Mainos:

Rakennusliiton varapuheenjohtaja syyttää työnantajapuolta kahden euron tuntipalkkojen ajamisesta Suomeen

Julkaistu 18.3.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Kyösti "Kössi" Suokas on Rakennusliiton pestinsä lisäksi tunnettu varsin teräväkielisenä ja suorasanaisena blogistina. AY-liikkeen jyrä on kirjoituksissaan avoimesti kritisoinut niin työperäistä maahanmuuttoa ja tarveharkinnan poistoa kuin työntekijöiden oikeuksien heikennyksiäkin. Tällä kertaa Suokas sai vaikutusvaltaisen kokoomusaktiivin "kiinni" halpatyömarkkinoiden edistämisyrityksestä.

Työntekijöiden todellinen onni onkin mahdollisuus todeta työnantajan kanssa työehtosopimuksesta, että aprillia. Sopia työehtosopimuksen vähimmäisehtoja heikommin.

Suokas vertaa keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen ajatusta paikallisen sopimisen erinomaisuudesta väitteeseen siitä, että maapallo olisi litteä. Suokas taas muistutti, ettei työehtosopimukset ole vain "suosituksia ja hurskaita toiveita".

- Työehtosopimuksia on tehty maailmalla parisataa vuotta. Kymmeniä tuhansia, enemmänkin. Niillä kaikilla on sovittu sellaisesta työntekijöiden vähimmäisturvasta, jota työntekijän ja työnantajan keskinäisellä sopimuksella ei voi alittaa. Muutenhan työehtosopimukset olisivat vain suosituksia tai hurskaita toiveita.

Suokas flirttaa kummallisesti sillä ajatuksella, että maailma olisi jostain syystä hieman "tyhmempi" nyt, kun Donald Trump on Yhdysvaltain presidenttinä ja hänen mukaansa "Trumpin jälkeisessä maailmassa mikä tahansa itsestäänselvyys voidaan kyseenalaistaa". Asialinjalle Suokas palaa mainitessaan Romakkaniemen.

- Trumpin tavoin ahkerasti twiittaileva Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi (kok) kertoi lauantaina Helsingin Sanomissa, että asiat on ymmärretty päin mäntyä. Työntekijöiden todellinen onni onkin mahdollisuus todeta työnantajan kanssa työehtosopimuksesta, että aprillia. Sopia työehtosopimuksen vähimmäisehtoja heikommin.

Mainos:

Vaikka oikeistopuolueet Kokoomus ja Keskusta kovasti ovatkin väittäneet, ettei paikallisen sopimisen mahdollistaminen tarkoittaisi automaattisesti halpatyömarkkinoiden, "kahden euron miesten" saapumista, työntekijäpuoli on asiasta kovasti eri mieltä.

- Esitys luonnollisesti tyrmättiin ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoi sen mahdollistavan kahden euron tuntipalkat. Romakkaniemen vastareaktio oli kuin rapakon takaa. Kritisoijat ”pelottelevat, vääristelevät ehdotusta ja kyseenalaistavat esittäjän motiiveja.” Kahden euron tuntipalkat tulisivat silti mahdolliseksi. Tämän vahvistavat vaikka Romakkaniemen joomieheksi ryhtyneen Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen (kesk) organisaation asiantuntijat. Eivät suomalaiset voisi kahdella eurolla töitä tehdä, ainakaan vielä pitkään aikaan. Halukkaista halpatyön tekijöistä ei silti tulisi pulaa. Sadat miljoonat työntekijät maailmalla painavat töitä niska limassa alle kahden euron tunti. Itsekin olen tavannut näitä lukemattoman määrän.

Olympiastadion rakennettiin Sotsiin 1,14 euron tuntipalkoilla!

Kenties mielenkiintoisin aihe "Kössin" tämänkertaisessa kirjoituksessa kuitenkin on hänen konkretian kautta tehty varoituksensa siitä, millaiset halpatyömarkkinat Suomeen potentiaalisesti rantautuisi, mikäli paikallinen sopiminen vapautettaisiin.

- Qatarin miljardilahjuksilla ostettuihin jalkapallon MM-kisoihin rakentavat aasialaiset reppumiehet stadioneja eurolla tunti. Kymmen tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa, ilman ainoatakaan lomapäivää kahteen vuoteen... Sotsin olympiastadionin remontoijien tuntipalkka oli sen hetkisellä ruplan kurssilla 1,14 euroa. Luvattu tulospalkkio kusetettiin eikä sitä ollut aikomustakaan maksaa... Pietarissa suomalainen pääurakoitsija rakensi korkeatasoisia kerrostaloasuntoja. Aliurakoitsijan kaikki kulut sisältävä laskutushinta ammattimiehestä oli 3,50 euroa tunnilta.

"Näille hinnoille eivät pärjää suomalaiset työntekijät eikä yrittäjä", Suokas toteaa.

Lähde: Rakennusliitto

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

9 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
kalleville
kalleville
7 years ago

Juho Rommakkaniemi! J Kataisen käsikassara jo vuodesta 1999 lähtien. Väärensi pitämättömien kokousien pöytäkirjat, jotta J Katainen sai valtakirjan edustaa pohjoissavolaisia. Loputon historiaa…

Minä
Minä
7 years ago

Joku saanut loistavan idean: miksi sen kiinalaisen pitää tehdä töitä ilmaiseksi Kiinassa, voisihan se tehdä ilmaiseksi Suomessakin?

Näkyy olevan johtotähtenä rahanhimo, ei suinkaan suomalaisen kansan hyvinvointi, kuten oli joskus kauan sitten. Eivät tietenkään ahnehtijat muista, että kehittyneen Suomen ja heidänkin pääomansa tekivät suomalaiset. Eivätkä suomalaiset olleet ahkeria tullakseen nyt huijatuiksi, vaan luodakseen hyvinvointia suomalaiselle kansalle.

Jurnu Tiihonen
Jurnu Tiihonen
7 years ago
Reply to  Minä

Mutta miksi suomalaisen veronmaksajan on maksettava kiinalaisen työntekijän palkka? Jos tämä Watun valtio ei olisi niin saatanan ahne keräämään veroja, niin täällä olisi kaikki paljon paremmin.

Alle tonnin kk-tulot verovapaiksi lopettaisi monta ongelmaa.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago
Reply to  Minä

Koukussa ollaan. Suomalainen työ on liian kallista yrittäjille. Siispä sovitaan hinnoista paikallisesti, joten saadaan halpaa ulkolaista työvoimaa. Halpa työvoima ei kuitenkaan elä Suomessa (kiskurimaassa) 2 euron tuntipalkalla edes yksinäisenä ihmisenä. Joten lisää rahaa tarvitaan Kelalta elämiseen. Kelan rahat eivät ole kuitenkaan yrittäjän pussista poissa. Siispä yrittäjän veroja on korotettava, koska niitä on jostain saatava. Suomesta tulee ajan kuluessa vielä suurempi kiskurimaa, jossa ei kannata edes yrittää.

Ainoa keino saada Suomi kuntoon on vähentää verotusta ja liikevoittoja, joissa alentamiseen on rutkasti varaa. Tämä voi johtaa siihen, että palkkoja voidaan alentaa ihmisten hyvinvoinnin silti vähentymättä. Yrittäjät ja kauppiaat Suomessa elävät paljon rikkaammin kuin suurin osa korkeakoulutetuista taitajista.

Matuille luvattu maa
Matuille luvattu maa
7 years ago
Kehitysvammaisten eläkkeet niin pienet että on pakko tehdä "töitä" (USA:n malli).
Kehitysvammaisten eläkkeet niin pienet että on pakko tehdä "töitä" (USA:n malli).
7 years ago

”Monet kehitysvammaiset ihmiset tekevät työtä – vain harva heistä saa työstään palkkaa.”

”Suurin osa työtä tekevistä kehitysvammaisista ihmisistä osallistuu kuntien heille järjestämään työ- ja päivätoimintaan”

Kari Vuorenpää työelämän asiantuntija puhelinnumero: kari.vuorenpaa@tukiliitto.fi

Mari Hakola työelämän asiantuntija Puhelinnumero: Mari.Hakola@tukiliitto.fi

tyollisyys@kvtl.fi

https://www.tukiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/tyon-tekeminen/palkkatyo/

Kiitos ja kumarrus
Kiitos ja kumarrus
7 years ago

Ei enää kokoomushallitusta joka ajaa tätä palkkojen ja työehtojen jallitusta.
Itsellä menee paremmin kuin koskaan veroista huolimatta tavallisena palkansaajana. Ei keskituloinen markka-aikaan näin leveästi elänyt.
Kunniavelkaa veroja täytyy tästä hyvinvoinnista maksaakin ja ilman veronapinaa ja itkupotkuraivareita että tulevillakin sukkupolvilla olisi mahdollisuus samaan.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.