Mainos:

PS-Nuoret: Jäämeren rata linjattava länteen

Julkaistu 12.3.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että jäämeren rata on linjattava länteen. Nykyinen ehdotus ei ole turvallisuuspoliittisesti kestävä ratkaisu.

Suomessa ulkomaankaupan kuljetukset tehdään lähinnä meritse. Tullin mukaan vuonna 2015 meritse kulki tonneina mitattuna Suomen ulkomaan tuonnista 77 prosenttia ja viennistä jopa 90 prosenttia. On siis päivänselvä asia, että jos Venäjän laivasto esimerkiksi kriisitilanteessa estää Suomen merikuljetukset Itämerellä, seuraukset ovat Suomen kannalta tuhoisat.

Talvisodassa Suomi jäi yksin sekä sotilaallisesti että huollollisesti. Useat maat, kuten Ruotsi, kieltäytyivät välittämästä apua maansa kautta Suomeen.  Jos vastaava kriisitilanne syttyisi lähitulevaisuudessa, liittoutumattoman Suomen huoltovarmuus olisi Kaliningradin takia vielä huonompi kuin talvisodassa. Vaihtoehtoinen väylä tavarantoimituksille on siis saatava mitä pikimmin.

“Kirkkoniemen rata ja satama ovat kranaatinheittimen etäisyyden päässä Venäjästä. Sinne sitten Suomen päättäjät haluavat kriisitilanteessa siirtää 77 prosenttia Suomen tuonnista ja 90 prosenttia viennistä. Tällaisella ratkaisulla ei huoltovarmuutta paranneta”, paheksuu Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että Jäämeren radan linjauksessa huomioidaan myös turvallisuuspoliittiset näkemykset ja rata rakennetaan länteen — Kolarista pohjoiseen ja käsivartta pitkin Skibotniin.Kolari on noin 100km Rovaniemen pohjoisempana, ja sinne kulkee jo valmis ratapohja, joten radan rakentamisessa säästettäisiin merkittävästi.. Lisäksi rata tulisi päättää Tromssan sijasta Skibotniin, koska siihen päädyttiin jo vuosien 1939 ja 1941 Jäämeren radan selvityksissä. Niin vältyttäisiin kalliin tunneliosuuden rakentamiselta.

Mainos:

”Jäämeren radan linjausvaihtoehtoja miettineeseen työryhmään kuuluu kaksi entistä pääministeriä, Esko Aho ja Paavo Lipponen, joiden tilinauha tulee nykyisin Moskovasta. On erittäin kyseenalaista antaa näin tärkeitä turvallisuuspoliittisia asioita venäläismielisten päätettäväksi”, toteaa Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Antti Eskelinen.

Lähde: Perussuomalaiset Nuoret

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

6 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Kekkonen ja Paasikivi vs. Sipilä, Katinen, Urpilainen, Rinne, Stupido, Ben, Vanhanen...
Kekkonen ja Paasikivi vs. Sipilä, Katinen, Urpilainen, Rinne, Stupido, Ben, Vanhanen...
8 years ago

PS-nuorten pitäisi miettiä tätäkin asiaa uudestan.

Jäämeren radan tarkoitus on viedä Suomen maaperästä mineraaleja raaka-aineiden hinnalla. Sen tarkoitus on tuode kobolttia Oulun seudulle jalostettavaksi jossa siitä erotetaan uraani salakuljetettavaksi ja myytäväksi maailman mustan pörssin markkinoille. Rahtipaikkana käytetään Kokkolan puutavarasatamaa. Kuka muistaa vielä Arctic See aivan?

Suomi kaivaa ja vie ilmaiseksi jo kobolttia muutenkin Suomessa. Suomi oli jo vuonna 2014 maailman toiseksi suurin koboltin viejä, heti Kiinan jäkeen: 114,7 Mtn. Kilohinta 20$. Eli enemmän kuin Outokummun ”jalostettu” ruostumaton teräs.

Ja kaiken tämän jälkeen (junarata pohjoiseen + tunneli etelään) suomalaisille jää vain infran kuluminen sekä siihen investoiminen. Eivät ulkomalaiset investoi tuohon infraan. Sen tekevät Suomalaiset. Myös kuluminen, energia jne… kaiken maksaa suomalainen veronmaksaja.

Sen sijaan PS-nuorten pitäisi tehdä aloite Outokummun kaivostoiminnan- sekä jalostustoiminnan Suomen alueella kansallsitamiseksi.

Meillä kaikilla on työpöytä. Se pöytä ei synny ilman jalostusta joka tarkoittaa työllisyyttä ja vaurautta kansantalouteen. Meillä toisilla on puukkoja. Ne puukot eivät synny ilman jalostusta. Sekin tarkoittaisi valtiovallan invesointien kautta työllisyyttä ja varallisuutta suomalaisille. Meillä useilla on autoja ja polkupyöriä, joiden materiaalien kaivaminen ja jalostaminen ON Suomen valtion tehtävä.

Kansallistamisen kautta saamme Suomelle pääomatuloja, jotka ovat kaikki pois palkansaajien verotuloista. PS-nuoretkaan eivät ymmärrä että Suomi on MAAILMAN RIKKAINPIA maita, jos sitä mitataan sillä vauraudella mitä maaperästä löytyy. Meillä on maaperässämme 100-kertaa Saudi Arabian öljyn arvon edestä mineraaleja ja malmeja. Meillä on 10-kerta Norjan öljyn verran varallisuutta. Ja samoin 10-kertaa Sveitsin ja Monacon pankkitilit yhteenlasketun arvon verran.

JOS Suomen politikot haluaisivat kansan varallisuuden kasvavan, se olisi helppoa. Kansallistettaisiin kaivos- ja jalostustoiminta. Muut maat maailmalla ovat riippuvaisia Suomen tuotannosta. Samalla kertaa voimme vaikuttaa maaimanmarkkinahintoihin.

Tämän kaiken ymmärsi Kekkonen. Hän sanoi että Kokoomusta ei koskaan saa päästää valtaa sillä se tuhoaa taloutemme. Ja niinhän se teki. Ja koska Kekkonen antoi Kokoomukselle ja sen ehdokkaille kenkää joka vaiheessa, häntä haukuttiin tyranniksi ja itsevaltiaaksi. Onneksi ihmiset ymmärsivät äänestää häntä niinkin usein. Sillä Paasikivi-Kekkosen ansiota on että suomalaisilla on asiat ninkin hyvin kuin nyt on. Kehityskaaressa voisimme hyvinkin olla Latvian kansantalouden alapuolella. Maaseutusvoittoinen tuotanto mutta suuremmat energikulut. Eli ilman Kekkosta ja hänen kabinettiaan, olisimme köyhempiä kuin balttianmaat.

Ottakaa tämä kaikki huomioon kun äänestätte seuraavan kerran. Tai kun haukutte isänmaallisia.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Oli tarkoitus kirjoittaa juuri samasta mutta ehdit ensin -asian tuntevaa teksiä. Kiitos siitä!

Perusuomalaisten, niin nuorten kuin vanhempienkin pitää nyt vihdoin päättää kenen etuja he ovat ajamassa -suomalaisten vai kansainvälisten suuryhtiöiden joiden tarkoitus on ryöstää suomen kansalle kuuluva omaisuus? Venäjä öyhötys on syytä lopettaa välittömästi ja keskittyä todelliseen viholliseen joka on jo maassa -juutalaisjohtoiset yhtiöt ovat tekemässä suomesta raaka-ainevarastoa ja tuhoamassa ainutkertaisen luontomme. KAIKKI ENERGIA ON SUUNNATTAVA TÄMÄN SAATANALLISEN SUUNNITELMAN ESTÄMISEEN!

Valkoinen hetero
8 years ago

Edellisiin kommentteihin ei voi paljon lisätä, korkentaan, että HERÄTKÄÄ ihmiset Matrix-unestanne . Perus- suomalaiset nuoret voisivat sen sijaan pohtia kranaatinheittimien kantomatkaa vs ohjus. MITÄ VITTUA nämä ihmiset juovat?. Porakaivo vedellä ei noita älynväläyksiä saa…

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago

Rata pitäisi todellakin rakentaa käsivarren kautta ehdotuksen mukaisesti mutta se pitäisi rahoittaa kansallistamalla kaivosteollisuus pakkolunastusmenettelyllä alimpaan hintaan josta vähennetään maasta alihintaan vietyjen raaka-aineiden piilotetut myyntivoitot, kierretyt verot ja korjaamatta jätetyt ympäristötuhot.

Rane
Rane
8 years ago

Mieluummin rata käsivarresta Tromssaan tai Narvik:iin(miksei Altaan). Kirkkoniemen rata liian lähellä Venäjää ja sitä kautta turvattomampi, tämä on aivan selvä asia. Ei pidä olla naiivi Venäjän suhteen. Pitäisi myös suunnitella kanava Saimaalta suoraan Suomenlahdelle.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago
Reply to  Rane

Pitäisikö hoitaa ne maassa jo olevat miehittäjät ensin pois? Sen jälkeen voidaan alkaa pelkäämään yhdessä venäjää -jos jotain omaisuutta sattuu jäljellä enää olemaan minkä puolesta kannattaa olla huolissaan…

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.