Mainos:

”Jokaisen taistelijan henkivakuutus”, suomalainen rynnäkkökivääri koki päivityksen

Päivitetty 30.4.2019, Julkaistu 26.4.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Kotimaisten, jokaiselle varusmiehenä palvelleelle tuttujen RK62 -rynnäkkökiväärien käytettävyyttä on puolustusvoimien mukaan parannettu modernisoinneilla kahden viime vuoden aikana. Uudistetut rynnäkkökiväärit otetaan nyt käyttöön varusmieskoulutuksessa kaikissa Puolustusvoimien joukko-osastoissa. 

Vuonna 2015 käynnistetyn rynnäkkökiväärien modernisointityön tavoitteena on ollut parantaa aseiden käytettävyyttä ja lisätä niiden käyttöikää. Puolustusvoimista kerrotaan keskeisimpien aseisiin tehtyjen parannuksien olevan aseen perän säädettävyys erikokoisille ampujille ja yhteensopivuus taistelijan varustuksen kanssa sekä modernit liityntäpinnat optiikan ja lisävarusteiden kiinnittämiseen.

7.62 RK 62M -rynnäkkökivääreihin on uudistuksessa vaihdettu teleskooppisesti säädettävä perä, uusi vaihdin, optisen tähtäimen jalusta sekä taktinen kantohihna. Lisäksi M2 ja M3 -malleihin on vaihdettu kädensuojus ja liekinsammutin. Kaikki aseet varustellaan optisin tähtäimin.

Modernisointi on aloitettu Kaartin jääkärirykmentissä 2011, ja aseen eri versioita on kokeiltu Maavoimien eri joukko-osastoissa ja Ilmavoimissa. Puolustusvoimat hankki rynnäkkökiväärien modernisoinnin kotimaiseltaMillog Oy:ltä ja hankinnan kotimaisuusaste onkin korkea, 80%.

Modernisoidun rynnäkkökiväärin päämallit ovat RK 62 M1 ja RK 62 M2. Molemmissa on kiinnitysmahdollisuus optiikalle ja yleisimmille lisävarusteille. M1-malli on yleisin ja tarkoitettu ensilinjan jalkaväkijoukoille. M2-malli on uudella liekinsammuttimella ja kädensuojuksella varustettu, rakennetun alueen taisteluun optimoitu versio. Uuteen liekinsammuttimeen on mahdollista liittää murtojarru esimerkiksi rakennusterästen ampumalla katkaisemista varten.

Mainos:

- Rynnäkkökivääri on jokaisen taistelijan keskeisin työkalu ja henkivakuutus taistelukentällä. Jalkaväkemme aseistuksen selkärangan ovat jo yli 50 vuotta muodostaneet kotimaiset RK62-rynnäkkökiväärit, joiden uudistuksessa olemme säilyttäneet aseen toimintatavan ja ampumatarvikkeen. Modernisoinnilla Puolustusvoimat on jatkanut tarkan ja luotettavan kotimaisen rynnäkkökiväärin käyttöä jalkaväen etulinjassa pitkälle 2030-luvulle. Samalla on mahdollistettu optisten tähtäimien ja uudenaikaisten apuvälineitten käyttöönotto erityisesti pimeätaistelukyvyn kehittämistä ajatellen, kertoo jalkaväen tarkastaja eversti Rainer Peltoniemi.

Rynnäkkökiväärin kehittämistyö liittyy käynnissä olevaan Taistelija-hankkeeseen, jossa parannetaan taistelijoiden tulivoimaa, suojaa ja liikkuvuutta sekä tilannetietoisuutta.

Rynnäkkökiväärien modernisointityön kokonaisarvo on ollut noin 12,6 miljoonaa euroa, kotimaisuusaste jo mainittu 80 prosenttia hankinnan kokonaisarvosta ja työllistävä vaikutus 50 henkilötyövuotta kotimaista työtä.

Lähde: Puolustusvoimat

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Uusimmassa mallissa myös kätevä olkatuki ja koukku, jonka avulla sotilas voi kantaa useita ”pakolais” kasseja kerrallaan.

Jotain rajaa
Jotain rajaa
7 years ago
Reply to  Minä Vain

Hyvä huomio!

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Kas, kun ei päivitetty ja Nato-kaliberille sopivaksi. Nyt on Torsti mokannut.

Jurnu Tiihonen
Jurnu Tiihonen
7 years ago

rynkystä tehtiin varmaan runkku

Juuda
Juuda
7 years ago

Soveltuu varmaan kunniakansalaisten suojeluun kapinoivia kanta-asukasorjia vastaan?

fatwantarkistaja
fatwantarkistaja
7 years ago
Reply to  Juuda

EU-armeija tulee sitä varten, ei kukaan viitsi omiaan ampua. Pakolaisille taas ei voi aseita antaa, koska niistä ei oikein tiedä, kenet ampuvat.

juha.
juha.
7 years ago

No, kunhan käyttävät sitä, eivätkä kanna maahantunkeutujien laukkuja!!!

Ja vielä sodan jälkeen naureskeltiin pilkallisesti ”Karjalan poikkijuoksusta”!

Ei turhaa räsikimistä
Ei turhaa räsikimistä
7 years ago

Rynkky on hyvä ja tarkka ase perustoimintaan, eli vihollisen niittämiseen avotähtäimellä yksittäis laukausilla.

CFF
CFF
7 years ago

Joku on tehnyt tällaisen. Siinä lauletaan sarjatulesta ym.

https://www.youtube.com/watch?v=wiLwvLM1mtw

Tupauuno (kapteeni)
Tupauuno (kapteeni)
7 years ago

Vuonna 1976 ammuin ilman optisia tähtäimiä olikohan se 3 x 3 kohdistuksilla 92 maalitauluun. Kyllä se vissiin tositilanteessa olisi aika hyvin kaaliin osunut. Kyllä nämä rynkyt oli jo silloin aika napissaan.

muurari
muurari
7 years ago

https://www.youtube.com/watch?v=kNN5-HmnL3E

Ensimmäiset maahanmuuttajat ovat astuneet puolustusvoimien palvelukseen

CFF
CFF
7 years ago

Entinen pääministeri Juha Sipilä ja entinen sisäministeri Petteri Orpo päästivät Suomeen yli 30 000 matua sieltä jostain Afrikasta ja Lähi-idästä. Näiden joukossa on tuntematon määrä raiskaajia, murhaajia, terroristeja.

Nuo rynkyt eivät vakuuta meidän henkiä kun maahan päästetään terroristeja jotka tekevät tällaista jälkeä:

(varoitus, sisältää karmeaa kuvamateriaalia Sri Lankan terrori iskuista K-18)

https://www.youtube.com/watch?time_continue=97&v=6vAItffN_ZY

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago
Reply to  CFF

Video poistettu, kuinkas muutenkaan. Muutenkin ollaan radiohiljaisuutta virittelemässä tapauksen johdosta eikä kristittyjen massasurmaaminen kiinnosta ketään, koska on ikäänkuin normitoimintaa. Hesari uutisoi näyttävästi senkin, että maailmalle oli uutisoitu liian suuri uhriluku ja sitä korjailtiin alaspäin. Toimittajan riemu asiasta paistoi jutusta läpi. Ei suinkaan siksi, että kristittyjä olisi kuollut vähemmän, vaan siksi, ettei asiasta tarvitse tehdä niin suurta numeroa ja koko juttuun voidaan liittää vähättelyn jälkimaku.

Isästä Perkeleestä
Isästä Perkeleestä
7 years ago

https://www.eurocanadian.ca/2019/04/what-makes-one-percent-think-they-will-escape-chaos-they-have-made.html

he richest man in Denmark, Anders Holch Povlsen, and his wife, have just suffered an unimaginable tragedy; three of their four children were killed in the Muslim-organized bombings in Sri Lanka.

Kiltämättä en sääli pätkääkään oman rotunsa pettänyttä! Sai mitä tilas! Yleensä nämä terroristi teot osuvat viattomiin ja tällä kertaa osote oikea! Mutta nämähän tiedetysti uhraa NWO takia vaikka omat lapsensa!!

Kun valittu kansa eli saatana käskee! Sairasta porukkaa globalistit, mutta ymmärtäähän tuon tavallaan massojen tyhmyyden ja aivopesun kuilu näyttää olevan pohjaton!! Omassa kuplassakun on niin mukava elää! Holokaustit ”terrorismi” cia, mossad m16 kgb ym. rahajärjestelmä ym muut kun joko pelottaa totuus tai sit liian laiska uhraamaan POSSEN JA SALKKAREIDEN katsomiselta edes vähää aikaa näiden asioiden tutkimiseen!!

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.