Mainos:

Love Sport -yhtyeen jäsenille tuomio kunnianloukkauksesta – ”Rasisti!”

Päivitetty 3.10.2018, Julkaistu 3.10.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vantaan käräjäoikeus on tuominnut tällä viikolla kaksi Love Sport -yhtyeen jäsentä kunnianloukkauksesta. Kun vanhempi mieshenkilö kuvasi heidän julkista esiintymistään yleisessä tilaisuudessa, hän sai yhtyeen jäsenet kuumenemaan huolella.

Videokuvaaja Pertti Nykänen oli kuvaamassa suorana Love Sport -yhtyeen ilmaiskeikkaa heinäkuun lopulla, kun yhtyeen jäsenet yhtäkkiä alkoivat lämmetä hänen läsnäolostaan.

Yksi yhtyeen jäsenistä kuumeni jopa niin paljon, että hän juoksi Nykäsen luokse ja vaati häntä lopettamaan kuvaamisen. Yhtye solvasi Nykästä rasistiksi.

- Paikalle sitten tuli nopeasti useampia vartijoita, joilta kysyttyäni ihmettelivät laulajan käytöstä. Yleisöönkin kuuluvat totesivat, että olin vaan kuvannut. Ja ei pidä sitäkään unohtaa, että nimitteli minua rasistiksi. Tämä sitten johti siihen, että orkesteri lopetti soittamisen, selvitti Nykänen tapausta heinäkuussa.

MV-lehti raportoi tapauksesta.

Mainos:

Vantaan käräjäoikeudenkäynnin mukaan asianomistaja Pertti Nykänen on kertonut kuvanneensa useita julkisia tapahtumia ja mielenosoituksia. Hän on kiistänyt olevansa poliittinen toimija. Nykänen ei ole myöskään rasisti.

Vantaan käräjäoikeus päätti, että Love Sport -yhtyeen "Max Mäkisenä" esiintyvä Aki Pohjankyrö on syyllistynyt  kunnianloukkaukseen, vaikka Pohjankyrö selitteli oikeudenkäynnissä, että "rasisti ei ole nykyisin loukkaava sana".

Saman yhtyeen Teemu Tanner syyllistyi myös kunnianloukkaukseen ja vetosi Pohjankyrön todisteluun.

- Rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 kohdan mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy henkilö, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai tähän kohdistuvaa halveksuntaa. Saman pykälän 2 kohdan mukaan kunnianloukkaukseen syyllistyy myös henkilö, joka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, kertovat oikeudenkäynnin asiakirjat.

- Lainkohdassa on kyse epäkunnioituksen osoittamisesta toiselle henkilölle esimerkiksi haukkumasanoja käyttämällä. Käytetyt ilmaisut voivat olla sinänsä tosia mutta tekijän tarkoitus on ollut ilmaisua käyttämällä tahallaan halventaa toista tai tekijä on ainakin pitänyt toisen halvennetuksi joutumista varsin todennäköisenä seurauksena.

- Lisäksi hän [Pohjankyrö] on kehottanut Nykästä painumaan helvettiin. Videotallenne osoittaa Pohjankyrön käyttäytyneen tavalla, mikä osoittaa hänen tarkoituksensa olleen halventaa Nykästä henkilönä, eikä kyse ole ollut vain Nykäsen edustaman aatteen kritisoinnista. Halventamistarkoitus ilmenee myös siitä, että Pohjankyrö on rasisti-sanan yhteydessä käyttänyt Nykäsestä muitakin ilmaisuja kuten ääliö ja pelle. Pohjankyrön menettelyä ei voida pitää hyväksyttävänä riippumatta siitä, olisiko Nykästä mahdollisesti pidettävä poliittisena tms. toimijana ottaen huomioon halventamisen laatu ja ilmaisutapa, mitä ei voida pitää hyväksyttävä kritiikkinä.

- Videotallenteesta ei ole pääteltävissä Nykäsen myöskään provosoineen tilannetta tavalla, millä olisi vaikutusta Pohjankyrön rangaistusvastuun kannalta.

Aki Pohjankyrö määrättiin maksamaan Nykäselle kunnianloukkauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä 300 euroa. Lisäksi hänelle määrättiin maksettavaksi 15 päiväsakkoa eli 435 euroa.

Teemu Tanner velvoitettiin myös korvaamaan asianomistaja Nykäselle kunnianloukkauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä 300 euroa ja lisäksi 15 päiväsakkoa, mikä hänen kohdallaan merkitsee 300 euroa.

Lähde: Pertti Nykänen / VK.com

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

”… ”rasisti ei ole nykyisin loukkaava sana”.

Niin ja kukonaskel edellisestä…: Poliittinen murha ei ole enää henkirikos!

Elias Lönnrot
8 years ago
Reply to  juha.

Suomen kansan häivyttäminen on jotain johon ei edes itänaapuri pystynyt.

https://archive.org/details/p1suomenkansanva10niem/page/n0

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Melko pärsaukisia rämpyttelijöitä. 🙂

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Kerrankin oikeus toimi oikeuden mukaisesti.
Tapaus kertoo kaiken vihervasemmistolaisista ja heidän taipumuksestaan agressiiviseen käytökseen. Lukinkalvon alaisesta urinaalisesta absessiosta kärsivä laulaja kehtasi rähjätä vanhalle ja harmittomalle striimaajalle.
Yhtyeen nimikin on suorastaan vastakohta käytökselle.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Onko vain säännön vahvistava poikkeus?

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Olihan Neuvostoliitollakin vain rauhanohjuksia..

Acc
Acc
8 years ago

Suvaitsevaiset käyttävät sanaa rasismi halutessaan mitätöidä muita ihmisiä ja leimata heitä. He käyttävät sanaa siksi, että pitävät sanaa kunniaa loukkaavana.

Ihme sinänsä, että nämä itseään muita parempina pitävät saivat tuomion.

Lee Anrersohn
Lee Anrersohn
8 years ago

Uskoni oikeusvaltioon saattaa tämän seurauksena ajatuksen palautua.

Demla tuomarit pitäisi kuitenkin pistää kaikki välittömästi vaihtoon. Ideologiseen äärijärjestöön kuuluvat tuomarit eivät nauti asemansa edellyttämää luottamusta eikä heidän puolueettomuuteensa väkivaltaisen salaseuran jäseninä voida luottaa. Niinistön ja ylimmän oikeusvalvojan pitäisi toimia nopeasti.

Jari Wilenius
Jari Wilenius
8 years ago

Eikös tuo Tanner ollut TV2 Sohvaperunat ohjelmassa ? Niin no Ylen valikoimia hahmoja yllättäen..

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Jari Wilenius

YLE-Pravdassa piiri pieni pyörii. Ohjelmissa esiintyvät ”satunnaiset” henkilöt ovat toimittajien tuttuja ja samalla aatemaailmalla mädätettyjä, ja ”uutis”-lähetysten haastatteluissakin kadulta löytyy ”tavallisena kaduntallajana” ihan sattumalta tunnettuja vihervasemmistolaisia mokuttajia agendoineen joita sitten esitellään ”tavallisen kansan mielipiteinä”.

Oksettava Derkkumedia.

Asseri
Asseri
8 years ago

Nykänen ei ole muka poliittinen toimija, vaikka on äärioikeistolaisen reformin ehdokkaana.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.