Mainos:

Kuka pelkää shariaa? Journalistiliitto ja Suomen Lähi-idän instituutti järjestävät keskustelutilaisuuden 6.6

Julkaistu 31.5.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Journalistiliitto ja SUomen Lähi-idän instituutti järjestävät 6.6 keskustelutilaisuuden, jossa on järjestäjän tiedotteen mukaan "mahdollista kuulla kahta kansainvälisesti johtavaa islamilaisen oikeuden asiantuntijaa ja esittää kysymyksiä shari’asta ja viime vuosien shari’akiistoista Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa."
Asifa Quraishi-Landes

Kahteen eri tilaisuuteen, Helsinkiin ja Tampereelle jaetussa tapahtumassa on Journalistiliiton mukaan puhumassa University of Wisconsin oikeustieteen professori ja amerikkalaisessa mediassa usein esiintyvä islamilaisen oikeuden asiantuntija Asifa Quraishi-Landes sekä Exeterin yliopiston arabiantutkimuksen professori ja yliopiston islamintutkimuksen keskuksen johtaja Robert Gleave.

International Society for Islamic Legal Studiesin (ISILS) tiedotteessa kerrotaan puhujia olevan huomattavasti enemmän. Helsingissä puhujia on kahdeksan ja Tampereella viisi. Joukossa on erinlaisia tutkijoita mm. Pohjois-Amerikan huippuyliopistoista, kuten Harvardista ja Princetonista, mutta myöskin Tel-Avivin yliopisto on edustettuna. Yllättävämpää vierasta on tulossa Hebrew Universitysta Jerusalemista, josta paikalla on Islamin- sekä Lähi-Idän tutkimuksen professori Ron Shaham.

Tapahtumassa on Journalistiliiton esitteen mukaan tarkoitus pohtia sitä, mitä shari’a oikeastaan on ja voiko sen kanssa elää? Kuka shari’aa haluaa ja ovatko muslimit yksimielisiä shari’an merkityksestä tai sen tarpeellisuudesta? Tapahtumaan voi osallistua ilmoittautumisen kautta.

Lähde: Journalistiliitto, ISILS, https://scholars.huji.ac.il/ronshaham/home

Mainos:
Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Pertti
Pertti
8 years ago

Vittu mitä paskaa. Islam pitäisi kieltää vihapuheena.

Minä
Minä
8 years ago

Listasta puuttui Saudi-Arabian asiantuntija, joka voisi toimittaa myös videoita siitä, miten shariaa toteutetaan heittämällä homoja katolta, kivittämällä raiskattuja naisia ja katkotaan kädet varkaalta sekä muutenkin leikataan kauloja poikki moninaisin perustein, mutta herkästi. Siinä sitä shariaa.

Suomalainenkin imaami valisti, että homot pitää islamin mukaan tappaa.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Vai että ilmoittautumisen kautta voi osallistua keskustelutilaisuuteen. Salli mun nauraa. Jos esimerkiksi Junes Lokka ilmoittautuisi, niin yllättäen nimeä ei löytyisikään listalta, koska tilaisuutta valvovat islamisaatiota ajavat tahot eivät halua todellista keskustelua islamin ja sharialain tuhovoimasta.
Islam on antikristillnen saatananpalvonta kultti ja kaikki virkamiehet ja poliitikot, jotka ajavat Euroopan ja Suomen islamisaatiota ovat saatanan palvojia.

Vihervasemmistolaiset Miehet
8 years ago
Reply to  Röhkäle

Miksi et halua pelastua synnistä? Miksi haluat helvetin tulee. Palaa Islam ja olet pelastettu.

Miksu
Miksu
8 years ago

Hyvä että Journalistiliittokin suoraan näyttää mitä lakijärjestelmää se Suomeen ajaa. Tosin tämä on kyllä ollut jo aikaa sitten selvää ihan siitäkin miten heidän edustamansa toimittelijat aina ylistävät shariaa ja islamia meidän valta- eli valemedioissa.

Freya Snow
Freya Snow
8 years ago

Mahtanevatko laskea sisään ”väärämielisiä” median ja kansallismielisten edustajia? Eivät taida uskaltaa. Ruma totuus voisi paljastua.

Vihervasemmistolaiset Miehet
8 years ago

Hyvä kun Suomeen kerrotaan shariasta ja halutaan auttaa sen tuleminen. Koska se pitää saada voimaan. Katso liikkeemme tavoitteet:

https://vihervasemmistolaisetmiehet.blogspot.com/2018/05/vihervasemmistolaiset-miehet-liike.html

t: Aabid Härkönen – Pääsihteeri, Vihervasemmistolaiset Miehet

Minäkin pelkään
Minäkin pelkään
8 years ago

Minä pelkään mustaa miestä sekä matuja.

Siksi minä pidän vähintään kolmen metrin hajuraon niihin. Ehtii ottaa ainakin pari juoksuaskelta jos tulevat lähemmäs.

Afrikasta ja arabiasta tulleet eivät kuulu pohjoiseen. Siksi meidän ei tule hyväksyä niiden tapoja. Ne ovat valinneet meidän maamme joten niiden pitää sopeutua meidän lakeihimme ja tapoihimme. Ei päinvastoin.

matsui
matsui
8 years ago

Islam EI pelasta ketään, vain Jeesus voi pelastaa sanoo Raamatun Jumala, Kaikkivaltias, Israelin Pyhä, meidän Jumalamme.

Ilkka Mänttäri
Ilkka Mänttäri
8 years ago

Kyllä on kauas tultu kun tällaisesta pitää edes keskustella. Yhtä hyvin voisi kysyä kuka pelkää tai kannattaa väkivaltaa. Mitä näiden ihmisten päässä oikein liikkuu.

juha.
juha.
8 years ago

Ämmät voisivat mennä sharia lain alaisuuteen Isoon-Britanniaan, Ruotsiin, Belgiaan, Ranskaan, Hollantiin… Vain muutamia mainitakseni. Kun leikotaan, hakataan, naidaan kysymättä, suljetaan kotiin päiväkausiksi ja aina ”pulla uunissa”. Voi edellisen sukelluksen jälkeen ylempään kyldyyriin antaa perin seikkaperäisen lausunnon, ellei sitten ole kieltä suusta irti revitty.
Euroopan mittakaavassa Sharia lain ”ihanuus” alkaa jo realisoitua todeksi ja näkemykseksi siitä, mitä se todella merkitsee länsimaisiin yhteiskuntiin ja sen oikeuskäytäntöihin, ihmisoikeuksiin ja naisten oikeuksiin nähden.
Täällä Suomessa sitä vastoin ”hyväuskoiset idiootit” – Vladimir Lenin – ovat vielä täysin puolikuutamolla.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.