Havaitsen järjestäjän, Rock around the clock production AB:n, julisteen. Se on kiinnitetty ilmoitustaululle lähellä tapahtumapaikkaa, toivoen saavansa koko pienen Mörrumin kaupungin liikkeelle.
Juliste maalaa elävän kuvan I Can Jive -esityksestä, jossa esiintyvät yhtye Roadwork ja sen vetonaula Robert Wells. Sana kiiri hyvissä ajoin: bongasimme A4-kokoisen julisteen pienellä retkellä heinäkuussa, ja tapahtuma oli asetettu syyskuun 3. päivälle kello 19.00.
Niinpä Mikael Rasmussen alias Artist Razz tarttui tilaisuuteen ja lähetti viime hetkellä sähköpostitse pyynnön lehdistöakkreditoinnista sekä nöyrän vetoomuksen saada valokuvata näitä eläviä legendoja. Vastaus tuli nopeasti ja lämpimästi: pääsimme mukaan muuten täynnä olevalle listalle. Sydänjuuret värähtivät ja veri alkoi kiertää musiikillisissa suonissa. Artist Razzille oli uskottu tehtävä elää käyntikorttinsa sanojen mukaisesti: kulttuuritoimittajana.
Kauneutta pienellä paikkakunnalla
Pienessä elokuvateatterissa Mörrumin lohikaupungissa Roadworkin viileät veteraanit nousivat lavalle, mukaan lukien alkuperäisjäsenet Ingemar Rogefeldt kitarassa ja Peder Sundahl rummuissa. Heihin liittyivät Danny Handley laulussa ja vierilevassa kitarassa (yhtyeestä Animals and Friends); Robert Wells pianossa; hänen vaimonsa Maria Wells taustalaulussa, päälaulussa ja haitarissa; sekä Micke Finell bassossa, jonka muistamme The Refreshments -yhtyeen ajoilta.
Ilmassa on erehtymätön ruotsalaisen kansanpuistokeikan tuntu, aivan kuin olisimme kohtaamassa nuoren Jerry Williamsin. Todellisuus hiipii lempeästi lähemmäs: sen sijaan kohtaamme ikääntyviä veteraaneja ja täydellisiä muusikoita, jotka kerran säestivät rockin kuningasta, Erik Fernströmiä alias Jerry Williamsia.
Yleisön korkea keski-ikä kertoo myös siitä, että useimmat tuntevat ja rakastavat ohjelmistoa, vaikka he jammaavat mukana istuallaan. He antavat muusikoille täyden huomionsa, kuunnellen tarkasti ja taputtaen hillitysti. Heidän katseensa vaeltavat ikonisesta muusikosta toiseen. Joku hymyilee vaivihkaa; toinen paistattelee huoneen lumossa; joku sulkee silmänsä voimistaakseen kuuloaistiaan ja nautintoaan. Useimpia tämän yleisön jäseniä yhdistää se, että he rakastivat Jerry Williamsia.
Myös Jerry Williamsin elämäkerta tekee selväksi, että Erikin syntymästä 15. huhtikuuta 1942 aina hänen syövän aiheuttamaan kuolemaansa 25. maaliskuuta 2018 asti, hän keräsi poikkeuksellisen kokoelman voittoja. Voit tutustua Jerry Williamsin kulttimaineeseen täällä.
Tiukka rummun ja basson groove kaiken pohjana
Rummuin ja basson boogie- ja rock 'n' roll -rytmin voi tuntea syvällä kehossa ja sielussa. On kiehtovaa, kuinka ihana aloitus voi olla herkällä piano- tai lauluintrolla, ja kuinka se ensimmäisen säkeistön tai ehkä kahden tahdin lempeiden nuottien jälkeen voi yhtäkkiä pukeutua rummun ja basson grooveen, joka pyyhkäisee mukanaan. Se, että yleisö pystyy yhä istumaan paikallaan, tuntuu minusta pieneltä ihmeeltä. Joku kuitenkin pääsee nousemaan ylös dokumentoidakseen illan ja ottaakseen tärkeitä valokuvia… 
Ja näiden upeiden Jerry Williams -numeroiden aikana kameran pitäminen vakaana on melkein haaste.
Vaihdokset laulajien välillä ovat nautinto, kun Danny ja Maria vuorottelevat päälaulussa. Hetkittäin Maria, tämä countryn ja ruotsalaisen tanssilavamusiikin kuningatar, tuo elävästi mieleen Agnetha Fältskogin, eikä vähiten äänensä kauneuden vuoksi. Ehkä juuri tällaisen energian keskellä Robert ja Maria tapasivat ensimmäisen kerran kansanpuistojen vilinässä. On myös siistiä, että hän soittaa haitaria kuin aito rock-mimmi. Se antaa ohjelmistolle ylimääräistä kipinää.
Kyllä, bändillä oli valtava laulukirja, josta ammentaa. Yksi selkeä nostalginen numero, joka liikutti yleisöä, oli Did I Tell You. Voimakkain esitys oli epäilemättä Working Class Hero. Soundi, rummuniskut, volyymin vaihtelut, taustalaulu ja päälaulu nousivat tasolle, jonka tämä fantastinen sävellys ansaitsee. Kun siristi silmiään hieman, saattoi melkein nähdä Jerry ”Jerka” Williamsin nauttivan siitä, kumartaen ja kiittäen muusikoita, jotka kantavat hänen perintöään niin hyvin: Pederiä, Ingemaria, Dannya, Mickeä, Mariaa ja Robertia.
Esitys koostuu kahdesta 45 minuutin setistä, ja siitä tulee todellinen matka maestro Robert Wellsin ansiosta. Hän kertoo anekdootteja muovaten muistoista ja kokemuksista pieniä jalokiviä: Robert ja Jerry tapasivat yli 40 vuotta sitten ja päätyivät jakamaan kansanpuistojen lavoja ja suurempia areenoita, kuten Ullevin stadionin, Wellsin hyvin rasvatun Rhapsody in Rock -kiertueen myötä.
Harvinaisia ja ikimuistoisia kohtaamisia
Nuo koskettavat muistelmat tuovat mieleeni yhden omistani: erittäin varhaisen tapaamisen Robert Wellsin ja Charlie Normanin kanssa Ugglas Parkissa vuonna 1993, kun teimme radiota silloiseen Strängnäsin paikallisradioon taajuudella 91,2 MHz.
Tällaiset muistot tekevät kohtaamisista artistien ja muusikoiden kanssa entistä arvokkaampia, lisäten jotain uutta niin kuulijoille, katsojille kuin seuraajillekin.
Pari vuotta sitten tapasimme Robertin Sweden Rock Festivalilla, jossa hän esiintyi muun muassa Mikkey Deen (rummut) ja Nina Söderquistin (laulu) kanssa. Se tekee tästä nostalgisesta esityksestä vieläkin arvokkaamman: mahdollisuus kertoa Roadworkin tarina, bändin joka soitti Jerkan kanssa, ja kaikista niistä erillisistä palasista, jotka yhdessä tekevät illasta sellaisen, jonka yleisö täällä Mörrumissa voi muistaa ja jota se voi vaalia pitkään.
Kiitos erinomaiselle saksofonistille, basistille, bändinjohtajalle ja tuottajalle Micke Finellille, joka sai idean tämän show'n kiertueesta. Kiitos Roadworkille, Peder Sundahlille ja Ingemarille, hiljattain edesmenneen Pugh Rogefeldtin veljelle. Yksi kaunis osa tarinaa on se, että veljekset ehtivät tavata ja viettää aikaa yhdessä Gotlannissa kolme päivää ennen Pughin kuolemaa. Voimakas tarina, jonka täydentää Ingemarin lujuus kunnioittaa Pughia muistokonsertilla tuolla maagisella saarella vuonna 2023. Kaunis tarina!
Pieni loppuhuomautus
Miten siis päätämme tämän kulttuuriesseen? Well, Well, Wells… bändi lopetti kaksi 45 minuutin settiään vuoden 1979 jättihittiin I Can Jive, tarjoillen sen innolla ja täydellä vauhdilla kasvavassa loppuhuipentumassa.
Kiitos, kun olitte siellä – ääniteknikot, järjestäjät, välittävät lähimmäiset, artistit, muusikot, roudarit, mediatyöntekijät, valokuvaajat. Yhdessä me kaikki luomme sen, mitä tapahtuu huoneessa, jonka jaamme. Ja yleisö – toivon tuota kokemusta teille jokaiselle.
Kunnes kohtaamme jälleen, ja onnea matkaan, kun jatkatte kiertämistä ja musiikin tekemistä. Jaatte niin anteliaasti kanssamme. Ja jos Roadwork suuntaa jälleen tien päälle – he aloittivat tämän kiertueen vuonna 2025 – tarttukaa tilaisuuteen nauttia tästä musiikkihistoriasta, joka on yhä erittäin elävää, upean taitavien ja rakastettavien vanhojen rokkareiden, niin miesten kuin naistenkin, soittamana.
Mikael Rasmussen alias Artist Razz.
