Valtion supistettua viljan varmuusvarastointia, ja myytyä Suomen fosfaattivarat ulkomaille onkin hyvä tarkastella edellistä suurta nälänhätää 1866-68. Omavaraisuus perusravinnon suhteen on historiassa ollut useasti elämän ja kuoleman kysymys näillä leveysasteilla.
Suomi on ollut varhaisina aikoina pohjoisinta viljaviljelyaluetta maailmassa, ja siten herkkää säänvaihteluista johtuville vastoinkäymisille. 1800-luvun alussa ruotsinvallan aikaisen kitkuttamisen jälkeen vauhtiin lähtenyt väestökasvu kohtasi ensimmäisen huomattavan takaiskun 1860-luvun katovuosina. Vuonna 1862 oli jo koettu kato Pohjanmaalla ja Savossa, mikä oli saanut kerjäläiset liikkeelle. Ravinnon loppuminen oli saanut ihmiset tien päälle, ja taloja oli jäänyt tyhjiksi.
Elokuun 1865 halla tuhosi Pohjois-Suomessa hyvältä näyttäneen sadon, ja aiheutti uuden muuttoaallon Ruotsiin, Venäjälle ja Norjan rannikoille. Kulkutauteihin kuolleita rekisteröitiin 67 500 koko maassa. Kesällä 1866 sateet tuhosivat perunan ja juurekset peltoon mätänemään, ja jo syyskuun alussa tulleet ensimmäiset hallat vaurioittivat viljasatoa pahasti, pohjoisessa lähes täydellisesti.
Senaatin finanssitoimikunnan puheenjohtaja Johan W. Snellman oli aloittanut jo toukokuussa viljan ostot ulkomailta, minkä päätöksen viivästymistä on myöhemmin kritisoitu. Kun viljapula koski koko Eurooppaa, ei viljaa enää riittävästi löytynyt markkinoilta. Snellmannin päätökseen oli vaikuttanut huoli valuuttavarannon säilymisestä.
Leipäviljapulaan yritettiin vaikuttaa myös viinan kotipolton kiellolla, joka jäi voimaan katovuosien jälkeen. Johtuen viinan hinnasta, viljelijöiden oli kannattanut mieluimmin keittää viinaa, kuin myydä jyvät jauhettaviksi. Yleiseurooppalainen korkea viljan hinta nosti ulkomaiset ostot v.1867 Suomesta 16% yli vuosikymmenen keskiarvon. Tähän asiaan ei puututtu.
Kuten almanakkamerkintöjen tekijä kirjoitti, kesä 1867 jäi lyhyeksi. Aikainen jäiden tulo jätti myös Snellmannin tilaamat viljalaivat eteläisen Itämeren satamiin, ja väkeä alkoi kuolla tuhansittain. Väestötappiot Satakunnassa, Hämeessä, pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa nousivat 20%:iin.
Vuosi 1868 oli pahin kuolonvuosi:
- Tammikuussa menehtyi nälkään ja sen oheisvaikutuksiin 8000,
- helmikuussa 9 400,
- maaliskussa 14 500, ja
- toukokuussa vielä 25 000.
Vuoden 1868 kokonaismenetys oli 137 700 henkeä.
Vuoden 1867 puuttuva kesä näkyy kuolinlukujen kasvussa jo syksyllä, milloin uuden sadon olisi pitänyt olla lievittämässä puutetta. Väestön heikko terveydentila näkyy v.1868 elävinä syntyneiden vähäisenä määränä.
Kylvöt onnistuivat 1868-keväällä, ja sadosta saatiin joko hyvä tai kohtalainen. Taudit jatkoivat silti tappamista.
Ravinto-omavaraisuus oli v.1867-68 jälkeen hyvin korkealle arvostettu asia Suomessa. Maataloutta pyrittiin kehittämään uudella tietotaidolla, ja viljelyn kannattavuutta pyrittiin parantamaan tukipolitiikalla. Katsottiin, että edullisemmaksi tulee maataloustuotannon ylläpito tukiaisilla, kuin inspiroida ruokaresursseja muualta jossakin tulevassa kriisissä, -kun kaikki muutkin ovat ostamassa viljaa samanaikaisesti.
Suomen huono sijainti merikuljetusten kannalta iski jo 1867-68 hyvin pahasti, Itämeren jäätyessä ja ostettujen viljatonnien jäädessä etelän satamiin. Viljan varmuusvarastointi valtion toimesta oli vastaus viimeksimainittuun ongelmaan. Äskettäin po. varastoidun viljaan määrää puolitettiin, -jo toista kertaa.Sleepless movie trailer
Nykyisten satotulosten eräs tekijä on keinolannoitus, jossa avainasemassa on fosfaatti. Fosfaattimineraaleja pidetäänkin maailmalla strategisena materiaalina. Suomen fosfaatit siirrettiin taannoin ulkomaiseen omistukseen, -ja päätäntävaltaan. Suomen huoltovarmuudesta ja elintarviketuotannon tulevaisuudesta käydäänkin keskustelua.
Yle 17.07.2017: Nälänhätä voi iskeä Suomeenkin – asiantuntijat huolissaan: maatalouden näivettyminen nakertaa omaa leipäämme.
