Jari Vuorinen: Derivaatta älä jätätä Pythagoraan kehällä

Päivitetty 5.5.2020, Julkaistu 4.9.2019 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia
Toisinaan julkisuuden viihdettä tekevät henkilöt ovat möläytelleet viihteellisen ilkikurisesti derivaatasta. Esim.-90 luvulla Pekka Petelius & Aake ja äskettäin viihdetaiteilija, kirjailija ja moniosaaja Jenni Pääskysaari. Derivaatta on matemaattinen keino tutkia miten nopeasti jokin kasvaa tai vähenee eli kyseessä on muutosnopeus tiettynä aikavälinä. Näinpä Pääskysaarenkin aivot olivat viihdeohjelmassa derivaatan perään vinhasti.

Ei lainkaan huonot aivot ei.Yhteiskunnallisesti muuttumisen nopeus kiinnostaa vietävästi eri ilmiöiden suhteen toki kansaa jolle viihdettä tehdään. Fysiikassa aikavälit ovat sekunteina tai sekunnin osina mutta yhteiskunnassa muutos voi olla merkittävää vuosien ajanjaksolla.Kun matematiikassa on numeroitu koordinaatisto ja kuvaajana käyrä tai lineaarinen suora, voidaan funktiota tutkia täsmällisesti mutta miten käsitämme muutoksen jos se jää vain verbaalisuuden tai yhä lisääntyvän verbaalileikin varaan? Kun sekamelska lisääntyy, tieto sumenee?

Esim. iltapäivälehtien lööpeissä ja kun lööppien altakaan teksitissä ei läheskään aina selviä muutoksen laajuus tai nopeus, sillä vaikuttaminen ajatteluun on päivänpolttavaa joka taholta, vaikka vain yhtä puoluetta tästä yritetään syyllistää esim. kansanedustaja Kärnä  (kesk.) hiljattain syyllisti perusuomalaiset. Ihan miten vaan? Jokaisella on kuitenkin oikeus tuoda näkökantojaan esille vaikuttamalla eli tuomalla kantansa julki. Niin myös perussuomalaisilla. Matematikkaa ei voi huijata mutta voiko lukijaa johtaa harhaan.Tottahan toki voi ja niin myös paljon tehdään varsinkin näinä vastakkaisuuksien ja ristiriitaisuuksien sotkuisina aikoina esim.vain jättämällä oleellinen huomiotta.Huolimatta siitä miten paljon perussuomalaisia poliitikkoja talutetaan raastupaan, derivaatan totuus ei lähde mihinkään huolimatta siitä missä julkaisuissa tai kansissa se kulloinkin luuraa.

Jokaisella funktiolla on nollakohta ja ns.nopeasti muuttuvilla funktioilla nollakohdan saavuttaminen merkitsee hyppyä kohti arvaamatonta suuntaa. Verbaliikka on kuitenkin lähes ainoa julkinen keino tietää missä mennään yhteiskunnassa mutta se on aika sumea (sumea logiikka) mutta välttämätön, koska kukaan ei kuitenkaan voi väittää tietävänsä totuutta mutta totuutta voi etsiä ja sitä voi lähentyä ja jos luvut lyödään rehellisesti pöytään voi totuus olla tuskatonta. Verbaliikka antaa myös oivan keinon sumentaa oikeaa tietoa. Lopulta kuitenkin se, joka pysyy lähinnä totuutta, saa palkinnon. Tuska taas tulee epämääräisyydestä ja irrationaalisuudesta-myös viihteen tekijöille, joilla on tietenkin tärkeä tehtävä tuskan lieventäjinä. Missä siis viipyy vaikka ilmastovitsit ja verbaalinen leikittely ilmaston ”derivaatoilla. ”Kielletty aihe?

Sisäministeri Ohisalon agendaan kuuluu kuluttajien kuljettaminen suomeen hinnalla millä hyvänsä ja hän antaa ymmärtää sen olevan perusoikeus. Perussuomalaisilta tuli lunnollisesti vastaus, "turvapaikkashoppailu ei ole kenekään oikeus. "Omituista nokittelua ministeriltä. Jos hän jatkaa vielä samalla tapaa,ollaan pian Pythagoraan kehällä.joka on päättymätön. Mikä olikaan turvapaikkasohppailun funktio? Kulutuksen lisääminen joka perustuu minkälaiseen talouden lähes nollakasvuun ja oletetuun ilmastoon ? Tällöin se maahantulijoiden maksajakin tiedetään. Mikähän olisi tämän funktion derivaatan avulla löydettävissä oleva nollakohta? Montako miljardia ja missä ajassa ?

Ilmastonmuutos on niin epämääräinen ilmiö, että tulee tuska? Aivot näet hahmottavat ja laskevat tietämättämme joka ikinen sekunti ympäristömme muutoksia halusimme tai emme. Aivot suorastaan huutavat derivaatan perään tai edes kokoluokan. Ilmaston kohdalla ainakin oma pääni lyö tyhjää enkä aio täyttää sitä kuuntelemalla toistoja. Vaihtoehtoina nolla tai ääretön eikä lainkaan lukuväliä luonnonhistorian ajassa. Onko ilmastonmuutos ääretön jos se ei ole nolla? Siksi on tärkeää tietää edes jotain huolimatta siitä,että tietoa halutaan vaimentaa.Silmiini osui juurikin Iltapäivä-ja aamupäivälehden otsikko: ”Poliisien kokema väkivalta ja sen uhka ovat lisääntyneet suomen lisäksi ruotsissa. Kysyvän mieli alkaa heti hahmottamaan muutoksen verbaalista ilmaisua: ”lisääntyneet.” Kuinka paljon lisääntyneet? Missä aikayksikössä? Derivaatta kiitos! Koska Ruotsi on esim. Islamisaatiossa ja väestönvaihdossa hyvin paljon edellä suomea, ruotsin tiedot kiinnostavat. Mutta lopussa otsikko johtaa lukijan mieltä tilastoon ainoastaan suomen poliisimurhista menneiltä vuosilta. Lopuksi eräs luku joka saa pöhinää mehiläispesään. Maahanmuuton kustannukset ovat 3,2 miljardia. Siinä sitä derivaattaa ja hunajaa.

Jari Vuorinen Lohja Ojamo

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Vieraskirjoitus: Lastensuojelun huolet ja sijaishuoltopäätökset ovat valheita

Julkaistu 23.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Lastensuojelun huolet ja sijaishuoltopäätökset ovat valheita, joiden tavoite on rangaista myöntyvyyden puutteesta virkamiehen holhoukseen. Ne ovat sääntöjen toimeenpanoa, jolla sosiaalityöntekijä pyrkii tekemään itsestään tilanteen hallinnoijan. Sosiaalityöntekijät tekevät turhia huostia ja keksivät sairauksia, kun vastustaa. He jättävät yksin sairaat, kun he myöntyvät holhoukseen. He eivät pysty havaitsemaan kriisejä. Tästä johtuu se, ettei tukea saa, kun sitä pyytää ja kun tukea annetaan, niin se on väärään asiaan (lapsen hoito) eikä omat ongelmat.

Perhekeskus on oikeusuojakeino perheille, joka varmistaa viranomaisen valvonnan. Lasten ja vanhempien erottamisen kategorinen kielto varmistaa, ettei valvontaa voida lopettaa vetoamalla lapsen kokemaan vaaraan. Perheet voivat väittää vastaan virkamiehen valheille ja saada palautetta, joka auttaa heitä kehittymään. Nykyiset perhekeskukset päättyvät, kun sosiaalityöntekijä käyttää vikoja tuen sijaan eristämiseen. Kaikki tämä voidaan todistaa esimerkeillä sosiaalityöntekijöiden päätöksistä ja väitteistä, mutta esittäjät leimataan mielisairaiksi ja oikeudet ottavat virkamiehen kirjaukset tosiasioina ilman todisteita.

Kyse ei ole lapsikaupasta, sosiaalityöntekijöiden puutteesta, rahanpuutteesta palveluiden järjestämiseen, äitien tekemästä isien vieraannuttamisesta tai sijaishuollon palvelutuottajien vetämisestä oman ketjun paikkaan.

Keskiössä on valtion virkamies, joka perustelee palvelun ja tilaa sen sekä vanhemman vuorovaikutussuhde sosiaalityöntekijän kanssa. Lapsi on sosiaalityöntekijän tekosyy vanhemman kurittamiseen. Sijaishuolto on keino valtion holhousvirkamiehelle varmistaa lapsen kurittaminen tai siis sopeutus valtion varhaiskasvatukseen, kouluun ja työmarkkinoille, kun vanhempi vastustaa tai on liian sairas hoitamaan lapsen kasvatusta valtion haluamalla tavalla.

Teemu Ruskeepää, yhteiskuntatieteiden ylioppilas, Loppu sijaishuollolle Ry

Lukijan kynästä: PERUSSUOMALAISTEN RIEMUMARSSI

Julkaistu 15.9.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Nämä meidän ministerimme ovat puhuvia päitä.
On aivan sama kummasta päästä kuuluu törinöitä.
Rajafarssista jaksamme innolla aina vaan öyhöttää.
Vaikka oman maamme talous kanveesiin jo tärähtää.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Meidän Jussufin haukkuminen fasistiksi kismittää.
Mestari vaikka itsekin muita halventavasti nimittää.
Pakotteille ja militarisoinnille tapaamme peukuttaa.
Maahanmuutosta yritämme vielä uljaasti vouhottaa.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Töitä ei ole mutta sinne käskemme jokaista iikkaa.
Liehuvat punaliput inhoittavat meidän saksi-Riikkaa.
Historian Temua nauravat sketsisarjaksi ja keskikaljaksi.
Esiintymistään kutsuvat liikaa humaltuneen ulosanniksi.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.

Me ollaan per-per Persuja.
Kun saatiin ministerimersuja.
Kokoomuksen sinimustat pikku-apurit.
Takinkäännössä ollaan ihan suurmestarit.