Mainos:

Jessikka Aro vainoaa ihmisiä perättömillä rikosilmoituksilla – Mediat vahvistaa kaikki valheet

Julkaistu 8.5.2024 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aro nousi jälleen kerran medioiden otsikoihin julkistaen juttusarjansa toisen osan. Käsittämätöntä tietenkin on, että mediat käsittelee juttusarjan toista osaa vain Aron näkökulmasta.

Miksi media ei kysele perättömistä rikosilmoituksista ja jopa lähestysmiskielto oikeudenkäynneistä mitkä rahoitettiin Yleisradion varoista. kaikki nämä kymmenet rikosilmoitukset ja oikeudenkäynnit (lähestysmielto) on viranomaiset torpanneet perättöminä. Miksi media maalaa Arosta kuvaa uhrina, vaikka Aro syyllistyy vakavaan ihmisten häirintään ja maalittamiseen itse, puhumattaakaan viranomaisten kuormittamisesta.

Aro on allekirjoittaneesta tehnyt lukuisia rikosilmoituksia ja kaikkista on tehty poliisin toimesta päätös ettei rikosta ole tapahtunut. Aro tekee rikosilmoituksen ja sitten huutaa siitä someen, että taas mua vainotaan ja tein rikosilmoituksen siitä henkilöstä, vaikka siis rikosilmoitus on perätön on ihminen maalitettu sillä ja media auttaa maalittamisessa, mainiten jopa uhrien nimet perättömistä rikosilmoituksista. Asia tuodaan esiin tyylillä "useita rikosilmoituksia siitä henkilöstä vireillä".

Rikosilmoituksien teko on rahoitettu Yleisradion kassasta, eli verovaroin. Aro käyttää osaan rikosilmoituksien tehtailuun asianajajaa millä on veloitus tunnista 330€+alv. Varovaisesti arvioiden on tähän ihmisten vainoomiseen perättömillä rikosilmoituksilla käytetty satojatuhansia euroja veronmaksajien rahaa Ylen kassasta. Aro on tehnyt perättömiä rikosilmoituksia kymmenistä ihmisistä, rikosilmoitukset on pahimmillaan olleet useita satoja sivuja.

Mainos:

Mistä Aro sitten sai tuomion leivottua Ilja Janitskinille, siitäkin pitäisi keskustella vähän laajemmin, osa varmaan aiheesta, mutta mutta. Pystyimme näyttämään, että Aron "porukka" kävi itse kirjoittamassa kommentteja MV:n keskusteluosioon ja ottivat siitä kuvakaapit ennen kuin ylläpito kerkesi niitä poistamaan ja tekivät rikosilmoituksen. Aron "porukka" kävi kirjoittelemassa sinne esimerkiksi "vitun huora sut tapetaan, vitun nato huora, sut vittu raiskataan" tässä vain muutama esimerkki.

Silloin ei poliisia tai syyttäjiä tämä tieto kiinnostanut, Janitskin oli vaan tuomittava, näistäkin. Myöhemmin tämä Aron touhuuminen on paljastunut myös viranomaisille ja siellä onkin osa ollut vähän vaikeena "ai tästä sitten leivottiin tuomiot".

Kävin asiasta todistamassa toisessa oikeudenkäynnissä missä kerroin valan alla asian, mutta sielläkään asia ei kiinnostanut, mutta myöhemmin sillä tiedolla onkin ollut suuri vaikutus kaikkeen Aroon liittyvään, kun Aron kupla puhkesi ja viranomaiset ymmärsi mistä on kyse. (Kuulemisnauhoite tekstin lopussa.)

7.5.2024 Maikkarin uutisissa haastateltiin "palkittua toimittajaa", maikkarin toimittaja juonsi Aron haastatteluun sillä sisään. Samaisessa oikeudenkäynnissä missä minä olin todistamassa Aron "porukoiden" lavastamista, oli todistamassa myös Atte Jääskeläinen Yleisradion entinen päätoimittaja. Oikeudessa Jääskeläinen kertoi valan alla, että Suuri journalistipakinto annettiin Arolle tuenosoituksena eikä toimittajan työstä. Palkinto annettiin juuri näitä tapahtumia varten, että maikkarin toimittajat voivat juontaa Aron sisään "palkittuna toimittajana".

Kaikki Aron jutut perustuu lavastamiseen tai ihmisten kanssa riitelyyn, mediaa ei jostain syystä kiinnosta tämä, vaikka ihmisille on aiheutettu isoja ongelmia perättömillä rikosilmoituksilla ja maalituskampanjoilla, kertoo media vain Aron puolelta kaiken parhainpäin, onhan hän "palkittu toimittaja".

Arosta olisi vaikka ja mitä kerrottavaa, ehkä mä ne joskus avaan jossain muistelmissa "MV kulissien takaa".

Tässä allekirjoittaneen kuuleminen oikeudesta, tallenne "Reformistudio"


Kirjoittanut
Juha Korhonen

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

5 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Jumpe
Jumpe
2 years ago

Toivon, että Jessika pääsisi hoitoon ja saisi itsensä edes jonkinlaiseen kuntoon.

Tolkku Takaisin
Tolkku Takaisin
2 years ago

Natottajat ovat onnistuneet ujuttamaan valtamediaan näitä maanikkoja, joilla on pakonomainen tarve ajaa omaa agendaansa vielä silloinkin, kun sen tavoitteet on suurelta osin jo saavutettu. Suomi on jo läpeensä lännetetty ja ajettu ulko-ja turvallisuuspolitiikassa imperialisti-USA:n vasalliksi ja pelinappulaksi. Kuitenkin lännetyksen voimakone eli psykoottinen russofobia/ryssäviha lisää vaikutustaan maan virallisena ulkopoliittisena doktriinina. Vaikka maa on paalutettu länteen lukuisin sopimuksin, niin maanisille russofobeille ei mikään riitä ja nyt on aloitettu ajojahteja, joissa kaikki vähäinenkin venäjä-myötämielisyys ajetaan vainon piiriin ja alas. Sinänsä epämääräiset rauhanjärjestöt ovat saaneet tämän viimeksi tuta. Maasta halutaan pyyhkiä pois viimeisetkin suomettuneisuuden ts. puolueettomuuden ajasta muistuttavat ilmiöt. Monet muistavat suomettuneisuuden kauden hyvinä, vakaina ja tulevaisuudenuskoisina aikoina, mutta tällaiset näkemykset kaikuvat kuuroille korville. Liberaalidemokraattinen länsi ja sen johtajat on nyt meidän jumaliamme, joiden pyhyyttä ei saa epäillä. Mikään uhri näiden puolesta ei ole liian suuri.

Juha
Juha
2 years ago

Kyseenalaistan suomalaisten älykkyyden jotka globalistien juoksutyttöjä ja -poikia kuuntelee.

juha II
juha II
2 years ago

Kas, Hänkin on vielä olemassa tässä TURHIMUSTEN ”luvatussa maassa”, jossa JÄRKI ja TOTUUS ovat liki katoamassa kuin entinen otsoonikerros noina ”ensimmäisinä” *kauhin tunteina aikoinaan. Nythän *niitä piisaa kuin wanhoina aikona lattiasta katoon kyläkaupoissa ennen ns. automarketteja, joissa tavara vaihtaa omistajaa siinä missä puksuissa uutiset ja juorut. Nyt ne korvataan ilta-paskojen kansissa ilman sanojenvaihtoja.

Puhelinliittymä
2 years ago

Joo niin se vain menee

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.