Mainos:

Puolustusministeri Niinistö: ”Maanpuolustustahto on koko meidän puolustuksemme kulmakivi.”

Julkaistu 17.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Puolustusministeri Jussi Niinistö totesi SuomiAreenassa yleisen asevelvollisuuden olevan asia, joka nykyään ylläpitää maanpuolustustahtoa. Maanpuolustustahdon Niinistö taas näki koko maanpuolustuksen kulmakiveksi. Suomessa sillä onkin melkoisen helppo ratsastaa, sillä ainakin kolme vuotta sitten tehdyn gallupin mukaan täällä tahto tarttua aseeseen kotimaan puolesta on Euroopan korkein.

Suomalaisista 74% olisi valmis puolustamaan Suomea aseellisesti. Luku on korkeampi kuin yhdelläkään toisella Euroopan maalla ja maailmankin mittakaavassa Suomi kipusi sijalle 11. Aiemmin puolustusministeriö twiittasi kansalaisten medialukutaidon puolesta ja totesi sen olevan tärkeä työkalu silloin, kun joku tai jokin tahtoo maanpuolustustahtoa horjuttaa.

Ilmeisesti kyseinen horjuuttamisyritys on toiminut ainakin Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa, joissa kaikissa samainen luku on alle 20%.

Lähde: Twitter, Gallup International

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Niinistö lienee sinisistä vähiten sininen. Arvostus miestä kohtaan oli välillä pohjamudissa, mutta monet ratkaisut ovat osoittautuneet sittenkin viisaiksi. Jalkaväkimiinat Suomi voisi ottaa kylmän viileästi takaisin käyttöön vaikkapa korvaukseksi ääliömäisistä Venäjä-pakotteista. Maailman suvakit nostaisivat älämölön, mutta niitä ei nykyään kannata noteerata. Ihan tarpeeksi ovat jo tähän mennessä aiheuttaneet Suomelle ja länsimaille harmeja.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Öh joo, Niinistö, tahto puolustaa mitä? Kenen maata? Kun kohta koko maa on myyty pohjavesiä, järviä, metsiä ja tieverkostoa myöten, ja kansalainen on enää pelkkä veloitetttava asiakas ”omassa maassaan” niin luuleeko Niinistö että tulevaisuudessa kenelläkään on halua puolustaa kansainvälisten sijoitusyhtiöiden omaisuutta joksi se ”oma maa” on muuttunut?

Pertti Grandell
Pertti Grandell
8 years ago

oli ennen matuinvaasiota, kun valtio valta täyttää afrikan kansalaisilla maatamme, tarkoittaako että kriisin tullessa vielä me veroja maksavat elätämme afrikkalaisia meidän asunnoissame kun suomi poika taistellee. voi voi sentään setä niinistö…

74 prosenttilainen
74 prosenttilainen
8 years ago

Niinistöstä on aika vaikea saada selkoa, loikkii minne sattuu ja puhuu vuorotahtiin sinisiä/läyhäsiä ja asiaa/asian vierestä ja istuu/tukee hallitusta jonka toiminta lyö Suomen kansalaista kasvoihin melkeinpä päivittäin. Voipi olla että on vähän Jykän tyyliin treenattu ja opeteltu julkisivu jolla peitetään pesunkestävä poliittisen vastuun kantava omaa etua ajava Poliitikko. (Ei vahingossa Iso Kirjain).

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Varmasti tavallisilla kantasuomalaisilla on maanpuolustustahtoa, mutta miksi maanpuolustustahtoa ei ole istuvalla presidentillä ministereillä, keskustalla, kokoomuksella, sinisillä, sdp:llä, vasemmistolla, vihreillä eikä rkp:llä?
Miksi maahan on sallittu tulla vihamielisiä ihmisiä ja jopa haettu lentokoneilla? Sekö on J.Niinistön mielestä maanpuolustustahtoa?

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Miten arvon puolustusministeri arvelee vuoden 2015 tapahtumien vaikuttaneen maanpuolustustahtoon? Oliko miehitysjoukkojen auttaminen Tornio-Haaparanta rajalla tarkoitettu meidän valkoisten kantasuomalaisten motivaation lisäämiseksi vai mistä hieno idea sai alkunsa?

-Kyllä suomalainen mies vielä vittuilun sentään ymmärtää ja kun tulee tilaisuus se maksaa samalla mitalla takaisin. Ei mulla muuta.

waTun tirkistelija
waTun tirkistelija
8 years ago

Kysymys on: MITÄ JA KETÄ meidän enää pitäisi puolustaa? Onko täällä mitään puolustettavaa, kun kaikki on myyty? Kunniakansalaisia ja näitä isänmaamme myyneitä poliitikkoja en ainakaan halua puolustaa.

Ei Suomelle ei!!!
Ei Suomelle ei!!!
8 years ago

Puolustaa Sinisten, Soinin, Orpon, SDP:n maailmoja syleilevää politiikkaa. Camoon pellet,!!! Osa kansasta elää 12€/pvä. Pääministeri piilottelee tulojaan verottajalta ja luo hyvätuloisille uusia porsaanreikiä kaistaa yhteisvastuusta. Ei ei ei ei. Valtio on aloittanut köyhän väestön omaisuuden pakkohaltuunoton ja meidän pitäisi puolustaa tätä paskaa. Ei ei ei ei

Jeppes
Jeppes
8 years ago

No kansallismielisyyden ja maanpuolustustahdon romuttaminenhan tässä suuremmassa mittakaavassa on kyseessä koska kansallisvaltioista pyritään kaikin voimin eroon Globalismin eli uudelleen nimetyn vanhan tutun internationalismin ja kommunaalisen totalitaarisen keskushallinnon edeltä, mutta todella hyvä kysymys on silti että kun et nyt tai viimeistään kohta omista yhtään mitään eikä sinulla ole omaa maata, ja olet pelkästään lypsylehmä kansainvälisen pörssi- eli käytännössä tiettyjen piirien spekulaatioihin eli kulloisinkiin tarpeisiin perustuvan suunnitelmatalouden rattaissa niin mitä tai ketä sinun tulisi puolustaa?

Itseäsihän et saa puolustaa, se on rikos pahimmasta päästä. Jotakin muuta varten juuri sinun täytyisi haavoittua, vammautua tai kuolla.

juha.
juha.
8 years ago

Puolustustahto ei sisällä EU:n puolustamista tai Natoon kuuluvana sotimista ympäri maailmaa vain Suomen herrojen ja rouvien kunnianhimon tyydyttämiseksi. Voin puolustaa itsenäistä Suomea, mutta kaikki mitä menee siitä yli on turhuutta ja täten en nakkaa paskaakaan Jussi Niinistön sodista.
Rajat ovat sepposen selällään mutiaisten tulla, muttei mennä. On tämän jälkeen suorastaan jakomielitautista hytistä innosta maanpuolustuksesta. Perkele! Mitä puolustettavaa sellaisessa enää on kun viholliset ovat jo rajojen sisäpuolella.
Mutta herrojen ja rouvien kusipäisyydellä ei ole rajoja ja niitä rajoja ei edes tarvitse yrittää sulkea, koska niitä ei ole koskaan sillä asialla ollutkaan.

On maamme köyhä ja siksi jää
On maamme köyhä ja siksi jää
8 years ago

JEPPES ja Pertti G sen sanoi tyhjentävästi.
Miksi taistella rintamalla, kun samaan aikaan somalit , afgaanit irakilaiset yms. notkuvat verovaroin työttöminä ostareilla?
Jos hallitus nostaisi ne housunsa nilkoista ylös ja niistäisi nenänsä ja tekisi tämän maan puolustamisen arvoiseksi. Aloittaen vaikka valtapropagandamediasta ja vapaamatkustajien hyysäämisestä.

huugo
huugo
8 years ago

Minun maanpuolustusinto lopahti tämän hallituksen takia. Erosin kaikesta siitä mitä tehdään vapaaehtoisesti mm. jäljellä olevien veteraanien auttaminen. En laita enää tikkua ristiin minkään tahon hyväksi. Laittomasti rajan yli lampsii jos jonkimoista vetelehtijää ja armeija komennetaan kantaamaan noiden velliperseiden laukkuja vielä. Alkaa valitus ruoan laadusta, liian vähistä rahoista ym.Kaikki maksetaan hammashoidosta lähtien. En takuulla saa mitään ilmaiseksi vaikka noita palkkaveroja tuli maksettua lähes 35 vuotta. Olishan se kiva laitattaa hieman leegoja taas kuntoon mutta kun se on niin perkeleen kallista. Apua et saa kantasuomalaisena mihinkään juttuun, koska sossu ei ole valkoihoisia kantasuomalaisa palkkatöitä vuosikymmeniä tehnyttä varten. Näille velliperseille kustannetaan kaikki aina muotivaatteista ja harrastuksista lähtien. Saatana että välillä pistää vihaksi.Mutta ihmiset muistakaa kuitenkin äänestää sillä se on ainut vaikuttamiskeinö muutokseen, ei valittaminen äänestämättä jättäminen.

Mats
Mats
8 years ago

Hyvä Huugo! Juurikin näin on.

Mitä ja ketä puolustaa?
Mitä ja ketä puolustaa?
8 years ago

Ketähän tätä asuinkelvottomaksi muuttuvaa paska mata enää puolustaisi? Eipä kyllä ole mitään mitä edes puolustaa, ei edes itsenäisyyttä, ja tollasia eduskunnassa istuvia kusipäitä nyt en ainakaan puolustaisi, vaan päinvastoin.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.