Mainos:

Itsetyydyttäjät valtasivat Sompasaunan – Naissaunojia ahdisteltu ja kourittu

Päivitetty 27.7.2017, Julkaistu 26.7.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Helsinkiläinen Liila Jokelin kertoo vieneensä sunnuntai-iltana tamperelaisen ystävänsä kokemaan ”Helsingin hienoimman asian”, Sompasaaressa sijaitsevan yleisen Sompasaunan. Vierailu sai kuitenkin ikävän käänteen, kun kaksikko joutui saunassa ahdistelun kohteeksi, kertoo Helsingin Sanomat.

Jokelin ehti istua ystävänsä kanssa saunan lauteilla vain parin minuutin ajan, kun muutama noin 45-vuotias mies lähestyi heitä.

”Ajattelin ensin, että ihan perusmeininki, koska Sompasaunalla aina jutellaan. Olen ollut siellä useita kertoja ja tämä on ensimmäinen negatiivinen kokemus”, Jokelin taustoittaa.

Jokelinin kertoman mukaan ilmapiiri muuttui keskustelun edetessä oudon ahdistavaksi, ja hän huomasi yhdellä miehistä olevan erektion.

Mainos:

”Miehet eivät katsoneet meitä silmiin, vaan mittailivat alastomia vartaloitamme ja tekivät huomautuksia. Siinä alkoi olemaan painostava ja omituinen sävy”, Jokelin muistelee.

Hämmentyneet naiset siirtyivät ensin ulos juttelemaan ja sitten pienempään saunaan, jossa he saivat olla hetken rauhassa. Tämän jälkeen he palasivat takaisin isomman saunan puolelle, jossa miehet edelleen istuivat.

Jokelinin poistuttua ystävänsä kanssa saunasta yksi miehistä seurasi heitä saman tien ulos ja toinen tuli kohta perässä.

”Siinä, kun olemme valmistautumassa lähtöön ja ruvetaan pukemaan päälle, yksi miehistä tulee alasti seisomaan siihen ja pitämään monologia suomalaisten rajoittuneesta kehollisesta itsetunnosta”, Jokelin kertaa.

Jokelin kuvailee illan tunnelmaa päällekäyväksi ja likaiseksi. Miesten puheissa oli lipevä sävy, jollainen ei kuulu saunaan. Naisten sunnuntaisauna päättyi lyhyeen ja Jokelin poistui ystävänsä kanssa jo parinkymmenen minuutin saunomisen jälkeen.

”Sekasaunan atmosfäärin voi pilata aika hienovaraisillakin jutuilla. Ne on just jotain tuollaisia kommentteja toisten vartaloista”, Jokelin paheksuu.

Jokelin sanoo, ettei tiedotuksen puutteen vuoksi tiennyt oliko saunalla Sompasaunaseuran jäseniä, joiden puoleen olisi voinut kääntyä ja kertoa ahdistavasta tilanteesta.

”En halua missään nimessä lokaa Sompasaunan niskaan, koska kyseessä on mahtava sosiaalinen kokeilu. Mutta vapaan tilan vapaassa virrassa eksyy aina jotain idiootteja mukaan”, Jokelin tuomitsee.

Jälkeenpäin hän teki tapahtuneesta päivityksen sekä omalle Facebook-sivulleen että Sompasaunan ystävät -ryhmään. Siten selvisi, että Jokelin ei ole ainut, jonka kohdalle Sompasaunassa on osunut vastaavia tilanteita.

”Yksi ystäväni kommentoi, että vastapäätä lauteilla istuva mies oli räpläillyt genitaalejaan. Toisen ystävän naisystävälle oli alettu huudella törkeyksiä ja ystävän ystävään oli käyty fyysisesti käsiksi”, Jokelin kertaa päivitykseensä tulleita kommentteja.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Myös helsinkiläinen Aino kertoo tulleensa ahdistelluksi Sompasaunassa toukokuussa.

”Sauna oli tupaten täynnä. Siellä oli sellainen mieshenkilö, joka istui minua vastapäätä. Hän osallistui keskusteluun, mutta koko sen ajan tuijotti minua herkeämättä ja intensiivisesti silmiin”, Aino muistelee. Mies oli samalla tyydyttänyt itseään aivan Ainon silmien edessä.

”Se sai minut kokemaan oloni todella ahdistuneeksi ja häirityksi”, Aino toteaa.

”Tuli sellainen olo, että en ensin uskonut, onko tämä totta. Kävin jäähdyttelemässä, mutta kun palasin lauteille, sama meno jatkui”, Aino ihmettelee. Hän kertoo häkeltyneensä tapahtuneesta niin, ettei tajunnut kertoa siitä heti kenellekään.

”En tiedä mitä siinä olisi pitänyt tehdä tai sanoa”, kertoo Aino Helsingin Sanomille.

Aino kertoo käyneensä Sompasaunassa useasti viimeisten kolmen kesän aikana, ja myös hänelle tämä oli ensimmäinen kerta, kun paikalla sattui jotain ikävää.

”Sompiksessa on ollut vapautunut ja kiva tunnelma, mutta tänä kesänä on kuulunut useammasta otteesta tuollaisia. Varsinkin nuorehkona naisihmisenä ikävä kyllä tulee vähän sellainen olo, että ei ole niin viatonta mennä sinne ihan vaan saunomaan.”

Sompasaunaa ylläpitävän Sompasaunaseuran puheenjohtaja Panu Finnilä kertoo Helsingin Sanomille olevansa tietoinen sunnuntaisesta tapauksesta. Hänen mukaansa Jokelinia ja tämän ystävää häiriköineet miehet on tunnistettu ja heille on annettu huomautus asian johdosta.watch full film Despicable Me 3 2017 online

”Huomautetaan jatkossakin, jos ilmestyvät paikalle. Yritetään huomautella ja lykätä porttikieltoja sen mukaan, kun ilmoituksia tulee”, Finnilä linjaa.

Finnilän mukaan häiritsevää käytöstä on havaittu Sompasaunalla jo viime kesänä.

”Siihen nähden miten paljon porukkaa siellä käy, niin tosi vähän on ollut tällaista”, Finnilä puolustelee.

Finnilän mukaan häirintätapauksista ei ole kuitenkaan ilmoitettu poliisille. Helsingin poliisin yleisjohtaja Patrik Karlsson vahvistaa HS:lle, että poliisille ei ole tullut ilmoituksia Sompasaunalla tapahtuneesta seksuaalisesta häirinnästä.

”Minun tietääkseni mikään tapaus ei ole mennyt niin pitkälle, että olisi tarvinnut ilmoittaa poliisille. Enemmänkin on ollut vaan häiritsevää käytöstä, mikä on katsottu, että ei sovi saunaan”, Finnilä paljastaa.

Finnilän mukaan saunalla tapahtuvaa häirintää on vaikeaa ennaltaehkäistä.

”Voidaan me kirjoittaa ahdistelukieltolappuja sinne, mutta eihän ne häiriköt niitä välttämättä käy lukemassa”, Finnilä toteaa.

Sompasaunalla ei ole valvontaa, mutta saunaa lämmittämässä käyvät aktiivit pyrkivät puuttumaan ahdistelutilanteisiin mahdollisimman nopeasti. Mikäli joku joutuu vastaavaan tilanteeseen jatkossa, Finnilä kehottaa keskustelemaan asiasta saunalla tai ilmoittamaan häirinnästä sähköpostilla Sompasaunaseuralle, jotta ahdisteluun voidaan puuttua.

”Puututaan heti mahdollisimman nopeasti tilanteeseen, kun saadaan varmuus siihen, että häirintä on tapahtunut ja kuka on kyseessä. Pitää olla suhteellisen varma siitä, että kuka se on, ettei turhaan lähdetä huomauttelemaan”, Finnilä päättää.

Lähde: HS

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

12 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
kai
kai
9 years ago

Jos äijät ovat suomalaisia, pitäisi kyllä käydä ruuvien kiristyksessä.

Harre
Harre
9 years ago

Mitäs jos ovat ulkomaalaisia?? Vissiin ihan Ok sitten..

Outoa käytöstä
Outoa käytöstä
9 years ago

Helppohan ne on naamasta tunnistaa jos on suomalaisia. Ja sen jälkeen sakin hivutusta sekä sellainen porttikielto että muistavat.

MIksi muuten kaupungeissa tällaiset pervot kukkivat voimakkaimmin? Maalla tilanne on täysin toisin. Eikä maalla ole edes leipäjonoja, kuten Helsingissä.

Matut hiiteen loisimasta
Matut hiiteen loisimasta
9 years ago

Nii ja esim. arabeille ei sakin hivutusta, miksi arabi saa käyttäysyä kuin sika. Oletko nöyristelijä kaikkien ulkomaalaisten edessä niin kuin moni muu suomalainen??

PP
PP
9 years ago

Sompasaaren sauna on järkyttävä unelmaväen kyhäelmä rumassa paikassa. Netistä löytyy kuvia! Saunon oman perheeni kanssa mökillä Päijänteen kauniilla ja rauhallisilla rannoilla omasta metsästä saaduilla ja hakatuilla puilla. Sompasaaren sauna vaikuttaa kulttuurimarxilaiselta bordellilta, jossa on käytävä ja otettava parit selfiet, jotta voi sanoa olevansa jotain. Täydellisen kaukana suomalaisesta saunakulttuurista, johon lauantaina ennen kirkkopyhää mentiin puhdistamaan sielu ja ruumis, niin talon piiat, rengit kuin isännätkin.

karitsa
karitsa
9 years ago
Reply to  PP

Totta, mutta ennen vuotta 1973 pyhäsauna lämpeni perjantaisin, koska pyhäpäivä oli lauantai, ja sunnuntaina, joka on siis entisaikojen maanantai, alkoi arki ja aherrus.

juha
9 years ago

Kertomus ei ollut suomalaista saunakulttuuria. Sauna on suomalaiskansallisessa mielessä pyhä paikka, jolla ei ole mitään tekemistä ulkomailla olevan käsityksen kanssa, että kysessä on eräänlainen s****n harjoittamispaikka kun kerran alasti ollaan. Alastomuuteen Suomessa suhtaudutaan alastomuuteen paljon vapaamielisemmin kuin esim. Yhdysvalloissa, jossa ei sitten pippaloida yhtään paljaalla nahalla tontilla. Euroopassakin kidutuspaikkaan nimeltä sauna suhtaudutaan jokseenkin siten, että meitä suomalaisia pidetään hiljankin löylynlyömminä vastoinemme ja vihtoinemme.
Perussuomalaiseen miehuuteen kuuluu kestää naisen paljasta pintaa saunassa, vaikka kyseessä olisi täysin vieras ihminen. Jos suomalainen mies kuolaa avoimesti on hän joko päästään vinksahtanut seksihullu addikti tai sitten häpeämätön näyttämään itsekunnioitusta vailla olevan kuinka helevetin puutteessa kyseinen luomakunnan kruunu on.

Martti Kaltiokumpu
Martti Kaltiokumpu
9 years ago

minä kysyn ensimmäiseksi,,MIKSI PITTÄ MENNÄ ALSTON SUNAAN,VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN AKNSSA YHTÄAIKAA..MIKSI..MIKSI..MIKSI,,NÄMÄ AKAT ITSE HALUAVAT TÄT,,MAINETTA JA KUNNIAA,,MUKA KAUNIITA VARTALOITA,,VOI PERKELE..SANON MINÄ….

Siru
Siru
9 years ago

Taidat olla trolli tai joku muunmaalainen väärällä nimellä, tuo kirjoitus on kaukana suomalaisesta kirjoitus näytteestä. Jollet ole suomalainen sulla ei ole mitään asiaa puuttua suomen kulttuurin asioihin jollet itse kunnioita niitä.

Löka
Löka
9 years ago

Jos yhteissaunassa näen jonkun hiplaavan itseään niin annan valita, joko lähtee ja helvetin lujaa tai sitten voi valita revitäänkö irti käsi vai heppi.

Siru
Siru
9 years ago

Mutta kyllä en yhtään ihmettele mitä siellä tapahtuu, ja en tajuaa mistä’ te saitte sellaisen käsityksen tai väänsitte että ne olisi olleet ulkomaalaisia häiritsijöitä. Uskon 100% että tällöin siitä ois tehty poliisiasia. Vai luulettekste ja ajattelette ettei suomalaiset miehet voi olla sikoja, onhan ne monellakin tapaa, en yleistä mutta on monta mätää omenaa joukossa. Ei suomalaiset miehet ole pulmusia.

mika
mika
9 years ago

Jos on niin tökerö ettei voi saunoa alastomien naisten kanssa häiriköimättä niin kannattaisi runkata ennen yleiseen saunaan menoa. Terveellä miehellä on sukupuolivietti mutta sitä toteutetaan aivan muualla kuin yleisessä saunassa vieraiden naisten kanssa. Eikö aina ole opetettu muutenkin että tuijottaminen on erittäin epäkohteliasta. Saunassa kuuluu jutustella yleismaailmallisia tai syvällisiä löylyistä nauttien, mutta toisten vartaloiden tuijottaminen tai arvostelu ei siellä kuulu asiaan, ihan sama mitä miettii päässään mutta mölyt mahaan ja kohteliaisuutta.

Kahvinjuojilla oli enemmän lihasmassaa

Julkaistu 24.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Ihmisillä, jotka joivat eniten kahvia, oli vähemmän kehon rasvaa, vähemmän rasvaa sisäelinten ympärillä ja suurempi lihasmassa kuin ihmisillä, jotka kuluttivat kahvia vähän tai eivät lainkaan. Tämä selviää uudesta suomalaistutkimuksesta, vaikka tutkijat korostavat, etteivät tulokset todista kahvin aiheuttaneen eroja.

Tutkimuksen suorittivat Oulun yliopiston tutkijat, ja siihen osallistui 2 264 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä henkilöä. Ryhmä on osa pitkäaikaista väestötutkimusta, jossa seurataan heidän terveyttään ajan mittaan. Osallistujat olivat 46-vuotiaita aineiston keruuhetkellä. Tutkijat jakoivat heidät itse ilmoitetun kulutuksen mukaan: ei kahvia, yhdestä kahteen kuppia, kolmesta neljään kuppia tai viisi tai useampia kuppeja päivässä.

Vaikka osallistujilla oli suunnilleen sama painoindeksi (BMI), heidän kehon koostumuksensa erosi ryhmien välillä. Niillä, jotka joivat enemmän kahvia, oli pienempi osuus kehon kokonaisrasvasta ja vähemmän viskeraalista rasvaa, kun taas heidän luustolihasmassansa oli suurempi heinäkuussa European Journal of Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkijat analysoivat myös 164 aineenvaihduntamarkkeria sekä verensokeri-, insuliini- ja sukupuolihormonimarkkereita. Osallistujat olivat paastonneet ja pidättäytyneet kahvista ja tupakoinnista ennen näytteiden ottoa. 2 264 osallistujasta 2 194 joi kahvia ja vain 70 ei.

Mainos:

Eroja insuliinimarkkereissa ja hormoneissa

Sekä miehillä että naisilla suurempi kahvin kulutus oli yhteydessä veren haarautuvaketjuisten aminohappojen alhaisempiin pitoisuuksiin. Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet näiden aminohappojen jatkuvasti kohonneet tasot insuliiniresistenssiin ja suurempaan tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Miesten keskuudessa suurempi kahvin kulutus oli yhteydessä myös suotuisampaan glukoosi-insuliiniprofiiliin. Hormonaalinen kuva oli monimutkaisempi: kokonais- ja biosaatava testosteroni sekä sukupuolihormoneja sitova globuliini (SHBG) olivat korkeampia, kun taas vapaa testosteroni ja vapaa androgeeni-indeksi olivat hieman alhaisempia. Naisten kohdalla yhteyksiä oli vähemmän, ja ne koostuivat pääasiassa korkeammasta SHBG:stä ja alhaisemmista vapaiden androgeenien arvoista.

Miljoonat ihmiset kuluttavat kahvia joka päivä, mutta silti tiedämme yllättävän vähän siitä, miten se liittyy aineenvaihduntaamme ja hormoneihimme. Tuloksissamme korostui selvä hormonaalinen allekirjoitus, joka ei hävinnyt, vaikka otimme huomioon painoindeksin ja elintapatekijät. Useat näistä yhteyksistä erosivat miesten ja naisten välillä, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja ja Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Luca Verroest yliopiston tiedotteessa.

Oulun yliopisto korostaa myös, etteivät tulokset voi vielä muodostaa perustaa uusille ravintosuosituksille.

Osoittaa yhteyden, ei syy-seuraussuhdetta

Tutkimus on poikkileikkaustutkimus, mikä tarkoittaa, että kahvitottumukset ja fyysiset markkerit mitattiin samanaikaisesti. Se ei voi määrittää, vaikuttiko kahvi kehon koostumukseen, joivatko tietynlaiset elämäntavat omaavat ihmiset enemmän kahvia vai olivatko muut tekijät molempien taustalla.

Kulutus oli myös itse ilmoitettua, kahvia juomattomien ryhmä oli pieni, ja kaikki osallistujat tulivat suhteellisen homogeenisesta suomalaisesta syntymäkohortista. Muut elintavat ovat voineet vaikuttaa sekä siihen, kuinka paljon osallistujat joivat kahvia, että heidän kehon koostumukseensa, kuten News Medical toteaa arviossaan tutkimuksesta.

Tutkijat tekevät parhaillaan kokeita selvittääkseen, aiheuttaako kahvi itsessään muutokset ja mitkä juoman monista bioaktiivisista yhdisteistä saattavat olla vastuussa. Vasta sitten ihmisillä tehtävät interventiotutkimukset voivat osoittaa, onko yhteyksillä käytännön merkitystä.

Suomalaiset haluavat ikärajan sosiaaliseen mediaan

Julkaistu 21.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Monet suomalaiset kannattavat ikärajaa lasten sosiaalisen median käytölle, kertoo tuore kyselytutkimus.

Kyselyyn vastanneista 53 prosenttia tukee kieltoa alle 15-vuotiailta, kun taas 28 prosenttia vastustaa sitä ja 19 prosentilla ei ole mielipidettä, ruotsinkielinen Yle raportoi. Kyselyn toteutti keskustaoikeistolainen ajatushautomo Toivo.

Kannatus on korkeinta Kansallisen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Molemmissa ryhmissä 59 prosenttia puoltaa ikärajaa. Vastaava osuus on 46 prosenttia Vihreän liiton äänestäjien ja 45 prosenttia Vasemmistoliiton äänestäjien keskuudessa.

Myös ikä vaikuttaa näkemyksiin. 18–24-vuotiaista 45 prosenttia kannattaa ehdotusta, kun taas yli 75-vuotiaiden keskuudessa vastaava luku on 56 prosenttia. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja miesten ja naisten välillä.

Mainos:

Suomen hallitus aloitti helmikuussa selvityksen alle 15-vuotiaiden kiellosta. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (huom: alkup. tekstissä Karoliina Partanen) mukaan tavoitteena on ottaa ikäraja käyttöön vuonna 2027.

Suomi harkitsee rikosoikeudellisen vastuuiän alentamista

Julkaistu 18.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Suomen oikeusministeriö selvittää, pitäisikö rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa alentaa. Asia on noussut valokeilaan Ruotsin parlamentin tekemän merkittävän nuorisorikollisuutta koskevan päätöksen myötä.

Elokuussa Ruotsin valtiopäivät äänesti rikosoikeudellisen vastuuiän alentamisesta 14 vuoteen erityisen vakavien rikosten osalta. Tämä tarkoittaa, että 14 vuotta täyttäneet lapset voitaisiin tuomita vankeuteen rikoksista, kuten murhasta, törkeästä raiskauksesta ja törkeistä aserikoksista. Äänestys päättyi lukemin 281 puolesta ja 66 vastaan.

Ehdotus on kohdannut voimakasta kritiikkiä viranomaisilta, lastenoikeusjärjestöiltä ja tutkijoilta. Ruotsin hallitus on perustellut sitä rikoksen uhrien oikeusturvalla ja tarpeella suojautua vaarallisilta yksilöiltä. Uudistus ei ole vielä astunut voimaan. Oikeusministeri Gunnar Strömmer on todennut, että laki voisi tulla voimaan vasta seuraavan vaalikauden loppupuolella, edellyttäen että Tidö-puolueet säilyttävät valtansa.

Suomen nykyinen oikeudellinen kynnys

Suomen rikoslain mukaan henkilön on oltava täyttänyt 15 vuotta ollakseen rikosoikeudellisesti vastuussa. Suomen oikeusministeri Leena Meri haluaa nyt tarkastella ikärajan alentamista.

Mainos:

”Pyynnöstäni myös Suomessa on käynnissä selvitys rikosoikeudellisen vastuun ikärajan alentamisesta alle 15-vuotiaiden osalta. Hanke käynnistyi oikeusministeriössä kesän 2026 aikana ja valmistuu tämän vuoden aikana. Toivon, että Suomessa seurattaisiin Ruotsin keinoja nuorisorikollisuuden torjumiseksi ja laskettaisiin ikärajaa, kuten perussuomalaisten vuoden 2022 kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitettiin,” kirjoittaa Leena Meri X-palvelussa.

Selvityksen on määrä valmistua ennen vuoden loppua. Vasta sen jälkeen selviää, eteneekö Suomen hallitus lainsäädäntötoimiin ja mitä rikoksia tai rangaistuksia se mahdollisesti koskisi.

Opettajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt voimakkaasti Suomen kouluissa

Julkaistu 17.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Joka viides peruskoulun opettaja Suomessa kertoo joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Opetusalan ammattijärjestö OAJ varoittaa suuntauksen pahentuneen kahden vuoden aikana ja vaatii valtakunnallisia toimenpiteitä.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ raportoi vuoden 2026 työolobarometrissaan, että 14 prosenttia vastaajista oli joutunut työpaikkaväkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana. Edellisessä, vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 10 prosenttia.

Kasvu on erityisen selvää peruskouluissa. Siellä 21 prosenttia ilmoitti joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi, kun vuonna 2024 luku oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa kolmasosa vastaajista sanoi joutuneensa lasten tekemän väkivallan kohteeksi.

Väkivalta oli lähes täysin oppilassidonnaista. 99 prosentissa tapauksista, joissa opettajat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi, tekijänä oli lapsi tai oppilas.

Mainos:

Erityisopettajat erityisen alttiina

Erot ovat huomattavia. OAJ nimeää erityisopettajat ja erityisluokanopettajat ryhmiksi, jotka joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi. Väkivalta on yleisintä varhaiskasvatuksessa, mutta se on lisääntynyt eniten peruskouluissa viimeisen kahden vuoden aikana.

Sitä vastoin lukioissa työskentelevillä ei barometrin mukaan ollut kokemuksia väkivallasta. Tilanne eroaa siis selvästi eri koulutusmuotojen välillä.

Oppimis- ja työympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen suuntaus on erittäin huolestuttava, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

Monet harkitsevat alanvaihtoa

Seuraukset voivat olla vakavia kohteeksi joutuneelle henkilöstölle: kuudessa prosentissa tapauksista väkivalta oli johtanut sairauslomaan.

Vastaajista 42 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa edellisen vuoden aikana. Alle 51-vuotiaiden keskuudessa luku oli noin puolet.

Väkivalta ei ole ainoa syy, miksi opettajat harkitsevat ammatin jättämistä. Samalla 75 prosenttia kertoi kokevansa vähintään toisinaan työperäistä stressiä.

OAJ vaatii valtakunnallisia toimintamalleja väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Järjestö haluaa myös opetusalalle suunnatun erillisen työsuojeluohjelman.

Jäsenemme ovat peräänkuuluttaneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla voidaan ehkäistä väkivaltaa ja uhkatilanteita, sanoo Katarina Murto.