Paavo Väyrynen: Valeuutiset ja valemediat – toistaiseksi tarvitaan vahvaa vastamediaa

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 4.2.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 4 minuuttia

Valtamedian ja vastamedian kesken käydään sanasotaa siitä, kumpi puhuu totta ja kumpi valehtelee. Molemmat ovat oikeassa. Kumpaakin on monenlaista. Pääsään­töi­sesti sekä valtamedia että vastamedia pysyvät totuudessa. Suuri osa valtamediasta ainakin pyrkii totuuteen. Sen valheellisuus on lähinnä vaikenemista ja osatotuuksiin turvautumista.

Vastamedian puolella on toimijoita, jotka levittävät tahallaan virheellistä tietoa. Valtaosa vastamediasta pysyy kuitenkin totuudessa ja pyrkii kertomaan siitä, mistä valtamedia vaikenee.

Suomessa valtamedian pitäisi kantaa huolta luotet­ta­vuu­des­taan. Muuten demokratia on vaarassa.

Kirjoitin tiistaina Uuteen Suomeen blogin Ukrainan tilanteesta.

Lähtökohtani oli Suomessa lähes täysin vaiettu uutinen, jonka mukaan Yhdysvaltain varaul­ko­mi­nis­te­rinä toiminut Victoria Nuland oli saanut Valkoisesta talosta kirjeen, jossa ilmoitettiin, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita.

Kirjoitin, että tämäkin saattaa olla merkki siitä, että Yhdysvaltain Ukraina-politiikka on ehkä muuttumassa.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Blogini synnytti Uudessa Suomessa raivoisan keskustelun, jossa käytettiin 150 puheenvuoroa.

Puheen­vuo­roissa tuli voimakkaana esille se totuus, josta Suomen valtamedia on vaiennut: länsi­mail­lakin on raskas vastuu siitä, että Ukraina ajautui sisäl­lis­so­taan ja siitä, että sen seurauksena syntyi kansain­vä­linen kriisi, joka koskettaa meitäkin.

Valtamedia ei ole syyllistynyt yksi­puo­li­suu­teen ja osatotuuksien levittämiseen vain Ukrainan kriisin yhteydessä, vaan myös kertoessaan Georgian ja Syyrian sodista ja käsi­tel­les­sään Itämeren alueen turval­li­suus­ke­hi­tystä.

Oma lukunsa on se tapa, jolla valtamedia on käsitellyt euroalueen ongelmia ja euro­jä­se­nyyden vaikutuksia Suomen talouteen ja koko yhteis­kun­taamme.

Tällä on se murheellinen tausta, että valtamedia unohti kokonaan kriit­ti­syy­tensä ja tasa­puo­li­suu­tensa, kun esillä olivat ensin Suomen liittyminen Euroopan unioniin ja sitten euroalueeseen.

Vaikka toimit­ta­ja­polvi on osittain vaihtunut, mediat näyttävät olevan uskollisia aikanaan valit­se­mal­leen linjalle. Jos tosiasiat ovat sen vastaisia, ne saavat väistyä.

Suomessa on toki paljon hyvää journalismia. Sitä on vielä enemmän, kunhan valtamedia palaa juurilleen.

Mutta ainakin toistaiseksi tarvitaan vahvaa vastamediaa. Sitä kannattaa seurata ja tukea.

Lue: Suomenmaa

38,329 total views, 2 views today

marinated skirt steak burritos recipeNot necessarily themself. And, we do pictures on the wall, where every great routine you do in the gym you get to fill in a piece of the picture until the whole thing's done. I've been using it a lot across the country catching large mouth, small mouth, and spotted bass with it too, and that's spooning. Talking about spoons not the ones you eat your cereal with in the morning, but heavy heavy spoons. Ms. SCOTT: I agree with Roy. NBS is still an unknown stock to much of the investing world. The new CFO has a strong background in the investment banking world and is starting to put that knowledge to work. If Rooney had her cheap football jerseys big moment a few years ago, then wholesale jerseys this is Kate's moment in the cheap football jerseys sun; her unflinching performance as Zoe Barnes in Netflix's House of Cards proving to be a real game changer. The experience taught her to be as devious as Zoe Barnes herself when it came to saving spoilers. Currently, this is the situation where I find myself as I review potential players for my team. While doing this, I found it very interesting to see the similarities of drafting my fantasy football team, when compared to putting together a winning income portfolio. But another topic cropped up in the course of questioning: head injuries. They're the elephant in the room for a game in which crunching collisions are a crucial part of the spectacle. When you arrive in this airport, take a train to the baggage claim area where you can collect your luggage, pick up cheap oakleys a rental car or access the parking garages and shuttle services. Cruise lines leaving from Port Canaveral (42 miles from Orlando) often pick up passengers at Orlando International Airport and shuttle them to the port.. Break the team up into smaller groups of four to six people. Give each person a sheet of paper and instruct them to write down two statements on the paper that are not true about their lives and one statement that is true. Then the real "booster" of superior merchandising placement kicked in. " In a previous post, I mentioned that app store games are taking more and more market share from handheld video gaming companies like Nintendo and Sony. The Sauras of South Stokes took on the Bobcats of Glenn in the opening game. The Sauras were in a hole early in this one with the Bobcats scoring seven runs in the bottom of the 1st inning. Jeffrey Kutcher, a concussion expert and director of the Michigan NeuroSport Program."That's not always a feasible thing to do, so more study has to be done to look at whether this tool will be valuable in Cheap nba Jerseys situations where you do preseason baselines. Given the variables, it's possible it won't be as valuable in that situation."Another obvious limitation of the study, according to Kutcher, is its small size, and that athletes sparred for a relative short period of time.

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/