Mainos:

Näin paljon koronavirus pelottaa – Apteekki myi hengityssuojien kohdalla ”eioota”

Julkaistu 10.2.2020 – Kirjoittaja Toimitus
Maailmalla syystä tai toisesta kauhua kylvänyt koronavirus 2019-nCoV aiheuttaa pelkoa myös Suomessa. Kyseisen viruksen kuolleisuusaste on noin kahden prosentin luokkaa ja esimerkiksi Kiinassa on viimeisimpien tietojen mukaan todettu jo yli 40 000 tartuntaa. Kuolleita Kiinassa on vajaa tuhat.

Helsingin rautatieaseman apteekin ovessa viime viikolla ollut viesti kertoi Suomeenkin levinneen pelon tasosta. Apteekki nimittäin kertoi kasvosuojusten loppuneen hyllyistä.

Osallistu keskusteluun, pelkäätkö sinä koronavirusta?

Lähde: thl

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Risto Jääskeläinen
6 years ago

Koronaviruksesta riittäisi tutkivalle journalistille työtä. Esimerkiksi, miksei se ota levitäkseen Kiinan ulkopuolella, vaikka joitain sairaustapauksia onkin ollut?
Tänään ilmoitettu kokonaiskuolleisuus ylittänee 1000 henkilön rajan. Salaliittoteorioissa ollaan jo paljon suuremmissa lukemissa.

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Länsiliittouma käy kauppa- ja hybridisotaa Kiinaa ja sen liittolaisia vastaan. Kiinassa ja melkein yksinomaan vain Kiinassa leviävä tauti, joka tappaa vain kiinalaisia, sopisi tämä sodan kuvaan. Geneettinen tieto mahdollistaa bioaseen täsmäsuunnittelun siten, että se iskee voimakkaimmin tietyn geeniperimän omaaviin. Lännen valtiaat eivät halua nujertaa omaa työvoimaansa ja siksipä tauti ei iske länsimaalaisiin.

juha.
juha.
6 years ago

Se ei herätä pelkoa ainakaan hallituksen keskuudessa, sillä niin vätysmäisiä ovat heidän otteensa olleet asiassa kuin asiassa. Kaikki on jäänyt kansalaisten oman harkinnan varaan. Tiedän ja tunnen, että osa väestä on huoleton kuin ”ellun kanat”, syystä, josta ensimmäisenä mainitsin. Jopa Suomessa tulisi jo harkita miten paljon liikkuu kasvukeskuksissa tai paikoissa, joissa on paljon ihmisiä esim. talvilomakautena jopa sisämaan kohteissa saatika sitten ulkomailla vailla huolen häivää.

On aina parempi olla ilman tartuntaa kuin taudin kantajana ja potijana vielä ilman muuta kuin oireiden lievittämistä yleishoitona.

AukaiskaaSilmänne
AukaiskaaSilmänne
6 years ago

Hysteriaa, hysteriaa niin taas rikolliset lääkefirmat kiittää.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago
Tehdäänkehitysmaayhdessä
Tehdäänkehitysmaayhdessä
6 years ago

Kyllä itseäni peloittaa enemmän tämä hallitus. Kuinka syvälle suohon ne Suomineidon survoo. Hyvin ovat jo edelliset pohjustaneet upotuksen.

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Ja ainoat pelastajat ovat persut(?), jotka hyysäävät ja kumartelevat kansainvälistä juutalais-mafiaa, joka on koko globalismin ideoinut ja käynnissäpitävä voima. Suomi on 100% varmuudella mennyttä(?).

Aatu
Aatu
6 years ago

Ilmiselvää että joku taho pyrkii populaation vähentämiseen. Kiina on hyvä pilottihanke.

AukaiskaaSilmänne
AukaiskaaSilmänne
6 years ago
Reply to  Aatu

En ihmettelisi yhtään vaikka asilla olisi isot rikolliset lääkefirmat, eritoten vaikkapa pharma.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

BIG PHARMA’S KILL CHART
So you believe Big Brother doesn’t exist?,
http://www.whale.to/c/big_brother.html

”Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen”,
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

Sanni
Sanni
6 years ago

Saahan niitä hengityssuojia rautakaupoista.

sheep 33
sheep 33
6 years ago

jews did 9/11 (research the 5 dancing Israelis arrested on 9/11 jews run the media)
jews run the banks
jews ran the slave trade
jews attacked the uss liberty
jews are pushing racial mixing/miscegenation (destruction of gentile races, mainly whites)
jews are pushing feminism/social leftism
jews are behind the LGBT agenda
jews made the first transgender clinic in Germany
jews run hollywood
jews sacrifice children
jews are behind and push immigration
jews are behind white genocide (pushes anything to end whites including birthrates)
jews are behind gun control/take your guns
jews are behind/fund ALL wars since the 18th century (creating infighting for power)
jews and AIPAC controls U.S politicians
jews would make ancient empires and civilizations collapse (creating infighting for power)
jews destroyed the nuclear family and traditional values with degeneracy
jew- run establishment bans solution to cancer
jews ran the transatlantic slave trade from Africa to the americas
jews are behind destruction of gentile/non-jewish religions
jews made communism and marxism
jews have been kicked out of 350+ places (officially 109 countries as of c.a 1970)
jews push NWO and destroy gentile countries, by firstly controlling their central bank
jews made the Jesuit Order/Society of ”Jesus” (Ignatius of Loyola the crypto jew creator)
jews control the music industry and rap (hence the degeneracy and anti traditionalism)
jews are behind the china epidemic (Mao Zedong had jews all around him)
KNOW YOUR ENEMY

Suomen tuhoava juutalainen pankkiyhtälö on:

Velka – (velka + korko) = Suomen kohtalo. Kun tätä yhtälöä sievennetään, saadaan

Velka – velka – korko = Suomen kohtalo, eli

– korko = Suomen kohtalo.

Yksinkertaista ja selvää. Tällä yhtälöllä juutalaiset ovat tarkoituksella tuhonneet ei-juutalaisen Suomen ja myös tulevat viemään tuhon äärimmäiseen loppuun saakka.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago
Reply to  sheep 33

NE JOTKA HALLITSEVAT HOLLYWOODIA, HALLITSEVAT AMERIKKAA – JA VÄHÄN SUOMEAKIN,
http://ylewatch.blogspot.com/2020/02/ne-jotka-hallitsevat-hollywoodia.html

Who Controls America?,
https://thezog.wordpress.com/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Sveitsin ympäristöviranomaiset ovat pysäyttäneet 5G:n käyttöönoton ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes 5G:n vaikutus ihmisten terveyteen voidaan selvittää:

”Kaboom! Switzerland Halts 5G Rollout Over Health Concerns”,
https://www.technocracy.news/switzerland-halts-5g-rollout-over-health-concerns/

Niinollen Sveitsissä eivät telekom-yritykset ole onnistuneet lahjomaan asiassa vastuullisia viranomaisia vaikenemaan; päinvastaista esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea!

AffiliateLabz
6 years ago

Great content! Super high-quality! Keep it up! 🙂

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Ei ollut ”en finne igen” kuten joskus puolisen vuosisataa sitten vaan jotain muuta ”igen”:

”Uumajassa paloi 50 autoa – poliisi epäilee tuhopolttoa”,
https://www.kansalainen.fi/uumajassa-paloi-50-autoa-poliisi-epailee-tuhopolttoa/

Ohisalon mukaan turvapaikan haku on perusoikeus.
Taikasana ”asylum” Suomen valtakunnanrajalla on tuplavarmistus sen saamiselle.

VUODESSA ”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa”,
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Muutama poiminto Ylewatch-blogistin artikkelista ”EUROOPPA JA AMERIKKA HYVINVOINNIN METSÄSTÄJIEN KOHTEENA”:

”Kolmannen maailman hyvinvointisaalistajaa ei voi moittia häikäilemättömästä oman edun tavoittelusta, sillä se ei ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa. Jos länsimaissa olisi toimiva demokratia, yhdessäkään maassa ei elätettäisi kehitysmaiden käenpoikia. Sitä kuitenkin tapahtuu koko ajan ja syynä on se, että poliitikot, virkamiehet ja lainkäyttäjät eivät noudata kansalaisten enemmistön syvintä tahtoa, vaan käyttävät valtaansa 2000-luvun kommunismin toteuttamiseen.

PUNAVIHREIDEN MIEHITTÄMÄ VALTAMEDIA [https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/] on samassa juonessa poliittisen eliitin kanssa. Media pehmittää ja syyllistää kansaa, jotta maahamme voitaisiin tuottaa lisää kutsumattomia elintasopakolaisia primitiivisistä kulttuureista. Yksi tapa syyllistää kansalaisia on kuvata Suomi maana, joka ei toteuta pienen kalergisen EU-eliitin määrittämiä länsimaisia arvoja™. Tähän propagandastrategiaan kuuluu Ylen tuore uutinen Afgaaniturvapaikanhakijoita tulee Ranskaan Suomesta – ”Täällä minua kuunnellaan, Suomessa ei edes yritetty auttaa”, kertoo 19-vuotias Rahimi.

Heti agendauutisena alussa Pihtiputaan mummolta halutaan heruttaa kunnon kyyneleet:…
…
Rahimi kertoo saaneensa Ruotsista kymmenen kielteistä turvapaikkapäätöstä, joten on selvää, ettei hän ole suojelun ja turvapaikan tarpeessa…
…
Niin sanotut ihmisoikeusjuristit ovat todennäköisesti pitäneet oikein yksityisluennot Rahimille, sillä hän on kommenttiensa perusteella erittäin tietoinen ”oikeuksistaan” ja varsinkin lakien porsaanrei’istä. Ylipäätään koko länsieurooppalainen lakimieskunta näyttää suurelta osin olevan petoksellinen ammattikunta ajaessaan mieluummin muukalaisten kun kantaväestön (joka maksaa lakimiestenkin palkat) asiaa:…
…
Valkoisten poikkeuksellinen empatiakyky ja sokeus omaa intressiä kohtaan on ymmärretty jo melko pitkään muissa, paljon itsekkäämmin ajattelevissa populaatioissa. Myös valkoisten kulttuurissa toimivat vaikutusvaltaiset marxilaiset tietävät tämän, jonka vuoksi he puskevat mielellään juuri naisia kansanvallan väärinkäyttäjiksi nopeuttaakseen dystopiansa toteutumista. Jo biologiansa vuoksi naiset ovat erityisen herkkiä kolmannen maailman holtittomasta väestönkasvusta nousevalle hädälle ja värillisten pyhitetylle uhriasemalle…” [Suomen punavihreä FEMINISTI-hallitus!]

Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/02/eurooppa-ja-amerikka-hyvinvoinnin.html

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.