Nykysuomi julkaisi eilen ulkoministeriön virallisen lausunnon Krimin Venäjään liittämisen viisivuotispäiväksi. Lausunto oli jyrkkäsanainen ja jatkoi lännen linjalla asian tiimoilta. Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtorina Helsingin yliopistossa työskentelevä Arto Luukkanen ruoskii Nykysuomelle antamassaan lausunnossa erityisesti tehottomiksi näkemiään talouspakotteita ja tituleeraa osan ulkoministeriön lausunnosta "löysäksi puheeksi".
"Nämä toimenpiteet eivät oikeasti uhkaa Venäjää ja niiden jatkaminen tuomiopäivään saakka merkitsee vain taloudellisen muurin luomista Venäjän ja Euroopan välille - Suomen erityiseksi vahingoksi."
Suomen jyrkkä linjaus siitä, ettei Suomi tunnusta Krimiä osaksi Venäjää, saa kiitosta Luukkaselta, mutta hänen mukaansa loppu on vain Suomen oman kärsimyksensä glorifioimista.
- Suomen lausunnon ensimmäiset virkkeet Krimin laittomasta liittämisestä Venäjään riittäisivät. Etenkin se, että Suomi tukee vahvasti Ukrainan kansallista itsenäisyyttä. "Rajoittavat toimenpiteet" eli koko Venäjän-kaupan ja erityisesti sen arktisten osien häirintä ovat globalisoineet regionaalisen ongelman ja ajaneet sen sitä kautta umpikujaan. Ja tästä umpikujasta eivät juuri kärsi EU:n suuret maat, joiden Venäjä-kauppa on aika pientä, vaan nimenomaan pienet Venäjän EU-rajamaat, kuten erityisesti Suomi ja Liettua, Luukkanen toteaa ja jatkaa...
- Näiden ”toimenpiteiden” toimeenpano lännen taholta on ohjannut Venäjän sisäiseen käpertymiseen – mutta ei siihen toivottuun – Krimin palauttamiseen. Nämä toimenpiteet eivät oikeasti uhkaa Venäjää ja niiden jatkaminen tuomiopäivään saakka merkitsee vain taloudellisen muurin luomista Venäjän ja Euroopan välille - Suomen erityiseksi vahingoksi. Vertauksena: Suomi käytti pyhähousujaan tulen sammutukseen samalla kun muut eivät käyttäneet…
Vaihtoiko Suomi sinisilmäisyyttään 200 miljoonaa neljään?
Jo tovin aikaa on kummasteltu mm. keski-Euroopan maiden kaupankäyntiä Venäjän kanssa pakotteista huolimatta. "Business as usual" mutta jäikö Suomi paitsioon tässäkin?
- Samaan aikaan EU:n suuret maat käyvät kauppaa Venäjän kanssa ilman ongelmia ts. kauppapakotteita ei oikeastaan ole olemassa muuten kuin meitä vahingoittavassa muodossa. Saksalaiset firmat saivat meidän osuutemme idänkaupasta…ja me saimme 4 miljoonaa kompensaationa 200 miljoonan markkinoiden menettämisestä, Luukkanen näkee.
Ulkoministeriön näkemyksessä Kertshinsalmen ylittävä silta nähtiin paitsi Ukrainan alueellista koskemattomuutta rikkovana asiana, myöskin vapaata merenkulkua rajoittavana tekijänä. Luukkanen kysyykin, "tiedämmekö varmasti sen, mitä väitämme tässä?".
- Jos kerran Venäjä lähti Krimin valloituksen ja liittämisen tielle, on aivan selvää, että se rakensi ko. sillan. Silta on välttämätön Krimin ja Venäjän taloudellisen yhteyden toimivuudelle. Se tuskin rikkoo Ukrainan alueellista koskemattomuutta sen enempää kuin mikään muu uudisrakennustoimi Krimillä tai vihanpito Itä-Ukrainassa. Venäjälle Krimin ylläpitäminen on kallista ja vie voimaa muilta alueilta. Toisaalta se, että ”Suomi kehottaa Asovanmeren ja Kertshinsalmen ongelmien rauhanomaiseen ratkaisuun ja välttämään tilannetta uudelleen kärjistäviä toimenpiteitä etc.” on hyvä. Suomen kansallisen edun kannalta on loppujen lopuksi tärkeää, että huomataan, että Krim ei ole Venäjän sisäinen asia vaan yleiseurooppalainen asia. Suomen lausunnon loppu on sitten löysää puhetta – tiedämmekö varmasti sen mitä väitämme tässä?
Luukkanen on "kovalla linjalla", mutta varoittaa jäätyneen konfliktin mahdollisuudesta
Ukrainan ja Venäjän välinen konflikti on kiristänyt Venäjän ja Euroopan välejä jo viiden vuoden ajan, eikä helpotusta ole ainakaan lähiaikoina luvassa. Jäätynyt konflikti on Luukkasenkin mukaan todellinen, joskin varsin ikävä mahdollisuus. Lausuntonsa lopuksi Luukkanen summaa yhteen näkemyksensä siitä, miten tästä eteenpäin tulisi kulkea:
- Krimin anneksiota ei pidä tunnustaa ja on syytä jatkaa politiikkaa, että krimiläiset saavat hoitaa viisumi- ym. asiansa Ukrainan kautta. Suomalaisia investointeja Krimille ei tule tehdä, erityisesti ei Krimin aluevesien luonnonvaroihin. Mutta asia voi jäädä "jäätyneeksi konfliktiksi" kuten Baltian maiden miehitys II maailmansodan jälkeen, Pohjois-Kyproksen turkkilainen miehitys, Israelin miehitys Golanilla ja Itä-Jerusalemissa, ilman että mitään pakotteita määrätään ja muuta aktuaalista toimintaa valtioiden välillä häiritään. Olen varma, että ajan myötä Venäjä ymmärtää tehneensä tässä väärin ja omaa kansallista etuaan vastaan.
Lähde: Arto Luukkanen
Kun Neuvostoliitto hajosi muodostui uusia maita.
Miksei Krimiä silloin jo otettu Venäjän osaksi?
Enemmistöhän siellä haluaa olla osa Venäjää niin eikö asia ole ok?
https://www.rt.com/news/crimea-facts-protests-politics-945/
Kalliiksi tulee Suomalaisille nöyristely ja lipominen. Kuka tämmöistä maata pitää enää minään.
EU teki aivan saman tempun Ukrainalle kuin WWII alla Ranska ja Iso-Britannia tekivät Puolalle.
EU:n poskisuutelijat ja keskenään pienissä porukoissa keskustelevat eurokansanedustajat (Herra ties mistä?) kuin jotain tosi tärkeästä asiasta, joka merkitsee sitä, että EU-kansalaisten elämänviivaa lyhennetään taas ”Eurooppalaisten arvojen” nimessä ja vielä hullunkurisempaa ”vahvistetaan demokratiaa” Euroopassa.
Venäjä otti ”omansa”, jonka kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hruštšov (1894-1971) antoi lahjaksi Ukrainan Neuvostotasavalle sen täyttäessä pyöreitä. Hän halusi vielä korostaa omaa ”ukrainalaisuuttaan”, vaikka hän ei sitä tiettävästi etnisesti olekaan, vaan hän toimi tuossa neuvostotasavallassa paikallisjohtajana eli korkeinmassa asemassa suhteessa keskushallintoon Moskovassa. Hän toimi Ukrainan puolustuksessa ja varsinkin sen takaisinvaltaamisen moottorina WWII v. 1941-1945, jolloin Adolf Hitlerin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941 operaatiossa Barbarossa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin on vomamies ja poliitikko, joka toimi KGB:ssä ollessaan ”siviilivirassa”, joka näin ei kaihda keinoja huolehtia Venäjän turvallisuus eduista sen enempää kuin sitä teki Josif Stalinkaan.
Länsi petti lupauksensa olla levittäytymättä NATO.n jäsenmaa -rekrytoinnissa Venäjän ”takapihalle”, johon kuuluu tietysti Ukraina, jolla on kaikkein heikoin ”kiinnitys” itsenäisyyteensä, koska Venäjä tuntuu katuvan tämän alueen ”menettämistä” kaiketi kaikkein eniten Neuvostoliiton romahduksen sekasorrossa.
Kaiken lisäksi Putin ei ole sinänsä sankrillisesti toimineen Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä esiin nousseen Venäjän presidentin Boris Jeltsinin (1931-2007) kaltainen joviaali ja vielä alkoholisoiduttuaan mopo karkasi käsistä lopullisesti, jolloin länsi oppi ”löysään mieheen” ja pelleen, jonka kanssa ei ole niin ”tarkaa”. Neuvostoliitto oli tuolloin 1990-luvulla täysin kuralla niin taloudellisesti kuin sotilaallisestikin niin, että se presidentin ohella herätti lähes huvittuneisuutta, koska sillä ei ollut tosiasiallisia sotilaallisia resursseja huolehtia omista ”omistuksistaan” ei maassa eikä avaruudessakaan, sillä mikään ei pyöri ilman rahaa ja yhteiskunnallista järjestystä, johon voi luottaa , että sen ”lainalaisuudet” ovat samat koskien oikeuskäytäntöä ja poliittista järjestelmää.