Mainos:

Maahanmuuttajien työttömyysaste kasvanut – Lindström iloitsee kotouttamisen ”oikeansuuntaisuudesta”

Päivitetty 7.9.2018, Julkaistu 5.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
OECD julkaisi 5.9.2018 arvioinnin maahanmuuttajien työllisyydestä ja heidän lastensa opintomenestyksestä Suomessa. Selvitys tehtiin Suomen toiveesta. OECD arvioi, että Suomessa tehty kehittämistyö on ollut oikeansuuntaista. Kuitenkin esimerkiksi maahanmuuttajien työttömyysaste on lisääntynyt vuosien 2012 ja 2017 välillä 1,6%.

– Olemme vuoden 2015 jälkeen toteuttaneet lukuisan määrän toimia maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämiseksi. Ilokseni myös OECD tunnistaa tekemämme työn oikeansuuntaiseksi. Kehitystyön on kuitenkin jatkuttava. Erityisesti naisten ja lasten kotoutumisen tukea tulee vahvistaa entisestään, työministeri Jari Lindström sanoo.

Sekä OECD:n että ministeri Lindströmin tulkinta voidaan kyseenalaistaa vertaamalla vuosien 2012 ja 2017 välisiä työllisyys/työttömyysasteita. Ulkomailla syntyneiden maahanmuuttajataustaisten työttömyysaste oli vuonna 2012 14,2% ja vuonna 2017 15,8%, joten vuoden 2015 jälkeen tehdyt toimet ovat heikentäneet tilannetta tai korkeintaankin pitäneet sen ennallaan.

OECD:n mukaan Suomessa on edelleen vähemmän maahanmuuttajia kuin muissa OECD-maissa, on määrän kasvu ollut OECD-maiden nopeimpien joukossa. Pyyhkeitä OECD:ltä tuli erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymisestä, mutta myöskin työllisyyslukujen välinen kuilu EU-alueelta ja sen ulkopuolelta tulleiden välillä on OECD-maiden niinikään suurimpia. Tämän ennustettiin järjestön raportissa heijastuvan myöskin maahanmuuttajalasten kotoutumiseen.

Lähde: TEM-verkkopalvelu, OECD, 2, TEM

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

25 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Johann
Johann
8 years ago

”OECD:n mukaan Suomessa on edelleen vähemmän maahanmuuttajia kuin muissa OECD-maissa, on määrän kasvu ollut OECD-maiden nopeimpien joukossa. Pyyhkeitä OECD:ltä tuli erityisesti maahanmuuttajanaisten työllistymisestä, mutta myöskin työllisyyslukujen välinen kuilu EU-alueelta ja sen ulkopuolelta tulleiden välillä on OECD-maiden niinikään suurimpia. Tämän ennustettiin järjestön raportissa heijastuvan myöskin maahanmuuttajalasten kotoutumiseen.”

Suomalaistenko pitäisi saattaa somaliakat ja arabiakat työpaikalle kädestä pitäen?

Tämä kroonisen hätäpaskan aikakausi saavuttaa päivä toisensa jälkeen yhä mielisairaampia piirteitä.

Työttömyys ja ”kototumattomuus” suomalaisten vika? Ainakin KELAan nuo näyttäisi kotiutuneen melko nätisti.

الصومالية
8 years ago
Reply to  Johann

الصومال هادئ ويحتاج العمال إلى بناء البلاد.

الخليفة
الخليفة
8 years ago

لماذا مازلت هنا؟ ?

الصومالية.
8 years ago
Reply to  الخليفة

https://vk.com/video353724495_456239341

كل شيء في فنلندا مجاني.

Valtter
Valtter
8 years ago

Heh heh, somalimuijathan on pelkkiä synnytyskoneita!
Muutenkin nämä kamelikuskit ja muut ”huippuosaajat” ovat maallemme tarpeettomia.

الصومالية
8 years ago
Reply to  Valtter

يمكن للصوماليين الذهاب إلى الصومال للولادة.

الخليفة
الخليفة
8 years ago

ولكن هنا يمكن أن تدفع على الملف

Spede
Spede
8 years ago

Kotouttamiselle STOPPI!
Aloitetaan KOTIUTUS!!!!!!!!!

Köpi
Köpi
8 years ago

Eurooppaan ei pitäisi päästää ainuttakaan turvapaikanhakijaa.
Afrikassa ja Lähi-idässä on tilaa pilvin pimein. Turvallisia alueita!

Ykä
Ykä
8 years ago

En usko sanakaa kuten en tähäkään propaganda viher vasemmistolaisten toimittajien laitokseen

Yle Uutiset Uusimaa
Yle Uutiset Uusimaa 05-09-2018 klo 18-23
tämä ankkuri mainitsee 3 kertaa äärioikeiston 30 sekunissa
ja edeleen tämä valemedia ääri vasemmiston kätyri YLE
pitää tätä alpakkaa Tapahtumaa viatomana lasten tapahtumana
tai siis pimitävät poliisi-hallituksen mietinnön lopputuleman
näiden vasemmistolaisten epärehelisyydestä
ylen uutinen kuitenkin textinä
Myrkyllinen arvio tapahtuman aitoudesta
Päätöksen perusteluissaan Poliisihallitus heittää epäilyksen varjon ylipäätään koko lastentapahtuman ylle. Poliisihallitus ihmettelee, miksi lastentapahtuman siirtäminen muualle oli ollut ongelmallista, jos tapahtuman oli tarkoitus olla aito yleisötilaisuus.
Myös Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen epäili lastentapahtuman aitoutta Poliisihallitukselle antamassaan selvityksessä. Kopperoisen mukaan tapahtuman järjestämisen perimmäisenä tarkoituksena on mahdollisesti ollut häiritä soihtukulkueen kokoontumista. Kopperoisen mielestä kyse olisi tällöin ollut puhtaasta kiusanteosta, eikä varsinaisesta lastentapahtuman järjestämisestä.
Yle suojelee äärivasemmistoa jos se ei kaikile vielä ole selvä

LUE TÄMÄ RAPORTTI

Poliisihallitus

https://yle.fi/uutiset/3-10386213

öö öö miksi sana kangeltaa
ottiko joku ylen ääri vasemmistolainen työntekijä
LÄHETYKSEN TUOTTAJA Ohjaaja
textin pois luku monitorista kesken lähetyksen
sitä minä veikaan
ei tämä kyllä ylen luottamusta lisää tai saatika heidän puoluetomuus väiteitä
päinvastoin
tämä selventää heidän puolueelista uutisointinsa akendaa raikaasti viher vasemmalle
ääri vasemmalle taistolais lippujen kupeeseen

TAI katso tämä lähetys niin ymmärrät

YLE UUTISET UUSIMAA
PÄÄ UUTISLÄHETYKSESSÄ EI SANAKAAN KOKO ASIASTA

https://areena.yle.fi/1-4523252

juha.
juha.
8 years ago

Lindströminpihvi, joka tosin tykkää tykätä nakkimakkaroista nautittuna pahvimukillisesta kuravettä kyyti -”moniossaajana” on taas todistanut ettei lääkitys pitkäaikaisista ponnisteluista huolimatta ole vieläkään kohdillaan. Mutta pääkanisteri Juha Sipilä taas on sitä mieltä, että nyt on lindströmin poika osunut härän silmään taas lausunnoissaan. Melkein yhtä hyvin kuin Kempeleen serkku tyttönsä asuntonsa sijasta käyttöön luovuttanut tuholaisministeri, joka mallaa itsensä joka aamu entisen wanhan tivolin kuperapeilistä itsensä ojennukseen ja täyteen tällinkiin, mutta jättää huomioitta aivan kuten hän aina tekee kaiken muunkin kanssa paitsi partalapsosten kanssa sen, että peili valehtelee, vaikka se antaakin AINA saman vastauksen kysymykseen: ”Kerro kerro peilitin kuka on EU:ssa ääliöin?” Nimittäin itsensä itkuun helposti saava osakehuijari saa toivomansa vastauksen: ”Oi, sinä, sinä, mutta sitten vasta kun Druncker heittää hopealusikkansa Brysselissä EU:n pyöreän huoneen nurkkaan ”iskiaksen” aiheuttamaan maksakirroosiin, jota KIROpraktikko on yrittänyt kiks – eikun – niksauttaa paikoilleen, mutta onnistumatta siinä kertaakaan, sillä luxemburgilainen hohtmannintippa on aina ollut liian ”huonossa” ”kunnossa” pussamassa kaikkea mikä liikkuu eli olemassa asioista hyvin perillä olevana, jolla ällikkä viipaloitsee kuin tylsä veitsi.

Jorma
Jorma
8 years ago

Saksan ja Suomen media ja poliitikot ovat viime päivinä levittäneet innokkaasti huhuja Chemnitzissä riehuneistä joukkioista, jotka lähtivät kaduille lynkkaamaan ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä. Nyt Saksin osavaltion pääministeri on sanonut, että mitään ihmisiä hakkaavia ryhmiä ei ole ollut. Valeuutinen ”etnisesti valikoituneesta katuväkivallasta” on kuitenkin ehtinyt jo levitä laajalle.

”Chemnitzissä poikkeuksellista on se, että äärioikeistoa tukevat mielenosoittajat olivat valmiita rikkomaan perusoikeuksia ja käyttämään väkivaltaa sattumanvaraisiin ihmisiin, jotka valikoituivat uhreiksi ulkonäkönsä vuoksi. Kun kansalaiset lähtevät kostoretkille ja lynkkaamaan ulkomaalaisten näköisiä, oikeusvaltio on epäonnistunut ja vakavassa kriisissä.” Näin maalaili HS 28.8 kirjoituksessaan.

Valitettavasti hesarin uutisointi meni pahan kerran metsään.

Saksin osavaltion pääministeri Michael Kretschmer (CDU) antoi keskiviikkona Saksin maapäiville virallisen lausunnon Chemnitzin tapahtumista. Asiasta kertoo Bild-lehti.

– Chemnitzissä ei ollut ihmisiä hakkaavia ryhmiä eikä ajojahtia, sanoi Saksin pääministeri Kretschmer puheessaan.

Maapäivien istunto alkoi minuutin hiljaisella hetkellä kuoliaaksi puukotetun Danielin muistoksi. Puolitoista viikkoa sitten tapahtunut henkirikos on jäänyt uutisoinnissa täysin taka-alalle, kun media on keskittynyt kohisemaan äärioikeistosta ja nyt valeuutiseksi osoittautuneista lynkkauspartioista.

Vain osa Danielin surmaajista saatu kiinni
Danielin surmasta on otettu kiinni kaksi turvapaikanhakijaa: 22-vuotias irakilainen ja 23-vuotias syyrialainen. He olivat toimineet osana suurempaa, noin 10 ulkomaalaisen jengiä. Media on suhtautunut asiaan siten, että kiinniottojen myötä henkirikos on selvitetty, joten se voidaan unohtaa.

Nyt poliisi on kuitenkin ilmoittanut etsivänsä surmasta epäiltynä myös kolmatta turvapaikanhakijaa. Etsintäkuulutetulla 22-vuotiaalla irakilaismiehellä on myös aiempaa rikosrekisteriä Saksassa.

Toimittaja: median tulisi pysyä tosiasioissa
Saksassa asuva toimittaja Pertti Rönkkö kertoo Facebook-sivullaan, että huhut ulkomaalaisia joukolla jahtaavista äärioikeistolaisista olivat alun perin Antifan liikkeelle laskemia valeuutisia, joita media välitti kritiikittömästi eteenpäin.

– Noloa Saksan kannalta on, että myös liittokansleri Merkel ja hänen päätiedottajansa Seibert uskoivat fake newsiin, kommentoi Pertti Rönkkö.

– Medialla olisi käytettävissään pistämätön keino kamppailussa poliittisia ääriä vastaan: on pysyttävä tosiasioissa ja oltava valmis oikaisemaan ehkä kiireen vuoksi väärin painotettua tietoa sitä mukaan, kun faktoja tulee lisää – siis noudatettava hyvän ja vastuullisen journalismin periaatteita, Rönkkö sanoo.

Pertti Rönkkö on seurannut Chemnizin tilannetta tarkasti viime viikkojen ajan. Hän on kirjoittanut sivuilleen kymmeniä aihetta käsitteleviä päivityksiä. Saksankielisiä medioita seuraavan Rönkön näkemys on täysin erilainen kuin se, minkälaisena Suomen media asian esittää.

Rönkkö nosti jo viikko sitten esiin chemnitziläisen vasemmistoliberaalin paikallislehden Freie Pressen paikan päältä tekemän uutisoinnin, joka erosi suomalaismedioiden tarinasta suuresti.

– Kun lukee monien suomalaislehtien uutisointia ja vertaa sitä vaikkapa chemnitziläisen vasemmistoliberaalin paikkallislehden Freie Pressen paikan päältä tehtyyn uutisointiin, niin eroa on kuin yöllä ja päivällä. Äärioikeisto ei ottanut oikeutta käsiinsä, eikä pahoinpidellyt kiinni saamiaan ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä. Tuhansista tilanteesta huolestuneista ja torille kokoontuneista aivan tavallisista chemnitziläisistä poliisi luokitteli noin 50 ihmistä väkivaltaan orientoituneiksi äärioikeistolaiseksi, Rönkkö kirjoitti.

– Siinä kun asiallisuudestaan tunnettu chemnitziläislehti tyytyy uutisoimaan todellisia ja itse todennettuja tapahtumia sekä pidättäytyy kannanotoissa poliisin ja muiden viranomaisten antamiin tietoihin, niin Karjalaisessa, Kansan Uutisissa ym medioissa päästetään mielikuvitus laukkaamaan ilmeisesti ilman minkäänlaista journalistista vastuuta, hän jatkoi.

ville
ville
8 years ago

Vielä kun joku raportoisi, että kuinka moni näistä ”työllistyneistä” on oikeasti työllistyneet ilman tulonsiirtoa. Toisin sanoen, kuinka moni heistä on nettoveronmaksajia? Luulenpa, että siinä on sen verran karua dataa, ettei meidän valemedian agenda anna siihen myöden. Mutta hei, saadaanpahan taas annettua lisää piilotukea meidän ”vajakkiyrittäjille” kansan kustannuksella.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

” OECD:n raportti tehtiin Suomen toiveesta ” sehän kertoo jo kaiken. OECD antaa tietenkin sen suuntaisen raportin, jollaisen Sipilän hallitus toivoi. Vanha temppu siis. Jatkossa tulemme kuulemaan ministerien puhuvan että OECD:kin on sitä ja sitä mieltä. Sama kusetus pätee kaikkiin muihinkin toiveesta tilattuihin raportteihin.
Sipilän hallitus on loppusuoralla. Henki toreissaan sitten vaalitemppuillaan kaikenlaista. Sinisiä ei enää nähdä eduskunnassa ensi kevään vaalien jälkeen.

savonsulttaani
savonsulttaani
8 years ago

Mihin he työllistyy, kun ei näy katukuvassa kuin ostoskeskuksen penkeillä?

Taakka yhteiskunnalle
Taakka yhteiskunnalle
8 years ago
Reply to  savonsulttaani

Ostareiden penkinlämmittäjiksi. Sit ne vaatii, missä mun palkka.

Minä
Minä
8 years ago

”toteuttaneet lukuisan määrän toimia maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämiseksi”

Pitää olla erityisen yksinkertainen, tietämätön ja vieläpä tyhmä, jotta tuollaisiin toimiin uskoo. Naurettavalla tasolla tuokin ministeritason lapsellinen touhu.

Espoolainen
Espoolainen
8 years ago

Lindströmin kansanedustajan ura lähenee loppuaan.
Koko sinisten porukka haihtuu kuin pieru saharaan ja hyvä niin.
Suomen historian suurin takinkääntö ja äänestäjien kusetus on nähty.
Saatana minäkin luulin Soinin olevan ihan ok-äijä ja äänestin sitä useamman kerran.
Eliitin hännystelijöitä perkele!

huugo
huugo
8 years ago

Valeuutinen, niitähän valtamedioissa nykysin alkaa olla. Nakkilindström tottakai uskoo kaikki valtamedian myönteiset valeuutiset matuista, koska on kokoomuksen täysjäsen ja sätkynukke.

Leino Kimmo
8 years ago

Ei OECD tai mikään muu suostu tilastoimaan sitä, kuinka moni työllistyy esimerkiksi tulkkina; oikeudessa; vastaanottokeskuksissa yms.

Nämä ”työpaikat” ovat muodostuneet maahanmuuton seurauksena ja sen takia.

Näiden työpaikkojen laskun myös maksavat 100 % veronmaksajat.

Kun siis joku ”yksittäinen” maahanmuuttaja tekee rikoksen ja joutuu oikeuteen saadaan samalla työllistettyä muita tulkin tehtäviin ?

Mutta miksi tällainen järjestelmä on päättäjiemme toimesta luotu ?

On saatava kansa ja lehdistö tästä kirjoittelemaan; jottei kirjoiteta todellista ongelmista Suomen johtamisessa !

1. Eduskunta varastaa: Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. ( varastaa 1,3 – 3 miljardia euroa ”lailla 444/2012” ).

2. Kansain ihmisoikeudet piti viedä 2 ”eduksunnan” voimin; ettei rikoksia saada tutkintaan !

Julkinen lakitietokanta Finnlex PL 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

3. Lainsäädäntövallan MYYMINEN pankki-vakuutuslaitoksille kansan rahastamiseksi : Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”.

Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”. Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä” . ( PL 118 § ; 444/2012…..)

Minä kun tästä kirjoitan; ja jatin jopa SYYTEILMOITUKSEN Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9.12. 2005 lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi olen näille RIKOLLISILLE virkamiheille ja puoluepampuille se todellinen ”natsi” … kas kun haluan varastetut IHMISOIKEUTENI takaisin.

Voimme siis alkaa käyttää sanalle ”natsi” vastinetta ihmisoikeudeton Suomen kansalainen.

Kaikki kanslaiset, joita PL 118 § koskee siis ovat ”natseja” ?

Tunnustaudun Suomen valtioherrojen tekemäksi 3 kertaiseksi ”natsiksi” eli kansalaisten ihmisoikeuksien puolustajaksi; joka vaatii Valtiopetoksellisen PL 118 §:n purkamista !

Nyt lehdistö voi alkaa nimittelemään … ei taida tulla; koska faktat Suomen hallinon mädännäisyydestä ovat mukana !

Lehdistö on lehdistötuella LAHJOTTU hiljaiseksi edellämanitesmistani asioista; niitä EI saa päästää äänestäjien tietoon näin ennen vaaleja.. tai on tuotava ”oikein” äänestäviä lisää Afrikasta ?

Julkinen dokumentti asiosta: archive.is/kimmoleaks.fi.

Olen Sanaton
Olen Sanaton
8 years ago

synkkä kuukausi valtamedialle zybier albakka saksanmellaka uutisoinin valheet
piste i pälle
aamu tv YLE Sinä maksat laatujournalismista
maailmassa tapahtuisi 100 uutisoitavia asioita mitä tekee aamu tv
sauva kävelee ja kerto sen mytölögista

mietikää järjellä mihin nuo tuhlaavat sitä puolta-miljardia veronmaksajien rahoja

sauvakävely juttuihin klo 7.20
6.9.2018

Yletoimitajan aamutoimet alkavat klo 5.00 kotona

VAIKKA HÄN ON HIIHTÄNYT BAARISTA KOTIIN PILKUN JÄLKEEN KLO 3.40 YÖLLÄ

Ja siitä YLE studion meikatavaksi klo 6.20
siihen kuluu 40 minuutia
MINIVOGUE KUNTOON

Ja lääkettä YLE toimitajien krapulaan

että hän pääse Yleen tekemään mullistavaa laatuj ournalismia sauva kävelystä

Huomenna luvasaa YLEN *Ammuu*-teeveessä
Dildo kävelyn alkeet Feministisellä tatsilla
ei rasistisesti

säälitävää oikeasti J
a MITÄ VEROVAROJEN ROVIOLLA POLTTAMISTA

Näin sen on pakko olla
Näin sen on pakko olla
8 years ago

Nakkiherkuttelija -Lindströmiltä taitaa olla mädäntyneet loputkin aivosolut. Tilalla 300 bar paineistettua pierua, jota vuotaa suusta ulos päivittäisinä aivopieruina.

Nakki, nakki
Nakki, nakki
8 years ago

Tuo ukko on muuten jo kokoomuksen ”lääkäriryhmän” hoteissa. Puhuu mitä rumputulella tulee ”hoidossa” Huumet ? oli muuten kalpean hikinen.

Ahmadiyya Muslim
8 years ago

https://vk.com/video353410894_456239230

”Sosiaalisiirtolaisten tavat luovat Suomeen uuden ”normaalin”.”

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.