Mainos:

Lue täältä pääministeri Juha Sipilän tervehdyspuhe tasavallan presidentti Sauli Niinistölle

Julkaistu 1.2.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Tasavallan presidentin virkaanastujaiset järjestettiin tänään torstaina 1. helmikuuta 2018. Tilaisuus on tätä kirjoitettaessa juuri loppumassa. Presidentinlinnan valtiosalissa kuultiin pääministerin puhe tasavallan presidentille.

Pääministeri Juha Sipilä puhui seuraavasti:

"Arvoisa Tasavallan Presidentti Suomen kansa valitsi teidät uudelleen tasavallan presidentiksi historiallisessa vaalissa viime sunnuntaina. Saitte enemmistön tuen jo ensimmäisessä äänestyksessä. Näin tapahtui ensimmäisen kerran sen jälkeen kun suora kansanvaali otettiin käyttöön vuonna 1994.

Hankitte kansalaisten luottamuksen vaalissa, jossa oli mukana useita ehdokkaita. Olitte lukuisissa vaalikeskusteluissa ehdokkaana muiden rinnalla äänestäjien arvioitavana. Näin hankittu valtakirja antaa teille erinomaiset lähtökohdat työllenne.

Perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Käyty vaali osoitti, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjasta vallitsee varsin laaja yksimielisyys. Saitte vahvan valtuutuksen jatkaa tämän linjan toteuttamista.

Mainos:

Yhteistoiminnan velvoite ulkopolitiikan johtamisessa kirjoitettiin perustuslakiin vuonna 2000. Tähän mennessä yhteistoiminnan käytännön toteutuksesta on vastannut yhteensä seitsemän pääministeriä ja kaksi presidenttiä. Teilläkin on kokemusta yhteistoiminnasta jo kolmen pääministerin kanssa. Järjestelmä on toiminut omankin kokemukseni mukaan hyvin.

Valtioneuvoston näkökulmasta yhteistoiminta ei ole vain velvoite vaan pikemminkin suuri voimavara. Hallitusten vaihtuessa presidentti tuo ulkopolitiikan johtoon kokemusta ja jatkuvuutta. Erityisesti Suomen kaltaiselle pienelle maalle on tärkeää, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjan määrittelyssä voidaan ylittää hallituksen ja opposition rajalinja.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutos jatkuu. Lähialueiden vakauden vahvistamisen rinnalla meidän on jatkettava ilmastonmuutoksen ja pakolaiskriisin kaltaisten globaalien ongelmien ratkomista.

Vaalikeskustelussa sivuttiin myös sisäisen kehityksemme haasteita ja kipukohtia. Niiden hoidossa päävastuu on eduskunnalla ja sen luottamuksen varassa toimivalla hallituksella. Tämäkin perustuslain mukainen työnjako toimii hyvin ja varmistaa sen, että presidentti voi keskittyä päätehtäväänsä, ulkopolitiikan johtamiseen.

Sisäpolitiikassa korostuu ennen muuta presidentin rooli kansallisen eheyden symbolina ja vaalijana. Tässä te, arvoisa tasavallan presidentti, olette jatkanut kaikkien edeltäjienne viitoittamalla tiellä. Eheyden arvo korostuu erityisesti tänä vuonna, jota vietämme sata vuotta sitten nuorta kansakuntaa repineen sisällissodan muistovuotena.

Vastaanottakaa, arvoisa Tasavallan Presidentti, valtioneuvoston ja virkakunnan lämpimät onnittelut ja kunnioituksen vakuutus."

Lähde: Valtioneuvosto

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Ei tapahdu
Ei tapahdu
8 years ago

Tota mulkeroa ei kyllä kukaan täysi järkinen halua lukea, katsella, saati kuunnella, eikä äänestää.

Paska puhetta!
Paska puhetta!
8 years ago

ei tommosta paskaa usko kukaan että joku vielä äänestäisi salea uudestaan presidentiksi 😀 mut vittu jotenki tuo mulkku junaillaan taas uudestaan sille pallille…

tres
tres
8 years ago

Taas pitää ihan virkaanastujaispuheissakin olla ”ratkomassa” jotain mitä ei ihminen voi ratkoa eikä ole vastuussa. Viittaan tähän: https://www.youtube.com/watch?v=EhW-B2udhQw

Se että suomalaiset äänestävät näitä tampioita kerto jotain aivan järkyttävää ja surullista suomen kansasta ;(

huugo
huugo
8 years ago

Saatana että tämän omahyväisen lestan pärstä vituttaa. Valehteli vaalien alla ettei jatka jos lautakasa masa ei pääse toiselle kierrokselle. Perui puheet kun näytti että kepu on melko epäsuosittu Suomessa ja uuniperuna masalla ei ollut mitään saumaa edes mennä Väyrysen edelle. Kepun olisi kannattanut ilmoittaa asia toisin, jos naistenlehtien masa pääsisi toiselle kierrokselle, sipilä takuuvarmasti eroaa. Tämä ilmoitus olisi tuonut äänivyöryn kepulle.

JKH1975
JKH1975
8 years ago

Minulla on semmoiset terveiset Niinistölle että lopeta se maahantunkeutujien tähän maahan päästäminen ja Sipilälle semmoiset terveiset että eroa välittömästi.

ihmisen ääretön typeryys
ihmisen ääretön typeryys
8 years ago

Ei voi kuin ihmetellä tätä Suomalaisten typeryyttä että piti tuokin äänestää takaisin presidentiksi. Sama juttu kuin jatkuva kova kannatus jollekin kokoomukselle (taantumukselle).

juha.
8 years ago

Ellei se olisi karkea sydämetön loukkaus Pelle Hermannia kohtaan. Sanoisin, että tuo tunnoton ja kunnoton on yhtä uskottava pääministeri kuin… Pikku Kakkosen legendaarinen hahmo.
Sipilä on Suomen historian kuvottavimpia ellei kuvottavin pääministeri, jonka ”arvopohja” ammentaa voimansa sekä yhtä surman tuova suomalaisille kuin ebola irti päästessään. Niinpä ”taudin” ja täydellisen katastrofin kitkemiseksi pois tämän 5 miljoonaisesta ihmiskunnasta pitäisi tuo pelle polttaa roviolla. Ja ainoa, mikä säilyisi kaiken polttavan tulen aikaansaaman tuhkan keskeltä olisi palamaton paksu lompakko täynnä rahaa ja valtion luottokortteja (vrt. Jeanne d’Arc eli ”Orléansin neitsyt” (1412-31).

Valkoinen hetero
8 years ago

Jos äänestämällä voisi vaikuttaa, ei meidän annettaisi äänestää – Mark Twain

PL
PL
8 years ago

RAJOITTAA SANANVAPAUTTA YM. NIIN VIESTEISSÄ JA PUHELINYHTEYKSISSÄ! TÄMÄ PERUSTUSLAKIUUDISTUS RAJOITTAA JA KOSKEE MEITÄ SITTEN KAIKKIA! KAIKKI PÄÄSEVÄT MYÖS MAHDOLLISILLE VIHAPUHETUOMIOILLE. ELI SUUT SUPPUUN SUOMI!

Tämä kiireellä ajettava tiedustelulaki:
Taitaa vaikuttaa aika tavalla vaan todellisuudessa yksilön sananvapauteen sekä viestien lähetykseen / perille menemiseen.
Kuin vain sotilastiedusteluun sekä niihin liittyviin uhkiin.

Lainausmerkeillä erotetut osat ovat Hallituksen esityksestä!

Tällainen on osiltaan hallituksen esitys uudeksi siviilitiedustelulaiksi:
”-Lakiesityksessä ehdotetaan uuden siviilitiedustelua koskevan luvun lisäämistä poliisilakiin. ”-Sekä uutta lakia tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa”.

”-Suojelupoliisille esitetään tiedustelutoimivaltuuksia sekä Suomessa että ulkomailla”.
”-Tiedustelumenetelmät perustuisivat osin poliisilaissa jo nyt säädettyihin tiedonhankintakeinoihin”.

( Ovat jo voimassa olevia pakkokeinoja! )

”-Tiedustelumenetelmillä saatua tietoa voitaisiin tietyin edellytyksin luovuttaa esitutkinta- tai muulle toimivaltaiselle viranomaiselle”.

”-Luovuttamisen edellytykset määriteltäisiin tiukoiksi.”

”-Kokonaan uusia toimivaltuuksia olisivat paikkatiedustelu, viestin jäljentäminen, viestin lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten sekä tietoliikennetiedustelu”

SELVENNYKSENÄ: YLEMPÄÄ LAINATEN MYÖS SIVIILITIEDUSTELU.

-Uudet toimivaltuudet tuon edellisen lausuman mukaan sisältäisivät myös puhelinkuuntelun, mikä kyllä kuuluu jo nytkin tietyin ehdoin poliisiviranomaisen toimivaltuuksiin pakkokeinolaissa!

TÄMÄN JÄLKEEN SE KOSKEE KAIKKIA!

-Viestiliikenteen täydellisen tallentamisen, sekä sen pysäyttämisen määräämättömäksi ajaksi tallentamista varten! KOSKEE KAIKKIA!

– Kaikki saatu tieto voitaisiin luovuttaa myös muille toimivaltaisille viranomaisille.
– Ketä tarkoitetaan muilla toimivaltaisilla viranomaisilla ?

– SEURAAVASSA, PUOLUSTUSMINISTERI OTTAA KANTAA SIVIILITIEDUSTELUUN!
PUOLUSTUSMINISTERI Jussi Niinistö (sin.) kertoo: ( Uusi suomi 25.1.2018 )

-”Uudet tiedustelulakiehdotukset koskevat niin SIVIILI- KUIN SOTILASTIEDUTELUA sekä tiedustelun valvontaa”.
-”Uudet lait mahdollistaisivat tietoverkkojen tiedustelun”.

–”Laissa esitetty tietoliikennetiedustelu olisi hakuehtoihin perustuvaa, mahdollisimman kohdennettua, rajattua sekä edellyttäisi tuomioistuimen lupaa – KIIRETILANTEITA LUKUUN OTTAMATTA”.

-”LAKIESITYKSET VAATIVAT MYÖS PERUSTUSLAIN MUUTOKSIA”.

-”SILLÄ NYKYISEN LAINSÄÄDÄNNÖN mukaan viestisuojaa ei voida murtaa kansallisen turvallisuuden perusteella”.
-”HALLITUS esittää, että muutokset perustuslakiin voitaisiin tehdä kiireellisesti eli vielä tämän vaalikauden aikana”.
-” KUN TAVALLISESTI perustuslain muutoksia käsittelee vielä seuraavissa vaaleissa valittu eduskunta”.
-”KIIREELLINEN säätämisjärjestys edellyttää viiden kuudesosan enemmistön eduskunnassa”.

-SEURAAVASSA PÄÄMINISTERI SIPILÄN HALLITUS JA OIKEUSMINISTERIÖ SIVIILITIEDUSTELUSTA!

”JUHA SIPILÄN (kesk.) hallitus esittää perustuslain muuttamista siten”,
”ETTÄ TAVALLISELLA LAILLA voitaisiin säätää rajoituksista”:
”Luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi”.

( HALLITUS, TARKOITTI EDELLÄ ILMEISESTI ETTÄ LUOTTAMUKSELLISEN VIESTIN SALAISUUTEEN VOITAISIIN SÄÄTÄÄ RAJOITUKSIA JA PUUTTUA TAVALLISELLA LAILLA JA KIIREELLÄ )
-ELI MITÄTÖIDÄÄN PERUSTUSLAKIA SEURAAVILTA OSIN!

”Perustuslain mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Viestien suoja voidaan murtaa nykyisin vain tietyin perustein, mutta kansallista turvallisuutta ei pidetä tällaisena perusteena”.

-”Oikeusministeriö korostaa tiedotteessaan, ettei lakimuutos kuitenkaan salli niin kutsuttua massavalvontaa”.

VÄLIKYSYMYS OIKEUSMINISTERIÖLLE, MITÄ VALVONTAA SE LAINMUUTOS SALLII ?

KUN SEURAAVASSA:
PUOLUSTUSMINISTERI NIINISTÖ TAAS KERTOI JULKILAUSUMASSAAN ERI TAVALLA . KUIN NYT OIKEUSMINISTERIÖ KOROSTI!

-”Uudet tiedustelulakiehdotukset koskevat niin siviili- kuin sotilastiedustelua”.
-”Uudet lait mahdollistaisivat tietoverkkojen tiedustelun. ”
–”Suomen turvallisuustilanteen heikentyminen ja tarve varautua Suomen kansallista turvallisuutta uhkaavaan toimintaan muodostavat hallituksen näkemyksen mukaan sellaisen poikkeuksellisen tilanteen, jossa perustuslain kiireelliselle muuttamiselle on osoitettavissa välttämätön tarve”.

–”Laissa esitetty tietoliikennetiedustelu olisi hakuehtoihin perustuvaa, mahdollisimman kohdennettua, rajattua sekä edellyttäisi tuomioistuimen lupaa, kiiretilanteita lukuun ottamatta”…. ( KIIRETILANTEITA LUKUUNOTTAMATTA )

UUTEEN ESITETTYYN TIEDUSTELULAKIIN MUUTAMIA KYSYMYKSIÄ? , ”KIIRETILANTEITA LUKUUNOTTAMATTA” !

– TEKEEKÖ KIIRE KAIKEN LAILLISEKSI?
– PERUSTUSLAIN MUUTOKSELLE VÄLTTÄMÄTÖN TARVE? JA KIIRE?
– SIVIILI- TIEDUSTELULAILLE VÄLTTÄMÄTÖN TARVE? JA KIIRE?

– ELI KANSALAISTEN TÄYDELLINEN SEURAAMINEN JA SEN TARVE KIIREELLISESTI!
– MIKÄ ON KIIRE TILANNE?
– KUKA MÄÄRITTELEE KIIRE-TILANTEEN?

– TEKEEKÖ KANSALAISTEN PUHELIN- JA VIESTILIIKENTEEN SEURAAMISEN, LAILLISEKSI KIIRE?
– TEKEEKÖ KANSALAISTEN PUHELINLIIKENTEEN TALLENTAMISEN, LAILLISEKSI KIIRE?
– TEKEEKÖ KANSALAISTEN VIESTILIIKENTEEN TALLENTAMISEN, LAILLISEKSI KIIRE?

– TEKEEKÖ LAILLISEKSI VIESTILIIKENTEEN PYSÄYTTÄMISEN, LAILLISEKSI KIIRE?
– TEKEEKÖ VIESTILIIKENTEEN PYSÄYTTÄMISEN TALLENTAMISEN AJAKSI, LAILLISEKSI KIIRE?
– KAUANKO SIINÄ TALLETAMISESSA KULUU AIKAA LAILLISESTI, JOS ON KIIRE?
– KETÄ KANSALAISIA NE PÄÄTÖKSET JA LAIN MUUTOKSET KOSKEE JOS ON KIIRE?

– VOIKO LAILLISEKSI OSOITETULLA KIIREELLÄ TEHTY SEURANTA OLLA KUVITELMAA?
– MITÄ REHELLISELLE SUOMEN KANSALAISELLE VOI AIHEUTUA HAITTAA JONKUN KIIREESTÄ?
– MAHDOLLISTEN JA KUVITELTUJEN KIIREIDEN VUOKSI, TALLENETUT TURHAT AINEISTOT?
– VAI KUUNNELLAANKO JA SEURATAANKO KANSALAISIA LAINKAAN TURHAAN?
-VAI TODISTETAANKO NE SILLOIN MAHDOLLISESTI OIKEAKSI KUVITELMAKSI KIIREELLÄ?

TOSIAANKIN, KIIREELLÄ MENNÄÄN KUN
PERUSTUSLAKIAKIN OLLAAN NYT MUUTTAMASSA!
( SIIHENKIN VOIN TOSIN ANTAA TODELLA HYVÄN PERUSTELUN, TARPEEN VAATIESSA! )

KUN KERRAN:
JUSSI NIINISTÖKIN SANOI : ”KIIRETILANTEITA LUKUUNOTTAMATTA”

-”Uudet tiedustelulakiehdotukset koskevat niin siviili- kuin sotilastiedustelua sekä tiedustelun valvontaa. Uudet lait mahdollistaisivat tietoverkkojen tiedustelun”.

-”Laissa esitetty tietoliikennetiedustelu olisi hakuehtoihin perustuvaa, MAHDOLLISIMMAN kohdennettua, rajattua sekä edellyttäisi tuomioistuimen lupaa”.

– ”kiiretilanteita lukuun ottamatta”.

-”Oikeusministeriön tiedotteessa korostetaan, että kiireellisessä menettelyssä uudet tiedustelulait voidaan saattaa voimaan vielä tämän vuoden aikana”.

”Normaalin perustuslainsäätämisjärjestyksessä lait saataisiin voimaan aikaisintaan vuoden 2020 alkupuolella”

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Vaikuttaa jotenkin pahalta… tiedettäessä, kuinka POLPO jo tällä hetkellä kansalaisia mielivaltaisesti kohtelee. Kohta ei enää ole muuta viestitysmahdollisuutta kaiken kiireen keskellä kuin itse kiikuttaa viesti perille – tai lentolehtiset.
Mutta on siinä se hyvä puoli että se pakottaa yhteisöllisyyden tiivistämiseen, kun pitää olla enemmän paikan päällä.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.