Mainos:

Jussi Halla-Aho veturimiesten liiton tukena

Julkaistu 10.8.2017 – Kirjoittaja Toimitus
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tukee veturimiesten liiton maanantain mielenilmausta.

Halla-ahon mukaan on syytä pysähtyä pohtimaan, missä ovat kilpailun avaamisen hyödyt, kun ministeri Anne Bernerin (kesk.) mallissa kilpailu ei olisi lainkaan vapaata.

Tästä on kyse:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/09/liikenne-ja-viestintaministerion-tiedote-rautateiden-henkiloliikenteen-kilpailu-avautuu/

Jussi Halla-ahon kommentoi asiaa tiedotteessa:

– Huomautan, että henkilöliikenteen vapauttaminen kilpailulle voidaan tehdä EU:n vaatimalla tavalla ilman erillisten toimintojen yhtiöittämistä. Tasapuoliset palvelut liikennöitsijöille voitaisiin toteuttaa esimerkiksi palvelusopimuksilla tai palveluvelvoitteella.

Mainos:

Hän kysyy myös, miksei reittien käyttöoikeussopimusten optimoinnista oltu tehty kattavaa esitystä ennen asian päättämistä.

– VR:n työntekijöiden huoli suomalaisesta työstä on myös Perussuomalaisten yhteinen huoli.

Veturimiesten liitto kertoo sivuillaan:

Veturimiesten liiton poliittinen työtaistelu Juha Sipilän hallituksen liikenne- ja omistajapolitiikkaa vastaan

Veturimiesten liitto on päättänyt järjestää poliittisen mielenilmaisun, joka alkaa maanantaina 14.8.2017 kello 18:00 jälkeen alkavista työvuoroista ja päättyy tiistaina 15.8.2017 kello 24:00. Mielenilmaisun ulkopuolelle jäävistä rajauksista VML sopii yhdessä VR:n kanssa ja vaikutukset liikenteeseen täsmentyvät näiden keskustelujen jälkeen. VR tiedottanee näistä omissa kanavissaan.

Veturimiesten liitto pahoittelee asiakkaille aiheutuvaa haittaa.

VML ei voi hyväksyä tapaa, jolla rautateiden matkustajaliikennettä ollaan kilpailuttamassa ja kansallisomaisuutta tuhoamassa

Eilen julkistetulla päätöksellä liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä maan hallituksen kanssa aikoo avata nopeutetulla aikataululla rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. Tämä tapahtuu pilkkomalla VR osiin ja siirtämällä sen omaisuus muiden yhtiöiden käyttöön.

Suomen rautatieliikenteen kustannustehokkuus perustuu osittain synergiaetuihin, joita saavutetaan, kun henkilöstöä, veturikalustoa ja huoltotoimintaa pystytään hyödyntämään sekä henkilöliikenteen että tavaraliikenteen töihin. Jos nyt tehty päätös toteutuu, tarvitaan tulevaisuudessa paljon lisää kalustoa, jotta voidaan nykyisen kaltainen liikenne säilyttää.

VR on käynyt läpi merkittäviä tehostamistoimenpiteitä vuosien saatossa lukuisien YT-neuvotteluiden muodossa ja aika on ollut todella raskasta henkilöstölle. Vihdoin viime viikolla saimme positiivisen uutisen, kun sekä liikevaihto että liikevoitto saavuttivat ennätyslukemat. Tällä tuloksella on mahdollistettu mittavat kalustoinvestoinnit vaunukalustoon sekä vetureihin. Tästä tuloksesta hyötyvät myös niin valtio kuin veronmaksajat, kun rahaa on tuloutettu valtiolle n. 100 miljoonaa euroa vuosittain.

Suomen rautatieliikenne on Euroopan huipputasoa. Jos verrataan valtioiden panostamaa rahamäärää, on Suomi täysin omassa luokassaan edullisuudellaan. Tämä ollaan nyt tehdyllä päätöksellä romuttamassa ja mahdollistetaan isojen pörssiyhtiöiden pääsy markkinoille ilman panostusta kalustoon.

Näiden pörssiyhtiöiden tarkoitus on ainoastaan tuottaa omistajilleen maksimaalista voittoa keinoista välittämättä. Sähköverkon myyminen on tästä asiasta erinomainen esimerkki hintojen nousun myötä ja se, ettei Caruna maksanut voitostaan veroja Suomeen kuin 0,28 %. Ruotsille rautatiekilpailun avaaminen on tullut maksamaan miljardeja kruunuja ja nyt tehdyllä päätöksellä vastaavanlaisen hinnan joutuu maksamaan Suomen kansa.

Veturimiesten liitto ei vastusta kilpailun avaamista, mutta katsoo, että se tulee tehdä reilusti ja samoilla periaatteilla kuin muillakin toimialoilla. Niin että kilpailun avaamisella on tosiasiallisesti saavutettavissa näitä poliitikkojen lupaamia halvempia lippuja ja parempaa palvelua. Toimiva junaliikenne on koko yhteiskunnan etu.

Lähde: Suomenuutiset

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

5 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
9 years ago

Jussi Halla-aho puhuu asiaa, täysin riivittynä se pois mitä puoluetta hän edustaa. Jokaisen suomalaisen etu on vastustaa sveitsiläisen Bernerin akan Suomen ryöstöä, sillä meistä jokainen on nähnyt hänen ”hyväntekijän” taitonsa esim. Lastensairaalan ruljannissa kuppaamalla hirmuiset vuokrat ja sun muut korvaukset viattomien lasten hoitopaikasta. Yhtä hyvin tuo lurjus voisi syödä lapsia aamiaisekseen.
Mitä hyvänsä tuosta ämmästä sikiää, se on katastrofaalista suomalaisille kansakuntana ja maana. Jotain oli lesti Sipilällä takana kun tuon korppikotkan tänne lennätti lyhyellä varoitusajalla. Globalistien ja Binderberg -kokouksessa sovittu asia, että ylikansallisen toimiajat saavat pitkät ahnaat kyntensä iskettyä Suomen puhtaaseen veteen ja mineraalivaroihin sekä hyvin toimiviin valtionyrityksiin, joiden tarkoituksena on palvella suomalaisia, eikä tuottaa casino-talous -voittoja omistajilleen, jotka ovat kasvottomia ja edesvastuuttomia kaikille paitsi itselleen.
En ole kommunisti, mutta itsetarkoituksellinen puhtaasti ideologinen ”yksityistäminen” vailla järjen häivää muistuttaa pahasti Neuvostoliiton romahdettua sitä ryötöretkeä, jolla tuon maan rikkaudet ja luonnonvarat vohkittiin harvojen rikkaiden haltuun kansan jäädessä keppikerjäläiseksi.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago
Reply to  juha.

Jussi, ja näköjään myös edellisen kommentin kirjoittanut Juha tietävät mitä alpeilta suomeen lentänyt noita juonii…

-Ja voitte olla varmoja ettei tämä jää tähän -kansallisomaisuuden ryöstöretki tulee jatkumaan entistä kiivaampana jo aivan lähitulevaisuudessa.

-Että kiitti v*tusti teille kaikille berneriä ja aina pettävää keskustapuoluetta äänestäneille!

Jollain on agenda
Jollain on agenda
9 years ago

Anne tulee anne tappaa anne tulee rajan takkaa.

Novoijuku
Novoijuku
9 years ago

Ja Soini siunaa kaiken, vaikka ennen vaaleja oli ihan eri ääni kellossa. Vennamon tapainen huijaus koko puolue. Hallis muuten sanoo olevansa uusliberalisti ja kannattaa myös TTIP-sopimuksia. Ilmeisesti lakkolaisten tukeminen ym. ovat vain oppositiopolitiikkaa eli valeteatteria.

Jouni
Jouni
9 years ago

Musta enkeli

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.