneet todennäköisesti eivät enää ole vastaamassa siitä, millaista helvettiä kantasuomalaisille he ovat toimillaan olleet luomassa.

Tuo kehitys on jo edennyt varsin hyvän matkaa, kuten käy ilmi blogisti Henna Kajavan havainnoista metromatkallaan: ”Metrot – Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat”, https://oikeamedia.com/o1-114603

KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen Jan Vapaavuoren ”monikulttuurisen” Helsingin toteutuminen näyttää niinollen olevan jo varsin pitäkällä.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

”Natsittaja”-sisäministeri Ohisalo saa avointen rajojen värilliselle ihanne-Suomelleen aina vain parempaa mallia Ruotsista:

”Afrikansk maffia tar över Göteborg”,
https://bakomkulissernabiz.wordpress.com/2019/07/23/afrikansk-maffia-tar-over-goteborg/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Hyvä artikkeli Olli Pusalta:

”Taas hyöky Afrikasta Suomeen”, https://www.oikeamedia.com/o1-115700

Paksua YLE, hävetkää.
Paksua YLE, hävetkää.
7 years ago

Tänään yle Areenassa, ohjelma 10.00. Ideoiden Maailma.

Katso ja huomaa miten se on täynnä puppua ja tahallista asioiden vääristämistä. Esimerkiksi valtamedian rehellisyys, puolueettomuus ja asema demokratian ja totuuden vartijana esitetään kovana faktana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Lukijan kynästä: Heitetäänkö Suomen Teboil-yrittäjät susille?

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 26.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Teboil-yrittäjien ahdinko
– miksi syytön kärsii ja miksi autoilijaa vihataan?

Teboilin huoltoasemayrittäjät jotka ovat usein suomalaisia perheyrityksiä ovat ajautuneet sietämättömään tilanteeseen. Yhdysvaltain uudet pakotteet venäläistä Lukoilia vastaan ovat johtaneet Nesteen polttoainetoimitusten keskeytykseen 22.10.2025 ja uhkaavat jäädyttää maksuliikenteen 21.11.2025 mennessä. Tämä vie elinkeinon monelta yrittäjältä, jotka ovat jo valmiiksi kärsineet Venäjän käymän sodan laukaisemista aiemmista pakotteista ja boikoteista.
On väärin, että syyttömät yrittäjät ja jopa Teboililla tankkaavat autoilijat joutuvat kantamaan seuraukset täysin syyttöminä tilanteeseen.

Moni yrittäjä perusti Teboil-asemansa vuosia sitten, osa vasta hiljattain, luottaen vakaaseen franchise-sopimukseen. Esimerkiksi Alajärven Teboilin intialaislähtöinen perheyritys aloitti vain pari vuotta sitten, eikä kukaan osannut ennakoida että pakotteet iskisivät näin rajusti. Vuonna 2022 alkanut sota Ukrainassa johti Teboilin boikotteihin Suomessa, kun kuluttajat alkoivat vältellä asemia venäläisen omistuksen vuoksi. Myynti romahti ja yrittäjät, kuten Kouvolan Teboilin Matti Kulhelm, kertoivat liikevaihdon pudonneen jopa 30–50 % jo tuolloin. Nyt uudet pakotteet ja Nesteen toimituskatkos uhkaavat lopettaa toiminnan kokonaan, kun polttoainevarastot hupenevat viikoissa ja kassavirta tyrehtyy.

Vastustan jyrkästi sitä, että syyttömiä yrittäjiä rangaistaan suurvaltojen päätöksistä. He eivät ole päättäneet Lukoilin omistuksesta vaan tehneet sopimuksen haluamansa brändin kanssa. Aiemmat boikotit ja pakotteet ovat jo kurittaneet heitä, ja nyt tilanne voi johtaa konkurssiin.

Mainos:

Säälin näitä yrittäjiä, jotka ovat investoineet elämänsä huoltoasemille – kahviloihin, autopesuihin ja tankkauspalveluihin – vain huomatakseen, että heitä rangaistaan toisen valtion toimista. Tämä on todella epäoikeudenmukaista koska tässä ei kärsi vain yrittäjä vaan myös perheen toimeentulo on vaakalaudalla. Mistä leipää pöytään tai uusi työpaikka kun tietää nykyisen työttömyystilanteen. Tässä koko perhe joutuu kärsimään.

Lisäksi kun sosiaalista mediaa seuraa niin moni jopa iloitsee kun Teboil yritys kaatuu ja ihmisten toimeentulo on vaakalaudalla.
"siitäs sai kun veikkasi väärää hevosta" kirjoitti joku Teboilin vihaaja. Tällaista ei vaan voi käsittää. Mitään puolustusta tällä tavalla ajattelevalle ei löydy.

Entä miksi tavallinen autoilija, joka tankkaa Teboililla kohtaa vihaa? Vuoden 2022 boikottien aikaan some ja julkinen keskustelu leimasivat Teboilin asiakkaita "Venäjän tukijoiksi" vaikka moni valitsi aseman vain hinnan, sijainnin tai tottumuksen vuoksi. Esimerkiksi somessa nähtiin viestejä, joissa tankkaajia syytettiin "epäisänmaallisuudesta"
Tämä viha on kohtuutonta – autoilija ei ole syyllinen Venäjän politiikkaan sen enempää kuin yrittäjäkään. Moni suomalainen valitsee Teboilin, koska se on lähin asema tai tarjoaa edullisinta polttoainetta ja hyvää ruokaa matkustaville. Silti heitä moralisoidaan vaikka rahat menevät pääosin suomalaiselle yrittäjälle eivät suoraan Venäjälle.
Turhilta tuntuvat pakotteet ja boikotit vievät leivän yrittäjien pöydästä ja leimaavat tavallisia kansalaisia. Ymmärrän pakotteiden tarkoituksen (toisaalta en ymmärrä kun niistä on ongelmia vain niiden asettajille - ei itse kohteelle) mutta miksi hinta lankeaa pienyrittäjille ja autoilijoille? He eivät valinneet sotaa eivätkä omistajaa. Vaadin päättäjiä – Suomessa ja kansainvälisesti – etsimään ratkaisuja, kuten Teboilin myyntiä suomalaiselle toimijalle, jotta yrittäjien elinkeino pelastuu ja autoilijoita ei syyllistetä.

Perheyritysten toimeentulo ja suomalaisten arki ansaitsevat parempaa kuin pakotteiden ja vihapuheen varjon.
Toivon kuitenkin että tilanne ratkeaa vielä positiivisella tavalla että yrittäjät voivat huokaista ja jatkaa taas normaalia elämää.

Ollaan toistemme puolella ei vastaan. Rakennetaan ei tuhota.
Marjaana Virtanen

Pelastakaa sotamies Pekka Toveri – Satu-setä ei tiiä mitä tekee

Julkaistu 28.9.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Suomalainen media on onnistunut yhdessä asiassa täydellisesti: tekemään valheesta arkea. Päivästä toiseen televisioruuduissa ja lehtien sivuilla marssii esiin sama mies – Pekka Toveri – kuin jokin valtion virallinen satu-setä. Toveri on saanut vapaalipun sepittää tarinoita, jotka eivät ole kertaakaan osuneet oikeaan sitten vuoden 2022. Mutta eihän totuudella ole väliä, kunhan propaganda pyörii.

Miksi media edelleen nojaa mieheen, jonka jokainen lausunto hajoaa kuin korttitalo pienimmästäkin todellisuuden tuulahduksesta? Kyse ei ole enää erehdyksistä, kyse on järjestelmällisestä sumutuksesta. Toveri ei puhu vahingossa ohi, hän puhuu tarkoituksella ohi. Hän on propagandisti isolla P:llä.

Mutta missä on Supon rooli? Onko kansallisen turvallisuuden kannalta vähemmän vaarallista, että kansa elää valheessa, kuin että joku alkaisi kyseenalaistaa median kulisseissa pyörivän sotakoneiston? Onko Supon tehtävä todella tarkkailla kansalaisia samalla kun se antaa Toverin kaltaisten levittää mitä tahansa valhetta kansan päänmenoksi? Jos Supo ei tiedä, se on täydellisen kyvytön. Jos se tietää, se on osa samaa propagandaverkostoa. Molemmat vaihtoehdot ovat yhtä lohduttomia.

Kun professori Heikki Patomäki rohkeni sanoa ääneen jotain, mikä haiskahti edes etäisesti totuudelta, kuka nousi ensimmäisenä barrikadeille? Ei suinkaan media, ei poliitikot, vaan Pekka Toveri – Suomi-propagandan itseoikeutettu kenraali. Ja jälleen sama kaava: ei faktoja, ei rehellisyyttä, vain loputonta sepitystä.

Mainos:

On toki lohdullista, että kasvava osa kansasta jo naureskelee Toverin horinoille. Mutta yhtä huolestuttavaa on se toinen joukko – ne, jotka nielevät jokaisen valheen ja kohauttavat olkapäitään, kun valhe paljastuu: ”Ai jaa.” Juuri tämä välinpitämättömyys on se myrkky, jonka varaan propaganda rakennetaan.

Tulevaisuudessa tilinteon hetki vielä koittaa. Kansallista turvallisuutta vaarantavat propagandistit eivät voi loputtomiin piiloutua median kulisseihin. On täysin perusteltua kysyä: istuuko syytettyjen penkillä silloin myös suojelupoliisin virkamiehiä?

Sillä kansan vihollinen ei aina ole vieraan vallan agentti. Usein se on se hymyilevä, vakavasti otettava asiantuntija, joka kertoo sinulle sadun – ja pyytää sinua kutsumaan sitä totuudeksi.