Mainos:

Mikä muutti opetusministerin mielen kansanedustajan syytesuojasta?

Päivitetty 28.6.2020, Julkaistu 27.6.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson äänesti perjantaina perussuomalaisen kansanedustajan Juha Mäenpään syytesuojan purkamisen puolesta.

Syytesuojan purkaminen meni nurin äänin 54 vastaan ja 121 puolesta. Jotta syytesuoja olisi voitu purkaa, sen kannalla olisi pitänyt olla viiden kuudesosan tuki.

Vuonna 2016 Andersson moitti Turkkia, kun maa oli poistamassa syytesuojaa opposition edustajilta. Perjantaina hän äänesti opposition edustajan syytesuojan poistamisen puolesta Suomen eduskunnassa.

Andersson selittää äänestyskäyttäytymistään Twitterissä sillä, että nyt ei ollut kyse koko opposition, vaan yhden kansanedustajan syytesuojan poistamisesta.

Mainos:

Perustuslain pykäliin 29-31 on kirjattu seuraavaa:

"Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

Kansanedustajaa ei saa estää hoitamasta edustajantointaan.

Kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut.

Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä."

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen oli ilmoittanut ennen äänestystä nostavansa Mäenpäätä vastaan syytteen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, jos Mäenpään syytesuoja purettaisiin.

Katso Mäenpään yli vuosi sitten eduskunnassa pitämä puheenvuoro, josta keskustelu kansanedustajan syytesuojan heikentämisestä sai alkunsa:

Lähde: Twitter

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

18 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
6 years ago

Kansanvihollinen, kommunisti Anderssonin hengenheimolainen kärsi tappion mutta ilman aikomustakaan lopettaa perustuslakiimme kirjatun sananvapauden stalinistista kuristamista:

”POLIITTINEN VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ KÄRSI TAPPION, MUTTA TOISINAJATTELIJOIDEN VAINO JATKUU EDELLEEN”,
http://ylewatch.blogspot.com/2020/06/poliittinen-valtakunnansyyttaja-karsi.html

Juha
Juha
6 years ago

Heh heh.. kesähelle kuumentanut nämä vasemmiston vinkulelut.. näkevät rasismia joka paikassa.. Kommunistit voisivat aloittaa puhdistamaan omaa pesäänsä.

Esim vasemmiston idolit, Karl Marx ja Friedrich Engels, olivat rasisteja pahimmasta päästä.. mutta hys hys.. tästähän ei tietenkään ääneen puhuta

Missä kirjaroviot? Kaatuvatko idolien patsaat? Marx ja Engelshän olivat täysiä pesunkestäviä rasisteja.. ei nykypäivänä puhuta neekereistä, beduiineista ja villi-ihmisistä vaan sivistyneemmin vieraslajeista..

https://www.dailysignal.com/2017/05/10/ugly-racism-karl-marx/

Mutta kuten yllä olevat twiitit osoittavat.. tekopyhyys on kommunistin tärkeimpiä ominaisuuksia

juha II
juha II
6 years ago

Li Anderssonin selitys on niin ontuva, että jos se olisi hevonen. se pitäisi ampua pois kärsimästä!

AukaiskaaSilmänne
AukaiskaaSilmänne
6 years ago

Onneksi vielä jäi vihernatsit viksemään.
Mutta kohta suome viedään kun suomentuhon 1 ämmä pääsee vauhtiin ja tulee valkoisen miehen alistamiseen yhteikunnassa säätävä feministiperustuslaki joka tulaa takaamaan että kohta ei voi sano mitään jos arvostelee hiukankin hallitusta tai läpsyjä jotka tulee raiskaamaan suomen islaminalle, tuomi tulee heti oikeudessa.
Tuo ohisalo joutais suomesta somaliaan muuttamaan niiden lakeja.

Oikeus ja Totuus
Oikeus ja Totuus
6 years ago

””Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.”

Totuus on kiistaton – islam ja muslimit ovat todellakin vieraslaji valtiokirkollisessa Suomessa.

Oikeus on suojella kristittyjä ja kristinuskoa sen sivistyksen, seesteisen yhteiskuntamallin ja ihmisluonteen jalompien ominaisuuksien tukemisen, sekä silkan yhteiskuntarauhaa säilyttävän käytännön etiikankin puolesta.

Islamilla sensijaan ei pitäisi olla oikeutta tulla sabotoimaan sotaveteraanien islamin tuhoisutta vastaavaa kommunismia vastustaneen veriuhrin tulosta omalla jo 1400 vuotta sotimista ja 250 miljoonaa toisinajattelijan mädäntynyttä ruumista tuottaneena ääririkollisena ja pahuuden tuhoisampana poliittisen totalitarismin ilmentymänä maan päällä.

Tenkkapoo
Tenkkapoo
6 years ago

Suomi on itse asiassa osana globaalia maailmansotaa tällä hetkellä. Kansakunnille ei vaan haluta kertoa että on kyse kansanmurhasodasta jossa ihmisiltä ollaan viemässäviimeiset rippeet omista asioista päättämisen, oman tulevaisuuden rakentamisen ja oman kotimaan luonnonvarojen hallinnoimisen suhteen.

Kuten eräs tunnettu poliitikko lausui jo vuosia sitten: ”nykyään ei enää aina julisteta sotaa vaikka se aloitetaan”.

Tuo on muuten tutustumisen arvoinen videopalveluportaali…

https://videos.utahgunexchange.com/watch/who-is-funding-black-lives-matter-and-why-the-answer-may-shock-you_xdjlg792UzXuvIq.html

https://uutisiahauskastijakiinnostavasti.wordpress.com/2020/06/17/mielipide-miksi-kaduilla-riehuu-kymmenia-tuhansia-tuholaisrobotteja-joilta-tuntuu-puuttuvan-terve-jarki-sosiaalinen-alykkyys-ja-omatunto/

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago
Reply to  Tenkkapoo

Juuri näin. Käynnissä on hiljainen, mutta tehokas eliittien sota kansoja vastaan. Vieläkin saa kuitenkin kuulla olevansa salaliittoteoreetikko, jos tätä pyrkii tuomaan esille. Eliitit pystytään jo nimeämään, mutta denialismi ja usko paluusta normaalielämään on kansan parissa vahvaa.

Alma Kyläpää
Alma Kyläpää
6 years ago

Lapsuudestani 70 – 80 -luvuilta muistan kuinka vanhemmat sukupolvet toisinaan tuhahtelivat ”Se on politiikkaa”. Jotenkin ymmärsin pienessä lapsen mielessäni, että politiikkojen ei tarvitse pitää kiinni mistään mielipiteestään. Heille vasen on oikea ja oikea vasen aina sen mukaan, mistä puolueelle on eniten hyötyä ja mikä takaa suurimmat kannatuslukemat seuraavassa mielipidemittauksessa tai tulevissa vaaleissa. Silloinen käsitykseni on sittemmin vain vahvistunut.

Jotenkin tämä on 2000-luvulle tultaessa päässyt unohtumaan. Elämme ehkä politisoituneimpia aikoja sitten taistolaisuuden. Poliitikkoja kyllä syytetään valehtelusta ja takinkäännöstä, mutta syytökset satelevat kilpailevalta puolueelta tai ainakin ennakoivat puolueen jakaantumista kilpaileviin ryhmiin, kuten kävi Soinin tapauksessa. Kukaan ei uskalla kritisoida saati haastaa omaa puoluettaan.

Akbar Barak
Akbar Barak
6 years ago

Opetusministeri Li Andersson ei tule koskaan tunnustamaan että burkhan käyttö luo hirviöitä. Kun lapsi ei saa nähdä äidin hymyä eikä kokea ihokosketusta, kasvaa lapsi automaattisesti kieroon. Islamissa kun tämän kieroon kasvamisen vielä varmistaa se kun lapsi saa jatkuvasti kuulla että hänellä on itseisarvoa vain jos hän on hyvä muslimi eli oppii koraanin ulkoa, joissakin piireissä alapääsilvotaan, tai kieltäytyy poikaystävästä joka ei ole muslimi. Saksassa on tapettu nuori nainen jonka anteeksiantamaton rikos oli mennä töihin kuffarille.

Kopiorivi
Kopiorivi
6 years ago

Li Andersson on puolestaloukkaantuja. Mikä se sellainen on?

Se on sellainen egoisti-narsisti joka asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja määrää että omiin intresseihin sopivilla ryhmillä tai yksilöillä ei ole kykyä puolustaa omia etujaan, ja asettuu näiden yläpuolelle moralistiseksi ylijumalaksi jonka nenänvartta pitkin saamme tietää mikä on sallittua ja mikä ei, jotta tämä puolestaloukkaantujan valitsema kohde olisi turvassa.

Muualta bongattua:

”Mikään instituutio tai liikeyritys ei ole turvassa puolestaluokkaantuvien fanaatikkojen vainolta.

Itselleni vähemmistöt, etniset,uskonnolliset, seksuaaliset tai vaikkapa vammaisväestö, ei ole mikään ongelma. Päinvastoin, tuttavapiiristäni löytyy kaikkia mainittuja ja useimmat eivät halua olla missään tekemisissä näiden itsensä meidän yläpuolellemme nostaneiden toiviaisten, lindströmien, andersonien, tuomiojien ja lukuisten muiden, jotka todellisuudessa haluavat vain murtaa suomalaisen kulttuurin oman maailmantuskansa parantamiseksi. Kansalainen on heille tässä vain maksaja ja ylenkatsottu typerys.”

Tepi töpinä
Tepi töpinä
6 years ago

Toiviaisesta pitäisi tehdä muutama rikosilmoitus. Vois ämmä rauhoittua vähän?

Esa Laine
Esa Laine
6 years ago

Andersson teki viisaasti ja oikean ratkaisun,Onnittelut hänelle

Hoss
Hoss
6 years ago

Onko liian suuri ponnistus ymmärtää mikä ero on poistaa yhden rikoksesta epäillyn syytesuoja tai kategorisesti koko opposition?

Tyhjän saa pyytämättäkin
Tyhjän saa pyytämättäkin
6 years ago
Reply to  Hoss

Mielivaltaisesti on siis ok päättää, että eri tavalla asioita katsova onkin yllättäen ilman suojaa?
Tällainen on tuttua pikemminkin diktatuurissa ja erilaisissa lahkoissa, ei hyvinvointivaltion demokratiassa.

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago
Reply to  Hoss

Mitä höpäjät? Jos poistat syytesuojan yhdeltä, poistat sen samalla myös kaikilta vastaavassa asemassa olevilta eli tässä tapauksesssa maahanmuuttokriittiseltä oppositiolta. Vihervasemmisto-logiikan oppitunneille ei kannata osallistua.

33 kotkaa
33 kotkaa
6 years ago

Looshi numero xxx ohjeet/painostus

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Punakommunismin mutavelli ei säästä ketään sen hetteikölle eksynyttä. Voidaan puhua uusmarxismista tai kulttuurimarxismista, jossa ollaan globalistien asialla ja jossa perinteinen työväenluokan puolustaminen on vain pienen pieni sivuasia. Jos pitäisi puhua erityisesti valkoisen työväen- tai keskiluokan asian ajamisesta ja näiden kotimaiden puolustamisesta, niin uusmarxilainen joutuu paniikkiin, kun mainitaan sanat ’valkoinen’ tai ’kantasuomalainen’. Nuo sanat kuullessaan ne raivostuvat ja hyökkäävät joukolla ja syyttävät ketä hyvänsä äärioikeistolaiseksi rasistiksi. Tämäkään ei riitä, vaan sanojalle pitää aiheuttaa henkilönä mahdollisimman paljon vaikeuksia.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.