Mainos:

Helsingin Diakonissalaitoksen raportti tuli kuin räätälöitynä aikomuksille kiintiöpakolaisten lisäämiseen

Päivitetty 4.12.2018, Julkaistu 29.11.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Helsingin Diakonissalaitoksen raportin mukaan kiintiöpakolaisten määrän nostaminen edesauttaisi erityisesti pakolaistaustaisten traumatisoituneiden lasten ja nuorten mielenterveyttä. Raportissa todetaan toisaalta myöskin, että vieraaseen yhteiskuntaan kotoutumiseen liittyvät stressitekijät saattavat olla jopa vaikeampia, kuin kotimaassa koetut traumatisoivat tilanteet.

Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksen Lasten ja nuorten toiminnan työryhmä kokosi raporttiin tietoja kohderyhmästään, alle 24-vuotiaista, kidutetuista ja vaikeasti traumatisoituneista kiintiöpakolaistaustaisista lapsista, nuorista ja heidän perheistään. Perusteluksi sille, että nimenomaan kiintiöpakolais-status on hyväksi mielenterveyden kannalta, perustuu maahantulijan saamaan tietoon siitä, että oleskelulupa on pysyvä.

Diakonissalaitoksen Psykotraumatologian keskuksen yksikönjohtaja Jaana Pajunen vetosi Diakonissalaitoksen sivulla "Suomen velvollisuuteen hoitaa pakolaisongelmaa".

- Mikäli Suomi aikoo kantaa kansainvälistä vastuutaan pakolaiskysymyksessä – ja kun vielä voimme vaikuttaa hallittuun maahanmuuttoon, kiintiöpakolaisten määrän lisääminen on kaikin puolin järkevää, Pajunen totesi.

Diakonissalaitoksen raportti tuli kuin tilauksesta selkänojaksi hallituksesta kuuluneisiin mielipiteisiin kiintiöpakolaisten määrän lisäämisestä. Lisäämisen puolesta erityistä ääntä on pitänyt sisäministeri Kai Mykkänen.

Mainos:

Lähde: HDL

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

26 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Slöba
Slöba
7 years ago

Jaa, Suomi kantaa vastuuta.
Ja maksaa.
Milloinkahan kehitysmaat alkavat itse kantamaan vastuuta asukkaistaan?
Ja ihmiset itse siellä?
Kehitysapua on viety vuosikymmeniä eikä mikään muutu.

spektri
spektri
7 years ago
Reply to  Slöba

Olen täysin samaa mieltä.

K.L.
K.L.
7 years ago
Reply to  spektri

Kuin myös.”Taakanjakoa”on riittänyt mutta mikään ei muutu.Kun on totuttu että kaikki tulee käteen niin miksi alkaa rakentamaan ja kehittämään omaa maataan?Mutta mukulaa pukkaa joka vuosi..enkä puhu nyt perunoista!

Minä
Minä
7 years ago
Reply to  Slöba

Kehitysavun luultavasti merkittävin tarkoitus on lahjoittajan kaipaama vaikutusvalta kohdemaassa, siis poliittinen tarkoitusperä. Eipä se ole mihinkään hyvään johtanutkaan vuosikymmenistä huolimatta, joten pitää olla idiootti, jos vieläkin väittää tarkoituksen olevan hyvä.

Minä
Minä
7 years ago
Reply to  Minä

Lisättäköön tuohon myös, että se on myös yksi tapa tukea oman maan teollisuutta.

Jeppes
Jeppes
7 years ago
Reply to  Slöba

”Kehitysapua on viety vuosikymmeniä eikä mikään muutu.”

Kyllä muuttuu. Mitä enemmän kehitysapua viedään, sitä pidemmän mersun gepardihattudiktaattori ostaa.

juha.
juha.
7 years ago
Reply to  Jeppes

Kehitysavun sijasta olisi pitänyt lennättää pommeja kuten Liittoutuneet tekivät WWII murskaten kaupunkeja ja tappaen saksalaisia siviilejä.
Nyt kun viety länsimaista viljasäkkejä väh. 50-vuotta nälkäänäkeville naiskentelusta pitäville ja kuokkaa kädessä pitämättömille afrikkalaisille on heitä kuin kaneja kaikki paikat täynnä ja ovat vielä tunkemassa Eurooppaankin tekemään tästä paikasta yhtä paskaisen kuin kotinsakin on. Sama koskee Yhdysvaltoja jonne on tunkemassa koko Etelä-Amerikka kun kotimaat kurjine korruptio hallituksineen eivät ole kyenneet saamaan mitään kunnollista aikaan, vaan sikäläiset yhteiskunnat ovat rikollisuuden ja epäjärjestyksen kyllästämiä murha kulttuureja, jossa ihmishengellä ei ole mitään arvoa sen rinnalla olipa kyse sitten vaikkapa ainoastaan yhdestä nappi ryöstöstä.

Jeppes
Jeppes
7 years ago
Reply to  juha.

Kannattaa huomata myös se trendi mikä näissä kansaintungeksimisissa kehittyneempiin maihin on selvä. Esimerkiksi Yhdysvaltoihin yrittää väkivalloin tunkeutua väkeä maista joissa on ollut hallitsevana ideologiana sosialismi. Ei tainnut oikein toimia kun sitä sosiaalista oikeudenmukaisuutta je sen mukanaan tuomaa ihanuutta täytyy paeta parempiin maihin. (levittämään ja harjoittamaan sitä samaa sosialismia ja äänestämään ”demokraatteja” ja tekemään Yhdysvalloista samanlaista persläpimaata kuin mistä on paettu.)

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
7 years ago

Diakonissalaitos on minkä tahansa asian puolesta joka lisää laitoksen rahallista tulosta josta Jaana Pajunenkin kuorii osansa.
Mikään hyväntekeväisyys ei ole enää tuon putiikin päätarkoitus vaan ainoastaan kylmä bisnes.
Kannattaisikohan jo allekirjoittaa:
https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi

Arkkiperkele
Arkkiperkele
7 years ago

Globalisteille nuo kristillistaustaiset järjestöt tuntuvat olevan oikean herkkupala. Niiden avulla on helppo höynäyttää väkeä Moraalisen Suurvallan projektiin. Ilmeisesti Ruotsinkin ohi pyritään.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Tilattuhan tuo onkin.
Kaikki VOK -ja kotouttamisbisneksessä mukana olevat rotat ovat samassa juonessa kantaväestöä vastaan.
Mykkäsen kieli kukkii Merkelin uloste peräistä kasvustoa.

kullerwo
kullerwo
7 years ago

pitää se vissiin ottaa lapsetkin pois mädättäjäkirkon listoilta…

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago
Reply to  kullerwo

Helsingin diakonissalaitoksella ei ole mitään tekemistä ev. lut. kirkon kanssa. Tosin ev. lut. kirkko on aikamoinen mädättäjä itsekin, mutta lapsityö siellä kai on ihan vilpitöntä(????).

Iceman
Iceman
7 years ago

Ja Suomihan on aiheuttanut kaikki katastrofit minkä takia tänne nyt pukkaa pakolaisia ovista ja ikkunoista.

juha.
juha.
7 years ago

Eli näistä ”ulkomaankaupan myynti tykeistä” seuraa ainoastaan menoja, menoja taas kerran menoja Suomen veronmaksajille. Eli ”Suomi nousuun” uusilla sairastapauksilla ja ”mielenterveysongelmaisilla”, jotka räjäyttelevät itsemurhapommeja ja ajajavat scanialla väkijoukkoon.
Mikä perkele tätä Suomea vaivaa???

"Veteraanin iltahuuto"
"Veteraanin iltahuuto"
7 years ago

Tälle Jaanalle ihan vaan tiedoksi, ettei meillä ole todellakaan YHTÄÄN MITÄÄN VELVOLLISUUKSIA muille maille.Ei mitään.

Meillä on ensisijainen moraalinen ja eettinen vastuu huolehtia KORKEASTI MAKSAMILLA VERORAHOILLA tämän Suomen kansan asioista ja kantasuomalaisista.

Esim.vanhukset, monet lapsiperheet,työttömät,vammaiset jne…heitä tulisi auttaa siis OMAN MAAN KANSALAISIA

…. ja perusteluni: resurssit ovat rajalliset esim. raha ym. ja jos tätä ei tajua, ei todellakaan ole ”mikään penaalin terävin kynä”- tuskin ilkeyttään, ei kait sellaisia ole.Että ilkeyttään toteaisi-enpä usko.Tjaa.a

Jaana ja kaverit voi ihan mennä jonnekkin kauas paikan päälle auttamaan omilla rahoilla-ei meidän maksamilla verorahoilla!!!

Kehitysapua maksettu 1970-luvulta lähtien kolmansiin maihin siis verorahoja , ehkä kymmeniä miljardeja euroja.Mitä tapahtunut?

Tullaan tänne.

Kertaus on opintojen äiti….historiaa:

Suomi maksoi sotakorvaukset tuolloiselle kommunistiselle Neuvostoliitolle,montasataa karjalan evakkoa menetti kotikontunsa.
..lisäksi kaatuneet, haavoittuneet, sodan traumat.Näistä ei olla kiinnostuttu.

Henkilökohtaisesti en jaksa kuulla enää yhtään, koskaan mitään asian tiimoilta ,kuinka meillä on muka velvollisuuksia viitaten sisältöön.

EI OLE VELVOLLISUUKSIA muita kohtaan, meillä on MYÖSKIN OIKEUKSIA….PISTE!!!!!!!

Veteraanin iltahuuto on koskettava laulu,ajankohtainen, kun ensi viikolla on Itsenäisyyspäivä , tosin meillä näet juhlitaan Linnan Juhlia-ikäänkuin monarkiassa konsanaan, vaikkei meillä edes ole monarkiaa.

En katso Linnan juhlia, ei kiinnosta enää yhtään.
Toivotaan, että tulee aika jälleen Itsenäisyyspäivä juhlille ja vieraat enimmäkseen muita ja eri isäntäpari.

Isänmaallisia sydämeltään ,keulakuvia kaikessa tälle maalle ,väkeviä Suomimielisiä , juuriltaankin kenties.Sellaista isäntäparia seuraisi kernaasti.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Kun puhtaan kansakunnasta, niin aina pitäisi katsoa asioita historiallista taustaa vasten. Meillä ei ole mitään velvollisuuksia hoitaa Jaana Pajusen kapeasta ja itsekeskeisestä maailmankuvasta johtuvaa harhaa Suomen muka jostakin vastuusta. Suomi on globalisaation yksi pahimpia uhrimaita erityisesti mitä tulee kansan oikeuteen omaan kulttuuriin, identiteettiin ja oikeuteen nauttia omasta maastaan ja sen luonnosta omassa rauhassaan. Suomalaiset ovat ikeen alle alistettuja omassa maassaan ja kohta myös fyysisen perikadon edessä. Siksi nämä suvakkien ulostulot tuntuvat sietämättömiltä, vaikka olisivatkin vilpittömiä.

Elf
Elf
7 years ago

Konkreettinen ei haittamaahanmuutolle.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
7 years ago

Ei. Me laitetaan tänne jo rahdatutkin haitat maasta pihalle -jok’ ikinen lähtee oli ”traumatisoitunut” tai ei.

Elke Hari
Elke Hari
7 years ago

Minusta on yleensä kyseenalaista, että sotapakolaisille myönnetään pysyviä oleskelulupia, sehän merkitsee sitä, että sotatilakin on suunniteltu heidän kotimaissaan pysyväksi. Oleskelulupa pitäisi myöntää vain siihen asti, kunnes olot on siellä saatu rauhoitettua. Ja samanaikaisesti kansainvälisen yhteisön pitäisi tehdä kaikkensa myös tämän rauhan saavuttamisen eteen. Pysyvä oleskelulupa myönnettäisiin vasta, kun oleskelulle on myös riittävät perusteet, kuten avioliitto suomalaisen kanssa, työ- tai opiskelupaikka ja tällöinkin vasta, kun pakolaiset ovat selvästi sopeutuneet Suomeen niin kielen oppimisen kuin kulttuurinkin suhteen. Eli avioliitto suomalaisen kanssa ei tarkoita paino-ongelmaisen kolmikymppisen säkittämistä ja saattamista raskaaksi joka vuosi.

Muutoin diakonialaitoksen idea mielenterveysongelmaisten tuontikiintiöstä tulee saattaa siihen valoon, mikä on psyykkisten sairauksien paranemisennuste kantaväestönkin kohdalla. Yleinen käsitys lienee se, ettei mielisairaudesta parane täysin koskaan, vaan oireilua voi lievittää ja työkykyä ylläpitää. Joitakin poikkeuksiakin mukaan mahtuu, tunnetuin islamista täysin parantunut lienee ruotsalainen Mona Walter.

Toki psyykepotilaat ovat samalla tavalla tuntevia ihmisiä kuin mieleltään terveetkin ja positiiviset tunteet vaikuttavat suotuisasti myös psyykkeeseen. Jokainen mieleltään tervekin ilahtuu kotiinpaluun ajatuksesta kauan ulkomailla olleena. Uskoisin, että pakolaistenkin haurasta mieltä ilahduttaa eniten ajatus tutun kotiaavikon tai -viidakon jälleen näkemisestä.

huugo
huugo
7 years ago

Raiskautilastojen perusteella he ovat itse löytäneet terapeuttisen tavan selvitä ”traumoistaan”

"Veteraanin iltahuuto"
"Veteraanin iltahuuto"
7 years ago

Kun valta vaihtuu Suomessa takaisin kaikilla tasoilla ISÄNMAALLISILLE, tämä hyvin kuormittava taloudellinen ”taakka” meille kantasuomalaisille eli kun me joudumme maksamaan tännetulleiden asunnot,terveydenhuollon,koulutuksen,kaikki käytännössä….saadaan ”hälvennettyä”, kun kaikki ”rahahanat laitetaan kiinni” ,ja näille kerrotaan, että omi kiva ,Kun kävitte, mutta nyt on aika palata takaisin esivanhempien maahan.

Näihin menneitä rahoja voidaan käyttää sitten taas vanhuksillemme ,lapsiperheille, vammaisille jne..todella tukea tarvitseville kantasuomalaisille.

Myöskään me emme tarvitse julkiselle sektorille ”tempputyöllistettyjä kolmansista maista tulleita”,koska meillä on kantasuomalaisia työttömänä n. 500 000 tuhatta.

Julkisen sektorin kokoa,joka on käsitykseni mukaan n.600 000-700 000 tuhatta henkilöä tänäpäivänä, pitäisi kärsiä ja paljon.
1980-luvulla se oli noin 400 000 ja kaikki toimi, omi jopa omia kunnanlääkäreitä.

Julkiselle on työllistetty vuosien saatossa porukkaa, joista on pelkkiä kuluja veronmaksajille, kaikenlaista pikkupäällikköä, koordinaattorina ym.Ja kun ei ole enää maahanmuuttoa nykyisellään, siellä ei tarvita enää näitä kotiutua ynnä muita työpaikkojajaan-säästöä.

Suorittavaa tasoa on supistettu ymmärtääkseni.

Kaikki julkisen sektorin kulut maksetaan YHTEISISTÄ KORKEISTA VEROISTAMME siis palkkakulut ja julkisella voi olla jopa 6-7 viikon paikallisia kesälomia=maksetaan veroista.Sekä myöskin heidän seminaarit ym.Mitä hyötyä niistä on ollut meille tavallisille kansalaisille- ”Suomi on sekaisin kuin seinäkello”.

Suomen nettomaksajat eivät pysty tätä isoa julkista veroillaan kannattelemaan.

Suomesta on ajettu lähes kaikki valmistus alas.,valtiojohtoiset siis kansan omistamat yhtiöt myyty.
Kaiken nuo vallassa viim. N. 30 vuoden aikana olleet ovat pilanneet kaiken tämän.

Jopa tämä kuntien alasajo ja yhdistäminen on ollut niin typerää .Aina aikaisemmin kunnat toimivat, siellä lähellä oli työpaikkoja, mutta kun kaikki on alasajettu.
Myöskin läänien lopettaminen, eli oli Mikkelin lääni, Turun- ja Porin lääni….Kaikki paskottu. Eriin myötä tehty-fantsua.

Entäpä nämä valtiolaitokset.Ennen oli lääkintöhallitus nyt Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos ( irvokas nimi miettikää sikarokotetta).
Destia oli muistaakseni Tielaitos.Jumaliste nimet pilattu ,kaikki.
Mutta yhteisillä veroilla noissa laitoksissa lienee ”pikku johtajaa niin, että päät kolisee”.

Tässä kaikessa näkee, mitä rakentavaa ovat vallassa olleet viim. 30 vuoden aikana saaneet?
Ei mitään, tuhoisaa jälkeä kaikessa minusta ja monista muistakin.

Koko Suomi ”paskottu juuria myöten”.

Ja pakkoruotsi EHDOTTOMASTI pois;se mahdollistaa ”ohituskaistan” tälle kieltä puhuvalle porukalle ylempiin ynnä muihin virkoihin, ohi suomen kieltä pelkästään puhuvien.

Yksi tuttu sanoi kauan sitten, että tämä ruottinkielinen porukka menee tyyliin ”juomalauluja laulellen korkeakouluihin sisään”kiintiöillään.
Oikeudenmukaista?

Entäpä yliopistot tänäpäivänä.Ovatko ne ”kommunististamarxisti”laitoksia?
Entäpä opetushallituksen linjaukset,mitä koulussa opetetaan ja millaisia arvoja vaalitaan?Tuleville polville jopa Varhaiskasvatuksessa.
Linjaukset/arvot edellyttäisivät täyden muutoksen, niinkuin periaatteessa ihan kaikki tässä maassa.

Anonyymi
Anonyymi
7 years ago

Suomalaiset syrjäytyneet ja masentuneet saavat pärjätä omin nokkineen, kun lääkäriin tai hoitoon ei pääse. Mahtaako tässä maassa olla enää olla sellaista asiaa, jossa muualta tulleet eivät kiilaisi kantasuomalaisten ohI?

Dia konissa, konissapa niin
Dia konissa, konissapa niin
7 years ago

Kirottu helvetin diakonissalaitos. Painuisivat sinne mistä loiset tulevat.

Hiiteen koko laitos maalle haitallisena
Hiiteen koko laitos maalle haitallisena
7 years ago

Diakonissalaitos on yks mätäpaise.

CFF
CFF
7 years ago

Ranskassa kansa vaatii Macronin eroa!. Leviääkö kapinaliike Ranskasta laajemmin Eurooppaan? Macron on vain pankkien bulvaani, sätkynukke.

https://www.youtube.com/watch?v=wZg988Ghrto

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.