Mainos:

Kristillisdemokraatteja demonisoidaan kansanedustajien sananvapauden puolustamisesta

Julkaistu 1.7.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Kristillisdemokraatit äänestivät viime viikon perjantaina perussuomalaisen kansanedustajan syytesuojan puolesta. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen olisi halunnut kansanedustajan syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

"Ylen haastattelussa Toiviainen leimasi osan kansanedustajista rasistisen puheen kannattajiksi, kun he eivät äänestäneet hänen käsityksensä mukaisesti", totesi kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen KD Lehden haastattelussa sunnuntaina Lohjan seudun KD:n kesäkahveilla.

Laukkanen otti kantaa myös valtakunnansyyttäjän puolueellisuuteen.

"Niin kauan kuin Toiviainen ei kiinnitä mitään huomiota siihen, miten tässä maassa jatkuvasti solvataan kristittyjä avoimesti ja esimerkiksi Raamattu heitetään Ylen TV-lähetyksessä lattialle, hän ei toimi yhdenvertaisesti eri ryhmien kohdalla, eikä siksi ansaitse luottamustani."

Laukkanen kertoi, että hänen puolueensa ei äänestyksessä puolustanut perussuomalaisen kansanedustajan puhetta, vaan puolue ei halunnut kaventaa kansanedustajien laajaa puheoikeutta.

"Vaikka puheenvuoro ei ole mitenkään puolusteltavissa katsoimme, että oli ensisijaisesti kyse eduskunnan sisäisestä asiasta ja siksi myös asian selvittämisen piti tapahtua eduskunnan omien normaalien kurinpitomenettelyjen kautta. Tässä tapauksessa Mäenpää joutui puhemiehen puhutteluun", kertoi Laukkanen.

Suomalainen keskustelukulttuuri vääristynyt

Tilaisuutta emännöinyt Lohjan seudun KD:n puheenjohtaja Merja Eräpolku totesi olevansa KD:n kansanedustajien tavoin huolissaan suomalaisen keskustelukulttuurin surkeasta tasosta sekä vihapuhekeskustelun kaksinaismoralismista ja kaksoisstandardeista.

Mainos:

Esimerkkinä hän kertoi syytesuojaäänestyksen jälkeisen somekeskustelun, jossa Sdp:n entinen kärkipoliitikko ja Ylen ex-toimitusjohtaja Mikael Jungner kommentoi KD:n äänestyskäyttäytymistä twiitissään siten, että hänestä se kuulostaa ”enemmän satanistien kuin kristittyjen touhulta”.

Twiitti on kerännyt yli 2200 tykkäystä. Jungner on myös uudelleentwiitannut samana päivänä Suomen poliisin julkaiseman twiitin, jossa toivottiin "rasistien" pysäyttämistä ja viitattiin muun muassa poliitikkoihin.

Myöhemmin Jungner lisäsi vielä kierroksia ja pahoitteli satanisteiksi ilmoittautuneille kommentoijille sitä, että loukkasi näitä mukavia ihmisiä rinnastamalla heidät kristillisdemokraatteihin.

"Itse sain tämän twitter-keskustelun aikana erikoisia toivotuksia: vihreä espoolaisvaltuutettu toivotti ”Luciferin siunausta” ja toinen suvaitsevaisuutta edistävän ja vihapuhetta vastustavan Silakkaliikkeen edustaja toivotti ”onnea valitsemallanne tiellä persujen perseennuolijoina”", kertoo Eräpolku KD Lehdessä.

"Jos haluaa vastustaa rasismia ja vihapuhetta, olisi loogista itse pidättäytyä sellaisesta."

Lähde: KD Lehti

Lue myös:

https://www.nykysuomi.com/2020/06/29/oikeusasiamiehelle-useita-kanteluita-valtakunnansyyttajasta-ilta-sanomien-valeuutinen-valtakunnansyyttaja-raija-toiviaisesta/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

5 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Puolueeton
Puolueeton
6 years ago

Onko sekään hyvä, että eduskunta toimii laatimansa älyttömän lain mukaan, jossa tiedon välittäminen tuomitaan kiihotukseksi jotakin ryhmää vastaan. Tiedon, joka varoittaa ryhmän jäsenten Suomeen sopimattomasta kulttuurista tai peräti ryhmän jäsenten poikkeavasta rikollisuudesta.

Juha
Juha
6 years ago

Heh, ateistikommunisteillekin koittaa tuomiopäivä.. toisille ennemmin toisille myöhemmin

https://mvlehti.net/2020/06/30/antifa-amatoorin-patsashyokkayksen-kipuisa-loppu-video/

AukaiskaaSilmänne
AukaiskaaSilmänne
6 years ago
Reply to  Juha

En usko uskontoihin, mutta varoppas sanomasta komukaksi.
Vaarallista alkaa yleistämään asioita joissa ei ole mitään järkeä.

Psychic Dictatorship
Psychic Dictatorship
6 years ago

Raamatussa puhutaan alusta loppuun asti kansoista (ethnos), ei kansojen sekoituksista. Nämä jungnerit eivät ole koskaan kykeneviä ymmärtämään Raamatun sanomaa kokonaisuutena, vaan poimivat jakeita sieltä täältä omaan rakkaus-piirakkaansa, johon tungetaan kaikki ainekset sekaisin ja kuvitellaan, että hyvä tulee. Järjen käyttöä ei ole kristityltä kielletty eikä valtiollisiin ja suuria ihmisjoukkoja käsittäviin asioihin ole syytä tunkea imelää rakkaus-aatetta. Yhden suuren enemmistöetnisyyden muodostama valtiorakenne on aina todettu vakaimmaksi. Muut johtavat kaaokseen.

juha II
juha II
6 years ago

Sanna Heikinheimo (feministi-kiintiöpoliisi-Stasi) ja Junger eivät tiedä Jeesuksesta yhträän mitään! Kuinka voisivatkaan kun kommunisteja eli saatanan ”lapsosia” ovat.

Lyhyt oppimäärä.

Jeesus. ”Kaikki, mikä on minun on myös Sinun.”

Kommunisti: ”Kaikki, mikä on sinun on MINUN!”

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.