Lukijan kynästä: Yhteiskunnista on tullut hullujenhuoneita

Päivitetty 11.5.2020, Julkaistu 8.5.2020 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 4 minuuttia
Kyllä tässä välillä tuntee pahaa taisteluväsymystä ja oma moraali on koetuksella. Valheiden, vääryyden ja epäoikeudenmukaisuuden orgiat menossa. Yhteiskunnista on tullut hullujenhuoneita. Koko tämä ihmeellinen sosiaalisen tasa-arvon utopia, jossa jokaikisen vähemmistön erityisetuoikeudet menevät kaiken edelle ja ajavat enemmistön pahoinvointiin.

Tarkoitus on aikaa päivää sitten pyhittänyt keinot ja nyt kitketään sanoja ja ajatuksia, pitää jatkuvasti käyttää kiertoilmaisuja ja kävellä kananmunankuorilla. Joku kun aina pahoittaa mielensä jostain. Ennenkin on kyllä mieliä pahoitettu, mutta nykyisin on ihmisoikeus uhmaikäisiin raivokohtauksiin, jos maailma ei pyöri erityisen lumihiutaleen ympärillä. On koko ajan enemmän ja enemmän aikuisoletettuja, jotka ovat ihan pikkulapsen tasolla kaikilta ominaisuuksiltaan.

Kun kaikki on katsottu googlesta, niin historiasta ei tiedetä mitään. Historia tunnetaan ysärille tai ehkä jopa 1980-luvulle, mutta sitä edeltävästä ajasta ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä. Eikä mitään kunnioitusta menneitä sukupolvia kohtaan, jotka rakensivat valmiin, turvallisen ja tasa-arvoisen maan, jonka nämä nyt haluavat repiä kappaleiksi. Vaikka ovat omien minuuksiensa kanssa niin pihalla, etteivät tiedä mitä tehdä pissavärkeilleen ja kuinka kaikkien täytyy kunnioittaa heidän ihmeellisen ainutlaatuista seksuaalista suuntautuneisuutta. Koska kukaan ei ole koskaan aiemmin maailmanhistoriassa harrastanut s***iä, vaan se on vasta löydetty näiden 70 sukupuolen kanssa. Minä ja minun genderini ja minun tunteeni ja minun ihmisihmeoikeuteni.

Mutta kaikilta muilta ihmisiltä he ovat viemässä näiden oikeutta olla olemassa. Kun he eivät itse tiedä mitä ovat, muunsukupuolisia transgendereitä, niin kukaan ei sitten saisi enää olla nainen tai mies, poika, tyttö, hetero ja ihminen, vaikka on sellaiseksi identifioinut itsensä. Äidit, isät, mummot, vaarit, kaikki ovat potentiaalisen loukkaavia käsitteitä, koska he ovat niin itsekkäitä, että kaikki pitää määritellä uusiksi niin, ettei heidän kallisarvoisia tunteitaan loukata. Kenenkään muiden tunteilla ei ole mitään merkitystä.

Kun täysin normaalit, inhimilliset ja biologiset käsitteet kiistetään ja yritetään muuttaa sukupuolineutraaleiksikonstruktioiksi ja runnotaan nämä harhaopit opetussuunnitelmiin, ettei kukaan saa olla normaali. Että tyttö joka haluaa olla tyttö ja identifioi itsensä tytöksi, ei saa olla tyttö, koska joku jota oletetaan ehkä tytöksi ei tunne olevansa tyttö, niin se loukkaa tämän ihmisarvoa. Joka ilmeisesti sitten on tärkeämpi ihmisarvo, kuin tytöksi itsensä tuntevan tytön, sillä myös hänen ihmisarvoaan loukataan kun hänet neutraloidaan henkilöksi.

Ja tätä siis kutsutaan sosiaaliseksi tasa-arvoksi ja vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseksi, vaikka sillä ihan varmasti aiheutetaan enemmistölle lapsista sukupuoli-identiteettiongelmia, persoonallisuushäiriöitä ja itsetunto-ongelmia, masennusta ja ahdistusta. On sinänsä loogista, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat räjähtäneet käsiin, yhä nuoremmat lapset oireilevat ja aina enevissä määrin. Itsensä tuntevan aikuisenkin on vaikea luovia näiden sukupuolineutraalien käsitteiden ja synnyttävien miesten maailmassa, jotka ovat valheellisia pseudokäsitteitä, jotka yrittävät kieltää biologian ja psykologian eli täysin tieteellisen ja kliinisen maailman ja sen käsitteet, omilla tunteisiin perustuvilla keksityillä käsitteillä ja termeillä, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Näitä tarjotaan nyt kaikille lapsille kaikissa kouluissa, vääristynyttä pseudobiologiaa ja sukupuolenkorjausleikkauksista puhutaan ja markkinoidaan, ikään kuin ne olisivat rutiinitoimenpiteitä.

Samaan sosiaalisen tasa-arvon ihmisoikeuspakettiin tuntuu kuuluvan myös seksuaalisten suuntausten syventäviä opintoja jo ala-asteelta. Ja painopiste tuntuu olevan nimenomaan vähemmistöseksuaalisuuksien markkinoinnista ja opetuksesta lapsille, jota kouluille tarjoaa Seta. Kun minä olin lapsi, tällaiselle materiaalille oli K18-merkinnät. Yläasteella tai ehkä se oli 6. luokalla, oli jotakin hyvin vaivaannuttavaa oppimateriaalia kukista ja mehiläisistä ja kehitysbiologiasta, miten tytöistä kasvaa naisia ja pojista miehiä. Nykyäänhän näin ei voi sanoa, nykyisin varmaan henkilöt tulevat puberteettiin ja heidän vaginansa ja peniksensä kokevat muutoksia -jotka muuten johtuvat suoraan biologisesta sukupuolesta ja sen luonnollisesta hormonitoiminnasta, mutta jos nyt sukupuoli on sosiaalinen konstruktio, niin varmasti on jouduttu luovimaan käsitteiden kanssa. En edes halua tietää miten nämä nyt selitetään.

Mutta nyt siis seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvoa edistävää seksimateriaalia halutaan normalisoida aina nuoremmille lapsille, joiden omilla ihmisoikeuksilla ei ilmeisesti ole merkitystä, vaan heille kerrotaan koko sukupuolisuuksien ja seksuaalisuuksien moninaisuus ja sen koko sateenkaari. Lapsille tuputetaan ja pakotetaan käsitteitä, jotka varmasti hämmentävät heitä, koska heillä ei yksinkertaisesti ole kykyä ymmärtää niitä. Lapset haluavat luonnostaan miellyttää aikuisia, niinpä näiden sukupuolineutraalien käsitteiden ja seksuaalisuuksien moninaisuuksien kirjoissa, varmaan jokainen lapsi alkaa tuntemaan itsensä epänormaaliksi, että hänessä on jotakin vialla, jos hän onkin poika, joka tuntee itsensä pojaksi ja ihastuu tyttöihin.

Minun on vaikeaa ymmärtää, missä ovat kaikki lääkärit, biologit, psykologit ja alan ammattilaiset, jotka eivät ole kiistämässä näitä käsitteitä ja estämässä sitä, etteivät koulumme ja lapsemme ole yhden sosiaalisen ideologian aivopesussa käytettäviä koekaniineja. Sosiaalisen tasa-arvon eli frankfurtin koulukuntana tunnettu oppisuuntaus, on vain yksi sosiaalinen ideologia, se ei ole mikään absoluuttisen oikeassa oleva totuus, vaan ainoastaan yksi ideologinen suuntaus. Ja niin kuin monesti ideologiset suuntaukset, se vaikuttaa paperilla ja kenties teoriassa ihan kivalta, mutta nyt kun siitä runnotaan todellisuutta niin tulokset ovat karmivat. Toteutuakseen se on niin utopistinen, että koko todellisuus pitää muuttaa. Tulokset ovat nähtävillä. Mihinkään sosiaaliseen tasa-arvoon ja ihanaan harmoniaan me emme todellakaan ole menossa tämän oppisuuntauksen mukana, vaan pikemmin tämä näyttää suoralta reitiltä mielipuoliseen maailmaan, jossa enimmistöiltä ollaan viemässä heidän oikeutensa olla ihmisiä. Ja se on lähinnä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden irvikuva.

Elina Louko

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Vieraskirjoitus: Lastensuojelun huolet ja sijaishuoltopäätökset ovat valheita

Julkaistu 23.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Lastensuojelun huolet ja sijaishuoltopäätökset ovat valheita, joiden tavoite on rangaista myöntyvyyden puutteesta virkamiehen holhoukseen. Ne ovat sääntöjen toimeenpanoa, jolla sosiaalityöntekijä pyrkii tekemään itsestään tilanteen hallinnoijan. Sosiaalityöntekijät tekevät turhia huostia ja keksivät sairauksia, kun vastustaa. He jättävät yksin sairaat, kun he myöntyvät holhoukseen. He eivät pysty havaitsemaan kriisejä. Tästä johtuu se, ettei tukea saa, kun sitä pyytää ja kun tukea annetaan, niin se on väärään asiaan (lapsen hoito) eikä omat ongelmat.

Perhekeskus on oikeusuojakeino perheille, joka varmistaa viranomaisen valvonnan. Lasten ja vanhempien erottamisen kategorinen kielto varmistaa, ettei valvontaa voida lopettaa vetoamalla lapsen kokemaan vaaraan. Perheet voivat väittää vastaan virkamiehen valheille ja saada palautetta, joka auttaa heitä kehittymään. Nykyiset perhekeskukset päättyvät, kun sosiaalityöntekijä käyttää vikoja tuen sijaan eristämiseen. Kaikki tämä voidaan todistaa esimerkeillä sosiaalityöntekijöiden päätöksistä ja väitteistä, mutta esittäjät leimataan mielisairaiksi ja oikeudet ottavat virkamiehen kirjaukset tosiasioina ilman todisteita.

Kyse ei ole lapsikaupasta, sosiaalityöntekijöiden puutteesta, rahanpuutteesta palveluiden järjestämiseen, äitien tekemästä isien vieraannuttamisesta tai sijaishuollon palvelutuottajien vetämisestä oman ketjun paikkaan.

Keskiössä on valtion virkamies, joka perustelee palvelun ja tilaa sen sekä vanhemman vuorovaikutussuhde sosiaalityöntekijän kanssa. Lapsi on sosiaalityöntekijän tekosyy vanhemman kurittamiseen. Sijaishuolto on keino valtion holhousvirkamiehelle varmistaa lapsen kurittaminen tai siis sopeutus valtion varhaiskasvatukseen, kouluun ja työmarkkinoille, kun vanhempi vastustaa tai on liian sairas hoitamaan lapsen kasvatusta valtion haluamalla tavalla.

Teemu Ruskeepää, yhteiskuntatieteiden ylioppilas, Loppu sijaishuollolle Ry

Lukijan kynästä: PERUSSUOMALAISTEN RIEMUMARSSI

Julkaistu 15.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Nämä meidän ministerimme ovat puhuvia päitä.
On aivan sama kummasta päästä kuuluu törinöitä.
Rajafarssista jaksamme innolla aina vaan öyhöttää.
Vaikka oman maamme talous kanveesiin jo tärähtää.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Meidän Jussufin haukkuminen fasistiksi kismittää.
Mestari vaikka itsekin muita halventavasti nimittää.
Pakotteille ja militarisoinnille tapaamme peukuttaa.
Maahanmuutosta yritämme vielä uljaasti vouhottaa.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Töitä ei ole mutta sinne käskemme jokaista iikkaa.
Liehuvat punaliput inhoittavat meidän saksi-Riikkaa.
Historian Temua nauravat sketsisarjaksi ja keskikaljaksi.
Esiintymistään kutsuvat liikaa humaltuneen ulosanniksi.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.