Mainos:

Lokka ei odota suuren suuria kantelustaan – ”Todennäköisesti jotain sössötystä vastaukseksi”

Julkaistu 10.6.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Nykysuomi kertoi viime torstaina kansalaisaktivisti ja kunnanvaltuutettu Junes Lokan eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemästä kantelusta, jossa Lokka huomautti vastikään puolustusministeriksi valitun Antti Kaikkosen kelpoisuudesta ministeriksi. Kaikkonen on vuonna 2013 tuomittu viiden kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon luottamusaseman väärinkäytöstä.

Lokka nosti kanteessaan esiin perustuslain kohdan, jonka mukaan ministereiksi valittujen on oltava rehellisiksi tunnettuja. Kaikkonen ei tätä ole, ei hyvällä tahdollakaan, sillä vuoden 2013 tuomio liittyy Nuorisosäätiön rahojen junailemiseen Keskusta-puolueen vaalityöhön ja jopa suoraan ehdokkaille.

Torstaina juttua työstettäessä Nykysuomi ei tavoittanut Lokkaa kommentoimaan kanteluaan, mutta myöhemmin Lokka vastasi Nykysuomelle.

Tahdotko kertoa lähemmin kantelustasi oikeusasiamiehelle? Millainen oli kantelusi sisältö ja millaisia tuloksia odotat saavasi?

- Totesin, että perustuslain 60 § ministerien on oltava rehellisiksi tunnettuja. Kaikkonen on tuomittu vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä, mikä osoittaa, ettei hän ole rehellinen. Kysyin, onko kyseinen valinta perustuslain mukainen. En odota mitään ihmeellistä, todennäköisesti kahden vuoden päästä tulee jotain sössötystä vastaukseksi.

Mainos:

Lähde: Junes Lokka

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2019/06/06/junes-lokka-teki-kaikkosen-ministerivalinnasta-kantelun-eduskunnan-oikeusasiamiehelle/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Evplasse
Evplasse
7 years ago

Eroa Kaikkonen

Fantastinen systeemi
Fantastinen systeemi
7 years ago

Fantastinen tää OIkeuskansleri systeemi.

Ensin Oikeuskansleri valvoo että hallitus noudattaa lakia toiminnassaan.

Ja sitten voi kannella Oikeuskanslerille, jos joku huomaa, että hallitus on rikkonut lakia.

Sitten Oikeuskansleri voi tutkia, että onko Oikeuskansleri laimininlöynyt Oikeuskanslerin tehtävässään hallituksen toiminnan valvonnan.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Tuomioilla ei olisi mitään merkitystä, jos poliitikko tekisi hyvää järkevää ja inhimillistä politiikkaa. Suomessa näin ei tapahdu, vaan kaikessa edetään pankkiekonomistien tai muiden globalistien asettamien agendojen ja mieltymysten mukaisesti. Vaaleilla valitut poliitikot ovat vain keulakuvia ja varsinaiset agendat tulevat erinäisiltä kansainvälisiltä järjestöiltä, kuten OECD. Nämä operoivat usein yhteisymmärryksessä ministeriöiden korkeiden virkamiesten kanssa, jotka oikeasti pyörittävät koko Suomen poliittista sirkusta.

Jeejeejejeee
Jeejeejejeee
7 years ago

Upeeta että Nykysuomi kysyy asioista.

Voisi samalla myös kysyä Oikeusministeriötä, että Oliko kivaa, että presidentti ehdokas Ilja pidätettiin täysin keksityllä ja tekaistulla Interpol etsintäkuulutuksella ”rikos ihmisyyttä vastaan” ?

Ja onko Oikeusministeriöllä tietoa, että toistetaanko seuraavissa pressavaaleissa samaa asiaa ? Ehdokkaita vankilaan keksityillä etsintäkuulutuksilla ?

Yksi kilautus vaan Oikeusministeriöön.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago
Reply to  Jeejeejejeee

Ensin pitäisi olla ehdokas, että voisi tulla pidätetyksi.

Patriootti
Patriootti
7 years ago

Samalla voisi kysyä Vanhasen lautakapuoista ja etenkin Kemiran myymisestä Norjalle 300milj eurolla, kun todellinen arvo on yli kymmenkertainen – rosvo puhemieheksi. Sitten Rinteen rahasotkuista eduskunnassa ja SAK:n ajoilta jne. KAIKKI rikoksista tuomitut kansanedustajat&ministerit joutaisi kilometritehtaalle, ei edustamaan kansaa, koska kusetus jatkuu.

Perustulakituomioistuinta tässä maassa kaivataan.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Turha toivo. Suomen lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta ovat läpikotaisin korruptoituneita. Poliitikoiden ja viranomaisten rikollisuus on häikäilemätöntä. Tavalliset murtovarkaat ja tappajat ovat pyhimyksiä verrattuna poliitikoihin ja virkamiehiin.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Suomessa ei ole perutuslakituomioistuinta, joten tarvittaessa perustuslaki voidaan jättää huomiotta, kun kysymyksessä on hyvävelijärjestelmän etu. Kaikkonenhan toimi puolueen etujen mukaisesti ja sai tästä tuomion, koska toiminta oli rikollista rikoslain mukaan.

Rikollisten nimittäminen poliittisiin virkoihin on Suomessa yleinen käytäntö, joten kantelusta tulee Lokan kuvaamaa sössötystä. Toivottavasti kuitenkin jossain vaiheessa perutuslakia tullaan huomioimaan edes tässä kohdin.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Perseenmyyjäpersut harjaa Juneksen -nämä perustuslain, tai lakien noudattaminen ylipäätään on vääränlaista kansallismielisyyttä.

Omien jäsenien lisäksi persut ovat ottaneet tehtäväkseen (saaneet käskyn) kitkeä pois kaikki sellainen toiminta mikä saattaisi vaarantaa poliisivaltion ylösajoa ja heidän omia, valehtelemalla saavutettuja hillotolppia. Junes ja De wit joiden kansallismielisyys ulottuu islamista ja mummojen vaipoista öyhöttämistä laajemmalle ovat uhka yksipuoluejärjestelmälle. Se ei perseenmyyjäpersuille käy!

Kai Ruonala
Kai Ruonala
7 years ago

Eihän nyt lakia eikä etenkään tavallisen suomalaisen turvaksi laadittua Perustuslakia tule noudattaa! Olisi peiliinkatsomisen paikka kaikilla näillä mädättäjillä ja asioiden päättämistä valvovilla. Mutta kaikki menee läpi, jos vain korvauksista sovitaan. Tarvitaanko tosiaan poliittisa murhia tässä maassa?

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago

Kaikkosen adoptio peruttiin Kaikkosen kusetusten takia, lasta ei siis voinut antaa tuolle rikolliselle (myöhemmin sai sijaislapsen).

Maan puolustusvoimain asiat tuolle rikolliselle kuitenkin voidaan uskoa vailla huolen häivää. Onneksi tuo ei saa yksin päättää rahoituksesta, saattaisi mennä vahingossa puolueelle nekin miljardit ja tietty vähän itsellekin.

Tuomionsa tuo on kärsinyt, ei siinä mitään. Mikä siinä sitten on, ettei musta voi ikinä tässä maassa tulla poliisia, mutta tuosta tehtiin ministeri? Onko ministeri niin vähäpätöinen virka, koska en saa edes kumivasaralla naputella poliisiaseman pihakiviä rikosrekisterini takia?

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.