Janne Riiheläinen löysi ”Venäjän disinformaatiota” Mikael Gabrielin euroviisukappaleesta

Julkaistu 21.1.2024 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Janne "Rysky" Riiheläinen kirjoitti viestipalvelu X:ssä huolestuneensa Mikael Gabrielin kappaleesta, jossa Riiheläinen tunnisti olevan yhtymäkohtia Venäjän disinformaatioon.

Tästä Riiheläisen tulkinnasta ei kuitenkaan normaalin kansanlaisen kannata huolestua, Riiheläisellä on ainutlaatuinen kyky olla osumatta oikeaan edes vahingossa. Janne "Rysky" Riiheläinen on tunnettu lennokkaista salaliitoistaan ja luisustaan salaliittojen syvään päätyyn. Riiheläinen on vuosia kertonut Suomea uhkaavan milloin mikäkin uhka, koskaan kuitenkaan osumatta paikansapitävään uhkaan.

Janne "Rysky" Riiheläinen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä seuraavasti:
"Mikael Gabrielin #UMK24-kappaleen Vox Populin sanat ja video ovat täynnä viittauksia disinformaatioskenen ja salaliittoteoreetikoiden näkemyksiin ja termeihin. Tämä ei sinällään ole yllättävää lukuisten aiempien hänen maailmankuvaansa koskevien havaintojen jälkeen.

Vox Populi, kansan ääni, kertoo, että totuus löytyy kansan, ei eliitin keskuudesta. Videossa ihmisiä hallussaan pitävää väärää tietoa symbolisoi uutisstudio. Vasta kun Vox Populin sankarit ajavat pois uutistenlukijat, herää kansa. Tuttu asetelma salaliittoteorioista.

Median petollisuus on salaliittoteoreetikoille välttämätöntä, koska muuten ei pysty selittämään mediassa esitetyn tiedon ja heidän tarjoamansa näkemysten ristiriitaisuutta. Samasta syystä tiede ja tutkimus ovat salaliittoteoreetikoiden ja usein myös populistien vihollisia.

Kertsissä käytetty lammasviittaus vallitsevien käsitysten mukaan ajattelevista on ollut hyvin laajassa käytössä varsinkin koronadenialistien keskuudessa. Siellä myös ajatellaan, että heidän sananvapauttaan rajoitetaan eikä heidän sallita olla omaa mieltä,. Tästäkin lauletaan.

Erityisen mielenkiintoinen lause on ”kaikki mielipiteet on yhtä väärii”. Ajatus siinä on siis se, että esitetyt ajatukset ovat faktoista huolimatta samalla viivalla ja mitään totuutta ei olekaan. Tämä on yksi venäläisen informaatiovaikuttamisen keskeisiä väittämiä.

Gabrielin on ollut alttiina tällekin ajatukselle ja polveen aikoinaan tatuoitu Putinin kuva kertoo siitä jotain. Gabriel on tosin nyttemmin peitättänyt tatuoinnin. Mutta haluttomuus erottaa totta ja valheita näyttäisi edelleen olevan vahvoilla hänen ajattelutavassaan.

Kaiken kaikkiaan kappale ja video ovat suurta salaliittoteoreettisen ajattelun juhlaa. Tämä kappale tulisi Euroviisuissa saamaan kaikkien mukana olevien maiden hörhömystöjen äänet ja niillä saattaa päästä ikävän pitkälle kisassa. Maabrändi tosin saattaa samalla ottaa osumaa."

Riiheläinen on vuosia kertonut Venäjän rahoittavan ja pyörittävän disinformaatiokenttää suomessa, Riiheläinen on pitäytynyt salaliitossaan huolimatta siitä, että Suojelupoliisi on kerta toisensa jälkeen kertonut vuosikertomuksissaan täysin päinvastaista tietoa kuin Riiheläinen. Faktat ei ole ennenkään haitannut Riiheläistä. Riiheläisen yksi sitkeimmistä olevista salaliitoista on Venäjän rahoittamat vaihtoehtomediat Suomessa. Tämäkin asia on useaan otteeseen todistettu Riiheläisen salaliittofantasiaksi viranomaisten toimesta. On suoritettu jopa pakkokeinoja ja tutkittu vaihtoehtomedioiden tilitietoja, löytämättä kuitenkaan edes viitteitä Venäjän rahoituksesta.

Riiheläisen pakkomielteinen tarve löytää valtavaa uhkaa milloin mistäkin on ennennäkemätöntä ja vuosien saatossa Riiheläisen salaliitot on käyneet yhä levottomammaksi. Venäjä on kuitenkin Riiheläisen pääteemana salaliitoissa. Riiheläinen on vuosien saatossa maalittanut valhein useita henkilöitä ja nimennyt heidät Venäjän agenteiksi, tai Venäjän hyväksi toimijoiksi. Tavoilleen uskollisena ei Riiheläinen ole koskaan esittänyt ensimmäistäkään faktaa yhdestäkään ihmisestä joka toimisi Venäjän hyväksi. Janne "Rysky" Riiheläinen on Yleisradion palkkalistoilla "blogistina" ja täytyy vain ihmetellä miksi Yleisradio rahoittaa verovaroin maalittavaa salaliittoteoreetikkoa.

Lähde: Viestipalvelu X

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Venäjä-propagandisti Bäckmanin salainen sopimus HS-toimittajan kanssa: Raportoi USA:stä Bäckmanille, 2000e/kuussa

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 16.1.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Netissä leviävä salainen sopimus Venäjä-yhteyksistään tunnetun dosentti Johan Bäckmanin ja HS:n Moskovan kirjeenvaihtajan Maarit Uberin (entinen Roiha) kanssa herättää paljon ihmetystä.

Bäckman ja Uber laativat muutama vuosi sitten sopimuksen, jonka perusteella Bäckman "lähetti" Uberin USA:han raportoimaan hänelle.

Sopimuksen mukaan Uber (silloinen Roiha) oli Bäckmanin "kirjeenvaihtaja". Sopimuksen mukaan Bäckman maksoi raportoinnista Uberille vähintään 2000e / kk.

Maarit Uber asuu nykyisin Moskovassa ja on HS:n Venäjän kirjeenvaihtaja. Myös Bäckman asuu lehtitietojen mukaan nykyisin Venäjällä.

Herää kysymys, onko HS:n Venäjä-uutisointi nyt myös Bäckmanin ohjauksessa. Maarit Uber tunnetaan Venäjää "ymmärtävänä" toimittajana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.