Vuodesta 2011 lähtien alle 25 vuotiaan, kouluttamattoman ja opiskelunsa keskeyttäneen nuoren toimeentulotuen perusosaa on voitu alentaa "kannusteeksi koulutukseen hakeutumiseen". Toimeentulotuki on suomalaisen sosiaalitukijärjestelmän viimeinen tukiverkko, jonka tulisi olla suuruudeltaan hyvin pitkälle standardoitu niin, että jokainen, joka täyttää vaatimukset tuen maksamiselle, saa tukea enempi vähempi saman suuruisena. Luen tässä parhaillaan helsinkiläisten sosiaalityöntekijöiden kertomuksia siitä, millä perusteella toimeentulotukea on leikattu ja millä perusteella jätetty leikkaamatta. Täältä pomppaa esiin uskomattomia tapauksia ja tarinoita...
Nuoria pakotetaan ottamaan vastaan käytännössä mikä tahansa opiskelupaikka, huolimatta siitä, onko ala sopiva tai jopa siitä, onko nuoren terveydentila tai elämäntilanne ylipäätään otollinen opiskelulle. Niitä, joilla luottotiedot on, käytännössä pakotetaan ottamaan opintovelkaa ja kun opinnot keskeytyvät, jää käteen velkaa JA leikattu toimeentulotuki. Joillekin koulu ei sovi ja vielä useammalla ei ole mitään keinoja päättää siitä, mitä he haluavat "isona" olla tai toisaalta edes valmiuksia opiskeluun. Joillakin on tasan yksi opittu toimeentulon malli ja se on tuilla eläminen. Matalan kynnyksen palveluiden heikko saatavuus varmistaa sen, että vaikkapa mielenterveys tai päihdeongelmista kärsivä nuori "kannustetaan" jatkamaan ongelmissaan yksin, leikatun toimeentulotuen ja työttömyyden kanssa.
Peruskoulusta voi selvitä vaikka ei osaisi edes lukea kunnolla ja koska "hanttihommia" ei enää oikein ole tarjolla, ei paskaduuniinkaan työllistyminen onnistu. Yli 60 000 nuorta on Suomessa ilman töitä tai koulutuspaikkaa, joten ongelma ei ole aivan pieni. Kuinka näitä kymmeniä tuhansia nuoria auttaa se, että heidän viimeistä turvaansa leikataan ilman, että tilalle tarjotaan yhtään mitään? Sosiaalitoimella ei nimittäin ole ainakaan toimivia keinoja sen enempää koulutuspaikan, työpaikan kuin asunnonkaan järjestämiseen ja vaikka olisikin, lukemattomilta nuorilta puuttuu valmiudet niin opiskeluun kuin itsenäiseen elämäänkin.
Jokainen, joka seuraa vaikkapa työllisyyden "avainlukuja" tietää, ettei työpaikkoja ole tarjolla lähimainkaan jokaiselle työttömälle. Noiden mainittujen sosiaalityöntekijöiden mukaan suurin osa asiakkaista kuitenkin haluaisi nimenomaan niitä kaikken perinteisimpiä ja "normaaleimpia" asioita: Työtä ja perheen. Millainen on noiden 60 000 nuoren tulevaisuus?
"Sosiaalityöntekijät toteavat ymmärtävänsä yhteiskunnan ajatuksen siitä, että mahdollisimman moni saataisiin koulutuspolulle, ja koulutusta painotetaan, mutta yksilön kannalta asetelma saattaa olla tosiasiassa kohtuuton: ahdas järjestelmä jo itsessään syrjäyttää rakennelmiinsa sopimattomat nuoret". "Järjestelmän rakennelmiin sopimattomat nuoret", antisosiaaliset, moniongelmaiset ja täysin "normaalielämään" kiinnittymättömät ja toisaalta osittain mm. "aktivointipolitiikan" ansiosta siihen motivoitumattomatkin nuoret ovat välttämättömänä pidetyn hyvinvointiyhteiskunnan uhreja. Modernin yhteiskuntapolitiikan helmet...
Itselläni kävi ilmiömäinen tuuri, kun vähän yli 20 vuotiaana löysin motivaation elämään, syyn tehdä yhtään mitään. Jokaisella ei käy yhtä hyvä viuhka ja koska nykyinen trendi on kansalaisen/nuoren rankaiseminen epäonnistuneesta yhteiskuntapolitiikasta, ei tuo 60 000 nuoren määrä tule vähenemään muusta syystä, kuin syntyvyyden vähentymisestä johtuen. Suurin osa noista nuorista tahtoisi vain tehdä töitä ja perustaa perheen... Kuinka paljon liikaa on vaadittu, että yhteiskunta tarjoaisi edellytykset noiden varsin vaatimattomien toiveiden täyttymiselle?
Tulevaisuuden pitkäaikaistyöttömät ja herrojen työllisyyslukujen "tilastotahrat" muodostavat jo oman, merkittävän kokoisen väestöryhmänsä, valitettavasti niin päätöksenteon kuin "normaalin" elämänkin ulkopuolelle.
Petri Perta
