Mainos:

ISIS valmistelee myrkkyhyökkäystä kaupassa myytäviin elintarvikkeisiin

Julkaistu 8.9.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Ns. islamilaisen kalifaatin terrorismi on saamassa yhä pahaenteisempiä muotoja: USA:n ja Israelin lehdet kirjoittavat tänään ISIS:n aikeista levittää myrkkyjä elintarvikkeisiin markettien hyllyissä. Kampanjaan rekrytoitaisiin ns. yksinäisiä susia l. huomiotaherättämättömiä jihad-sympatisoijia.

Jerusalem Postin haastattelema israelilainen turvallisuusasiantuntija Eitan Azani näkee Syyriassa asemiaan menettävän "islamilaisen kalifaatin" l. ISIS:n ottavan uusia keinoja käyttöönsä Euroopassa tapahtuvissa terroriteoissa. Azani kertoi näkemyksistään keskiviikkona (06.09.) lehdistölle. Hän oli käsitellyt samoja aiheita viimeviikolla pidetyssä Herzliya-instituutin konferenssissa, kommentoiden ICT:n päällikön Boaz Ganorin puheenvuoroa. Asiantuntijat toistavat jo aiemmin esitetyn näkemyksen, että ISIS:n aktiviteeetti kohdistuu nyt enenevässä määrin Eurooppaan.


Azani kuvailee viimeaikaisten terroritekojen toteuttajien suhdetta ISIS:n organisaatioon löyhäksi: Vaikka tekijät usein julistavat olevansa "kalifaatin soturerita", ja ISIS:n tiedotuksissa teko luetaaan heidän tekemäkseen, todellinen organisatoorinen yhteys puuttuu. Azanin kuvaus sopiikin hyvin Turussa 18.08. ihmisiä tappaneen terroristin tapaukseen, vaikkakin ISIS ei ole tähän mennessä ottanut tekoa nimiinsä. Keskusrikospollisin mukaan Turun terroristilla oli yhteys ISIS:iin, joten kyseessä oli "kalifaatin" ensimmäinen aktiivitoimi Suomen maaperällä.

ISIS-Da'eshilla, so. "kalifaatilla" siis olisi operaatiokykyä Suomessa.

Mainos:

"Yksinäiset sudet" -ilmiö liittyy ISIS:n taantumiseen, ja resurssien vähenemiseen. Käytetyt keinot ovat olleet aiempaa epäsotilaallisempia: Puukko- jaa kirves-hyökkäyksiä, ajoneuvoilla ihmisjoukkoon kaahaamista, etc. Aizani ennustaaa repertuaarin laajenemista vaarallisempaan mutta yhä matalan organisatoorisen tason toimintaan. Hänen mukaansa ISIS on ottamassa käyttöön myrkkyjen levittämisen mm. ostoskeskuksiin.

EU-parlamentille joulukuussa 2015 jaettu raportti näki ISIS:n vaarallisimpanaa kehitystrendinä biokemiallisten aseiden ja mm. "likaisen pommin" tavoittelun. Nyt kuullun skenaarion keinovalikoima on arkisempi, vähemmän konspiratiivisuutta ja organisointia vaativa, mutta tietyllä tavalla vähintään yhtä vaarallinen: Elintarvikkeiden myrkyttäminen kauppojen hyllyissä iskee suoraan arjen turvallisuuteen, ja uhkaa normaalia elämäämme.

"Kalifaatti" l. ISIS heikkenee Lähi-Idässä, lähettää kaadereitaan Eurooppaan, ja näyttää siirtävän painopistettään näyttävistä lähes sotilaallisista iskuista pienimuotoisempiin "yksittäistapauksiin", mutta ne eivät ole eurooppalaisille yhtään sen vaarattomampia. Turun 18.08 isku on siis tyypillisempi nykyisen vaiheen terroriteko, kuin v.2015 ja 2016 suuret terrori-iskut.

Aizani ja Ganor eivät ainakaan lehtitietojen mukaan kiinnittäneet huomiota "kalifaatin" uuden toimintalinjan pahaenteisimpään vaikutukseen: Tavalliset kansalaiset Euroopassa joutuvat kohtaamaan uhkan jokapäiväisessä elämässään, mitä arkisimpia asioita tehdessään. Kun vihollinen on näkymätön, ja sulautuu Euroopassa olevien muslimitaustaisten joukkoon millään lailla erottumatta ja sanomaansa julistamatta, uhka on läsnä aivan toisella tavalla kuin ennen.

On mahdollista, että näemme jonkinlaisia paniikkireaktioita, ja jotain vieläkin pahempaa. Eurooppaan kotoutuneet muslimitaustaiset maahanmuuttajat häviävät tämän skenaarion toteutuessa hyvin paljon.


ISIS-jihadistien myrkkykampanja ei kuitenkaan tule täytenä yllätyksenä. Vuonna 2016 22-vuotias ISIS-yhteyksiä pitänyt Amer Sinan myrkytti syanidilla huumeita, joita hän levitteli San Franciscon yökerhoissa. Mosulin yliopistoalueen takaisinvaltauksen jälkeen laboratorioista löytyneistä papereista on myös päätelty, että jonkinlaisia ihmiskokeita ja muita valmisteluja on tehty myrkyillä suoritettavien operaatioiden valmisteluina. Newsweek kirjoitti tänään laajasti po. myrkky-jihadin uhkasta.

Nesweekin käyttämä kuva:


Israel National News tänään: ISIS plots to poison food in US, UK supermarkets. Islamic terror group tested cyanide-based poison on Iraqi soldiers, preparing to target Western supermarkets.

Jerusalem Post 07.09.2017: ISRAELI EXPERTS POINT AT A NEW ISIS TREND: POISON IN MALLS.

Newsweek tänään: ISIS SUPPORTERS CALL FOR POISONING OF FOOD IN GROCERY STORES ACROSS U.S. AND EUROPE.

Keväällä 2016 ISIS:n tiedotuskanavat julistivat kirves-, puukko- ja ajoneuvoiskujen kampanjan. Tämä toteutui, -ja jatkuu yhä. Viimeksi Turussa 18.08. Millaiset edellytykset ISIS-jihadisteilla on toteuttaa myrkytysoperaatioita kahdella mantereella, USA:ssa ja Euroopassa, sen arvioiminen on hankalaa.

https://www.youtube.com/watch?v=4juM2-MbmEs


Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Olli
Olli
9 years ago

Saako kiinni jäänyt myrkyttäjä automaattisesti turvapaikan?

Buster
Buster
9 years ago

Ei saa antaa pelolle valtaa.
Uusi NORMAALI Euroopassa on tilanne missä sadat tai tuhannet ihmiset kuolevat joka päivä myrkkyihin.
Onneksi kyse on vain yksittäistapauksista.
Ja myrkyttäväthän kantaväestönkin edustejat.
Syy on VIHAPUHEESSA!
Muhamettilaisille tulee paha mieli kun suomalaiset kirjoittavat somessa että raiskaaminen on väärin, naisen hakkaaminen on väärin, kunniamurhat ovat väärin, tyttöjen pimpsan silpominen on väärin, halal teurastus on eläinrääkkäystä, kivitystuomiot ovat väärin, kuolemantuomiot ja yleensäkin tuomiot islaminuskosta luopuneille on väärin, naisten alistaminen on väärin, homojen tappaminen on väärin, jne jne.
Kun vielä suurinosa suomalaisista vastystaa elintasopakolaisten invaasiota, musulmaanilta menee vati nurin.
Mikseivät vain niinsanotusti LÄHDE VITTUUN TÄÄLTÄ?
PS. Jos ja kun ihmisiä alkaa kuolla sadoittain silloin syttyy sota.
Tällä hetkellä vellihousuiset hyysäripoliitikot pelkäävät matuja.
Pelkäävätkö kohta myös kansaa?

Jumalan Pojan Poika
Jumalan Pojan Poika
9 years ago
Reply to  Buster

KIITOS !!! TÄÄ ON NASEVA ASIALLINEN TARPEEKSI YKSINKERTAINEN KANNANOTTO … SILTI SUOMEN KANSA ON KOOMASSA … UNESSA … YMMÄRTÄÄKSEEN TÄN SANOMAN

Mirja Kupiainen
Mirja Kupiainen
9 years ago

Minä en ainakaan osta enää mitään pizzerioista enkä kebabbeja. Enkä sellaisista ruokapaikoista, missä työskentelee mutiaisia.

huugo
huugo
9 years ago

Sama täällä ja ihan hygenia sysistä. Ei voi tietää mitä noissa paikoissa tiuhaan vaihtuvat mutiaiset oikeasti ajattelevat kantaväestöstä nyt kun ilmapiiri on muuttunut puolin ja toisin. Pizzassa tai kebab annoksessa voi olla todella iso ullatus. Jos roskaruokaa pitää syödä (todella harvoin) käytän ihan kotimaisia paikkoja.

Jeremias Shwartz
Jeremias Shwartz
9 years ago

Usa ja Israel muodosti koko järjestön. Näistä pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä.

”They are going to tell you that ISIS did it. And you’re going to believe it,”

Wy Tui Lee
Wy Tui Lee
9 years ago

Al Qaeda syntyi Afganistanissa egyptiläisten jihadistien leirissä käydyissä keskusteluissa. Innoittajina oli 1979 Mekassa tapahtunut terrori-isku saudi-hallitusta vastaan, ja egyptiläisten ja arabialaisten konservatiivien kirjoitukset. Al Qaedan mahdollisti Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin ja sitä seurannut sota.

Afganistan oli 80-luvulla ainola paikka, jossa poliittiset islamistit saattoivat järjestäytyä, ja sen siis mahdollistivat venäläiset. Sulla mitään oikeita nimiä ole ku et mittään tiiä.

Novoijuku
Novoijuku
9 years ago

Noinhan yhteen aikaan Israelin lehdet kirkuivat palestiinalaisten aikovan tehdä Jaffa-appelsiineille. Joskus kultaisella 70-luvulla. Tässäkin asialla ovat Israelin lehdet.

Globaali eliitti haluaa vähentää väestöä ja myrkyttää ruokaamme nytkin torjunta-aineilla ja erinäisillä lisäaineilla, jotka aiheuttavat syöpää ja ties mitä ja hedelmättömyyttä. Haluavat nyt tehdä iskuja siis näinkin. Ja syyt ISIS-järjestölle, joka on vastaava CIA-satu kuin Al Qaida.

huugo
huugo
9 years ago

Pommi ja veitsi-iskut ovat aiheuttaneet rajun jakautumisen väestöjen kesken. Kyllä tuota hallituksen kyselytuntia katsoi ihmetellen. Nuo poliitikot ovat kuin unessa ja todellisuus lykätään sivummalle, samaan hengenvetoon ollaan huolissaan vain vihapuheesta. Siis siitä mistä ihmiset ovat huolissaan, omasta turvallisuudesta, on se vihapuhetta.

Osa ihmisistä halveksii heikkoja ja kädettömiä politikkoja ja toinen puoli puolustaa ja halaa laittomasti maahan tulleita ja ovat kuin teuraalle meneviä lampaita vaikka ruumiita tulee valtavia määriä. Poliisien voimat on sidottu tähän ongelmaan ja rahaa palaa valtavia määriä. Jopa pienien kyläjuhlien järjestäminen vaatii valtavia turvallisuus järjestelyjä tiesulkuineen ym. Noiden laumojen mukana on sata varmasti tullut hyvin koulutettuja ”uskonsotureita” Olen miettinyt mikä on isiksen seuraava askel Euroopassa, nythän kaikki menee käsikirjoituksen mukaan, ei ne hölmöjä ole. Jossain isiksen propaganda julkaisussa käskettiin näitä fanaatikkoja hyökkäämään poliiseja ja sotilaita vastaan, näinhän on jo tapahtunut. Onko seuraava askel että hyökkäykset kohdistuvat valtaapitäviin ja julkkisiin. Nykyinen somehöttö maailmahan on että noita perseenketkuttajia palvotaan aivan sairaalloisesti ja iskut aiheuttaisivat valtavaa järkytystä ja se olisi aivan eri tasolla kuin jonkun tuntemattoman hengiltä päästämisen.

Politikkoja suojellaan mutta ei pari turvamiestä saa estettyä jos kohteet valitaan huolella ja asialla on ammattimainen uskonkiihkolla voideltu tappaja. Viranomaiset ovat ehkä tuudittautuneet siihen että nämä iskujen tekijät ovat yksittäisiä epätoivoisia raukkoja. On otettava huomioon että noiden Eurooppaan tulleiden satojen tuhansien joukoissa maan alle menneet todelliset tekijät vasta sopeutuvat uuteen taistelukenttään ja hiovat suunnitelmiaan. Iskut noudattavat samaa kaavaa ja nyt on taas ollut jonkin aikaa hiljaista joten järjellä ajatellen seuraava iskujen aalto on laajempi ja tuhoisampi juuri tämän sopeutumisen ansiosta. Muistuttaa partisaanisotia toisen maailmansodan aikaan. Ensi kohellettiin ja kun opittiin, homma alkoi toimia.

Ei syytä paniikkiin
Ei syytä paniikkiin
9 years ago

Suomalainen ruoka on jo nyt myrkytetty tuottajien osalta glyfosaatilla ja muilla tuholaismyrkyillä. Viljaan on varastoissa ajettu hometta tappava myrkky ja peltoja on lannoitetty raskasmetalleja sisältävillä ”maanparannusaineilla”. Joten, ehkä syanidi sitten tappaa hiukan nopeammin, mutta silloin ei tarvitse kitua niin pitkään tässä maassa.

Tosin, uutisen oikeudnemukaisuutta voidaan epäillä kun lähde tulee siionistien maasta jossa uhkakuvilla retostellaan ja kuten Saksan holokaustitarinoissakin, se joka keksii kammottavimman valeen saa suurimmat suosinosoitukset. Ihmissaippuaa ja lamppuja joissa varjostimet ovat ihmisten nahkaa. Jep jep… Ja kuusimiljoonaa tapettiin Aushcwitsissa. Kaikki samaa tasoa Jaffa-appelsiinien (juutalaisten tuote) kanssa. Minä en jaksa uskoa että joku alkaa myrkyttämään ruokaa cyanidilla. Jo sen haju on niin voimakas että kun tuotteen pakkauksen avaa, niin se pistää nenään paatuneimmallekkin nistille.

Mutta tuo huumeiden sekaan sekoitettava myrkky. Siinä on järkeä. Poistuupahan yhteiskunnasta käyttäjiä ja sitämukaan myös rikollisuus vähenee.

NS
NS
9 years ago

jutkut ne ruuat myrkyttää eikä mikään isis!

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
9 years ago

Sitä tänne halutaan. Oikeen kerjäämällä kerjätään turpaan.

simo kuassimo
simo kuassimo
9 years ago

Kotoutuminen on epäonnistunut ja islamilla ei ole mitään tekemistä islamisten kalifaatin kanssa jne. Ei anneta pelolle valtaa ja syödään saatan säilykkeitä lopun ikää..

Jorma
Jorma
9 years ago

Eihän tämä mitään uutta ole. Jo 1980-luvun alussa Ruotsissa muslimit ruiskuttivat elohopeaa israelilaisiin appelsiineihin kaupoissa.

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.