Mainos:

Nykysuomi kysyy: Mille hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittaisit mieluiten rahaa?

Päivitetty 14.11.2018, Julkaistu 12.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Keskustelu erilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen tai sellaisiksi itseään kutsuvien ympärillä on ollut pitkäkestoista ja toistuvaa. Yhä useampi kansalainen näyttäisi olevan sitä mieltä, että ainakin hämmästyttävän monet, jos ei suurin osa hyväntekeväisyysjärjestöistä on puhdasta huijausta, bisnestä tai muuten vain eettisesti arveluttavia.

Esimerkiksi Punaisen ristin keräyksiä on kritisoitu myös Nykysuomen keskustelupalstalla ja sosiaalisen median kanavissa useaan otteeseen. Toisaalta myös sotaveteraanien keräyksien todellinen hyötyjä on ollut arvailujen kohteena.

Rahaa tuntuisi tietyille toimijoille kertyvän niin paljon, että niiden johtajille voidaan maksaa satojen tuhansien vuosipalkkioita, mutta vaikkapa Helsingissä ruoan jaoillaan vähäosaisia ruokkivalle "Hurstin valinnalle" ei tunnu roposia löytyvän, ei ainakaan julkiselta puolelta.

Nykysuomi kysyykin nyt:

Mille hyväntekeväisyysjärjestölle tai sellaiseksi itseään kuuluvalle lahjoittaisit mieluiten rahaa?

  • Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö Ry (62%, 992 Votes)
  • Joku muu - Kerro kommenttiosiossa (6%, 90 Votes)
  • Lions Club (1%, 8 Votes)
  • Jokin muu veteraanijärjestö (1%, 8 Votes)
  • Sotaveteraaniliitto (4%, 59 Votes)
  • SOS-Lapsikylä (0%, 5 Votes)
  • Plan-ELämä lapselle (0%, 4 Votes)
  • Punainen risti (0%, 4 Votes)
  • Suomalaisapu ry. (18%, 285 Votes)
  • Unicef (0%, 2 Votes)
  • En millekään - Voit perustella kommenttiosiossa (9%, 137 Votes)

Total Voters: 1 594

Loading ...
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

76 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Minä
Minä
7 years ago

Brother Christmas taitaa olla aika hyvä kohden myös. Rahat menevät melko tarkoin vain ja ainoastaan avustuksiin, eikä hallinto ja henkilöstön palkat juuri syö niitä. On toki ollut ajojahdin kohteena ja saattaa olla, että on ollut taitamaton, mutta kuitenkin vilpitön. Avustusten perillemenoprosentti on aivan huikeaa luokkaa, varmaan siellä 90% tienoilla. Sellaiseen ei moni pysty edes lähimain.

Tuo sai niin paljon tuulta purjeisiin, että varmaan etenkin Punaisen Ristin tapainen alkaa hikoilla ja pelätä, että se kasvaa suureksi ja sitten rahat menevät väärään kolehtiin.

Tshang
Tshang
7 years ago
Reply to  Minä

BC kai on ajojahdin kohde juuri ja vain siksi, että auttaa suomalaisia

K
K
7 years ago

Kantasuomalaisille pienituloisille lapsiperheille.

Psykiatri
Psykiatri
7 years ago

Mä äänestin kohtaa muu: Kohteeni olisi ja on World Wildlife Fund.

ZzZ
ZzZ
7 years ago
Reply to  Psykiatri

En ainakaan minä lahjoita natsien perustamalle järjestölle mitään…

Tshang
Tshang
7 years ago
Reply to  ZzZ

Minä taas haluaisin antaa rahaa vain natsijärjestöille

mercedescervera
7 years ago
Reply to  ZzZ

Onko World Wildlife Fund natsien perustama? Sinänsä loogista, olihan Natsi-Saksa ensimmäinen Euroopan maa, jossa oli tiukat eläinsuojelulait.

Raksaäijä
Raksaäijä
7 years ago

En nykyisin anna enään millekkään… jotenkin takaraivossa jumputtaa ajatus, etteivät rahat kuitenkaan auttaisi meitä suomalaisia… no vähäinen auttamishaluhan on monille monikulttuurisille maille ominaista, miksei myöskin Suomelle.

Mikael.Laakso@gmail.com
7 years ago

Nykyään olen kallistumassa sellaisten firmojen ja järjestöjen tukemiseen, jotka tuottavat minulle hyvää. Nämä usein toimivat vapaaehtoisten lahjoitusten turvin ja samalla ovat yleishyödyllisiä tarjoten palvelujaan kaikille. Nämä toimijat harvoin saavat palstatilaa, mutta ovat tavallisen ihmisen turva isoja korporaatioita vastaan. Kaksi ensimmäistä mieleen tulevaa:

— ProtonMail.com
— Debian.Org

Esko Perälä
Esko Perälä
7 years ago

Heikki ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry hyva kohde, jolle suomalaisten kannattaa lahjoittaa rahaa, koska lahjoitusten turvin autetaan pääasiassa köyhiä suomalaisia ja nimenomaan köyhiä kantasuomalaisia.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago

*Etnisesti rajattu* auttaminen on tänään arkea hallituksen, eduskunnan, järjestöjen kuten Punaisen Ristin, ja myös kirkon kohdalla. Rahat kanavoidaan ulkomaalaisille, ohi omien kansalaistemme tarpeiden.

Muukalaiset asutetaan luksus-hotelleihin täys-ylläpidolle, kun samalla omat vanhuksemme tukehtuvat vaipoissaa olevan ruskean mömmön sauhuihin.

Etnisesti rajattu auttaminen saa sensijaan erittäin suvaitsemattoman vastaanoton ”suvaitsevaiston” taholta, kun halutaan kohdistaa apu nimenomaan oman maamme kansalaisiin.

Eikö ketään ihmetytä myöskään se, että samat henkilöt, jotka huutavat rasistia, heti kun haluaa autta kotimaamme ahdingossa olevia, niin he ylistävät, kun Israel jopa massamurhaa rajanaapureitaan suoran oman edun tavoittelun merkeissä?

Lääkärintodistus
Lääkärintodistus
7 years ago

Miksi kaupungin/ valtion pitäisi antaa hurstille rahaa? Hyväntekeväisyys ei ole kunnan tai valtion rahoja.
Ihme persupropaganda aina.

fobiini
fobiini
7 years ago

Valtion pitäisikin elättää nuo ihmiset: riittävä perustulo pitäisi ottaa käyttöön. Vanhentuneiden elintarvikkeiden jakaminen ei ole ongelman ratkaisu.

K.L.
K.L.
7 years ago

No lääkärintodistus…MIKSI me sitten pidämme täysin vieraista muukalaisista huolta 24/7,täysihoito,all inclusive…niillä kaupungin/valtion rahoilla?Ihme vasuripropagandaa taas.

leila
leila
7 years ago
Reply to  K.L.

K.L. Olen samaa mieltä kanssasi!

Arto Kukkonen
Arto Kukkonen
7 years ago

Lääkärintodistukselle mietittävää.
Tasavertaisuuden periaate.

fobiini
fobiini
7 years ago

Itse suosin Hunger siteä. Siellä voi lahjoittaa eläimille, luonnolle, nälkäänäkeville, eri sairauksien tutkimukseen. Ostaa vuohia, kanoja köyhille.
Myyvät myös tavaraa, josta menee tuottoa hyväntekeväisyyteen. https://thehungersite.greatergood.com/clicktogive/ths/home

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

En mihinkään noista, liikaa täryttää takaraivossa ajatus että rahat menee muuhun mihin pitää, ja tuo ajatus on aina oikeassa.

Kyllä siitä sitten hyvä tulee
Kyllä siitä sitten hyvä tulee
7 years ago

Ja matut takaisin lähtömaihinsa.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

En lahjoita -liian suuri riski että rahoilla tuetaan vihollisen toimintaa jota jokainen suomalainen on muutenkin pakotettu rahoittamaan riistoverotuksen kautta.

Punainen terroristi on kaikkein härskein kusettaja ja jokainen sille lahjoittava syyllistyy maanpetoksen. Tämä on tehtävä selväksi myös SPR:n kerääjille niin selkeällä suomen kielellä ettei asia jää epäselväksi.

kansalainen
kansalainen
7 years ago

Pelastusarmeija puuttuu listasta. Sen hallintomenot ovat kaikkein pienimmät, joten se saa minulta taas Joulupataan jotain kivaa.

marjatta sytelä
marjatta sytelä
7 years ago
Reply to  kansalainen

Pelastusarmeija on luotettava, Samoin Marttyyrien ääni järjestö

Ellu
Ellu
7 years ago

Pelastusarmeijalle tai hädänalaisille eläimille…

PELASTUSARMEIJA = SALVATION ARMY = RIKOLLISORGANISAATIO
PELASTUSARMEIJA = SALVATION ARMY = RIKOLLISORGANISAATIO
7 years ago
Reply to  Ellu

Pelastusarmeija, eli Salvation army, on saman rikollis-cabalin käsissä kun muutkin suuret ns. ”hyväntekeväisyysorganisaatiot.” Elämme aika-kautta, jolloin musta maalataan valkoiseksi, ja valkoinen mustaksi. Kaikki tiet vievät Roomaan!

Salvation Army
The Salvation Army is one of the wealthiest non-profit organizations in the world and an offshoot of the Methodist tradition. Like many religious institutions and organizations, the Salvation Army has been involved in a number of sexual abuse scandals within the organization that have involved cover-ups and an unwillingness to report or confront abusers within the organization. At Kosnoff Fasy, we are dedicated to bringing sexual abuse charges against perpetrators who work with the Salvation Army.

The Salvation Army has many large benefactors like Mrs. Ray Kroc, wife of the founder of McDonald’s restaurants, who left a $1 billion request to the Salvation Army. The Salvation Army also is the largest recipient of tax dollars among the non-profit organizations in the country. While the organization seeks to help individuals and families in need, it also been a a location where sexual offenses against children and young adults have occurred. If the abuse within the institution is not confronted, many of these crimes will go unheard and the victims will be left without a voice.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Ei keräyksiä mihinkään. Varojen kerääminen ainakin suomalaisille köyhille erillisten keräysten kautta on mieletöntä, koska rahapula on useimmilla kroonista. Helpotusta tähän saadaan vain poliittisen päätöksenteon kautta. Tärkeintä olisi saada elinkustannuksia alas. Asuminen ja jatkuvasti kohoavat vuokrat lienevät tämän päivän suurin köyhyyden aiheuttaja. Tilanteen tekee ärsyttäväksi se, että asuntosijoittajat pääsevät liian helposti käsiksi köyhille tarkoitettuihin asumistukiin.

Toisaalta, jos elinkustannuksia ei saada alas, niin tukitasoja on vain pakko tarkistaa ylöspäin. Suuret sosiaalimenot voi nähdä rangaistuksena poliitikoille heidän kyvyttömyydestään tarttua elinkustannuksiin.

Sama logiikka pätee myös ulkomaille lähetettäviin keräyksiin. Kertaruiskeet eivät ratkaise mitään. Näiden suhteen Suomen tulisi muuttua itsekkäämmäksi ja keskittyä omien kansalaisten asioiden hoitoon. Jos kaikki maat tekisivät niin, niin ongelmat vähenisivät.

Karri Nyman
Karri Nyman
7 years ago

Pelastus armeija.Pääasiallisesti apu menee suomalaisille heikompiosaisille.

a
a
7 years ago

en millekään järjestölle,oma maakin kuuluu pitää niillä verovaroilla kunnossa mitä maksetaan valtiolle,kannattaa kansan kääntyä herrojen puoleen mikäli rahat omilta loppuu ja ulkomaat ja ulkomaalaiset voi samoin tehdä omissa maissaan.

Lobbari
Lobbari
7 years ago

Kansallinen kokoomus

Raimo Mattsson
Raimo Mattsson
7 years ago

Pelastusarmeijalle ja romanijärjestöille!

Merja Mikkola
Merja Mikkola
7 years ago

Ylämummo
kaiken ylimääräisen jaan omille lapsille, lastenlapsille ja lastenlastenlapsille

huugo
huugo
7 years ago

Jos joku perustaisi matujen palautus organisaation, joka todella mahdollistaisi matujen palautuksen lähi-itään, afganistaniin ja afrikkaan, niin sellaisella voisin antaa jonkun kympin. Jokaiseen palautettuun matuun sijoitettu euro tuo 100 euroa takaisin. Siinä orpolle mietittävää kun kerran on kirstun vartija.

realisti
realisti
7 years ago

Jollekin kristilliselle pienelle järjestölle, joka vie kaiken avun perille itse. Eikä ota palkkaa työstä vaan kaikki lahjoitettu menee perille tarvitseville. Mitä suurempi järjestö sen suurempi varas. Unicef, SPR, WWF kaikkein pahimpia. Suurin osa varoista menee palkkoihin, hallintoon jne.

x xxx
x xxx
7 years ago

Suomen luonnonsuojeluliitolle.

Mihin voi luottaa enää?
Mihin voi luottaa enää?
7 years ago

En millekkään järjestölle enää.Byrokratiaan ja ” turhuuteen” mennee suurin osa näille keräyksille annetuista rahoista.

Verot ovat kautta linja niin korkeat Suomessa, ihan kaikki, että niistä pitäisi löytyä suomalaisten auttamiseen ja tarkoitan nyt oikeasti niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Kehitysapu tulisi lakkauttaa välittömästi, ei Suomen kansan rahoja enää muualle eikä muille kuin kantasuomalaisille oikeille avuntarvitsijoille.

Suomen asioiden hoito….voiko olla enää huonompaa mallia??

Jos suomalaisten maksamia korkeita veroja käytettäisiin VIISAASTI, voitaisiin veroja madaltaa,jolloin jäisi enemmän rahaa omaan käyttöön.Mutta kun ei.Suomi on ”veronmaksannan helvetti”mielestäni.

Tuomas
Tuomas
7 years ago

Vaikea kysymys, koska monia listan järjestöjä en tunne ja joihinkin on tullut negatiivinen asenne väärinkäytösten ja väärille urille menneen toiminnan takia. Periaatteessa kannatan kyllä maailman heikoimmassa asemassa olevien auttamista. Jos olisin vakuuttunut avun perillemenosta ilman väärinkäytöksiä tai välikäsien liian suuria palkkoja, voisin ruveta vaikka säännölliseksikin auttajaksi.

Anonyymi
Anonyymi
7 years ago

Pelastakaa Lapset ry. Suomessa on radiomainoksen tietojen mukaan 100 000 köyhässä perheessä olevaa lasta. Heidän jouluilokseen antaisin rahaa. On aivan eri asia olla köyhän perheen lapsi Suomessa kuin jossakin kehitysmaassa, jossa kaikki ovat köyhiä. Viime vuonna annoin jouluna pienen lahjoituksen Pelastusarmeijalle. Aina kuitenkin kotimaahan, mutta ei koskaan enää SPR:lle, Nenäpäivään tms.

Tietäjä
Tietäjä
7 years ago

Paljon kommenteissa väitetään, että kaikki lafkat sisältävät byrokratiakuluja. No suomalaisapu ry taitaa lähinnä kiikuttaa materiaalia köyhille kantasuomalaisille, joten sinne ylimääräisen omaisuuden roudaaminen on varma valinta.

jouni
7 years ago

ILO IRTI hyväntekeväisysjärjestölle

Sisko
Sisko
7 years ago

Olen kuukausilahjoittaja SEY:lle ja Kulkureille lahjoitan lähes joka kk.

M83
M83
7 years ago

Surullista huomata, että lapsijärjestöt on äänetyksen heikoimmin äänestetty.

Ei tipu
Ei tipu
7 years ago
Reply to  M83

Pedot pyörittää näitä keräyksiä. Myös ne liikeyritykset pitää kiertää kaukaa joiden pakkauksissa on ison sydämen sisällä pieni sydän.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago
Reply to  M83

Juu, pari vuotta sitten kävi ovella erään lapsikeräyksen ämmä, kansiossa komeili musta kersa, siinä varmistui että turha luulla että noille järjestöille viittii ropojaan jakaa sillä tasan tietää mihin niistä iso osa menee.

Toinen persoona
Toinen persoona
7 years ago

TLP = Tuhlaa lastesi perintö

Pentti Benna Vähänen
Pentti Benna Vähänen
7 years ago

Pelastusarmeijan joulupata.menee kotimaahan.

JK KPO
JK KPO
7 years ago

Suomalaisavulle lahjoittaisin. Vaikuttaa mutkattomalta ja suoraselkäisimmältä avustusjärjestöltä!

Kaarle Pieni
Kaarle Pieni
7 years ago

Fida.
Ulkoministeriön mukaan kristilliset toimijat saa eniten aikaan/käytetty rahamäärä.

Xena
Xena
7 years ago

Brother Christmas ja syyt on mainittu aiemmin tässä kommenttiosiossa. Raha menee tosiaan sinne, minne luvataankin.

vapaamuurari=lions club
vapaamuurari=lions club
7 years ago

Vastarinta liike suomalais apu. Suurin osa on pelkkää vapaamuurari valehtelu paskaa lions club 100 varmasti

Rene
Rene
7 years ago

Lahjoittaisin Operaatio Ruokakassille joka toimii Turun talousalueella usean kunnan alueella, monen järjestön voimin. Myös muualla Suomessa on vähävaraisia kuin vain kehä kolmosen sisäpuolella. Suosittelen tutustumaan http://www.operaatioruokakassi.com

Ari Kärkkäinen
7 years ago

Lahjoittaisin rahaa Nykysuomelle koska se on hyvä julkaisu.

CFF
CFF
7 years ago

Tulkitsen hyväntekeväisyydeksi nämä järjestöt ja olisin valmis tukemaan niitä:

AWB(Etelä-Afrikka)
National Alliance(Yhdysvallat)
Kansallinen Vastarinta(Suomi)
Adolf Hitlerin muistosäätiö(Saksa)

Kaleeriorja
Kaleeriorja
7 years ago

Oma perhe on aina etusijalla. Kunnallisvero pakollisena riittäköön yhteiseen hyvään.

Muisto juutalais bolsevikien nälkään näännyttämien 8 miljoonan ukrainalaisen kristityn sielulle ja muillekin nälkään tapetuille
Muisto juutalais bolsevikien nälkään näännyttämien 8 miljoonan ukrainalaisen kristityn sielulle ja muillekin nälkään tapetuille
7 years ago

Tuen kotimaista ruoantuotantoa ettei menisi omavaraisuus siinäkin asiassa.Voi pelastaa suomalaisia tulevalta nälkäkuolemalta että mässäillä herkkuja Win Win
Lidl is murder

Erno Tikkala
Erno Tikkala
7 years ago

Bolsevikeilla ei ole maata, ei kansallisuutta. Sipilähän se onkin vallan oiva esimerkki tavallisesta suomalaisesta, eikös? Tai Stubb, tai vaikkapa Katainen? Entäs nämä viherkommunistit — mahtavia esimerkkejä tavallisista suomalaisista, Touko Aalto ja Jani Toivola, siinäpä myös oikein malliesimerkit suomalaisista miehistä.

Aivan samalla tavalla bolsevikit murhasivat myös juutalaisia kuin ketä tahansa sekä 2.maailmansodan aikana saksalaiset juutalaiset murhasivat valtavasti itä-Euroopan juutalaisia. Opiskele.

Elä vaihda puheen aihetta
Elä vaihda puheen aihetta
7 years ago
Reply to  Erno Tikkala

Menikö tunteisiin 🙂
Et tainnut edes tajuta mitä kommentissa tarkoitettiin.

goyim
goyim
7 years ago

ernolle esmes tällä videolla on paljon juutalaisbolshevikkejä, nimet voi tarkistella sitten vaikka netistä. https://www.youtube.com/watch?v=c3AsKOs2l18

Jaakko Paasimäki
7 years ago

Ainakaan ei koskaan ropoakaan SPRlle, matuasioilla rahastavat jo tarpeeksi
Toinen jonne älä koskaan vie mitään on UFF vaatekeräys, raha menee UFFin perustajille eikä hyväntekeväisyyteen
Kolmas on kierrätyskeskus jossa myydään sairaaseen ylihintaan kaikki tarpeeksi uusi ja hyväkuntoinen tavara jonka raaskivat ”ottavat vastaan”

Vaatteet ja tavarat kannattaa itse myydä tai lahjoittaa suoraan jonnekin, jos ei onnistu niin paljon mielummin roskiin kuin UFFille tai kierrätyskeskukseen.

Rahalahjoituksilla voi tukea vaikka vaihtoehtoismedioita jos ei muita ehdokkaita löydy.

Sörsselssön
Sörsselssön
7 years ago

Jos joku perustaa järjestöjä joilla oikeasti tienataan ts. säästetään MILJARDEJA ja parannetaan kansallisvaltion hyvinvointia, kaivan kuvetta ilomielin!

Elintasopakolaisille nollatoleranssi ja yleensäkin kaikille pakolaisille
VAIN VÄLIAIKAINEN OLESKELULUPA ja KOTIUTTAMIS-suunnitelma.

Rajavalvonta kuntoon, paperittomille myös NOLLATOLERANSSI.

Markku Lindström
Markku Lindström
7 years ago

Nähdäkseni ainoa pyyteetöntä työtä tekevä järjestö on Hursti. Siellä kaikki lahjoitukset löytävät lyhentämättömänä perille. Ei ole, niin kuin muissa järjestöissä, nk. käsittelymaksuja ja välistä vetoja. Siispä omasta puolestani kehotankin kaikkia lahjoituksen antajia tukemaan Hurstia, joka tekee monen päivästä vähän paremman elää.

Luoja siunatkoon Suomea
Luoja siunatkoon Suomea
7 years ago

Linnan juhlat, huom! ei enää itsenäisyyspäivän juhlat voisi lopettaa nykyisellään aivan hyvin ja mikä itsenäisyyspäivä….ehkä sillä joskus oli ”paikkansa’.

Siihen menee kansan maksamia verorahoja ja on kieltämättä ’aika irvokast’, että tietyt porukat ’juhlija kansan rahoilla,kun kansa on ’kohta loppu veronmaksannasta ja ilmapiiri noin yleisesti ottaen aika natku ja ikävä’ .

Ei kiinnosta pätkääkään joidenkin puvut ja ’julkisen vallan ’juhlinnat’ tälläisessä Suomen tilanteessa .

Erno Tikkala
Erno Tikkala
7 years ago

MARTTYYRIEN ÄÄNI

VOITTOA TAVOITTELEMATON REHELLINEN MAAILMANKAIKKEUDEN VAINOTUIMMAN IHMISRYHMÄN TUKIJA JA PULUSTAJA.

”1973 perustettu tunnustuskuntiin sitoutumaton yhdistys, jonka tarkoituksena on palvella eri tavoin vainottuja kristittyjä maailmanlaajuisesti. Avustustoimintamme rahoitetaan täysin yksityisten ihmisten, yritysten ja seurakuntien vapaaehtoisilla lahjoituksilla.

Uskomme perustana on Apostolinen uskontunnustus. Tunnustamme, että Raamattu on muuttumaton Jumalan Sana, ja että ihminen pelastuu yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Toimintanäkymme perustuu Hebrealaiskirjeen 13:3 jakeeseen: ”Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.”

…Toki listassa oli muitakin hyviä vaihtoehtoja, mutta edes vaihtoehtomediat eivät tuo esille ympäri maailman tapahtuvaa kristittyihin kohdistuvaa silmitöntä vihaa, raivoa, murhanhimoa ja vainoa.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago
Reply to  Erno Tikkala

Viimeksi antaisin mitään ropoja millekään uskontohihhuleille ihan sama mihin uskovat, johan te hihhulit maksatte kirkollisveroa siinä se kolehti, mitään muuta ei ansaitse yksikään uskontoryhmä.

Erno Tikkala
Erno Tikkala
7 years ago

Niinpä, markkamies. Tyhjästä on paha nyhjästä ;). Tuskin tuokaan järjestö sinua juurikaan avustaisi. Selvitä mikä organisaatio on kyseessä ja opiskelehan maailmanmenoa muualtakin kuin Aku Ankasta.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago
Reply to  Erno Tikkala

On kuule tullut elettyä niin kauan että on nähty että mihinkään missä on uskonto mukana ei kannata uskoa.
Ja kuule, olen ollut lahjoittaja,sotaveteraaneille ja kun selvisi että veteraanit ei saa rahoista kun rippeet ja veteraaniksi lasketaan yk sotilaina ja rauhanturvaajina olleet, loppui minun rahat valumasta noille kusettajille ja se oli ainoa minne lahjoituksia annoin, enää ei tule yhtäkään avustusjärjestöä minne ropoja heittelisin.

Matti
Matti
5 years ago
Reply to  Erno Tikkala

Kiinnostaa lahjoittaa vainotuille marttyyreille,asuvat sitten missä maassa tahansa.-Meneekö lahjoitukseni perille ,ja luin joskus,että pankki ottaa lahjoitusvaroista maksuja mitä lienee 50%.
Miten siis asia on,jos esim lahjoitan 50 euroa kuinka monta menee lahjoitukohteeseen?

Matti
Matti
5 years ago
Reply to  Matti

Viimeisimmän tilinpäätöksemme mukaan meillä menee hallinnollisiin/keräyskuluihin 21,80 prosenttia kokonaistuotoista. Tämä lukema on vuodelta 2019, sillä viime vuoden tilinpäätös ei ole vielä valmistunut.
Tämä oli vastaus kyselyyni marttyrien ääneltä.Muuten ihan kohtuulliset kulut nuo on kuitenkin.

Eikka5566478
Eikka5566478
5 years ago
Reply to  Matti

Tuo 21,80% on ryöstöä.

aaaaaa aaaaa
aaaaaa aaaaa
7 years ago

givewell.org !

Tosiasiat tosiasioina
Tosiasiat tosiasioina
7 years ago

Hurstin hyväntekeväisyys on koulukirjaesimerkki ihmisten naiivista, puhtaan tunnepohjaisesta uskosta hyväntekeväisyyteen ilman mitään käsitystä toiminnan todellisista vaikutuksista. Tosiasiassa Hurstin hyväntekeväisyys vain ylläpitää ihmisten kurjuutta ja mahdollistaa leipäjonoihin tukeutuville ihmislle kierteen, josta ei omin voimin kykene nousemaan.

Samaa naiiviutta löytyy ihan yhtälailla SPR:n businestoiminnan tukemisesta ja sitä käyttävät hyväkseen myös poliitikot, jotka hokevat ihmisten joutuvan valitsemaan lääkkeiden ja ruoan väliltä, mikä väite on täysin absurdi Suomen oloissa, joissa molemmat tulevat tarvittaessa ilmaisena niin rehellisille kansalaisille kuin laittomasti maassa vapaasti läpsytteleville sotarikollisille, murhaajille ja raiskaajille.

Hyväntekeväisyys, joka oikeasti tekee hyvää, on käytännössä hyvin harvinaista, eikä näköpiirissä ole ainoatakaan syytä, miksi mihinkään ”hyväntekeväisyyteen” olisi viisaampaa antaa rahaa mielummin kuin *tekisi* itse edes pikkuriikkisen verran osaansa lähimmäistensä ja suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

Aivan, täyttä totta.

Risto Jääskeläinen
7 years ago

Vähän teoreettista osaltani, kun en juuri jaa rahaani. Lista oli suppeako ja sisälsi ainakin yhden ehkä hyvänkin kohteen, joka on kuitenkin minulle tuntematon. Sitten oli niitä tunnettuja organisaatioita, joiden johtajat tienaavat tolkuttoman hyvin. Se tekee lahjoittamisesta vaikeampaa, vaikkei väärinkäytöksiä olisikaan. Hurstin valinnasta ei vielä tätä kuulunut. Veteraanien osalta taas aika on jo ajanut ohi, paitsi Syyrian sodan veteraanien.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

Ainoita oikeita sotaveteraaneja oli ne jotka pitivät suomen puolta ja ottivat sen mikä piti, suomen itsenäisyyden.
Kaikki muut ”veteraanit” on vain vauhdittaneet suomen muuttumista takaisin kehitysmaaksi.

33 asteen hyväveli
33 asteen hyväveli
7 years ago

Ehdottomasti kaikille juutalaisille järjestöille jotka tuovat maahantunkeutujia eurooppaan, koska kansa on aivokuollutta välinpitämätöntä paska sakkia, niin olen ehdottomasti juutalaisten puolella tässä asiassa!!! Valkoiset kansa kunnat on hävitettävä ja luonnollinen jatkumo typeryydestä ja aivokuolleisuudesta!!

Kiitos kansainvälinen juutalaisuus että tuhoatte läntiset maat!!

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.