Mainos:

Kirkko ja kaupunki-lehti maalaili hämmentävän salaliiton – Ei suostunut julkaisemaan vastinetta

Päivitetty 23.8.2018, Julkaistu 21.8.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Helsingin seurakuntayhtymän Otavamedia Oy:n kanssa yhteistyössä puuhaama "Kirkko ja kaupunki"-lehti julkaisi eilen moneltakin särmältä hämmentävän artikkelin, jossa maalailtiin monitasoista salaliittoa mm. eri mediatoimijoiden, nationalistien, konservatiivien, Bäckmanin ja tottakai Venäjän kesken. Myöskin Nykysuomi ja päätoimittaja mainittiin "jutussa". Kyseinen lehti ei "teknisistä syistä" suostunut julkaisemaan artikkelissa useaan otteeseen mainitun Arto Luukkasen vastinetta, joten Nykysuomi näkee velvollisuudekseen julkaista sen tässä.

Arto Luukkasen vastine kokonaisuudessaan:

"Jääskeläisen salaliittoteorioita kirkkokansan rahoilla

Luin huvittuneena ”Kirkko ja Kaupunki”-nettilehden jutun: ”Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla” (https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jumala-trump-ja-putin-kristillisen-konservatiivioikeiston-toiminta-suomessa-kulkee-samoilla-raiteilla-kuin-yhdysvaltain-evankelikaaleilla).

Toimittaja Pekka Jääskeläinen on siinä tehnyt salaliittokollaasin, jossa hän pyrkii kovasti todistelemaan, että suomalaisten toiminta on sidoksissa presidentti Trump’iin ja tietysti Putiniin. Artikkelin metodi yksinkertainen:  toimittaja liittää omasta päästä -menetelmällä  erilaisia ihmisiä toisiinsa ”oikeistoksi”  ja sen jälkeen ”löytää” yhteyksiä näiden välillä. Siitä tehdään oikein kaavio. Se ei vain taida pitää paikkaansa.

Jääskeläisen hengentuotos ei ole muutenkaan mairitteleva. Osoitan omalta kohdaltani, että toimittaja ei ole ollut kovinkaan paljon yhteydessä reaalimaailmaan, ei ole noudattanut journalistin ohjeita eikä edes vaivautunut tekemään taustatyötä kunnolla. Muut tahot epäilemättä ehkä vaivautuvat korjaamaan omalta osaltaan juttua.

Faktat vs. Jääskeläisen fiktiot

Ensiksi, en ole kirjoittanut yhtään juttua varsinaisesti Oikeaan Mediaan. En ainuttakaan.

Mainos:

Jos herra Jääskeläinen olisi vaivautunut tarkemmin selvittämään asioita, olisi hän huomannut sen, että blogini ovat ilmestyneet aina ensin Uudessa Suomessa, johon olen kirjoittanut jo yli 10 vuoden ajan. Virhe voi johtua siitä, että Jääskeläisen ”salaliitto-vetkotin ” ei ole vielä havainnut, että toimittaja Markku Huuskon johtama Uusi Suomi ei ole mikään oikeistofoorumi. Pari vuotta sitten Oikea Media on vain alkanut lainaamaan näitä blogeja pari päivää niiden ilmestymisen jälkeen ja ripustanut ne omille sivuilleen.

Toiseksi Alfa-tv. Minulla on ollut kunnia toimittaa ”Dosentti” nimistä ajankohtaisohjelmaa jo parin vuoden ajan. Kun minua pyydettiin tekemään sinne oma ohjelma, niin sen ainoana premissinä oli, että ohjelma on korkeatasoinen, monipuolinen, journalismin ohjeisiin sitoutunut ja syvällinen. Siellä on haastateltu politiikan, kulttuurin, tieteen ja taiteen edustajia laidasta laitaan; aina kommunisteista vihreisiin saakka.

Ohjelma on saanut hyvää palautetta siitä, että siinä ei puhuta päälle, ei päsmäröidä ideologisesti eikä pyritä viemään omaa agendaa eteenpäin. Lähtökohtana on ollut, että jokaisella on oma tarinansa, jota on hyvä kuunnella. Olen pyrkinyt antamaan äänen niille, joita ei aina valtamediassa kuunnella. Ohjelman kasvaneet katsojaluvut ovat ilahduttaneet niin tekijää kuin myös kanavan johtoa.

Markku Tenhusen Alfastudio haastatteli minua Tapio Puolimatkan tapauksesta elokuussa. Ohjelma oli asiallinen ja sen lähtökohta oli tieteellisen keskustelun vapauden, akateemisen vapauden ja sananvapauden puolustaminen. Se taisi kuitenkin olla se ”trigger-tekijä”, joka laukaisi Jääskeläisen salaliitto-artikkelin julkaisun.

Jääskeläinen on myös unohtanut mainita myös sen, että Tapani Ruokasella on oma ohjelmansa Alfa-tv:llä.

Ihmettelen sitä, että kirkollisen lehden toimittaja näin leimaa kanavaa, joka on ”perhekanava”. Siellä ei kiroilla eikä siellä ole väkivaltaa. Onko se jotenkin K&K-lehden agendaa vastaan?

Miksi kirjoittaa salaliittoteorioita?

Toimittaja Jääskeläisen salaliittoteorioilla on tietysti oma vissi paikkansa mutta ei ns. journalistin ohjeita noudattavassa mediassa.

On harmillista, että Kirkko ja Kaupunki turvautuu tällaisiin sepustuksiin ja harhaanjohtavien sekä paikkaansapitämättömien väitteiden julkaisemiseen.

Olen seurannut Kirkko ja Kaupunki-lehden toimituksellista linjaa jo yli 20 vuotta. Nyt muoti-ilmiönä on taistella vanhurskaita taisteluja hyvien puolesta pahoja vastaan ts. taittaa peistä ”edistyksellisten” kristittyjen puolesta ja tasa-arvoisen avioliittokäsityksen puolesta.

Samalla kun pääkaupunkiseudulla nuori urbaani väestö on hylännyt kirkon, on K&K muuttunut yhä enemmän ääripäiden lehdeksi. Se heiluttaa ideologisen taistelun viiriä eikä oikein pohdi kuinka järkevää on lähteä ajamaan kulloisenkin ideologian vankkureilla tai antaa julkaistutilaa toisten suomalaisten älyvapaaseen leimaamiseen.

Entä jos K&K älyttömien salaliittosepustusten sijaan toimisi journalistin ohjeiden mukaan ja pyrkisi objektiivisuuteen toimitustyössään?

Arto Luukkanen

Ps. K&K lehdellä näyttää olevan ylivoimaisia vaikeuksia julkaista tämä vastineeni, joten laitan sen Uuteen Suomeen. Toivon, että siitä syntyy asiallista keskustelua."

 

Lähde: Arto Luukkanen, Kirkko ja kaupunki

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jeppes
Jeppes
8 years ago

Se että lehti joka on olevinaan kirkon ja kristittyjen julkaisu, maalailee vainoharhaisia salaliittoteorioita joissa pahiksena ovat kristityt, osoittaa sen minkä porukan soluttama ja hallussa seurakuntapiirit ovat, joten ihan hyvää työtä tekevät omin pikku kätösin oman uskottavuutensa viemiseksi.

Toisekseen Alfa-TV on tällä hetkellä _Asiallisin_ kanava, täysin vailla hömppää ja perversioita joita muilla kanavilla syötetään. Ja kuten Luukkasen vastineessa on mainittu, Alfa-TV:llä päästetään ääneen jokainen jolla on asiaa puoluekannasta tai ideologiasta riippumatta, jota muilla kanavilla ei todellakaan tapahdu. Olen nähnyt Alfa-TV:llä jopa suvakkien suvakin ja suomen oman sekundabonon Mikko Kuustosen kertovan mielipiteitään, jota taas ei voisi koskaan tapahtua päin vastoin, niin että jossakin Kuustosen juontamassa ohjelmassa valtavalhekanavilla haastateltaisiin esimerkiksi Luukkasta. Päin vastoin, se on nähty että kuustonen räkättää omiensa kanssa huonoja vitsejä vastapuolesta, selän takana, raukkamaisesti yhdenkään vastapuolen edustajan olematta paikalla esittämässä vastinetta ja oikaisemassa valheita. Jo tämä osoittaa sen kumpi puoli on vilpitön ja rehellinen.

Terttu
Terttu
8 years ago

Tätä Arto Luukkasen vastinetta Kirkko ja kaupunki lehden kirjoitukseen pitää jakaa mahdollisimman paljon mainiten myös että K&K lehti ei suostu vastinetta julkaisemaan.

Anteeksianto
Anteeksianto
8 years ago

Missähän on Jääskeläinen anteeksianto ja rakkaus veljeään kohtaan? Entä missä on käsitys kymmenestä käskystä? Luulisi tuon lehden toimittajana kertovat vain tosiasoita ja kirjoittavan sellaisia artikkeleita jotka kehittävät ihmiskuntaa ja lieventävät vihaa ja ahdistusta. Mutta nähtävästi Jääskeläisen agenda on toinen kuin Jeesuksen opit.

Samaa ihmettelin aikoinani kun Porvoon kirkon katto sytytettiin. Henkilö tunnusti ja alkoi maksaa korvauksia vaikka tiesi ettei koko elinaikanaan saisi niitä maksettua. Siitä huolimatta Luterilainen seurakunta vei asian seuraavaan oikeusasteeseen ja vaati henkilölle vielä kovempaa rangaistusta!! Miksi?? Henkilö käytännössä antaa koko elämänsä luterilaiselle seurakunnalle eikä sekään riitä. Ja kirkossa paloi vain materiaa. Henkilövahinkoja ei tullut. Kirjat ja puut voi aina korvata ja tehdä uudestaan.

Tämä linjaus poikkeaa täysin Mormoonien (MAP) tapauksessa jossa kaksi nuorta miestä polttivat heidän kirkkonsa Tampereella. Kun viranomaiset kysyivät rangaistus- ja korvausvaatimuksia, Mormoonit ilmoittivat ettei heillä niitä ole. Korvaukset ja rangaistukset olisivat näille nuorille miehille heidän koko elämänsä joka tuhottaisiin. Ja että seurakunta rakentaa n-kpl uusia kirkkoja juoka vuosi. Mutta että jos nämä nuoret haluavat olla mukana jälleenrakennuksessa niin se sopii. Toinen heistä olikin pari vuotta ”talonmiehenä” jälleenrakennuksen jälkeen. Minusta tässä on anteeksiantoa.

Missä on Kirkko ja Kaupungin anteeksianto ja rakkaus?

Jaakko Heinimäki
8 years ago

Kirkko ja kaupunki suostui oikaisemaan kirjoituksessa olleen tiedon, että Luukkanen kirjoittaa Oikeaan Mediaan, kun tosiasiassa Oikea Media julkaisee hänen muualle kirjoittamiaan blogeja. Muilta osin lehti pyysi Luukkasta editoimaan lähettämänsä tekstin mielipidekirjoitukseksi. Luukkanen ei pitänyt sitä tarpeellisena. Pyydän teitä oikaisemaan levittämänne virheellisen tiedon, että Kirkko ja kaupunki ei olisi suostunut julkaisemaan vastinetta.

Ystävällisin terveisin
Jaakko Heinimäki
päätoimittaja, Kirkko ja kaupunki

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Niin että ”toimittaja” saa niputtaa henkilöitä omiin mielikuvituksellisiin salaliittoteorioihinsa, leimata oikeistolaisiksi ja esittää näitä kuvitelmiaan muka faktoina, kun taas henkilö saa esittää asiansa ainoastaan mielipiteeksi alennettuna? Tekopyhää luikertelua.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Toimittaja Jääskeläinen suolsi persuvihassaan mustamaalaus artikkelin isänmaataan rakastavista suomalaisista kansallismielisistä, koska halajaa selkään taputtelijoita maansa myyneistä ääriliberaaleista laidasta laitaan. Ehkäpä mielessä siintää YLE:n propagandatoimiston hillotolppa.

rotutietoinen
rotutietoinen
8 years ago

laidasta laitaan aina kommunisteista vihreisiin saakka. aika kapea poliittinen sektori 😀

Matsui
Matsui
8 years ago

Itse en koskisi kyseiseen ”moskeija ja minareetti”-lehteen edes pitkällä kepilläkään, eikä sitä täysjärkinen voi lukea. Liberaalien, oikean kristillisyyden mädättäjien julkaisu, Tännehän jäätte perversioitanne levittämään ja Jumalan vihaa päällenne vetämään. Pian jään eläkkeelle ja sitten johonkin kristittyyn maahan esim. Unkariin tai Puolaan, ehkä Tsekkeihin, vapauttavaa, suosittelen.

juha.
juha.
8 years ago

Jos niistä todellisista ”HIHHULEISTA” puhutaan niin Kaupunki ja moskeija -lehden toimitus ja sen takana seisovat pääkaupunkiseudun satanistiset seurakunnat ovat hihhuleita sanan varsinaisessa merkityksessä. Putinin ja Trumpin vetäminen tähänkin ”salaliittoon” taas jälleen kerran aivan kuten joskus tulevaisuudessa olevaan auringonpimennykseen syyllisinä tuo sama wanha jankutus todistaa lopullisesti ja jättämättä enää mitään arvailujen varaan siitä, että nämä punikki-pääkaupungin ”reformistit” ovat TÄYSHULLUJA ja tapauksia, jotka normaalissa maailmassa olisi suljettu mielisairaalaan vahvalla lääkityksellä loppuelämäksi.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien toiminta on eksytystä ja harhaanjohtamista, josta itse Raamatussakin puhutaan itsensä Jeesuksen sanoin ns. ”lopunaikoina olevien seurakuntien sortumisesta harhaoppisuuteen ja synnin mädännäisyyteen, jolla moni ihmisparka viedään lieassa suoraan Helvettiin. Saatana ottaa vallan ja se näkyy konkreettisesti ja todistettavasti jo tänä päivänä todisteena Suomen valtionkirkon myönteinen suhtautuminen LGBT-liikkeeseen ja nyt härskeimmästä härskeinpään; p********n avoimeen ajamiseen kirkon piirissä ja yhteiskunnassa. Tähän tietysti voi lohkaista, että ainahan uskovaiset, varsinkin Katolinen kirkkon papit ovat pitäneet ”omaa peliään” kuoripoikien kanssa, mutta tuokin edesvastuuton ja karkeasti lapsenoikeuksia rikkova toiminta on itse perkeleestä eikä Jumalasta. Muutoinkin koko katolinen kirkko on ainakin 1000-vuotta ollut valovuosien päässä ”puiden välistä” korottamalla paavin Jumalan maanpäälliseksi sijaiseksi ja tulkitsemalla Raamattua kuin itse Piru. ”Meidänkin” kirkkokuntamme eli luterilaiset perustajansa Martti Lutherin (1483-1546) mukaan, joka nimenomaisesti kyllästyttyään Katolisen kirkon anekauppaan ja mielivataisiin ”pyhimykseksi” julistamiseen poliittisin perustein, eikä sillä ole edes oikeutta eikä valtaa antaa tuollaisia arvonimiä. Martti Lutheria kutsutaankin ”uskonpuhdistaksi”, joka naulasi ”teesinsä” Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517 ja monista katolisen kirkon reformi vaatimuksista syntyi protestanttinen kirkko, jonka perusoppi perustuu ihmisen ja Jumalan suoraan kosketukseen ilman Katolisen kirkon maallista kirkkovaltio-organisaatiota, jossa kaiken kukkuraksi polvistutaan ihmisen (Paavi) edessä ja suudellaan hänen kättään. Eräänä suurena Katolisen kirkon harhaisena oppina ja käsitteenä oli kiirastuli, josta kaiketi se on jossain määrin luopunut. Huhut ja varmahkot tiedot väittävät jopa ainakin kahden paavin olleen naisia, mutta tuo suljettu ja salamyhkäinen sisäänpäinkääntynyt ja -lämpiävä laitos muistuttaa enemmänkin Bilderberg-seuraa tai NWO (New World Order) sekä Vapaamuurareita.

huugo
huugo
8 years ago

Jääskeläisen kannataisi jättä kirkkoviinien särpiminen vähemmälle vai onko sakastissa vahvempia aineita tai peräti joku kasvattamo. Yksi selitys on puhkeamassa oleva skitsofrenia ja mies tulis toimittaa hoitoon.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  huugo

Mitä noita helsingin seurakuntien viinalaskuja on vuotanut julkisuuteen, niin melkoisia bakkanaaleja siellä sakasteissa on pidelty.

Havukka-ahon ihmettelijä
Havukka-ahon ihmettelijä
8 years ago

Jyväskylän yliopiston johto älähti professori Puolimatkan kirjoituksesta. Nyt myös Kirkko ja kaupunki-lehti älähti ja hyökkäsi Puolimatkan kimppuun mainitulla artikkelilla sekä pilapiirroksella.

Nämä todistavat omalla käänteisellä tavallaan, että Puolimatka osui arkaan paikkaan. P********n edistäminen on nyt tullut puheenaiheeksi Suomessa. Internetistä ilmenee, että sama kampanja on menossa muuallakin p********n suhteen. Myös insestin puolestapuhujia on tullut esiin jo vuosien ajan, joten sekin tulee ilmeisesti olemaan kulttuurimarksilaisten (ja siten myös kirkon) työlistalla.

Havukka-ahon ihmettelijä
Havukka-ahon ihmettelijä
8 years ago

Vielä jatkona edelliseen: Kirkko ja kaupunki-lehti nimenomaan älähti maalailemalla salaliittoa, johon liitti mukaan kaikki muodikkaat kliseet Trumpia ja Putinia myöten. Jos sen sijaan lehti seisoisi kalliopohjalla, se olisi rauhoittaen todennut, että pedofiliaa ei tulla koskaan hyväksymään kirkossa.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Sen jälkeen kun itse piispa on ollut palkitsemassa alaikäistä tämän homoseksuaalisuudesta (mistä helvetistä lähtien muuten homoudesta on jaettu mitaleja?), eli seksualisoimassa lasta, niin on täysin turhaa edes yrittää väittää etteikö kirkon nykyinen johto olisi edistämässä pedofiliaa ja tekemässä sitä hyväksytyksi normiksi. Tosiaan, kun lukee uutisia ulkomailta niin tämä vaikuttaa olevan maailmanlaajuinen trendi, eikä tämänlaista trendiä synny maailmanlaajuisesti ilman että joku taho koordinoi projektia.

Juhani
Juhani
8 years ago

Kiitokset Luukkaiselle!!
”Dosentti” on paras ajankohtaisohjelma, jossa puhutaan vaikeista asioista niiden oikeilla nimillä.
Järkevä ja kiihkoton ohjelma avaa toivottavasti monen ihmisen silmiä.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.