Mainos:

Kokoomusnuoret järjestävät Trumpin ja Putinin vastaisen mielenosoituksen

Päivitetty 4.7.2018, Julkaistu 3.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit tapaavat Helsingissä 16.7 ja melkolailla välittömästi asiasta tiedottamisen jälkeen YLE:n toimittaja Jessikka Aro kyseli presidenttikaksikkoa vastustavan mielenosoituksen perään twitterissä. Aro sai mitä halusi, sillä Kokoomusnuoret ovat ilmoittaneet järjestävänsä mielenilmauksen koska "on tärkeä muistaa, että nämä herrat eivät aja pelkästään hyviä asioita.". Asiasta kertoi ensimmäisenä aikakausilehti Seura.

Poliisi on kertonut Seuralle, että Helsingissä järjestetään 16.7 kaksi mielenosoitusta, joista toisen takana on yksityishenkilö ja toisen Kokoomusnuoret. Tietosuojasyistä poliisi ei kerro yksityishenkilön tietoja julkisuuteen.

Nuorisojärjestöt ovat poliittisissa puolueissa yleensä itsenäisiä järjestöjä, ikäänkuin moottoripyöräjengeistä tuttuja kannatusjengejä ja tässäkin tapauksessa Kokoomusnuoret ovat toimineet omin päin. Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Henrik Vuornos on nimittäin kertonut Seuralle, ettei Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolta ole kysytty, mitä mieltä tämä on asiasta.

Ennakkotietojen mukaan kyseessä on parinkymmenen osallistujan mielenosoitus.

- Aiomme osoittaa mieltä kokouspaikalla. Haluamme nostaa esiin keskustelua näiden herrojen harjoittamasta huonosta politiikasta.

Mainos:

Lähde: Seura, twitter/kokoomusnuoret

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

19 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Pertti Grandell
Pertti Grandell
8 years ago

mikseivät kysy ensin orpolta hänen huonoa politikointiaan, sisäministerinä oli täysi katastrofi, ääliö. sitä voisivat mielenilmaista . ziisus mitä reppanoita. miksei kukaan ole iloinen ja ylpeä että hölmölään on tulossa 2 maailman mahtavinta miestä, miksi..vit#n hölmölä.?

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Ja nämä samat tahot kutsuvat maahanmuuttokriitikoita öyhöttäjiksi. Mutta hyvähän se on osoittaa vapaasti mieltä, koska Suomessa on siihen kaikilla oikeus. Vai onko? Trumpia eivät liberaalit sekopäät paljoa hetkauta, koska omassa kotimaassa niitä riittää ihan tarpeeksi.

Aatu
Aatu
8 years ago

Kokoomus, tuo Bilderbergin eliitin hännystelijä jota ei ikinä olisi pitänyt päästää hallitukseen, nälnhän sanoi jo Kekkonen aikoinaan!
Katsokaa mitä pellejä puolue on riesaksemme tuonut, Katainen, Stubb, Orpo….
Ovat myyneet kansallisomaisuuttamme, velkaannuttaneet maan ja pisteenä iin päälle kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia päästettiin sopimusten vastaisesti Suomeen. Orpo itse myönsi ettei olisi tarvinnut päästää!
Miljardiluokan moka jonka kansa maksaa.
Nämä luikurit nuoleskelevat globalistien persvakoa kun tiedossa on hillotolpat!
Vittu mitä pellehermanneja!

Minä
Minä
8 years ago

Aika surkuhupaisaa, että nuo arvostelevat toisten politiikkaa huonoksi, kun oma on niin mätää, että haisee vuosikymmenten päähän tulevaisuuteenkin.

matsui
matsui
8 years ago

Suuruudenhulluja kuplassa eläviä pikkumaan pikkuporvareita. oho! sorry, putosin tuolilta, kun oikeesti naurattaa niin…

valemedia usan liberaali hard vasuri media
valemedia usan liberaali hard vasuri media
8 years ago

Virheellisen tiedon Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpista ja hänen vaalikampanjansa Venäjä-kytköksiin kohdistuvasta tutkinnasta kertonut toimittaja Brian Ross jättää ABC Newsin. Hän kertoi asiasta maanantaina.

Ross väitti joulukuussa televisiolähetyksessä yhteen nimettömään lähteeseen nojaten, että entinen kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Michael T. Flynn olisi kertonut viranomaisille saaneensa vaalikampanjan aikana Trumpilta käskyn olla yhteydessä venäläisiin.

Tieto osoittautui perättömäksi. ABC News sanoi myöhemmin, että lähde oli ilmaissut Trumpin ohjeistaneen Flynniä olemaan yhteydessä venäläisiin sen jälkeen, kun Trump oli jo noussut presidentiksi.

Ross hyllytettiin tapauksen jälkeen neljäksi viikoksi.

Rossin lisäksi ABC Newsin jättää Rhonda Schwartz, joka on CNN:n mukaan toiminut pitkään Rossin tuottajana.

Valtamediahan tai MTV3 Tietoähdemedia CNN
Ei tee valeuutisia Trumphista Niinkö

lähde demari lehdestä
juuri tuore uutinen
eli jutun on oltava todella vakava että demari lehti narautaa heimoveljensä valehtelusta suomessa
asiaa seuraneet muualta kuin suomen valtamediasta
ovat tieneet tästä jo 6kk

WHAT THE HELL IS GOING ON!”
Trey Gowdy Goes Off On Rod Rosenstein Over Anti Trump FBI Agents

https://www.youtube.com/watch?v=KxAkQ4l_AqA

minusta tuntuu että enemmistö suomalaista ei edes tiedä kuka on Trey Gowdy

yksi arvosteutuimista usan kongressi edustajista

hän on vielä suht nuorikin verratuna tähän demari anifa vitun vihaiseen vasuri anarkisti 90v tätiin

joka haluaa aloitaa sisällis sodan usassa

Mad Maxine Unleashes the Madness in STUNNING New Tirade

https://www.youtube.com/watch?v=n3tLhfbkkBg

Kokoomus kumartaa vaan
Kokoomus kumartaa vaan
8 years ago

Kyllä on Kokoomukselle jäänyt Clinton-kiima pahasti päälle. Niillä on vissiin ollut jo puolitoista vuotta kestänyt kuiva kausi kun Clinton ei päässytkään Amerikan yhdysvaltojen presidentiksi. EIkä NATO aloittantukaan sotaa Venäjää vastaan.

No, lisää tulee ja ihan ilman rasvaa. Trump ja Putin tapaavat NATO-isäntämaasopimuksen tehneessä Suomessa.

valemedia usan liberaali hard vasuri media
valemedia usan liberaali hard vasuri media
8 years ago

PS Huomaateko kui musta dEmokratti saa sanoa mielipiteensä Fox News kanavalla ilman rebulikanin

agresiivista hyökäystä häntä kohtaan

ylipäätään fox news iillä on aika tasapuolisesti haastateluja myös demari edustajien näkökannoista
eli väite että fox olisi epätasa arvoinen media jopa ääti oikeistolainen media
se on vale
suomen liberaali perse kipuisten propaganda foxin demonisoijen puolelta

he kompaavat Samalla tyylilä usa demareita kuin todistevasti hilary net CNN Fake news

Ps Foxia pidetään usassa luotetavimpana *neutraalivimpana* huh mikä sana* mediana
näistä kaikista kaupalisista medioista usassa

Josta suomen valtamedia kertoo vain sillion kun siellä tapahtuu jotain negatiivista sexiskandaakia ruotsin valejournalistin haastatelua
mutta he eivät ikinä kerro CNN -ABC ymm liberaali usa median valeuutisista
kun he niistä housut kintussa jäävät kiinni
juuri fox newsin usan vastamedian paljastamana

vaikka niitä on satoja Katsokaa ne vaikka you tubesta
Noin 188 000 haku tulosta aiheesta

ja ne voidaan todistaa 100 prosentisilla faktoilla CNN valeuutisiksi esim

CNN SUCKS eli myös Suomen politisoitunut liberaali vasuri media kätyri MTV3 Sucks
koska he käyttävät CNN Vale anti thrumph mediaafakta tietolähtenään
vaikka jokainen suomen media tutkia sano että he ovat täysin politisoitunet liberaali vasemala ja tekevät 24 h anti thrumph inho viha propagandaa UUTIS lähetyksisään -viihde ohjelmisaan
ÄÄRI POLITISOITUNUTTA VITTUILUA ANKARIMILAAN VIIHTEEN VARJOLA

TAI jopa CNN toimitajien nukkuessa
he saavat thrumph vale uutis aiheensa omista unistaan

jotka kirjaavat ylös herätyään läppärille faktoina ja CNN Julkaisee toimitajiensa viha painajais unet

FreddyFreddy Kruegerin katsellessa VIERESSÄ
huhuu Freddy Krueger tee jotain vaika oletkin eläkellä unimaailmasta missä CNN TOIMITAJAT SEKAILEVAT UUSIO UUS Freddy Krueger Siis kun on uus nazeja

on myos unelijata toimittaja painajaisia uusio Freddy Kruegereita

perkele he vaan ovat näkyviä

ja he näkyvät valtamedia vale juttujen aiheiden muodossa

https://www.youtube.com/results?search_query=CNN+SUCKS”

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Toivottavasti:

a) Mielenosotuksen luvan hakemisen yhteydessä osoitettava mielenosoituspaikka osoiteteaan jostakin Helsingin rajaseudun metsästä, vaikkapa Vantaan rajalta

b) Jossa partioivat poliisit eivät vielä olisi Helsingin keskustassa käytettävien kollegojensa tapaan niin poliittisesti ohjailtuja, että antaisivat mielenosoittajille pamppua ja sähköä aivan saatanasti.

valemedia usan liberaali hard vasuri media
valemedia usan liberaali hard vasuri media
8 years ago

TAI jopa CNN toimitajien nukkuessa
he saavat thrumph vale uutis aiheensa omista unistaan

jotka kirjaavat ylös herätyään läppärille faktoina ja CNN Julkaisee toimitajiensa viha painajais unet

Freddy Freddy Kruegerin katsellessa VIERESSÄ

huhuu Freddy Krueger tee jotain
vaikka oletkin eläkeellä uni-maailmasta
missä CNN TOIMITAJAT SEKAILEVAT

UUSIO UUS Freddy Kruegereina

Siis kun on uus nazeja

on myos unelijaita toimittaja painajaisia uusio Freddy Kruegereita

perkele he vaan ovat näkyviä

ja he näkyvät valtamedia vale juttujen aiheiden muodossa

MSK
MSK
8 years ago

Suomen vihervasemmisto-islamilainen kokoomuspuolue ilmaisee tahtonsa….

Nämä suomalaiset nuoret ajavat selvästikin maailmaa sotaa kohti. Trump ja Putin ovat kuitenkin rauhantahtoisimpia johtajia maailman suurista johtajista.

Kamalaa Syrjintää sokoksella -pahempaa kuin porin jazeissa
Kamalaa Syrjintää sokoksella -pahempaa kuin porin jazeissa
8 years ago

tai ainakan suomessa kukaan ei edes tiedä keitä nämä valtamedian propaandistit ovat

jotka näitä anti thrump kirjoituksiaan kirjottavat eli tavalaan he ovat näkymättömiä
ja juuri sen takia he savat tehdä mitä huvitaa
eikä kukan ikinä sa heitä vastuuseen kirjoituksistan
heovat suojaneet oman sananvapautensa perustuen piloutumisen julkisuudelta
haastateluja ei tipu vastamedialle jos he jäävät valheesta kiinni
esim johanna vehko tai Mari pudas

tietääkö joku onko Nina Dale ILTALEHTI Blondi vai Brunetti

Nuori vai vanha
esimekiksi
vastaus ei tiedetä

Mutta silti hän saa jauha sielunsa kylyydestä toimitajana paskaa Trumphista
ILTALEHDESSÄ Tai iltasanomissa
periaatessa anonyymina

ILTALEHDEN työntekijänä
JSN Suojelessa
tätä pitkäkyntistä painajaista
vertaus kuvalisesti unissa seikailevaa

i-hmis mieliä tuhoavaa Freddy Kruegeria*
vai mitä Aku Louhimies Broher Crismas Kärkäisen kylä kauppa ymmmm……………………..YMMM………..

YMMM YMMM.YMMM YMMMMM.

ja siiten porin jazeihin lesboilemaan homoilemaan

kiusaamaan heteroita agesiivisesti
ilman häpyä
baari tiskeillä vinkailemalle heille silmää ja tunkemalla iholle umpi huumeisaan

onko joku kokenut nöyryyrystä kun homo sexuali avoimesti on iskenyt sinuun

saman sukupuolen edustajaan umpi hetero perheliseen silmänsä

esim ostoksilla lasten kanssa sokoksen kauppa jonossa

vittumaista oikeasti ja nöytyytävää varsinkin

jos se flirtalija on 2 metrinen parta mies

joka on puketunut mekoon meikit pinassa peruukki vinossa

toisen korkarin kengän korko katkeneena umpi tunnelissa

ja kova äänisesti isoin itsekeskeisin elein

maailma on transujen

tyytykää siihen heterot

minä saan tehdä mitä huvitaa

ja sinun pitää vain niellä kuselta haiseva äityis mekkoni MIEHEN PÄÄLLÄ ilman pulinoita

tai soitan SETAN HOMO POLIISIT PAIKALLE

Tai hei soitan Sanna Ukkolan kännykästä

kun kavereita ollaan

sinusta työn antajalesi ja yritän hommata sinulle syrjinästä potkut

kaupalinen valtamedia- etiikan kukkanen
kaupalinen valtamedia- etiikan kukkanen
8 years ago

eli nämä valtamedian noita vainoja toimitajat

tulevat uhriensa uniin kuin

Freddy Krueger

vertaus ei sitenkään hassumpi vaan aika faktaa

Brother Christmas.

Seiska.fi uutisoi, että Brother Christmas eli Ari Koponen on jättänyt poliisille tutkintapyynnön Helsingin Sanomista.

Koponen kertoo:

“Helsingin Sanomien artikkeli sisälsi niin paljon virheitä ja jopa suoranaisia loukkauksia minua kohtaan, että olen jättänyt poliisille tutkintapyynnön siitä, onko Helsingin Sanomat syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen.”

“Harkitsen vakavasti sitä, teenkö tutkintapyynnön Seura-lehdestä ja mahdollisesta törkeästä kunnianloukkauksesta.”

“Teen päätöksen tästä viimeistään sen jälkeen, kun olen pystynyt osoittamaan poliisille, etten ole syyllistynyt mihinkään lehden väittämiin rikoksiin tai väärinkäytöksiin, Brother Christmas kertoi lehdistötilaisuudessaan.”

jossain koposesta sanotiin että hän näytää eritäin nuutuneelta väsyneeltä henkisesti

unetomuus veikaan

kun valtamedian valheet tarkoitukselinen ihmisen tuhoamis kamppanja

Freddy Kruegerien mustamaalaus valheet pyörivät unisakin mielessä

tai naama esillä etusivuilla

jokaisen kaupan R- kioskin näytävimällä paikalla

tuottaen miljoonia näille valtamedian saalistaille kustantajille riihi kuivaa

tavalaan kun he tuhoavat jonkun ihmisen maineen vielä valheelisissa lööpeisään

siinäpä vasta moraalisesti upea ala

valtamedian journalisti

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Onko ihan pakko tukkia kommenttiosiot tuolla mielenvikaisella tajunnanvirrallasi? Ilmeisesti on ja taidat olla oikeasti punavihreä trolli.

huugo
huugo
8 years ago
Reply to  Jeppes

samaa ajattelin jo aikaa sitten muuta en kehdannut sanoa samaa. perskeles kun ei jaksa enää ottaa kantaa… mihinkään.

jklj
jklj
8 years ago

jeppes ja huugo
kulostaa ihan viher vasuri homo parilta

juha.
juha.
8 years ago

Kokoomusnuoret haluavat olla maalittamattomia kohteita ja elää rauhassa inkvisitio -Suomessa, sillä onhan se sentään eri asia kuin olla köysissä polttoroviolla kansan viiltävän pilkan kohteena.
Nykyajan nuoret poliitikon alut ovat itse asiassa samaa paskaa, mutta vain eri pussissa, jotka ovat väin väriltään erilaiset. Kermaperse -tytöt ja pojat, jotka ovat saaneet kaiken ja suurin fyysinen ponnistus on vain paskalla käynti ja krapula siideri-iltojen ja viinin litkimisen päälle. Jaloviina on jo liian rahvaanomaista ja siinä haisee työmiehen pershiki ja pesemättömät kainalot rauta masuunin edessä.
Jo siinä, että osaa pieriä fiinisti menee jo 3-vuotta opintolainan ja asumistuen avulla. Se mitä pääkoppaan tarttuu elämästä ja politiikasta löytyy Imagesta ja NYT-liitteestä.

Mrr
Mrr
8 years ago

Tällaiset mielenosoItukset tulisi lailla kieltää. Aivan ala-arvoista toimintaa, Suomi on saanut jo tarpeeksi hävetä näiden mielenosoittajien kaltaisten huru- ukkojen takia.

Raksaäijä
Raksaäijä
8 years ago

Poikkeuksellisen typeriä kakaroita. Ei mitään käytöstapoja ! Noistako pitäisi joskus tulla vastuullisia aikuisia ? Tuskin…

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.