Jukka Ketonen – Vihapuhe, natsien metsästäjät ja 600 hyödyllistä idioottia

Julkaistu 11.3.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 4 minuuttia

Suomessa ei ole natseja…? Natsit tappoivat, raiskasivat ja kiduttivat ihmisiä eri tavoin. Natseilla oli oma puoluekin.

Nyt kun kunnallisvaalit lähestyvät, ovat tietyt tahot mainostaneet itseään sanomalla, että äänestämättä jättäminen on ”ääni natsille”.
En tiennytkään, että Suomessa on puolue, jonka jäsenet tappavat ja kiduttavat ihmisiä. Tuollainen mainostaminen on vihapuhetta.
Tällaiseen vihapuheeseen ei kuitenkaan Suomessa puututa. Miksi ei?

Suomessa on useita ”natsien metsästäjiä”. Eräs heistä tykkää pitää oikein ”natsiluetteloa” valokuvineen. Muutama kirjoittelee blogeja.
Oikein vetoavia, että ihmisille tulisi mahdollisimman syyllinen olo. Siinä nämä blogistit ovat oikeassa, että henkilöt, jotka somessa toivovat toisen
(yleensä maahanmuuttajan) kuolemaa, ovat mieleltään sairaita. Itse toivon ainoastaan kaikkien Daeshin jäsenten kuolemaa, ja Lähi-Idän kriisien loppumista,
jotta ns. ”pakolaiset” voisivat häipyä maastamme. Miksikö?
Koska haluan lastemme olevan turvassa.
En halua maahamme sakkia, jonka arvot poikkeavat niin paljon omistamme, että he tuovat tullessaan vain ongelmia.
Maamme ei ole mikään sosiaalikeskus.
Enkä halua maahamme suurongelmakeskusta (suurmoskeijaa).
JNE.
Kaikkien pitäisi olla maassamme tasa-arvoisia. Pitäisi. Kaikilla pitäisi olla sananvapaus ja mielipiteen oikeus. Pitäisi. Paitsi ”natsilla”.
”Natsia” ei saa kutsua televisioon. ”Natsia” ei saa päästää paneelikeskusteluun mukaan. Mikäli teet näin, olet ”natsimyönteinen” tai vähintäänkin tuet
”natsiaatteen” leviämistä. ”Natsilla” ei ole mitään tärkeää sanottavaa. Vain rasismia. Jos olet maahanmuuttajataustainen, ja liityt ”väärän puolueen” jäseneksi,
sinua halvennetaan kommentoimalla, että liityit puolueseen, joka on ”meille vihamielinen”. Todella ennakkoluuloista!

Olemme nähneet dokumentin jossa lapsia ja muita ”seurakuntalaisia” aivopestiin natsimaiseen ajattelutapaan. Omaa ryhmää pidettiin muita parempina, ja toisin ajattelevia ei arvostettu ollenkaan.
Väärin toimivia saa heidän säädösten mukaan pahoinpidellä tai jopa tappaa. Ryhmällä on omat lait ja jopa tuomioistuimet.
Ei, dokumentti ei kertonut Pohjoismaiden Vastarintaliikkeestä. Dokumentti kertoi sharialaista Tanskassa.

Me maahanmuuttokriittiset emme halua samanlaista touhua tänne Suomeen. Moni tänne aiemmin saapunut maahanmuuttajakaan ei halua sitä.
He ovat lähteneet sitä karkuun. Aiemmin heillä oli vain yksi ongelma: (ääri)islam. Nyt heillä on kaksi ongelmaa. (ääri)islam ja rasismi.

Rasismi ja ennakkoluulot ovat maassamme ongelma. KAIKILLA on ennakkoluuloja. Minullakin. Siksi yritän tunkea päätäni erilaisiin paikkoihin, jotta ymmärtäisin asioita paremmin.
Tämä ei tietenkään kaikkia miellytä. Minua ei saa päästää televisioon tai paneelikeskusteluun, koska olen ”natsi”..
Jos taas vierailen muslimien EID-juhlassa tai moskeijassa, olen suvakki. Hienoa, eikö? Lokerointi toimii. Molemmin puolin.
Niin sanotut ”suvaitsevaiset” sekä valtamedia lietsovat vastakkain asettelua. Tämä asetelma ei siis ole vain ”natsien” aikaan saama ilmiö.
´Suvaitsevaiset” eivät tätä tietenkään suostu myöntämään – koska he ovat omasta mielestään ”hyviä”. He ovat taistelevinaan ”pahaa” vastaan, ymmärtämättä sitä,
että he ovat kiimassaan aivan yhtä äärimmäisiä, ennakkoluuloisia ja tuomitsevia, kuin parhaatkin rasistit. Minä en näe eroa kummankaan välillä.

Miksi edelleenkin, suvaitsevaisten puoli saa enemmän ihmisiä tapahtumiinsa, kuin isänmaallisten puoli? Koska tiedotusvälineet ja suvaitsevaisto lietsovat vihaa isänmaallisia kohtaan.
On helpompaa olla puolella, josta tiedotusvälineet puhuvat pelkkää hyvää. Peloittelustrategia toimii. Suomessa isoin osa on maahanmuuuttokriittisiä. Tätä mieltä olen itse. Tavallinen ihminen ei vain halua leimautua.
Tavallisena ihmisenä on helppoa silloin, kun ei tuo mielipidettään julkisesti esiin. Silloin sinua ei lokeroida ”natsiksi”.
Mikäli olet maahanmuuttokriittinen, etkä hyväksy nykyistä tilannetta, OSALLISTU! Vaikka vähäsen.
VARTIOVUOROT ON TÄYTETTÄVÄ. Miksi pelkäisit lokeroimista? Meidät kaikki on jo lokeroitu johonkin. Isänmaallisuus ja kotimaan arvojen puolustaminen ei ole rasismia.

Lokerointi on helppoa. Itse olen päässyt moneenkin lokeroon. Ihan viimeisimmäksi oma siskoni on lokeroinut minut natsiksi, eikä halua olla kanssani tekemisissä. Se on hänen valintansa. En vihaa häntä sen vuoksi.
Hän on siskoni, ja rakastan häntä.

No onko Suomessa oikeita natseja? On. Heitä on tänne saapuneiden ”turvapaikanhakijoiden” joukossa. Heitä on pidätettykin. He ovat tappaneet. He ovat raiskanneet. He ovat kiduttaneet.
Heitä voi olla Rautatientorilla leiriytymässä tällä hetkellä. Tunnenko heidät? En.
Sinä suvaitsevainen: tunnetko sinä heidät kaikki? Ilmeisesti, koska olet heidän kanssaan puhunut. Luotat heihin.
Ja haluat jopa osallistua heitä tukevaan ”tukikonserttiin”? Olet hyödyllinen idiootti.
Sinä suvaitsevainen: tunnetko sinä minut? Ilmeisesti et, koska et ole puhunut kanssani. Silti pidät minua ”natsina”. Olet ennakkoluuloinen idiootti.
WELL DONE!

Suomi turvalliseksi! MIGRIn tämän hetkisiä päätöksiä on noudatettava ja maastapoistamiskeskukset vireille!

KENEN JOUKOISSA SINÄ SEISOT?
Niiden reippaiden, tavallisten suomalaisten, jotka kaikki on ennakkoluuloisesti leimattu natseiksi ja jotka haluavat pitää todelliset natsit poissa maastamme. Suojella kotimaatamme ja lapsiamme.
Vaiko niiden, jotka suojelevat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita laittomasti maassamme oleskelevia henkilöitä? Oletko hyödyllinen idiootti? Haluatko maamme seuraavan Ruotsin, Ranskan, Belgian ja monen muun maan haitallista esimerkkiä?
Muista, että äänestämällä voit vaikuttaa! Ja mikäli haluat, voit vaikuttaa myös liittymällä erilaisiin järjestöihin jäseneksi.
Vaihtoehtoja on monia:
Itsenäinen Suomi
Suomen Sisu
Suomen Vastarintaliike
Finnish Defence League
Suomi Ensin
Suomen Isänmaalliset
ja mitä kaikkia näitä onkaan.
Miksi mainitsen kaikki nuo edellä mainitut järjestöt? No, en kannata ihan kaikkien edellä mainittujen järjestöjen aatteita.
Meillä on vielä tällä hetkellä Suomessa kuitenkin VAPAUS valita.
Se on jokaisen oikeus.
Jokaiselle löytyy varmasti oma ”lokero”. Vain osallistumalla ja äänestämällä voit vaikuttaa!

Ethän halua olla tuhoamassa maatamme ja sen arvoja?
KENEN JOUKOISSA SINÄ SEISOT?

Ps. Jos saisit valita; menettäisitkö henkesi puolustamalla kotimaatasi, vai hirttämällä itsesi lasten nähden, ”vääräuskoisen maan” julkisella torilla?

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/