Mainos:

Oikeusministeriö esittää: Tulevaisuudessa poliisinkin antamat sakot voidaan muuttaa vankeudeksi

Julkaistu 7.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Sakon muuntorangaistuksen käyttöä aiotaan laajentaa. Oikeusministeriössä valmistuneen hallituksen esitysluonnoksen mukaan toistuvasti samankaltaisiin rikkomuksiin syyllistyvien henkilöiden rikkomukset olisi jatkossa käsiteltävä tuomioistuinmenettelyssä. Tällöin henkilölle tuomittu sakkorangaistus olisi mahdollista muuntaa vankeudeksi, jos sakko jää maksamatta.

Sakon muuntorangaistuksen käyttöalan laajentaminen on osa oikeusministeri Antti Häkkäsen laatimaa rangaistusten kiristämisen pakettia. Uudistuksen toteuttamiseen varattiin huhtikuun kehysriihessä 10,8 miljoonan euron määräraha.

Häkkänen vetoaa mm. järjestelmän uskottavuuteen

- Rikosvastuun on toteuduttava järjestelmän uskottavuudenkin takia. Nyt valmistuneen lakiluonnoksen mukaan poliisin tulisi ohjata sakkorikos käräjäoikeuden käsiteltäväksi silloin, kun toistuvasti sakkoja saaneen henkilön toiminta osoittaa piittaamattomuutta. Toistuvuus tarkoittaisi seitsemää samankaltaista sakkorikosta vuoden sisällä. Tällaisessa tilanteessa muuntorangaistus olisi perusteltua suorittaa viime kädessä vankilassa. Pidän tätä tärkeänä elementtinä rangaistusjärjestelmän uskottavuuden vahvistamisessa.

Tuomioistuinten määräämät sakot ovat muunnettavissa vankeudeksi, mutta poliisin määräämät sakot eivät. Nykyjärjestelmää on pidetty epäoikeudenmukaisena sellaisissa tilanteissa, joissa sakotettu syyllistyy toistuvasti sakkorikoksiin, mutta sakkoa ei voida muuntaa vankeudeksi, koska se on määrätty rangaistusmääräysmenettelyssä.

Sakkojen muuntoon "alennuksia" - Lievimmät rikokset jäävät yhä ulkopuolelle

Esitysluonnoksessa ehdotetaan myös päiväsakon muuntosuhdetta muutettavaksi siten, että neljä päiväsakkoa vastaisi yhtä päivää vankeutta. Tällä hetkellä kolme päiväsakkoa vastaa yhtä päivää vankeutta.

Mainos:

Lisäksi ehdotetaan, että alle 20 päiväsakon suuruiset sakot olisivat muuntokelvottomia. Näin rajattaisiin lievimmät sakkorangaistukset muuntorangaistusjärjestelmän ulkopuolelle. Muuntorangaistuksen vähimmäispituus korotettaisiin neljästä päivästä viiteen päivään ja enimmäispituutta alennettaisiin 60 päivästä 40 päivään vankeutta.

Esityksessä mainittuja toistuvia rikosasioita olisi poliisin ja syyttäjälaitoksen arvioiden mukaan noin 9 600 vuosittain. Teot olisivat useimmiten näpistystapauksia sekä kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta. Teot kasautuvat tyypillisesti samoille henkilöille. Esimerkiksi vuoden 2017 aikana yli seitsemään näpistykseen syyllistyneitä henkilöitä oli noin 900. Näitä asioita ei enää jatkossa käsiteltäisi rangaistusmääräysmenettelyssä vaan oikeudenkäynnissä. Uudistus kasvattaisi keskimääräistä vankilukua runsaalla 30 vangilla.

Lähde: Oikeusministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

8 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
m1xa
m1xa
8 years ago

Ja poliisivaltio on taas askeleen lähempänä täydellisyyttään.Osittain olemme siellä jo.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Loistavaa. Aktiivimallin leikkurin vuoksi nälässä kituvat siis avoimesti näpistelemään nakkipaketteja, juustoa ja leikkeitä. Kiinni jäämisen voi varmistaa monin tavoin, kunnes pääsee linnan pahnoile puhtaisiin lakanoihin ja aterioimaan 3 kertaa päivässä. Lisäksi ilmainen kuntosali ja kivoja kavereita, joilta voi oppia kaikenlaista hyödyllistä alan osaamista.
Tulevaisuudessa sakon vankeudeksi muuntojärjestelmä on kantasuomalaisen köyhän turvapaikan hakua, koska yhteiskunnan perinteiset turvaverkot menevät ainoastaan Sipilän kutsuvieraille.

Mikä jottei sakkoja istuisi
Mikä jottei sakkoja istuisi
8 years ago

Mielellänihän minä ylinopeussakot istun, tuleehan siinä lisää kustannuksia valtiolle. Mikäs siellä on ollessa jokunen päivä, saa katon päälle, saa ruuat, lääkkeet, mahdolliset sairaushoidot, ja miksei hammaslääkäripalvelutkin valtion piikkiin. Muunnetaan ihmeessä kaikki sakot vankilassa istumiseen, ei se muutama päivä mitään tee, ja saapi sitten kunnioitusta kaduilla, kun kertoo olevansa linnakundi.

harri
harri
8 years ago

mietikää näiden viher vasureiden komenteja tästä jazz jupakasta
jos he pääsivät valtaa suomi siirtyisi mielipide vainojen aikaan

eli viher vasuri homosexuaalien ei hyväksymisestä
seuraisi työpaikan menetys ymm vankeus tuomio
tai joku julkinen lynkkaus

jonka suoritaa suomen valtamedian itse hinari vasuri toimittajat
henkilökohtaisista kaunaisista visvaisista syistään

mietikää
itse homosexuaalit eivät ole loukaantuneet

vaan ilmesiseti heterot
mielenvikaiset fanaatiset

salli ja ihannoi samaistu homoihin

ja jos et salli

me viher vasuri fasistimia kannatavat

diktaatori poliitikot ja työyhteisöt rangaistaan teitä vääristä mielipiteistä
siis tässähän menään ihan kuin jossain stalinisti fasismissa eteen päin

ja ainoat ihmiset jotka kuuluisi käräjille

on se jazzien umpimielinen fanaatista totaliarismia harjoitava työ yhteisö

siis heidän kaltaisensa ovat uhka yhteiskunnalle
ja vapaalle mielipiteen ilmaisulle
ajatuksille

siis että joku muu kertoo miten sinun tulee ajatella asioista

ja miten joku viher vasuri fanaatikko käskee sinun ajatella asioista kuin hän
muut mielipiteet kieletty

siis vielä ragaistuksen uhalla

ja saat rangaistuksen siitä jos olet rehelinen itselesi ja muille

ja erimielinen näiden vasuri fasistien kanssa
asioista kun et kannata mielenvikaisia ääri liberaalisia sairaita suuntauksia ajatuksia f
rikki käytöstä ja toimintaa

mietikä esim näitä hollywodin kupla sekakäyttäjä näytelijöitä

tai milaiseksi frikki sirkukseksi tämä maailma on muutunut näiden liberaali elitisti globalistien aikana

loputulos ihmiset ovat ahdistuneipia yksinäisempiä tyhmepiä eriarvoistuneempia kuin 30 vuotta sitten

The Dumbest People Ever- you tube
2 011 424 näyttökertaa

Americans are dumber than ever before. Here’s the shocking proof

Reiska
Reiska
8 years ago

Mitäs se vuorokausi vankilassa taas maksaakaan veronmaksajille, oliko 100 € vai enemmän? Nakkivarkaiden kopittaminen käy kalliiksi ja sakot jäävät kuitenkin maksamatta. Jospa kompensoidaan se lisäämällä peltipoliiseja, kyllä autoilijalla on varaa.

Leino Kimmo
8 years ago

Rikosvastuun toteuttamiseksi on PURETTAVA Suomen ”perustuslain” 118 § ..( kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ).

Miten maassa jossa on tällainen ”perustuslaki” voi ”oikeusministeri” puhua rikosvastuun toteuteumisesta luottamuksen nostamiseksi !

Suomessa kun RIKOS on tarpeeksi iso sitä ei edes saa rikostutkintaan . ( PL 118 § ).

EOA päätös 876/2/05 … Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa .

Tuollaisen rikosilmoituksen jätin Porin poliisille 8.9. 2005 .( yhä lienee ”esitutkinnassa” ).

Ei kuulkaas PL 118 §:n suojissa nappikaupalla kansan luottamus oikeusjärjestelmään ole mitenkään palautumassa.

Tässä julkinen rikosilmoitus: Keiden taskuun ”lailla 444/2012” varastetu miljardiomsiuus katosi .

Ilötalehti 19.2. 1203 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata.

Facepalm
Facepalm
8 years ago

1 päivä vankilassa maksaa valtiolle noin 220e !
Kuulin just linnassa kun olin joltai semmoselt joka siellä on vähä pitempään ollu.

juha.
juha.
8 years ago

Kun vankilareissun ja mielisairaalaan pakkohoitomääräyksen ”byrokratiaa kevennetään” ei silloin ole kysymys ”palveluiden paranemisesta”, vaan demokratian kaventamisesta poliittisilla päätöksillä.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.