Mainos:

EVAn kyselyn mukaan Perussuomalaiset ja Vihreät ovat lähes yhtä liberaaleja

Julkaistu 24.8.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tekemän liberalismimittauksen mukaan RKP on Suomen liberaalein puolue. Toisiksi liberaalein on Kokoomus ja kolmantena tulee vähemmän yllätyksellisesti Vihreät. Mittauksen "jymy-antia" on kuitenkin Perussuomalaisten sijoittuminen heti Vihreiden jälkeen neljänneksi. Näiden kahden välinen ero oli hiuksen hieno ja yleisesti liberaalina pidetty Vasemmistoliittokin jäi Persujen taakse ja sijoittui itseasiassa konservatiivisten puolueiden joukkoon.

EVAn vuoden 2018 Arvo- ja asennetutkimuksessa kysyttiin 21 eri asian tai elämänalueen kohdalla, onko niillä vapautta liian vähän, sopivasti vai liikaa. EVAn julkaisemien tulosten mukaan suomalaiset ovat useimmissa aspekteissa varsin tyytyväisiä vapauden määrään yhteiskunnassa.

Tutkimuksessa liberalismi ja konservatismi määriteltiin seuraavasti:

Liberalismin ytimessä on usko siihen, että jokainen tietää parhaiten itse, mikä hänelle on parhaaksi. Yksilön vapauksien vaaliminen johtaa myös koko yhteiskunnan edistykseen ja menestykseen. Politiikassa liberaalit ajattelevat, että vallan hajauttaminen on sen keskittämistä järkevämpää. Taloudessa liberaalit uskovat vapaisiin markkinoihin sääntelyn ja suunnittelun sijaan.

Konservatiivit lähtevät siitä, että ihminen on erehtyväinen. Siksi kannustimet, ohjaus, säännöt ja apu ovat tarpeen. Konservatiivit nojaavat perusarvoihin ja vakaisiin instituutioihin. Politiikassa konservatiivit korostavat jatkuvuutta, lakia ja järjestystä. Konservatiivisen talouskäsityksen mukaan markkinat tarvitsevat sääntelyä toimiakseen: Ne ovat hyvä renki, mutta huono isäntä.

Liberaaleimmat ja konservatiivisimmat jopa "yhden asian päässä"

Tutkimuksen kolme liberaaleinta äänestäjäryhmää ovat RKP:ta äänestävät, opiskelijat ja nuoret (18–25-vuotiaat), jotka siis liberalismimittauksen mukaan näkevät, että kansalaisilla vapautta voisi olla enemmänkin. Taas konservatiivien kolmen kärkeen asettuvat puolestaan Kristillisdemokraattien kannattajat, näiden perässä Keskustaa äänestävät sekä 4000–8000 asukkaan kunnissa asuvat.

Mainos:

Listan ääripäiden väestöryhmiä yhdistää se, että ne ovat johdonmukaisesti liberaaleja tai konservatiiveja jokaisessa neljässä vapauden ulottuvuudessa. Neljä ulottuvuutta käsittivät vapauden holhouksesta, identiteetin vapauden, talouden vapauden ja sananvapauden. Vaikkakin kokoomuksen äänestäjät ovat tutkimuksen mukaan yksi liberaaleimmista ryhmistä, koostuu heidän korostunut liberalisminsa lähinnä talouden vapaudesta ja holhouksen vastaisuudesta. Sanan- ja identiteetin vapauksia kokoomuksen kannattajat tukevat korkeintaankin kansan keskiverron verran.

Perussuomalaiset olisivat tutkimuksen tarjoaman janan liberaaleimmassa päässä, ellei vastanneiden Perussuomalaisten kannattajien faktoripistemäärä identiteetin vapauden kohdalla koko tutkimuksen alhaisin.

Kristillisdemokraatit olivat kyselyn mukaan ehdottomasti konservatiivisimpia, mutta sijat 2-5 konservatiivisuusjanalla jakautuivat tiiviimmälle sakille. Toisiksi konservatiivisin oli keskusta, kolmanneksi SDP, neljänneksi Sininen tulevaisuus ja viidenneksi konservatiivisin oli Vasemmistoliitto, joka ei siis EVAn mukaan ainakaan kannattajiensa osalta ole liberaali- vaan konservatiivipuolue.

Koko tutkimuksen annin voi lukea lähdelinkin takaa.

Lähde: EVA

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

2 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Pettureita kaikki
Pettureita kaikki
8 years ago

Niinhän ne ovat. Kummatkaan eivät kunnioita perinteitä ja myyvät kaiken rahsta. Aivan kuten Suomen liberaalein puolue Kokoomus. Sekin myy kaiken rahasta. Perässä hyvänä kakkosena Kepu.

Miettikääpäs hetki mikä puolue ajaisi suomalaisten asiaa esim. luonnonvarojemme omistuksen/jalostuksen suhteen? Kaikki puolueemme toivottavat globaalit yrityksen tervetulleiksi maahamme ryöstämään luonnonrikkautemme. Ja me vielä teemme infrankin heille valmiiksi sekä sijoitamme rahaa koneisiin ja laitteisiin.

Ja sitten vielä puhutaan että Persut ovat suomalaisten asialla. PAH!!!

Äly hoi älä jätä
Äly hoi älä jätä
8 years ago

Miten Perussuomalaiset ovat vastuussa tuosta väittämästäsi,
” Kaikki puolueemme toivottavat globaalit yrityksen tervetulleiksi maahamme ryöstämään luonnonrikkautemme. Ja me vielä teemme infrankin heille valmiiksi sekä sijoitamme rahaa koneisiin ja laitteisiin.”

Näkemykseni ja kokemukseni mukaan tämä on väite joka on vain heitetty, ilman pienintäkään faktaa totuudesta.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.