Taas olen saanut koko viikon ihmetellä, miten maahanmuuttoasioista pyritään vaikenemaan tavalla tai toisella. Tuhannet ihmiset ovat matkalla kohti Yhdysvaltoja, kohti tuota luvattua maata. Globaalille pakolaissopimukselle halutaan antaa poliittinen siunaus, ilman eduskuntakäsittelyä. Mikäli maahanmuuton ongelmista puhutaan, niin suvaitsevampi osapuoli syyttää nuivia asioiden vastakkain asettelemisesta. Kansa jakautuu kyllä ja siitä ei voi kansaa syyttää, vaan se on seuraus huonosta maahanmuuttopolitiikasta.
Itsekin olen ihmetellyt, että mihin me tarvitsemme GCM-sopimusta. Kenen etuja se ajaa ja keneltä se on pois. Haluan olla realistinen pakolaisasiassa ja jäin hetkeksi pohtimaan hoitaako sopimus vain taudin (pakolaisongelma) oireita vai itse tautia?
Pari faktaa maailman tämän hetkisestä tilanteesta: Tällä hetkellä (2018) maailman väestöstä prosentti on pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Maailmassa oli vuoden 2017 lopussa 68,5 miljoonaa ihmistä, joita siirretään tai jotka siirtyvät maasta toiseen tai alueelta toiselle poliittisten olojen, suuronnettomuuksien tai luonnonkatastrofien vuoksi. Joka päivä 44 400 ihmistä jättää kotinsa konfliktien ja vainoamisen takia. Puhutaan siis isosta ongelmasta, vaikka tuo pakolaismassa onkin vain prosentin luokkaa koko maapallon väestöstä.
Marokon huippukokouksessa sopimusta on muokkaamassa useita maailmanlaajuisia organisaatioita YK:n johtamana. Vaikka GCM-sopimuksen voimaantulo ei välttämättä tarkoita sitä, että jokainen sen allekirjoittava maa noudattaa kaikkia sen tavoitteita. Jokainen maa voi valita siitä itselleen sopivia ja itseään koskevia tavoitteita ja toimenpiteitä. Kuten monesti mediassakin on todettu, sopimus on ohjenuora, eikä oikeudellisesti sido allekirjoittajia. Äkkiseltään herää kysymys, että miksi sitten sopia jotain sellaista, jos kaikilla on kuitenkin eri pelisäännöt? Meillä on jo entuudestaan huonoja kokemuksia EU:n taakan jaosta, jossa harvat jäsenvaltiot mukaan lukien Suomi teki niin kuin oli sovittu ja otti täyden kiintiön.
Nyt Suomen hallitus ja tarkemmin ulkoministeriö on kaikessa hiljaisuudessa muodostanut maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen kannanoton GCM-sopimuksen puolesta. Kansallinen valmistelu on tehty EU-ministerivaliokunnan kirjallisessa menettelyssä 29.–31.5.2018. Prosessin aikana on konsultoitu sidosryhmiä, (ministeriöitä, kansalaisyhteiskuntaa sekä mm. tiede- ja tutkimusyhteisöjä) niin keskusteluissa sekä kirjallisesti, kun uusia versioita tausta- ja neuvotteluasiakirjoista on julkaistu. Tätä päätöstä ei ole missään kohtaan haluttu tuoda eduskunnan käsiteltäväksi. Vaikka Euroopan parlamentti on ottanut asiaan myönteisen kannan ja tukee prosessia, niin se ei tarkoita sitä, että Suomi kansalaisvaltiona tukisi tätä. Ei ainakaan ilman, että asiasta keskusteltaisiin ja haettaisiin poliittinen konsensus.
Monet ehkä ajattelevat, että entä sitten? Ikävä kyllä tämän tyylisistä sopimuksista on tapana tulla niin sanottu ohjenuora, jota orjallisesti noudatetaan. Itse näen jo kauhukuvia miten sopimusta käytettäisiin hyväksi poliittisessa keskusteluympäristössä. Jokainen voi jo kuulla mielessään jo seuraavaa - ”kyllä meidän on otettava lisää siirtolaisia, kun kerran olemme näin yhteisesti sopineet GCM-sopimuksessa”. Perussuomalaisen kansanedustajan Ville Tavion mukaan sopimuksesta tekee huonon se, että siitä ei johdonmukaisesti käy ilmi, onko kyse työperäisestä maahanmuutosta vai jostain muusta. Mielestäni meidän ei kannata sekaantua epämääräisiin sopimuksiin ja agendoihin, vaikka sillä ehkä hyvää tarkoitettaisiinkin. Tähän meillä vain ei yksinkertaisesti ole varaa.
Kaikki me olemme kuulleet, että pakolaisia tulee, koska on ilmastonmuutos ja väestönkasvu ja niin edelleen. Kuitenkin on perin kummallista, että YK:n omien raporttien mukaan suurin pakolaisuuden aiheuttaja on kuitenkin turvallisuustilanteiden heikkeneminen ja sota. Näitä ongelmia on nimenomaan kolmansissa maissa ja Afrikassa. Nämä samat ongelmien aiheuttajat itse istuvat YK:ssa, kuten myös heidän naapurinsa. Nyt siis yksittäisen valtion sisäisiin ongelmiin on löydetty YK:n välityksellä ratkaisu GCM-sopimus. Toisin sanoen konfliktivaltioiden johtajilla ei ole enää sitä viimeisintäkään vastuuta. He saavat edelleen alistaa, vainota ja sotia rauhassa ja apuun huudetaan muita hyvinvointivaltioita. Varsinkin silloin, kun tarvitsee siivota x väestön osa pois. Me olemme hyviä keksimään pakotteita Venäjälle, Iranille ja Pohjois-Korealle… mutta ei Afrikan pikku Hitlereille. Ikävä kyllä tämä sopimus on vastuun siirtämistä ongelmien aiheuttajilta pois ja maksajana ovat Suomen kaltaiset maat ja niiden veronmaksajat.
Lähtökohtaisesti olisi parempi pyrkiä ratkaisemaan ongelmamaiden tilanteet, jotta alueelle saadaan rauha ja jälleenrakennus voi alkaa. Ihmisten massakuljetukset eivät ole oikea tapa toimia, vaikka äkkiseltään se kuulostaisikin humaanilta teolta. Tosi asia on, että sota on julmaa. Osa ehkä muistaa vieläkin Jugoslavian hajoamisen ja siitä seuranneen katkeran sisällissodan. Sota saatiin loppumaan YK:n ja Naton yhteistyöllä, vaikka YK ei kyennyt estämään 7000 muslimimiehen teloitusta Srebrenican niin kutsutulla suoja-alueella.
Kansainvälisellä yhteistyöllä on mahdollisuus estää ja lopettaa valtaosa konflikteista. Ratkaisu ei voi olla se, että katsotaan sivusta, että mitä tapahtuu ja miljoonat ihmiset lähtevät pakomatkalle. Joskus ikävä kyllä ratkaisuja ei löydy. Kuten Israelin ja Libanonin välillä on nähty. Mutta jos ei yritä mitään, niin mitään ei voi koskaan saavuttaakaan. Sanonpa vain, että YK on kadottanut sen tärkeimmän tehtävänsä miksi se on aikanaan perustettu, eli edistämään kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.
Entä jos sitten olisimme sopimuksessa mukana täysin rinnoin ja valmiit vastaanottamaan tuhat määrin avun tarvitsijoita? Meille myydään nyt ajatusta pakolaisista, jotka tarvitsevat apua siis tilapäisesti. Sanalla pakolainen tarkoitettaan, että kun pakolaisen kotimaassa tilanne on rauhoittunut, niin kotiinpaluu on mahdollista. Olet varmaan ihmetellyt miksi mediassa puhutaan niin paljon siirtolaisista? He tulevat taas jäädäkseen.
Kansainvälisessä pakolaiskiintiöjärjestelmässä on tällä hetkellä arviolta 1,2 miljoonaa pakolaiskiintiöpaikkaa tarvitsevaa. Toisin sanoen siirtolaista, joilla ei ole mitään halua koskaan palata kotiinsa, kuin ehkä lomalle. Kysymys herääkin, että mikä on Suomen osuus tässä taakan jaossa? Yksi prosentti vastaa siis 12 000:a pakolaista, siis siirtolaista. Itselläni herää kysymys - Miksi Suomi ylipäänsä allekirjoittaisi sopimusta, jos se ei aio sitoutua siihen? Itse näen, että tietyillä poliittisilla piireillä perimmäisenä tarkoituksena on hakea oikeutusta neuvotelluille kiintiöpakolaismäärän kymmenkertaistamisesta.
Käy siis allekirjoittamassa adressi https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi
