Mainos:

Li Andersson kiukuissaan ”vihervasemmisto”-tittelistä – ”Näin normalisoidaan äärioikeiston kieltä”

Päivitetty 23.8.2018, Julkaistu 22.8.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Juha Sipilä piti Keskustan eduskuntaryhmälle puheen, joka kuitenkin osin suunnattiin aivan muualle. Pääministeri Sipilä kritisoi puheessaan vihervasemmiston näkemyksiä ja pahoitti "vihervasemmisto"-termiä käyttämällä Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mielen. 

- Ja sanon suoraan, että pidän vihervasemmiston argumentaatiota leikkauksista paitsi objektiivisesti katsoen virheellisenä myös epäoikeudenmukaisena. Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viimeiset vuodet korjannut. Ja jos te ajattelette, että ikääntyvän Suomen talouspolitiikka on seuraavalla vuosikymmenellä vain menojen lisäämistä, niin pieleen menee taas. Jonkun on silloinkin tultava jälkiänne korjaamaan, Sipilä leiskautti.

Andersson ei ottanut twiitissään kantaa Sipilän tarjoamaan asiasisältöön, mutta tarttui "vihervasemmisto"-termiin, pitäen sitä "äärioikeiston kielen normalisointina".

 

Sipilä syytti vihervasemmistoa mm. tukien lisäämisen lupailusta.

- Politiikassa mikään ei ole niin helppoa kuin etuuksien jakaminen, eikä siihen suurta kyvykkyyttä tarvita. Sen sijaan politiikassa kyvykkyyttä mitataan historian saatossa sillä, kuka pystyy luomaan kestävän hyvinvoinnin edellytyksiä, pääministeri totesi ja muistutti myöskin näkemyksestään siitä, että hallitus on hänen mukaansa onnistunut mm. luomaan edellytyksiä kasvulle ja hyvinvoinnille tehtävässään.

Mainos:

- Olemme tehneet sen mitä lupasimme. Suomi on nostettu takaisin eurooppalaisten yhteiskuntien parhaimmistoon.

Lähde: Twitter, Verkkouutiset

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

21 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Putte
Putte
8 years ago

Vihervasemmisto on ihan luonnollinen nimitys samankaltaista politiikkaa ajavalle blokille, jota edustavat vihreät ja vasemmisto. Ei sitä ole luonut mikään ”äärioikeisto” vaan vasemmisto ja vihreät. Mitä tulee tuohon Sipilän väitteeseen suomen nostamisesta euroopan parhaiden maiden joukkoon, niin taloudellisesti meillä on vielä aika paljon kirittävää suhteessa niihin euroopan maihin, jotka eivät kuulu euroopan unioniin.

Minä
Minä
8 years ago

Mitäs kaikkia nimityksiä tuo vihervasemmisto käyttää itse. Se syyttää muitta mutkitta väärää mieltä olevat rasisteiksi ja äärioikeistolaisiksi, vaikka ”väärää mieltä olevat” olisivat kaikkea muuta kuin äärioikeistolaisia tai rasisteja. Tuossa Lin valituksessa taas näkyy vihervassujen epärehellisyys ja täydellinen kyvyttömyys katsoa edes kerran elämässä peiliin.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Minä

Epärehellisyys on juuri se sana mikä on juuri oikea kuvaamaan vasemmistoa. Neiti vuodattaa tekopyhiä krokotiilinkyyneleitä koska itse on jo pitkään kaikki itsensä kanssa eri mieltä olevat rasisteiksi ja äärioikeistoksi, kuten totesit. Li itse on tunnetusti niin vasemmistolainen että ei ole vielä koskaan sortunut olemaan oikeassa.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

No kelpaisiko neidille vaikka Paskemmisto?

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago
Reply to  Jeppes

Tai Paskastanisto?

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Minä Vain

Paskastan tai Paskastania on paskemmistolle se lopullinen tavoite, maali, Finlandian tilalle tuotettava ja korvaava äbäläwäbälä-suomi jossa uusi normaali on se että palaa ja paukkuu sekä joukkoraiskataan reippaasti joka päivä.

Juhani
Juhani
8 years ago
Reply to  Jeppes

Vasvit?

Musta Pekka
8 years ago

Eikös sana persu ollut alun perin vastustajien keksimä haukkumasana perussuomalaisista. Sittemmin siitä tuli kunniamaininta ja nyt se on normaali arkikielen sana ilman sen kummempaa väritystä.

Sanojen kieltämisellä vihervasemmisto aikoo tehdä maailmasta paremman.

pöh
pöh
8 years ago

Äärivasemmisto tai viherkommunistit olisi kieltämättä osuvampi, demareille taas vasemmistopopulistit.
Se vihreä aatekin on kyllä kadonnut vihreistä aikaa sitten.
Suomalaisten hiilijalanjäljestä ollaan kyllä huolissaan, mutta silti ollaan valmiita tuomaan pienen kulutuksen maista Suomeen 10-kertainen väestö kuluttamaan.

Keski-Afrikan hiilijalanjälki
Keski-Afrikan hiilijalanjälki
8 years ago
Reply to  pöh

Mehän tämän lystin maksamme ”hiilijalanjäljellä”, vaikka Keski-Afrikka on aivan mustanaan hiilipäästöjä tälläkin hetkellä. Kun Suomessa hiilidioksiidin määrä on nyt 87ppbv, on se Keski-Afrikan maissa vähintään kymmenkertainen mennen tänään kirkkaasti yli 1105ppbv:n. Siellä ylikansalliset kaivosyhtiöt tekevät fossiilisella energialla uraanikaivantoja ja afrikkalaiset halutaan ajaa maistaan pois Eurooppaan, haittaamasta bisneksiä.

Pelle Peloton
Pelle Peloton
8 years ago

Hienoa, Sipilä lukee valemedioita ja tietää enemmän.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Tämä tekopyhä hölmö käyttää nimitystä ”äärioikeisto” ihmisistä, joilla on usein ihan työväenluokkainen asema ja maailmankuva ja jotka mielellään näkisivät jonkun isänmaallisen ja maltillisesti arvokonservatiivisen vasemmistopuolueen, jota voisivat äänestää. Andersson ja kumpparit ovat niitä, jotka yrittävät väen väkisin saada mm. rasvanahkaduunarit äänestämään pinkkivasemmistoa ja syyttävät näitä umpimielisiksi rasisteiksi, jos eivät heidän sekopäisille opeilleen lämpene. Ja sitten ihmetellään, ettei puolueen kannatus nouse, vaikka maassa on kaikkien aikojen patamustin porvarihallitus. Katse peiliin, Andersson.

Itse ovat nimensa hankkineet
Itse ovat nimensa hankkineet
8 years ago

Miksi Li pahoitti mielensä? On yleisessä tiedossa että Neuvotoliiton hajottua kommunisteista ja taistolaisista tuli ”vihreitä”. Mukaan otettiin vielä homot että saatii laajempi äänestäjäkunta.

No, kommunistit eivät ole kaukana vasemmistosta jolla on sama agenda ja jonka kanssa vihreät tekevät tiivistä yhteistyötä. JOlloin termi: vihervasemmisto kuvastaa sekä kommunistien perillisiä, homoja ja nykyistä vasemmistolittoa. Eli, kaikki samassa paikasa.

Kommunistiti kun aikoinaan miehittivät esim. ELY-keskukset joista tänä päivänä hankailoittavat meidän kaikkien elämään. Antavat lupia monikansallisille yrityksille toimia Suomessa verotta. Samaan aikaan kun eväävät kaikki suomalaisten hakemat luvat ja kurjistavat haja-asutusalueiden ihmisten elämää kaikenmoisilla aivopieruilla. ELY-keskus on muutenkin kommunistinen järjestelmä: Se antaa lausuntoja joita pitää noudattaa kuin lakeja. Mutta koska ne ovat lausuntoja, niistä ei voi valittaa.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Kuinkas paljon valtaVALEmediaa dominoivat viherkommunisti-toimittajat ovatkaan valheellisella orwerilaisella kulttuurimarxistis-feministisellä uuskielellään ”normalisoineet” kansaan kohdistamassaan propagandasumutuksessa käyttämäänsä sanastoa?! Todelliseen demokratiaan kuuluu sananvapaus ja sen mukainen oikeus arvostella vallanpitäjiä. Se joka KRITISOI vallanpitäjiä esim. kehitysmaalaisten ELINTASO-”pakolaisten” päästämisestä vapaasti maahamme on ”rasisti” – sitä sanaahan käytti aikoinaan yksi noiden viherkommunistien puolijumalista: Leon Trotsky, ks. ””Racist” — A Word Invented by USSR’s Leon Trotsky”, https://penetrate.blogspot.com/2010/01/racist-word-invented-by-ussrs-leon.html

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

Englantia ymmärtäville hiukan lisätietoa seuraavassa tuosta yhdestä kommunistien puolijumala Leon Trotskystä, joka kuvastaa hyvin väkivaltavasemmiston mielenlaatua:

”Leon Trotsky
The Bolshevik has new clothes!
…
“For pure murderous evil, there has never been a force to compare with Communism and Leon Trotsky…never before or since did one people construct a vast industry of death for the sole purpose of rounding up and destroying every single member of another people. The Jewish Bolshevik under orders and overseen by Trotsky, killed so many Europeans the death toll surpasses 100 million…”

https://holodomorinfo.com/tag/leon-trotsky/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
8 years ago

”Li Sigrid Andersson – väkivaltaisen vasemmiston puheenjohtaja?

Li Sigrid Andersson on eduskuntapuolueen puheenjohtajana vastuullisessa tehtävässä, mutta hän ei tahdo kantaa vastuuta omiensa väkivaltarikollisuudesta. Olisi oikein puhua myös väkivaltaryhmittymän puheenjohtajasta.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan vilpillinen menettely on ollut mahdollista suomalaisen korruptoituneen vasemmistojournalismin avustuksella.

Yleisradiossa toimii kyllin monta vasemmistoon tai punavihreään aatekiihkoon antautunutta kirjoittelijaa, jotka aatteensa nimissä eivät kerro enää todellisuudesta ja tapahtumista, vaan he kehittävät omaa ”todellisuutta”. Tämä tuli ilmi myös Turun terrori-iskun muistopäivän ”uutisoinnissa”, jossa pienehkö vasemmistolaisten vastamielenilmaus määriteltiin kymmenkertaiseksi suuruudeltaan.

Li Sigrid Andersson oli etukäteen luonnehtinut mainittua vasemmistolaisten vastamielenilmausta ”tavallisten turkulaisten” toiminnaksi. Poliisillekin oli alusta alkaen selvää, ettei kyseessä ole ”tavallisten turkulaisten” toimintaa. Siksipä poliisi ennakoivana toimena pysäytti Helsingistä lähteneen vasemmistoanarkistien bussin, jotta nämä eivät pääse ilkivallan tekoihin Turussa.

Turun muistopäivän aineiston perusteella on selvästi havaittavissa, että vasemmistolainen Antifa otti osaa monenlaiseen häiriö- ja väkivaltatoimintaan. Useat vasemmistolaisista oli myös naamioituneet.

Siinä missä äärivasemmisto on tullut yhä vaarallisemmaksi turvallisuusuhkaksi yhteiskuntarauhalle, niin äärioikeistoksi nimetty osapuoli esiintyi Turun muistotilaisuudessa tilanteen arvoa kunnioittaen hartaasti ja rauhallisesti. Silti äärivasemmisto herjasi kaikkia muita osapuolia natseiksi!

Pahimmin kyvyttömyytensä rehelliseen yhteiskunta-analyysiin osoitti professori Pauli Aalto-Setälä, jonka mukaan Turun muistotilaisuuden rauhallinen osapuoli olisi pitänyt suinpäin teljetä tyrmään! Professorin mielipide ei anna hyvää oletusta yliopiston opetustasosta.

Pauli Aalto-Setälä on itsessään erikoinen ”akateemikko”. Hänet voisi luulla valeprofessoriksi, hiukan niin kuin Pekka Haavisto, mutta Pauli Aalto-Setälä pääsi Turun yliopistossa professoriksi suorittamatta akateemista loppututkintoa, eikä puhettakaan tohtorin väitöskirjasta ja tutkinnosta!”…

Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/08/19/li-sigrid-andersson-vakivaltaisen-vasemmiston-puheenjohtaja/

Juhani
Juhani
8 years ago

Ja tällaisten ihmisten pitäisi luonnostella jokin vihapuhe lainsäädäntö? Jos täysin kuvaava ja yleisessä käytössä oleva sanonta loukkaa niin taitaa vika olla peilissä.
Näinä twitter politiikan aikoina, Andersson taisi kääntää vain huomion pois asia kysymyksistä.

Kiinostava tuo, miten ihmiset saadaan luulemaan, että Suomessa olisi jokin mittava äärioikeisto!?
Nämä Li:n kaltaiset pienpuolue pj:t tarvitsevat sitä illuusiota perustellakseen vasemmiston olemassa olon.

juha.
juha.
8 years ago

Mitä turhaa itkee siitä, että mustavalkoinen TV on mustavalkoinen ja väri-TV on Väri-TV. Vihreän puolueen jäsenet ovat entisiä taistolaisia, jotka Suomen kommunistisen puolueen hajotessa samalla kuin hajosi Neuvostoliitto v. 1991 jouluna eli lakkasi olemasta. Vasemmistoliitto, joka yrittää olla kommunistinen puolue tai kantaa sen perimää – jonka se on totaalisesti hyljännyt eli työväenliikkeen äänitorvena – voidaan lyödä samaan lössiin vihreiden kanssa puhuttaessa noiden kahden puolueen ajamasta sisä- ja ulkopolitiikasta sekä suhteessa Suomen kansallisvaltion ja valkoisen rodun olemassaoloon täällä etnisenä ryhmänä, joka muodostaa kokonaan homogeenisen ryhmän.
Nämä kaksi puoluetta ja niiden ajamaa poliittista agendaa suhteessa haittamaahanmuuttoon, monikulttuurisuuspolitiikkaan, kulttuurimarxismiin, globalismiin, kristinuskon vastaisuuteen, kanta suomalaisten aseman murskaamiseen omassa syntymämaassaan vaatimalla Suomen veroketymän ja kansantuotteen yksisilmäistä käyttämistä koko maailman sosiaalitoimistona ja terveyspalveluiden tarjoajana. Tätä itse perkeleestä lähtöisin olevaa edesvastuutonta kommunistista anarkistia totalitarismiä ja kainsalaisoikeuksien ja sananvapautta riistävää tuhopolitiikkaa kannattavaa blokkia voi kutsua täydellä järjellisellä ja perustellulla syyllä VIHERVASEMMISTOKSI.
Tuon ”leiman” poispyyhkimisen vastuu ei ole meillä, jotka tuota käyttävät, vaan heillä, jotka ovat sen toiminnallaan ja poliittisella esiintymisellään aikaansaaneet. Jos kusee muroihinsa on se oma syy, eikä sinänsä härskin katsojan, joka tuota ”toimitusta” katsoo.

Juhani
Juhani
8 years ago
Reply to  juha.

Tosi hienosti nuo kommarit pesi itsestään Neuvostoliiton palvomisen, ennen kaikki hyvä tuli heille vain ja ainoastaan NL:sta.
Maan tapana komukat sai mm. reilua rahoitusta suoraan itä naapurista ja silti heidän yrityksensä kaatui aina ”sisäisiin ristiriitoihin”, kertoo paljon yhteishengestä siellä skp:ssa, skdl:ssa ja mitä devoja niitä oli!?

Nykyinen vasemmisto taas on epäsuorasti hallituksen apupuolue, ns. valeoppositio, joka kyllä twiittaa, facettaa yms. hallituksen vastaisia viestejä, mutta suuremmissa asioissa ollaan myöntyväisiä
pienellä äksyilyllä luottotoimittajien kautta.
Sieltä tulei mm. nämä Venäjän valesivusto- jutut, koska he ovat itse syyllistyneet aikoinaan ”ruplarahoituksiin”, agitointiin, maanpetoksiin ja ilmiantoihin siis halunneet NL:n alamaisiksi.
Kovia syyttelemään muita, mutta saavat it-pot-raiv, jos joku pyytää perustelemaan jotain järjetöntä väitettä.

Tämä on todella outo tilanne näin vähä väkisessä maassa, että kaikki päätiedoitusvälineet on punaisten hallussa ja v.2018 pystytään ohjailemaan yleistä mielipidettä niin tehokkaasti, varsinkin kun oikeaa tietoa on saatavilla.
Iltapäivälehtien jutut on copy/pastea tai käännetty suoraan joltain ulkomaiselta samanhenkiseltä medialta.
Pitäisikö sitten koko toimittajien koulutusjärjestelmä laittaa uusiksi?
Onko pakko roikkua oliko se, humanistisessä tiedekunnassa päästäkseen toimittajaksi?
Mitä toimittajan ammatissa on sellaista, että se vaatii yliopisto opintoja tai eikö opintopaikkoja voisi hajauttaa vaikka ympäri maata?
Eikö opettajat/ luennoitsijat voisi ns. poliittisesti korrekteja, ettei politiikkaa sotkettaisi opintoihin lainkaan?

On jossain Marxin kirjoituksissa järkeäkin, mutta ei esim. ”pääoma” voi mikään elämän ohjenuora olla, en kyllä usko monen nyky vasemmistolaisen edes tietävän kyseistä teosta. 🙂

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Jos ja kun fanittaa ja yrittää saada valtaan sellaista ideologiaa joka on vastuussa sadan miljoonan ihmisen murhaamisesta, niin kannattaisi pitää se ruma turpansa kiinni joistakin nimityksistä jotka oma ideologiansa on vuosien varrella hankkinut kommunismin raadon ympärillä luikkiessaan. Että oikein kiukuissaan, Voi että. Hyvä että tuolla kiukulla ei ole valtapoliittisia purkautumiskanavia jotka voisivat ilmentyä esimerkiksi toisinajattelijoiden teloituksina. Ja pidetään huoli että ei ole tulevaisuudessakaan.

Olisko noista mihinkään
Olisko noista mihinkään
8 years ago

RUHO =Ruoska ja homo puolue, vihreät. VÄAN= väkivalta ja anrkia puolue,vasemmisto.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.