EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.
Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.
Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.
Lämpöä sähkön sijaan
Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.
Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.
Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.
— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.
Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".
VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen
Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.
EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.
World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.
Koskahan Jussi ymmärtää että kansallissosialistit eivät ole äärioikeistoa, vaan poliittiselta asemapaikaltaaan keskustan ja vasemmiston välistä.
Äärioikeistoa ovat kristilliset ja vanhoolliset jotka yrittävät pitää vallan ja omaisuuden instituutioilla.
Ja missähän Jussi on väittänyt kansallissosialisteja äärioikeistoksi, sekopää?
Mediahan niin tekee.
Julkisen sanan neuvosto on asettanut jäsen medioilleen velvoitteen pimittää factoja, muunnella factoja, valikoida factoja ja ohjata sana valinnoillaan mielikuvaa haluttuun suuntaan, joka on vihervasemmistolaisen ja kulttuurimarxistisen agendan mukainen.
Valtamedia ja poliittiset puolueet kepu, kok, vihreät, vas, sdp, rkp ja juudakset ovat täysin NWO eliitin hallinnassa.
Ei hallinnassa vaan tietoisesti epäpyhässä liitossa keskenään, jotta voivat ostaa äänestäjät saadakseen aseman ja etuuksia.
Ja kulttuurimarxismista voi jättää kulttuurin pois, koska kyse on marxismista. Luokkateoria ja kulttuurimarxismi – sama metodi
http://blogit.mvlehti.net/anle/2018/02/05/miten-lenin-huijasi-proletariaatin-sosialistiseen-vallankumoukseen/
Eliitti varmaan mietti että suomen mädättämiseen pitää kuluttaa miljardi poikineen mutta toisin kävi hölmöläiset antoivat kaiken puoli-ilmaiseksi ja jatkoivat tyytyväisenä kulissien ylläpitämistä.
https://www.youtube.com/watch?v=jE7Zv6d-HUA
Kylläpä Jussi Halla-aho taas sanoi ruman sanan. Taitaa taas valtakunnan _”teilaaja” kirjoittaa Suomen perustuslakia uusiksi aivan samoin kuin entisen pojan rippipukua isonnetaan uutta tarkoitustaan vastaavaksi. Puku kuten ei Suomen Perustuslakikaan ei uusio -luennasta muutu, vaikka näin heikkopäisimmät väittävät, vaan se on vain luettu ”eri valossa”. On aivan eri asia, jos opusta luetaan hämärässä huoneessa tai sitten hyvin valaistussa. Luonnollisesti se ”hämärä huone” teilaajan kidutuskammio, jossa on erilaisia käyttötarkoituksiinsa kehiteltyjä ”työkaluja”, jotka korjaavat pahimmat ”puheviat” tehokkaasti ja aivan ilman Kelan osakorvauksia annetusta ”hoidosta”. Tämä herättää perin yrmeissä virkailijoissa suurta iloa ja keväistä mieltä, sillä näin rahavaroja säästyy todella tärkeisiin kohteisiin, joista yhden mainitaksení on somalien roskapussin viennin tulomatkan matka-avustukset ja oivasti samaan syssyyn ympättynä määräraha rasisminvastaiseen työhön, joka toteutuu sillä, että kanttiksia alaspäin katsova ja arvonsa tunteva rikaste, voi purkaa raskaasti rasittunutta mieltään – roskapussinvienti – potkaisemalla suomi-huoran räkänokkaista kurahousuista 2-vuotiasta tyttöä, joka katsoo exodus -immeistä suurilla sinisillä silmillään kauhusta kankeana ilman, ettei äitikään voi asiaan mitenkään puuttua, koska äippä ei halua viettää poliisiasemalla, joka jumalan päivää seuraavaan aamuun pytyssä, jossa ei ole pyttyä, ei käsienpesu mahdollisuuksia, eikä edes sitä Raamattua, vaan lukemisina on Sipilän kootut valheet eli kaikki Eduskunnan kyselytunnin vastaukset hyvin perusteltuihin kysymyksiin, jotka saavat huonot perustelemattomat vastaukset. Sillä onhan se hallituksen taholta niin jäykkää ja kankean pönöttävää esiintymistä. Sen sijaan kun kaiken voi hoitaa vitsihuumorilla ja närhet munat välillä näyttäen julistamalla opposiition arvostelut sillä, että kertoo niiden olevan vihapuhetta.
Perussuomalaiset voisi kysellä hallitukselta että kenen luvalla perustuslakia poliisi rikkoo kun rikoksen kuvaaja kopitetaan ja sitten hän ei saa edes paperia siitä jotta voisi valittaa. Sitten myös että miksi viranomaiset ja oikeusasiamies jättävät tutkimatta kansallimielisten valitukset viranomaisista. Vaikka juuri nuo olisi tärkeitä eriarvoistumisen ehkäisemiseksi. Eikö laki ole sama kaikille? Vai odottaako hallitus kansallimielisten nousua jotta voivat lahdata heidät? Tuohon se eriarvoisuus johtaa. Kansallismielisille nostan hattua jotta ovat hillinneet itsensä vaikka poliisi käyttää kyseenalaisia keinoja. Hallitukselle tiedoksi tuo väärin kohtelu sai minutkin, rauhallisen henkilön aktivoitumaan ja meitä tuntuu olevan monia.