Mainos:

Lähes joka toinen turvapaikanhakija kantaa superbakteeria

Päivitetty 28.11.2018, Julkaistu 24.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
HUSin sairaaloissa on hoidettu lähes joka toisen turvapaikanhakijan kantavan monille antibiooteille vastustuskykyistä bakteeria. Tosin vaikkapa suolistobakteerien osalta tilanne on jotakuinkin sama kuin suomalaisilla tropiikin matkailijoilla.

Antibioottiresistenssin kerrotaan lisääntyvän nopeasti ja uhkaavan terveydenhuoltoa maailmanlaajuisesti. Helsingin yliopiston mukaan erityisen nopeasti tilanne on heikentynyt huonon hygienian alueilla tropiikissa, missä antibiootteja käytetään suuria määriä.

Trooppisilla alueilla matkailleista 20–70 prosenttia kantaa palatessaan monille antibiooteille vastustuskykyisiä suolistobakteereja, ns. "superbakteereja". Tavallisimmin nämä ovat  ESBL-kolibakteereja., jotka kaikessa ikävyydessään katoavat muutamassa kuukaudessa itsestään, ilman että tartunnan saanut niitä edes huomaa. Joissakin tilanteissa bakteerit aiheuttavat kuitenkin infektion, jonka hoitaminen on mm. edellä mainituista syistä tavanomaista vaikeampaa.

Pakolaiset ja siirtolaiset tautisempia

Useimmat Suomeen tulevista pakolaisista ja siirtolaisista ovat kotoisin maista, joissa näitä bakteereita kantaa suurempi osa väestöstä kuin meillä. Maahantulijoiden moniresistenttejä bakteereja ja niiden aiheuttamia infektioita on toistaiseksi tutkittu vain vähän.

HUSin sairaaloissa professori Anu Kanteleen johdolla tehty tutkimus selvitti monille antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja Helsingin yliopistollisessa sairaalassa hoidetuilla turvapaikanhakija- ja pakolaispotilailla vuosina 2010 – 2017.  Otoksena oli 447 potilasta, joista suurin osa oli kotoisin Irakista (46.5 %), Afganistanista (10.3 %), Syyriasta (9.6 %) ja Somaliasta (6.9 %).

Mainos:

Moniresistenttejä bakteereja löydettiin lähes puolelta potilaista (45 %), yleisimmin suoliston ESBL-bakteereja (33 %) tai ihon MRSA-bakteereja (21 %). Joka kymmenennellä havaittiin kahden tai useamman tyyppisiä moniresistenttejä bakteereja.

– Suolistobakteerien osalta tulos vertautuu suomalaisiin tropiikin matkailijoihin. MRSA-löydöksiä oli enemmän, mutta kantajien osuus jäi silti hieman pienemmäksi kuin mitä on kuvattu kliinisissä näytteissä esimerkiksi joissakin Etelä-Euroopan maissa. Näiden löydösten perusteella turvapaikanhakijoita ja pakolaisia ei voi pitää erityisenä terveysuhkana, Kantele toteaa.

Tutkijat ehdottavat, että sairaalaan hakeutuvia turvapaikanhakijoita hoidetaan saman ohjeistuksen mukaan kuin niitä suomalaispotilaita, jotka ovat olleet sairaalahoidossa pohjoismaiden ulkopuolella edellisen vuoden aikana, ja mahdollinen kantajuus selvitetään viljelynäyttein ja huomioidaan antibioottivalinnoissa.

Lähde: Helsingin yliopisto

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

17 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Kokoomuksen terveysbisnes vampyyrit hierovat jo käsiään.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Kuinkas Keski- ja Etelä-Amerikan intiaaneille kävi, kun espanjalaiset ja portugalilaiset valloittavat saapuivat maahan? Suvakkien syntilista ei kun pitenee.

ro
ro
7 years ago

Siispä ei mennä itäkeskukseen eikä hus sairaaloihin vastaanotolle kuin äärimmäisessä hädässä,kun niissä vaeltaa laumoittain näitä tautisia maahantunkeutuneita.

Dracula
Dracula
7 years ago

Hyi vittu. Mitenkäs AIDS ja muut???

K
K
7 years ago
Reply to  Dracula

Aivan. Tämä on jätetty tasan tarkkaan uutisissa, tai ”uutisissa” kertomatta. Afrikan maista tulleilla on paljon HIV-virusta sairastavia. Heillehän poppamies on kertonut, että raiskaamalla pikkuvauvan HIV:sta parantuu. Ei jumalauta…Kyseisen sairauden (kaikkine lisäsairauksineen) hoito maksaa maltaita. Me maksamme.

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago
Reply to  K

E-Afrikassa kuulemma vauva raiskauksen jälkeen voidaan repiä/leikata/sahata (pelkkä arvio työstömenetelmistä) kappaleiksi ja duunata niistä mageita taikakaluja. Kuuluu suvaitsevaisten unelmaan tuokin kaunis tapa parantua sairauksista.

Mikko Aaltonen
Mikko Aaltonen
7 years ago

Kas.
Elintasopakolaiset tuovatkin itse mukanaan ratkaisun elintasopakolais-ongelmaan.
— Ratkaisu realisoituu, kun seuraava pandemia lähtee liikkeelle.

Elke Hari
Elke Hari
7 years ago

Afrikan maista tulevat tuberkuloositapaukset unohtuivat listalta. Yleensä kyseessä on vaikeampi antibioottiresistentti muoto.

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
7 years ago
Reply to  Elke Hari

ja tuhkarokko, ja polio, ja lavantauti, jne. ja eiköhän vaan se isorokkokin vielä kaivaudu esiin jostakin päin Somaliaa

Pysyisivät omissa maissaan
Pysyisivät omissa maissaan
7 years ago

Pakoloiset ja siirtoloiset ovat suurin uhka tulevaisuudellemme.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Toisin kuin eilen suomalaisen kansallisvaltiomme ja KANTA-suomalaisten vihollismediassa numero 1 eli Brysselin Pravdassa valehdeltiin erään EU-diktatuurin/NWO-cabalin kätyri-professorin suulla:

”Europarlamentin ENF-ryhmän johtaja varoittaa GCM-siirtolaissopimuksesta

Europarlamentin ENF–ryhmän johtaja Marcel de Graaff piti tiedotustilaisuuden GCM-siirtolaissopimuksen tiimoilta. Graaff pitää sopimusta ”liberaalien siirtolaisuuden kannattajaglobalistien vallankaappauksena” ja ”vetoaa kansakuntia jättäytymään sopimuksen ulkopuoleerlle”.

Marcel de Graaff kertoo tilaisuuden aluksi, että ”vaikka sopimus ei ole laillisesti sitova, se asettaa lailliset raamit, joiden rajoissa valtiot velvoittavat itsensä luomaan lainsäädäntöä”.

Graaff korostaa, että ”sopimuksen yksi päälinjoista on laajentaa vihapuheen määritelmää. Sopimus haluaa kriminalisoida vihapuheen siirtolaisia kohtaan. Siirtolaisuuden kritisoiminen muuttuu rikokseksi. Jopa medioita, jotka kritisoivat siirtolaisuutta, voidaan sulkea. GCM–siirtolaissopimus vapauttaa massamaahanmuuton. Todellisuudessa tulee olemaan mahdotonta arvostella rouva Merkelin tervetuloa–politiikkaa ilman pelkoa joutua syytetyksi vihapuheesta.”

Graaffin mukaan sopimus on “liberaalien globalistien ja maahanmuuttoa suosivien Coup-d´etat (vallankumous), joka tulee hyödyttämään vain ylikansallisia. Maat jotka tuovat kolmannen maailman, muuttuvat kolmansiksi maiksi. On täysin selvää, että ylikansalliset luovat säännöt kolmansissa maissa.”

Hänen mukaansa ”tulee aika, jolloin on mahdotonta kieltää se ettei islamilainen yhteiskunta ole sovitettavissa yhteen länsikulttuurin kanssa, läntisen maailman sosiaalijärjestelmän ylikuormitus ja se, että massamaahanmuutto johtaa räjähtäneisiin r******s- ja murhamääriin.”

Sopimuksen solmimisen ajankohta on Graaffin mukaan erittäin sopiva, koska eurovaalit pidetään ensi vuonna. Hän uskoo, että EU–parlamentti ja –komissio tuhoavat tällä sopimuksella poliittista pelikenttää, koska sopimus antaa mahdollisuuden leikata maahanmuuttokriittisten puolueiden rahoitusta. Tällä pyritään hänen mielestään opposition hiljentämiseen.

Hän vertaa tilannetta Tommy Robinsonin tapaukseen Isossa-Britanniassa ja uskoo, että vastaavaa tullaan näkemään vaalien aikana. Tämä paine vaikuttaa hänen mukaansa vaaleihin niin, että niitä voidaan pitää vääristeltyinä.

Lopuksi Graaff listaa pois jäävien maiden joukkoa ja toivoo, että joukon jatkoksi tulee mahdollisimman paljon uusia maita.”

https://www.kansalainen.fi/europarlamentin-enf-ryhman-johtaja-varoittaa-gcm-siirtolaissopimuksesta/

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago

Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi:

https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi

huugo
huugo
7 years ago

Jo lähes unohtuneet taudit tulevat takasin ja Eurooppalisilla ei ole vastustukykyä noihin ”eksoottisiin” tappaviin tauteihin ja joihin ei enää antibiootit pure. Myös suvakkinaisten rietastelu matujen kanssa tuo super sukupuolitaudit uudelleen terveydenhuollon ja veronmaksajien riesaksi. Onneksi noita ei tavallinen suomalainen mies ei panisi edes maksusta jos tietää hiemankin taustaa. Jo SPR:n palveluksessa ja vastaanottokeskukseesa pyöriminen pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan. Onneksi he ovat pieni vähemmistö ja tavallinen Suomalainen nainen on paras maailmassa. Myös miehet voisvat katsoa peiliin etelän lomillaan ja tahaimaa taitaa olla se pahin taudinaiheuttajien maa.

Veijo Hoikka
Veijo Hoikka
7 years ago

Odotellaan rauhassa, kyllä luonto hoitaa..

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/76fdc921-b6f0-44ea-812e-303e37f6080c

Vasurilehti Guardiankin on huolissaan, ehkei niinkään ebolan leviämisestä, kuin toimeentulostaan (ks. linkin loppuosa) https://www.theguardian.com/global-development/2018/oct/05/democratic-republic-congo-ebola-red-cross-staff-attacked-butembo-north-kivu

juha.
juha.
7 years ago

Tämä hulluus tulee lyömään käsille vielä sadoilla eri tavoilla. On päivänselvää, ettei ”pyörivien ovien taktiikka” voi olla millään muotoa viisasta samalla kun eläimiä pidetään karanteenissa viikkokausia ja tulli syynää tuotuja vieraslajisia kasveja ja hedelmiä, jos niitä pyrkii luvatta maahan tuomaan säännösten vastaisesti, joilla pyritään estämään erilaisten kasvitautien pääsemistä maahan.

Yhtä hyvin olisi voitu laittaa pikku koulukkaiden reppuun käsikranaatti kirjojen joukkoon aivan kuin omena ennen wanhaan, joka vietiin opettajalle.

pöh
pöh
7 years ago

Esimerkiksi hedelmien kohdalla ollaan tullissa todella tarkkoja mitä saa maahan tuoda, paitsi tietenkin Suomessa missä valvotaan vain kaljan ja tupakan tuomista.
Mutta toiselta puolen palloa ilman papereita tulevat tautipesäkkeet pääsee yhdellä taikasanalla Suomeen ja ihmisten pariin.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Loisijoilla loisia -monikulttuurista rikkautta kai sekin. Olisi mielenkiintoista tietää missä kunnossa on näiden miehitysjoukkojen kanssa huoranneiden horojen vehkeet -huhut nimittäin kertoo että niissä piireissä todella monella on ollut mitä eksootisimpia sukupuolitauteja. Tapauksia on ollut paljon ympäri suomea.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.