Näyttelijä Aku Hirviniemi järjesti, minun tietojeni mukaan, juhlat ja siellä sitten tapahtui jotakin. Mitä, sitä ei tiedä kissa-Penakaan, mutta jotakin sellaista se oli, että syyttäjä näki jonkun jonkin tulleen loukatuksi. ”Uhri” taas ei kokenut mysteeriksi jäänyttä tekoa niin vakavaksi, että siitä olisi pitänyt nostaa syyte. Onko kysymys siitä, että ajoittain on nostettava joku tikun nokkaan, jotta telaketjufeministit tuntisivat asiansa edistyvän vai kenties siitä, että Suomeen, yhteen maailman tasa-arvoisimmista maista saataisiin maalailtua jonkinlainen patriarkaalinen uhka? Oliko Hirviniemen tapaus Hybridivaikuttamista?
#Metoo liikkeen eittämättä tärkeästä asiasta on tehty samanlaista agenda- journalismia ja luotu vaihtoehtoisia totuuksia, kuin itä-naapuristamme konsanaan. Venäjällä on peloteltu suomalaisia kerta kerran jälkeen ja nyt kun prosedyyri on selvä, voidaan samaa kuviota piirtää fläppitaululle muitakin asioita "edistäessä". Todellisuudella ei juuri ole merkitystä, kunhan jäljet osoittavat oikeaan suuntaan.
Miesten ajojahti vaikuttaa radikaalisti arjen käyttäytymiseen ja poistaa myös positiivisia ilmiöitä kulttuuristamme. Hiljattain käytiin keskustelua siitä, sopiiko työpaikalla kehua esimerkiksi toisen hiuksia tai uusia housuja. Sopiiko, sitä minä en tiedä, mutta voisi kuitenkin kysyä: onko todellista ongelmaa ollutkaan, jos keskustelu on vietävä tuollaiseen hiustenhalkomiseen?
Koska kyseessä ei ole niinkään mielipidekirjoitus, vaan (jälleen kerran) jonkin asian tolaa kummasteleva suollos, jätän sanomatta, että mielestäni tuollainen on tyhjänpäiväistä paskaa. Kenties Hirviniemi ajattelee samoin oikeudenkäynnistään ja kenties vielä joskus löytyy mies, joka vastaavanlaisen syytöksen saadessaan sanoo sen myös ääneen? Se se vasta olisi rohkea mies…
Vaikka sitä kuinka kovasti on yritetty, ei #Metoo-ilmiöstä olla saatu aikaiseksi samanlaista kultaista lehmää kuin seksuaalivähemmistöistä tai maahanmuutosta. Pöyristymisen määrä ei vain riitä siihen! Olen ilokseni saanut huomata, kuinka vähän tämä varsin keinotekoisesti sävelletty kohuilu, muka-tasa-arvon ajaminen ja seksuaalisen ahdistelun mittarin alarajan säätäminen aina hiusten kehumisen kriminalisointiin asti suurta osaa kansasta kiinnostaa.
Keskustelu, niiltä osin, kun sitä on käyty, on naureskelevaa ja toisaalta ne, jotka ottavat asian vakavasti, ampuvat samalla laukauksella molemmat piiput tyhjiksi ja sitten kudit onkin loppu. Mikä siinä sitten on, eikö kansa usko, kun sanotaan että jokin on paha? Miksei se alistava Suomi-mies tunnusta, että hän on ilkeä, tyhmä ja sivistymätön untermensch sekä tottakai natsi.
Kuten ennenkin, jos kansaa ei pelkästään medialla saada lietsottua vihaamaan tai rakastamaan jotakin, valjastetaan rattaiden eteen tarpeellisin osin valtakoneiston osasia. Tällä kertaa työkaluksi valikoitui syyttäjä ja oikeuslaitos, joka onkin oikein käyttökelpoinen tarkoitukseensa. Tuomari heiluttaa nuijaa, media on paikalla ja syyttäjä esiintyy sankarina. ”Oikeus on voittanut” ja kansa ymmärtää olleensa väärässä? Niin on käsikirjoitettu, mutta saapa nähdä, onko suomalaisista Broadwaylle vai mennäänkö kesäteatteri-linjalla, jossa puolet vuorosanoista unohtuu jne…
Edelleen nostan (populistisesti) esiin raiskatun, mutta oikeuden mukaan raiskaamatta jääneen pikkutytön, jonka elämä on todennäköisesti pilattu lopullisesti. Myöskin vasten tahtoaan sormia takapuoleensa saanut junaa odottanut nainen varmasti näkee hyödylliseksi nykyisen suuntauksen, jossa miehistä tehdään ihan yleisesti ottaen, sikoja.
Lopuksi vielä hienoinen huomio tasapuolisuudesta… Meillä ei ole oikeutta yleistää yksilöiden perusteella, ellei kyse ole valkoisesta heteromiehestä.






