Mainos:

Maahanmuuttajien opiskeluun kaksi miljoonaa lisää – Opintotuen suunniteltu leikkaus samaa luokkaa

Päivitetty 27.8.2018, Julkaistu 24.8.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt lähes kaksi miljoonaa euroa vapaan sivistystyön oppilaitoksille. Uudella lisärahoituksella tuetaan maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon sekä suomen ja ruotsin kielen koulutuksen järjestämistä kansalaisopistoissa, kansanopistoissa, kesäyliopistoissa ja opintokeskuksissa. Valtion talousarvioesityksessä opintotukea suunniteltiin leikattavaksi samansuuntaisella summalla.

Uudella rahoituksella edistetään opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan maahanmuuttajien integroimista suomalaiseen yhteiskuntaan. Lisäyksestä sovittiin jo toukokuussa hallituksen vuoden 2018 lisätalousarviossa.

– Koulutuksella on hyvin tärkeä rooli suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa, ja erityistä huomiota pitää kiinnittää suomen tai ruotsin kielen oppimiseen, näkee opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

– Kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot ovat merkittäviä maahanmuuttajien kouluttajia ja kotouttajia. Viime vuonna eduskunta hyväksyi uuden lain, jossa luotiin uusi toimintamalli. Nyt tätä hyvin käynnistynyttä toimintaa päästään kasvattamaan kysyntään vastaamiseksi, opetusministeri jatkaa.

Rahoitus myönnettiin opistojen ylläpitäjien hakemusten pohjalta. Erityinen rahan tarve oli suurten kaupunkien opistoilla. Kolme neljästä suurimpien avustusten saajasta oli Uudeltamaalta, kaksi Helsingistä. Koulutuksen pääasiallisia toteuttajia ovat kansanopistot ja kansalaisopistot. Puolet rahoituksesta myönnettiin kansanopistoille ja noin 40 prosenttia kansalaisopistoille. Noin 10 prosenttia rahoituksesta  jaettiin muille vapaan sivistystyön toimijoille eli kesäyliopistoille ja opintokeskuksille.

Mainos:

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2018/08/09/valtion-talousarvioesitys-julkistettiin-lisaa-rahaa-kehitysyhteistyohon-mm-varhaiskasvatukselta-ja-kouluilta-pois/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

27 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Einäin
Einäin
8 years ago

Ei helvetti noita kusipääedustajia, enää en toivo mitään muuta kun asteroidia joka tuhoaisi koko helvetin maapallon.

Suomi on pahasti sairas ja koko länsimaailma
Suomi on pahasti sairas ja koko länsimaailma
8 years ago
Reply to  Einäin

Oon miettiny välillä ihan samaa:)

Matsui
Matsui
8 years ago

No Sanni nyt on sellainen höpsykkä, sinisilmäinen maailman parantaja mutta vaarallinen meille suomalaisille. Vaalit lähenee…

Einäin
Einäin
8 years ago
Reply to  Matsui

Lähenee, mutta lyödäänkö vetoa että mikään ei muutu, niin paljon on saastaa tässä maassa jotka ei tajua että mitä puolueita ei pidä ikinä äänestää, ei he äänestävät housut märkinä vihreitä, vasemmistoa, jne.. ja asiat menee aina vain enemmän vitulleen.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago
Reply to  Matsui

Tietoista tuhotyötä tuo on ja hyvin tuottoisaa. Ei kukaan noin sinisilmäinen ole. Ei sinisilmäisiä kansanedustajiksi päästetä. Eliitti haluaa luotettavan palvelijan. Sinisilmäinen ja naiivi maailmanparantaja saattaisi joskus kokea herätyksen. Aito tällainen olisi vaarallinen

Dimmu Gurpatsov
Dimmu Gurpatsov
8 years ago

Taitaa kohta alkaa antifanttiopiskelijoiden katto vuotamaan pahasti kun pitäisi vastustaa opintotuen leikkausta vastaan ja samalla supporttaa ihmisryhmää joka aiheuttaa kyseiset leikkaukset. Tuskin edes tajuavat.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Antifantit eivät tajua. Syy-seuraus ajettelu on liian vaikea yhtälö antifanttien aivoille.

pöh
pöh
8 years ago

”– Koulutuksella on hyvin tärkeä rooli suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisessa”

On se kumma kun toiset maahanmuuttajat kotoutuu ilman että tarvii syytää miljoonia ja taas miljoonia, kun taas lähi-idän ihmeet ja afrikan moniosaajat ei kotoudu millään.

Niinhän sitä maahanmuuttajien sosiaaliturvaakin parannetaan, samaan aikaan kun suomalaisilta vaikeassa tilanteessa olevilta leikataan.
On tää hullua, kuka enää haluaa maksaa veroja tähän pas*a maahan?

Argus
Argus
8 years ago
Reply to  pöh

Montakos sataa vuotta romanit ovat asustelleet maassamme erityisemmin kotoutumatta…

Saatanan perkele
Saatanan perkele
8 years ago

Matunuolija ministerin unelma. Hukkaan heitettyä rahaa. Onneksi pian on vaalit ja noista päästään eroon. Missähän kuplassa tuokin elää kun ei näe mitä ympärillä tapahtuu.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago

Kuplassa elät itse, jos oletat jonkunministerin elävän kuplassa ilman näköä

Sörnäinen
Sörnäinen
8 years ago
Reply to  Kukkuu

Haistele sinä liimaa kuten tuo ämmä jolla silmät seisoo päässä ja josta jokainen järkevä näkee mikä mielisairas paska on kyseessä.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago
Reply to  Sörnäinen

Onpas raivokasta konnien pulmustelua. Taidat olla hallituksella hommissa

Sörnäinen
Sörnäinen
8 years ago
Reply to  Kukkuu

”Onpas raivokasta konnien pulmustelua”..Nyt voitkin alkaa selittelemään että miten tuon ämmän toilailujen haukkuminen on ”konnien pulmustelua” ämmä kun tekee tuhoja omaa tyhmyyttään, ei tarvitse siihen mitään ohjailuja.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago
Reply to  Kukkuu

”Tyhmyyttään” siis vain…eiku

Saatanan perkele
Saatanan perkele
8 years ago
Reply to  Kukkuu

Oletko ihan hullu.?

juha.
juha.
8 years ago

SUOMALAISET SIPILÄN, ORVON JA SOININ TOIMESTA KÖYHIKSI KUIN KIRKONROTAT, ULKOMAALAISTEN OLOT SUOMESSA KUNTOON!!!

Soramonttu-hallitus kohtelee suomalaisia pahemmin kuin Venäjän Suuriruhtinaskunta ja aivan samalla tavalla kuin Ruotsin kuningaskunta. Edes Yhdysvallat käyttäessään miehittäjän valtaa v. 1945 – WWII jälkeen Japanissa ei kohdellut Japanin kansaa yhtä ala-arvoisesti kuin Sipilän hallitus suomalaisia omassa syntymä maassaan, jossa hallituksen soveltamaksi käytännöksi on yksiselitteisesti muodostunut suomalaisten avoin ja psykopaattinen vihaaminen ja sorto jättämällä siitä pois vain suoran murhaamisen, jota kutsutaan kansanmurhaksi. Suomalaisten tilanne muistuttaa jo pahaenteisesti lähes samaa mitä Irakissa Saddam Husseinin ollessa diktaattorina kohdistui kurdeihin, jossa tuo Neuvostoliiton hirmuhallitsija Josif Stalinia suuresti ihaileva murhaaja käytti sinappikaasua tuhotakseen useita kurdi kyliä heti Persianlahden sodan v. 1991 jälkeen syystä, että kurdit olettivat vapautuksen aikansa tulleen kun kansainvälinen liittouma tulee syöksemään vallasta Saddam Husseinin hallinnon kuin korttitalon. Mutta tässä kurdit laskivat väärin aloittaessaan oman vapaussodan Saddamin ollessa ahtaalla Kuwaitissa hänen armeijansa juostessa karkuun kuin päättömät kanat kohti Irakia liittouman armeijan takaa-ajamina. Yhdysvallat ja sen liittolaiset eivät katsoneen YK:n mandaatin pätevän itse Irakin valtaamiseksi, vaan helpotuksekseen nähdessään saaneensa suhteellisen helpon ja kivuttoman voiton Irakin Kuwaitin miehitysarmeijasta se halusi ”lähteä pöydästä” kun on vielä voiton puolella. Lisäksi koko sotilaallinen operaatio jo siihen asti oli kustannuksiltaan tähtitieteellistä luokkaa, jolle rahalle oli muutakin käyttöä ainakin länsimaiden kannalta, jotka joutuivat painimaan ensin yleisenmielipiteen kanssa saadakseen kansan tuen hyökkäykselle toisella puolella maapalloa.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Punaliberaalien punaporvarien kansanpetturi-hallituksen politiikkaa!

Minna Salonen
Minna Salonen
8 years ago

Myös opintojärjestelmä siinä kuin valtiollinenkin järjestelmä on käymässä läpi mullistavan muutoksen.

Todelliset menestyjät tunnistaa siitä, että he eivät pätevyyttään ole valtiollisen järjestelmän kautta hankkineet. Heille löytyy aina töitä ja kovalla palkalla. Itse asiassa yhteiskunta ei voi toimia ilman tätä osaavaa ja luovaa tiedon eliittiä.

Valtiollisen järjestelmän kautta koulutetaan rupuporukka. Ne, jotka tekevät työn tehtaan lattialla. Koulutuksen suoritusvaatimuksia alennetaan koko ajan sitä mukaa kuin oppilasaines huononee. Monet, joissa olisi ainesta menestyjäksi, joutuvat vanhempien rahan puutteen vuoksi jäämään valtiollisen koulutusjärjestelmän uhriksi. Heidät tasapäistetään heikomman aineksen kanssa ”tasa-arvoiseksi” massaksi.

Palataan järjestelmään, joka valitsi kaksisataa vuotta sitten. Todellisiin opintoihin pääsee vain oikean säädyn tai nerouden avulla. Virkamiessääty saa etuoikeuden laittaa lapsensa menestysopintojen polulle. Jumaluusopinnoista tulee keskeinen ja pakollinen oppisuoritus. Tosin siinä on kyse poliittisesta indoktrinaatiosta. Mutta ilman poliittista jäsenkirjaa valtion virat eivät aukene.

Argus
Argus
8 years ago
Reply to  Minna Salonen

Kannatetaan! Itselläni ei tosin liene oikeaa säätyä korkeampiin opintoihin, mutta siitä huolimatta oppiarvona FT. Älykkyysosamäärä onkin ainoa relevantti peruste.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Kokoomuksen hottis on ollut turmionkätilö suomalaiselle koululaitokselle. Vihervasemmistolaiseksi muuttunut kokoomus on ajanut lapsille fanaattisesti kommunistista arvomaailmaa: monikulttuurisuutta, sukupuolettomuutta, sateenkaari mielenmuokkausta ja islamia.
Niin kyllähän kokoomus, keskusta ja vihervasemmisto tietävät mitä tekevät ja saavat siitä ”kolmekymmentä hopearahaa” isänniltään kansainvälisen talouseliitin huipulta.

Ynna
Ynna
8 years ago

Helvetinmoinen menoerä ovat myös eri uskontojen opetus.
Eipä muuten kuuluisi minkään uskomusopin koulutus yhteiskunnan piikkiin!
Uskokoon kukin mitä haluaa ja palvokoon vaikka peräpukamia kun kustantaa huvinsa ihan itse!
Tämä kotoutus on yleensäkin järjetöntä. Turvapaikan pitäisi aina olla väliaikainen ja pakolaiset pitäisi kotiuttaa mahdollisimmman pian.
Täällä kun elätetään 100 juhlapaikanhakijaa samalla rahalla elättäisi jossain Lähi-idässä 10000 ihmistä.

Sörnäinen
Sörnäinen
8 years ago

Kukkuulla hiukan täällä kukkuu, taitaa olla ihan itse tuo lasisilmä ämmä jolla aivot on höyrynneet taivaan tuuliin jo ajat sitten.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago
Reply to  Sörnäinen

Siis haluatte pulmustella rikollisesta hyväuskoisen hölmön ja kun joju soraääni aivottomien kuorossa, niin hirveä raivo, suurempi kuin ”ämmää” ja suvakkeja kohtaan. Olette kai kaikki huijareita eli palkattuja nettitrolleja suomalaislampaita paimentamassa (persuvaleoppositio)

Sörnäinen
Sörnäinen
8 years ago
Reply to  Kukkuu

Et tiedä näkäjään mitä kirjoitat joten en jaksa enää vastailla kun vastassa on täysin aivonsa sulattanut ihmisoletettu.

Kukkuu
Kukkuu
8 years ago
Reply to  Sörnäinen

Kyllä se on ihan selkeää tekstiä ja sinä teeskentelet, että et ymmärtäisi

Alkaa riittämään näitä kusipäitä.
Alkaa riittämään näitä kusipäitä.
8 years ago

”Maahanmuuttajien opiskeluun kaksi miljoonaa lisää – Opintotuen suunniteltu leikkaus samaa luokkaa”

Tämähän menee yksi yhteen myös toimeentulotuen kanssa, Suomalaiset ei saa toimeentuloukea enäöä Kelasta, mutta matut kyllä saa vaikka mitä, jopa ilmaisen hammashoidon, kun minäkään en saanut kahteen lähes 100 euron hammaslääkärilaskuun kuin 20 senttiä, ja taas pitäisi mennä, mutta en tiedä miten saa ne maksetuksi. Kyllä tuokin helvetin kokoomus paska oli kovin huolissaan siitä, kun lotto arvonta tuli Yleltä, koko ämmä on niin sekaisin, että alta pois. Avatkaa silmänne jo, ja katsokaa mitä äänestätte, kokoomus, kepu ja smurfffi paskat saa unohtaa äänestyksissä kokonaan, muuta eivät ole saaneet aikaan kuin tuhoa ja vahinkoa Suomelle.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.