Mainos:

Muuttiko media vai Venäjä itänaapurin lausuntoa Lapin GPS-häirinnästä?

Päivitetty 20.11.2018, Julkaistu 19.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
NATO:n Trident juncture-harjoituksen yhteydessä Suomen Lapissa havaittiin GPS-häirintää, joka Suomessa ehdittiin pääministeriä myöden laittamaan Venäjän piikkiin jo ennen ainoatakaan tutkimusta asiasta. Venäjä luonnollisesti kiisti häirinnän, mutta muodot, jolla kiistäminen on tehty, ovat vaihtuneet joko median tai Venäjän itsensä toimesta.

Ensin, noin viikko sitten Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov totesi, ettei hänellä ole sellaista tietoa, että Venäjä olisi vastuussa. Totuttuun tapaan kommentti sivuutettiin olan kohautuksella ja miksipä ei oltaisi sivuutettu. Peskov ei sulkenut pois maan mahdollista osallisuutta, vaan totesi ainoastaan, ettei hänellä, tiedottajalla ollut tietoa asiasta.

Valtion kustantama Yleisradio uutisoi tänä aamuna, että Venäjä olisi kiistänyt häirinneensä tarkoituksellisesti Suomen GPS-signaalia. Ero on melkoinen, sillä mikäli YLE olisi maininnut lähteensä tälle lausunnolle, voitaisiin lausunto tulkita Venäjän osittaiseksi tunnustukseksi häirinnästä, vaikka kyseinen muoto sisältääkin myös esimerkiksi vahingon mahdollisuuden.

Muuttuiko lausunto ja käytetty muoto median vai Venäjän toimesta? Sitä emme toistaiseksi tiedä, sillä YLE:llä ei läheskään aina ole tapana merkitä lähteitä uutisiinsa. Tätä on perinteisesti pidetty merkkinä epäluotettavasta, jopa valhemediasta. Ilmeisesti tieto on YLE:lle saatu STT:ltä, mutta tarkkoja lähteitä esimerkiksi Venäjän muuttuneen lausunnon osalta ei olla merkitty.

Norja kertoi aiemmin paikantaneensa häirintäsignaalin Venäjälle, Kuolan niemimaalle, joten todistelutaakka on tällä hetkellä venäläisillä. Ulkoministeri Timo Soini ja Venäjän Suomen suurlähettiläs Pavel Kuznetsov keskustelevat tapahtuneesta häirinnästä tänään aamupäivällä.

Mainos:

Lähde: YLE, HS, IL

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

9 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Valtamedian juoruilun takia Venäjälläkin tiedetään että häirintä onnistui. Jos siis iivana oli homman takana. Valtamedia nyt onkin vain varjohallituksen aivopesu työkalu.
Toisaalta mietin että jos Venäjä todellakin häiriköi, niin sehän olisi vain hyvä harjoitusten kannalta, sillä oikeassa sotatilanteessa häirintää käytettäisiin puolin ja toisin. Eli Natollakin on tarvittavaa teniikkaa. Siispä entäpä jos häirinnän suorittikin NATO ja valtamedian käskettiin syyttää Venäjää? Jotta illut pääsevät aloittamaan ydinsodan.
Kolmas vaihtoehto häirinnälle on ajankohdalle sattuneet aurinkotuulet, mutta sitähän ei tietenkään oteta huomioon.

ertzsi
7 years ago

Hyvä pointti, Röhkäle. Eipä olisi ensimmäinen kerta kun sionistit tekevät false flag-operaation. Aiempia: Alkoivat murhata muslimijohtajia Palestiinassa ja syyttivät siitä kristittyjä, 911-iskujen päästäminen tapahtumaan, jotta ennalta valmiiksi kirjoitettu Patriot Act saatiin läpi, MH17, joka ammuttiin alas Kiovan fasistien hävittäjillä, ei ohjuksella.

Suomen kautta NATO:n on tarkoitus päästä eliminoimaan Murmanskin ydinsukellusvenetukikohta, jotta välittömän kostoiskun uhka pohjoiskalotilta käsin poistuisi. Tätä varten maanpetturi Stupido puski läpi MOU:n sen jälkeen, kun NATO oli luonut operaatio Atlanttisen Ratkaisun.

Eero Tillanen

minä vaan kysyn
minä vaan kysyn
7 years ago

Mitäs se Naton hybridikeskus puuhastelee? Voisiko se olla kaiken takana eli: härinnän ja siitä uutisen sepittämisen?

Ville
Ville
7 years ago

Ainoastaan leikkireportteri Perta voi tehdä näin turhan jutun ja yrittää väkisin vääntää ”uutista”.

Jeppes
Jeppes
7 years ago
Reply to  Ville

Oikea uutinenhan tämä oli ja osoitti YLE:n valeuutistoiminnan jälleen kerran todeksi. Kerropas mikä artikkelissa ei pitäisi paikkaansa?

huugo
huugo
7 years ago

Ihan kuin sodan tuulet olisivat jo voimistuneet. Maailmassa käydään vielä yksi iso sota, mutta ydinaseita tuskin kukaan puoli uskaltaa käyttää. Suomi ja nimenomaan pohjoinen suomi voi olla vaaranvyöykkeellä, koska Norja natomaana voi olla enisimmäisenä kohteena venäjän puolelta. Tositilanteessa Suomi puolustaa vain etelä ja keskisuomea ja pohjoiseen ei riitä enää resursseja. Nyt kun nato on yhdysvaltain poliitikan takia heikoilla, apuja tuskin ensimmäisenä sieltä suunnalta tulee. Siksi EU johtajilla ja päättävillä mailla, Saksa Ranska on kusi sukassa ja suunnittelevat hädissään EU armeijaa. Siitähän ei tule mitään riitaisuuden takia ja pienempien maiden vuosia jatkunut väheksyminen ja päätöksenteon ulkopuollle jättäminen.

juha.
juha.
7 years ago

Häirintä on normaalia toimintaa, varsinkin kun Naton koneet lentelevät pitkin Lapin taivaita. Ja Venäjällä ja muilla suurvalloilla on aina joku ”hyrrä” päällä suojellakseen omia toimintojaan tai tekemällä tiedon hankkiminen mahdollisimman vaikeaksi ulkopuolisille,
Vain hölmö kiipeää katolla ja huutaa kaikki tekemisensä koko kylän kuuluville.

Pekka Simula
Pekka Simula
7 years ago

Venäjä ei koskaan myönnä mitään. Se on varsin epäluotettava naapuri. Neuvostoliittoonkin pystyi luottamaan enemmän, kuin Venäjään.

Jeppes
Jeppes
7 years ago
Reply to  Pekka Simula

Neuvostoliitto oli, ja Venäjä on juuri siinä mielessä luotettava että aina voidaan luottaa siihen että siihen ei voi koskaan täysin luottaa. Ihan kuten mikä tahansa muukin vieras valtio. Tai nainen.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.