Mainos:

Rajojen sulkemisesta huolimatta turvapaikanhakijat yhä tervetulleita Suomeen

Päivitetty 27.3.2020, Julkaistu 17.3.2020 – Kirjoittaja Toimitus
Hallituksen tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin ilmoitti poikkeustilalain käyttöönotosta kansan turvallisuuden ja talouden turvaamiseksi. Sisäministeri Maria Ohisalo piti oman puheenvuoronsa virkansa puolesta kertoen rajapolitiikasta ja esimerkiksi kotimaan sisällä liikkumisesta.

Esimerkiksi Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle liikkumista rajoitetaan kaikissa muissa tapauksissa, paitsi välttämättömän työmatkaliikenteen ja muun välttämättömän liikkumisen osalta.

Erikoinen Ohisalon esiin nostama yksityiskohta oli se, että turvapaikanhakijoiden kerrottiin olevan yhä tervetulleita hakemaan turvapaikkaa Suomesta, vaikka muuten ulkomaalaiset eivät tervetulleita olekaan. Esimerkiksi muista EU-maista kotoisin olevien työntekijöiden kerrottiin joutuvan Suomeen saapuessaan kahden viikon karanteeniin, mutta turvapaikanhakijoille Ohisalo ei tällaista keinoa eritellyt.

Lähde: Valtioneuvoston tiedotustilaisuus

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2020/03/14/sisaministerio-paljasti-todellisen-karvansa-rajavalvonnan-tilapainen-palauttaminen-eun-sisarajoille-ei-ole-mahdollista/

Mainos:

https://www.nykysuomi.com/2020/03/15/nykysuomi-kysyy-minka-arvosanan-antaisit-marinin-hallitukselle/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

31 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
CFF
CFF
6 years ago

YLE:n toimittajat ilkkuvat pirullisesti kun Euroopan kansallisvaltiot ovat polvillaan.

Erkki Helminen
Erkki Helminen
6 years ago

Suomi on ollut sairas jo pitkään ennen Koronaa!

Lenkille mars
Lenkille mars
6 years ago

On se sitten kumma miten matut eivät muka tuo tauteja mukanaan. Miten on hinkuyskä tai tuberkuloosi, polio tai erilaiset kurkkumädät ja ruttojen johdannaiset. Ne saa läpsytellä maahan mutta suomalaiset ei saa liikkua eikä kokoontua eikä harrastaa kun liikkeellä on pöpö joka ”terveelle ihmiselle aiheuttaa lievän ylähengitysteiden ulehduksen”.

Kiesus miten tyhmää kansa on. Ja nyt ne huutaa poliisia ja armeijaa apuun. Kansa saa poliisivaltion jos se haluaa.

Minä ainakin lähden pyörälenkille nyt. Siinä saa niistellä ja syljeskellä ympäriinsä oikein luvan kanssa.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
6 years ago

Vahvistuksia jo sisällä oleville miehitysjoukoille -hutisalolla tai ylipäätän kenelläkään suomalaisten asioita hoitamaan valitulla/palkatulla henkilöllä ei ole rohkeutta avata suutaan. Ja sehän olisi kummisedän meille järjestämän ISÄNTÄMAASOPIMUKSEN vastaistakin. Isännät tulee silloin kun huvittaa eikä todellakaan istu karanteenissa vaan odottaa palvelua ”puolustus”voimien piccoloilta.

Näin siihin ”yhteistyö”sopimukseen on räntätty. Jäiköhän ylipäälliköltä lasit kotiin 3.9.2014 vai vetelikö kilpimies nimen alle kun luotettaviksi tunnettu ”kumppani” oikein kädestä pitäen näytti mille viivalle puumerkki vedetään?

No, samapa tuo onko sopimuksia nimellä tai ilman nimeä -tämä ”yhteistyökumppanimme” on ennenkin ylitellyt rajalinjoja ja saapunut auttamaan ihan oma-aloitteisesti -yllättäen ja pyytämättä.

Näitä urheiden johtajiemme tekoja ja lausuntoja ehtii nyt tutkimaan ja tuumailemaan karanteenia viettelevä pottunokka.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Viherkommunisti on viherkommunisti vaikkahan voissa paistaisi!

Tshang
Tshang
6 years ago

Samaa politiikkaa ajoi myös porvarihallitus. Kaikki ovat punavihreitä ja kaikki määräykset tulevat EU:n takapiruilta

CFF
CFF
6 years ago

Kansanpetturihallinto avaa portin viholliselle joka on kävelevä biologinen ase.

Lasse Åberg
Lasse Åberg
6 years ago

Ministeri Ohisalolla näyttää edelleen olevan ongelmia ymmärtää mitä hänen itsensä käyttöön ottamat lait tarkoittavat.

Kun Suomessa on nyt poikkeustila eli selkokielellä sotatila, Ohisalon suosikit ovat myös saman lain alaisia. Eli jos raja on kiinni, se on kiinni myös ns. turvapaikanhakijoilta. Yksikään henkilö ei tule maahan ilman ennalta päätettyä syytä ja nämä liittyvät Suomen huoltovarmuuteen, toimintavarmuuteen ja yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämättömiin toimintoihin.

Eli Ohisalo valehteli taas. Tai kenties kyse on taas kerran siitä, ettei ministeri Ohisalo oikein ymmärrä mitä sana Laki tarkoittaa. Hänellähän on ollut koko ajan pienoisia vaikeuksia ymmärtää lain merkitys ja sitä, että laki koskee häntä itseäänkin. Myös tässä tapauksessa.

Eli toisin kuin ministeri höpött, yhtään rajalle ilmestyvää ei voimassa olevan lain mukaan oteta sisään, jollei hänen kulkunsa liity edellä mainittuihin asioihin. Tätä poikkeustila eli sotatila tarkoittaa. Ja valmiuslaki on poikkeuslaki, eli sotatilalaki.

Ohisalolle voi olla järkytys huomata, että nyt ei enää eletä siinä Suomessa missä vihreät voivat tehtä mitä mieleen pilkahtaa. Hekin ovat nyt samassa marssimuodostelmassa muun kansan kanssa.

Ei enää ainuttakaan!
Ei enää ainuttakaan!
6 years ago

Nyt Ruotsin paperittomat on tervetulleita tänne! Rahan jako jatkuu! Oi kiito Ohisalo sinä kaiken maailman pelastaja!

Yari
6 years ago

Ministeri on täystuho suomelle, hyväksytään ne jotka voi kantaa mitä vain kun klatsoo olosuhdetta mistä tulee, hankitaan laskua kansalle ja bruttokansantuote on kreikan tasolla. Nämä ministerit on saatava pois vallankahvasta kuten myös edustamansa isänmaannpetturuutta täynnä olevat puolueet. Kaikki muu on tärkeämpää kun oma kansa ja maa.

Tshang
Tshang
6 years ago
Reply to  Yari

Samaahan nuo muutkin ministerit ajavat

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Viherkommunistit tietävät, että rahaa saa automaatista, sähköä tulee pistorasiasta ja valtionvelkaa ei koskaan tarvitse maksaa takaisin, MUTTA normaalijärkinen tavallinen tallaajakin tietää mitä tästä seuraa:

”Korona iskee talouteen – Ekonomisti: Suomi syöksyy lamaan ja suurtyöttömyyteen

GnS Economicsin pääekonomisti, valtiotieteen tohtori Tuomas Malinen sanoo, että Suomea odottavat hirveät ajat.
Riippumaton GnS Economics ennustaa, että Suomen talous kutistuu tänä vuonna 5 prosenttia, ensi vuonna 14 prosenttia ja 11 prosenttia vielä 2022, kun koronaviruksen laukaisema lama kurittaa maailmantaloutta ja Suomea sen mukana.
– Tämä on ihan hirveätä, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kuultavaksi matkalla ollut Malinen kommentoi Iltalehdelle perjantaina…”
Koko artikkeli: https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/3f993086-e576-4079-9364-9dfa4ae4785a

”Professori: Suomen taloudessa on tapahtunut äkkipysähdys
torstai 12.03.2020 klo 12:33
Professori Puttonen: ”Kysymys on nyt siitä, mitkä yritykset pysyvät pystyssä”…”
Koko artikkeli: https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/feb09ba8-07a8-4b10-81a0-581987e760d4

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

”Slovenian poliisi otti rajalla kiinni 7 koronaan sairastunutta siirtolaista”,https://www.kansalainen.fi/slovenian-poliisi-otti-rajalla-kiinni-7-koronaan-sairastunutta-siirtolaista/

Mikä on sisäministeri Ohisalon ohjeistus vastaavassa tilanteessa meidän rajallamme?
Onko hänelle kantasuomalaisten koronariski vähemmän merkityksellinen kuin hänen tänne halajamiensa kehitysmaalaisten lemmikkien pääsy nauttimaan suomalaisten veronmaksajien kustantamaa anteliasta sosiaaliturvaa?

Rane
Rane
6 years ago

Kyllä nyt sitte kyntää! Näkemykseni on että Tää ” Spice girls” hallitus on saanu ohjeistuksen jostain ”isoilta pojilta” näihin ihan järkeviin päätöksiin ettei ny ihan kusessa oltais! Mutta, olettama, että nää nyt tajuaa pistää myös maahantulijat ventalle tai takaisin, ni ei ei sen vertaa ole omaa tajua! Kulmuni tajusi A studiossa myöntää ettei tiedä miten ja milloin tästä selvitään. Miksi mulle jäi tunne että tuolissa pulputti sanansaattaja eikä PÄÄTTÄJÄ?

CFF
CFF
6 years ago

Helsinkiläispoliisi sai koronatartunnan – partiotoverit ja muut altistuneet karanteeniin.
Tieto iltalehdessä.

CFF
CFF
6 years ago

Kun kerran miljoonat joka tapauksessa sairastuvat koronaan ei eristäytymisestä ole apua. On helppo tyhjäpäiden päättäjien suojatyöpaikkojensa takaa juottaa myrkkyä kun oma palkka juoksee vaikka lopputulos on täysin juosten kustua.

Korona on uusi kuningas joka tuo uuden maailmanjärjestyksen joka on maailmanlaajuinen poliisivaltio jossa valkoinen eurooppalainen kantaväestö on alennettu toisen luokan kansalaiseksi. Miten kauan poikkeustila jatkuu? Kunnes viimeinenkin vastarinta on murrettu? Kuka todellisuudessa johtaa Suomea tai prostituutiotyttöä?

mökkiläinen
mökkiläinen
6 years ago

Ohisalon kommentti osoittaa että kansan turvallisuudella ei ole paljon merkitystä mutta turvapaikanhakijoiden haaliminen on sisäministerin päätavoite. Mitkä yritykset sitten pysyvät pystyssä kun hallitus elää sosialismin syvässä kuplassa? Ruokakaupat ja apteekit säilyttävät asiakkaansa muut miettivät taseen kestävyyttä.

toni lajos
toni lajos
6 years ago

Turvapaikkaa haeskelevat ryysyläiset ovat tappaneet kantaväkeen kuuluvia enemmän kuin korona tähän hetkeen mennessä 18,03,2020. Maatamme, samalla koko Eurooppaa uhkaa aivan toinen vaara kuin korona, silti tämän todellisen vaaran sallitaan astella vapaasti maahamme, jopa erikoisluvalla lämmintä vastaanottoa maahamme kaavaillaan.

CFF
CFF
6 years ago

Se 5 miljardin tukipaketti on annettava suoraan ihmisille,kuluttajille,veronmaksajille! Koko rahasumma suoraan tilille, saa nostaa myös suoraan käteisenä valtion konttorista tai eri toimipaikoista.

CFF
CFF
6 years ago

Koronaan löytyi tehokas lääke – auttaa, jos hoito päästään aloittamaan nopeasti. Lääke on turvallinen ja vanhastaan testattu. Japanilainen flunssalääke favipiravir (tunnetaan myös markkinanimellä Avigan) on osoittautunut tehokkaaksi.

Tieto iltalehdestä

Reijo Mustonen
Reijo Mustonen
6 years ago

Nyt tuli yliveto!Millonkohan me kantasuomalaiset saadaan muuttaa pakolaiseksi jonnekkin,kun suomi alkaa olla myyty! Ei meitä kukaan enää kaipaa.

juha.
juha.
6 years ago

Marja Ohisalo on Suomen pahimpia terroristeja, sillä terroristi-puoluehan vihreät ovat. DDR:n synnyttämiä ”syöpäläisiä” tai eräänlainen tietokonevirus, joka korruptoi tietokoneen toiminnan. Tätä varten DDR ”kehitti” vihreän puolueen Länsi-Saksaan, jonka tarkoituksena oli ”ympäristöpuolueena” haitata läntisen saksan kansantaloutta järjestämällä mielenosoituksia ja erilaisten kohteiden haltuunottoa, johon oli tarkoitus rakentaa teollisuutta. Muut elementit paljastuivat myös hyvin äkkiä, kuten länsimaiden demokratian, kristinuskon, kulttuurin, kansallisvaltion, talouselämän, talouskasvun, yleisen epäjärjestyksen, lainkuuliaisuuden ja isänmaallisuuden halventaminen sekä muiden luettelossa mainittujen asioiden haittamaaminen ja rämettäminen saksalaisessa yhteiskunnassa.

Suomessa ensimmäinen vihreiden järjestämä laillisten ja luvan saaneiden töiden estäminen eli v. 1979 Koijärjen työmaan keskeyttäminen ympäristö-terroristien sitoessa itsensä työkoneisiin ja puihin kettingeillä. Poliisit katselivat kintaan peukalot suorina tietämättä mitä tehdä. Ja tästä voidaan laskea tuon paska -liikkeen syntysanat lausutun. Tuona ajankohtana esille nousi myös nuori nouseva tähti eli Pekka Haavisto.

Koko suomi on rikollisen sisäministerin Maria Ohisalon panttivankina täysin lamaantuneena ja pelkää pahinta ja katselee sielunsa silmin tulevaa Suomea kohtaava katastrofia.

CFF
CFF
6 years ago

Suomalaisilla ja laajemmin eurooppalaisilla on psyykkinen immuniteetti hukassa.

Kumpaan ryhmään kuulut?

Kun psyykkinen immuniteetti puuttuu:

Panikoidaan kun kaikki muutkin panikoi.
Ei käytetä omaa harkintakykyä.
Todellisuudentaju hämärtyy.
Asiat eivät ole enää järkevissä mittasuhteissa.
Ylireagoidaan tunteilla kaikkeen mikä lietsoo pelkoa.
Turvaudutaan auktoriteetteihin, kuten mediaan, viranomaisiin tai ”asiantuntijoihin”.
Ollaan jatkuvassa pelkotilassa.
Lietsotaan omalla käytöksellä paniikkimielialaa.

Kun omistaa psyykkisen immuniteetin:

Ei panikoida, vaikka kaikki ympärillä olisivatkin paniikissa.
Käytetään omaa harkintakykyä.
Todellisuudentaju pysyy selkeänä.
Asiat pysyvät oikeissa mittasuhteissa.
Reagoidaan asioihin järkevällä tavalla.
Turvaudutaan tosiasioihin ja oman järjen käyttöön.
Pysytään rauhallisena.
Pyritään rauhoittelemaan ympärillä olevia ihmisiä.

http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2020/03/korona-ja-psyykkinen-immuniteetti.html?m=1

CFF
CFF
6 years ago

YLE uutisoi että Italiassa on kuollut koronaan liki 500 vuorokaudessa. Jos näin on niin tämän pitäisi olla etusivun uutinen kaikissa maailman joukkotiedotusvälineissä. Uutiskuvia ruumis pusseista, ambulansseista, ylitäynnä olevista sairaaloista jne. Missä nämä vuoden uutiskuvat ovat? EU valtio kyseessä. Pictures or IT didn’t happen. Haisee feikki uutiset.

CFF
CFF
6 years ago

Italian virallinen kuolleiden luku koronaan on 2503.

Mutta kun tästä luvusta jätetään pois kaikki ne joilla on jotain muita ongelmia terveyden kanssa niin luvuksi saadaan 2 kpl.

2 kpl perustervettä ihmistä kuollut koronaan Italiassa.

In medicine, comorbidity is the presence of one or more additional conditions co-occurring with a primary condition.

Example: Someone with stage 3 or 4 cancer who then also gets the coronavirus COVID-19.

The official death toll from coronavirus in Italy is: 2,503

The Italian Higher Institute of Health shows that the ACTUAL death toll in Italy from COVID-19 if you remove comorbidity is: 2 people.

CFF
CFF
6 years ago

Se 5 miljardin tukipaketti kuuluu antaa suoraan pienyrittäjille ja palkansaajille jotka ovat korona loukussa.
https://mvlehti.net/2020/03/18/pienyrittajan-hatahuuto-heratkaa-valtamedia-sensuroi-yritysten-vakavan-ahdingon-video/

CFF
CFF
6 years ago

Korona ja rikolliset päättäjät ajavat pienemmät ja suuremmat yritykset elämän ja kuoleman kamppailuun. Toisin sanoen: rikolliset päättäjät ovat laittaneet aseen meidän ohimolle. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin niitä keinoja mitkä meillä on käytössä ryhtyä vastatoimiin.

CFF
CFF
6 years ago

Yhdysvalloissa poliisi ilmoittaa että pikkurikollisia ei oteta kiinni korona virus epidemian aikana. Poliisi ei kykene siihen koska sen on priorisoitava tehtävien hoitaminen.

CFF
CFF
6 years ago

Sisäministeri Ohisalon surullisen kuuluisa ”ansiolista”.

Hallituksen valmiuslakiasetuksissa Suomen rajat laitetaan lähes kokonaan kiinni, mikä merkitsee esimerkiksi rajanylityspaikkojen sekä useiden lentokenttien sulkemista sekä sisärajatarkastuksia. Suomalaiset eivät myöskään saa matkustaa ulkomaille.

Ulkomailta Suomeen palaavat maan kansalaiset joutuvat kahden viikon karanteeniin. Ainoastaan yksi ryhmä on saanut hallitukselta vapautuksen tiukkoihin liikkumisrajoituksiin: ”turvapaikanhakijat” eli laittomat siirtolaiset.

Ei-valkoinen laittomien siirtolaisten massa on etenkin sisäministeri Maria Ohisalon sydäntä lähellä. Ohisalon mukaan ”oikeus hakea turvapaikkaa” (lue: saapua suomalaisten elätettäväksi ilman viranomaisten lupaa) on voimassa myös poikkeuslakien aikana.

Samalla kun Suomi valmistautuu maksamaan miljardiluokan laskun koronan aiheuttamasta talouskriisistä, tekevät Ohisalo ja Marin kaikkensa, että Afrikasta ja arabimaista kuljetetaan maahamme jatkuvasti lisää veronmaksajien elättejä. Hallituksen mukaan edes koronan leviämisriski ei ole tarpeeksi painava syy sulkea rajoja laittomilta tunkeutujilta.

Ennen koronakriisin kärjistymistä Ohisalo ehti suututtaa myös Kreikan rajaviranomaiset, kun Turkki oli lähettänyt kymmenien tuhansien laittomien siirtolaisten massat tunkeutumaan Euroopan unioniin etelästä.

Ohisalo ilmoitti pakottavansa suomalaiset rajavartijat sabotoimaan kreikkalaiskollegoidensa työtä, mikäli Suomi lähettää alueelle virka-apua. Kun Kreikka pyrkii käännyttämään laittomien siirtolaisten veneet pois rannikolta, tulisivat Ohisalon kontrolloimat suomalaisviranomaiset sen sijaan auttamaan mahdollisimman suuren tunkeutujamäärän maihin.

Lainaus
https://www.vastarinta.com/suomen-hallitus-rajat-kiinni-suomalaisilta-muttei-turvapaikanhakijoilta/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Hallituksen tiedotustilaisuuden antia tiistaina 17. maaliskuuta 2020:

”Sisäministeri Ohisalon viha Suomen kansaa kohtaan teki taas ennätyksen”,
http://ylewatch.blogspot.com/2020/03/sisaministeri-ohisalon-viha-suomen.html

Vienohuttunenjärvenkylästää
6 years ago

Miksihän kukaan ei anna tälle hallitukselle lyyjymyrkytystä .

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.