Mainos:

Emma Kari: Tarvitaan feminismiä

Julkaistu 19.3.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vihreiden kansanedustaja Emma Karin mielestä tasa-arvo ottaa Suomessa askeleita taaksepäin.

Kari ottaa kantaa äskettäin julkaistussa Facebook-kirjoituksessaan:

"Tässä maassa on yksi ainoa liputuspäivä naisen kunniaksi ja se on tänään. Minna Canth totesi aikoinaan, että: ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”. Hän oli nainen, joka uskalsi puhua siitä, mikä oli kipeää, vaiettua ja kiellettyä. Hänellä oli rohkeutta olla hankala nainen.

Miksi erityisesti juuri nyt on tärkeää arvostaa Canthin työtä? Koska tasa-arvo ottaa askeleita taaksepäin Suomessa. Naiset loistavat nyt poissaolollaan lähes kaikilta keskeisiltä vallan paikoilta. Edellisen kerran Suomessa naisten osuus ministereistä oli näin pieni vuonna 1987 aloittaneessa hallituksessa. Politiikan äijäytymisen jäljet näkyivät nopeasti, kun tasa-arvoinen päivähoito-oikeus lopetettiin ja Suomen kilpailukykyä hoidettiin kuntoon julkisen sektorin pienipalkkaisten naisten lomarahoja leikkaamalla. Työmarkkinamme ovat Euroopan sukupuolittuneimpia ja Suomi on edelleen lähisuhdeväkivallan kärkimaita.

Olen usein sanonut olevani feministi, jotta tyttäreni ei joutuisi käymään samoja taisteluita, joita hänen isoäitinsä on jo käynyt. Haluan hänen kasvavan tasa-arvoisemmassa maassa kuin missä olen itse kasvanut. Se on tärkeää ja sekä hänen että hänen veljensä etu.

Siksi tarvitaan feminismiä. Siksi on puhuttava siitä, mikä on kipeää, vaiettua ja kiellettyä. Siksi tarvitaan niitä, jotka eivät vaikene."

Lähde: Facebook

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

13 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Äiti, kansakunnan tukipilari
Äiti, kansakunnan tukipilari
8 years ago

Mutta eihän tänään ole äitienpäivä!?!?!

Tämä aivopieru on jälleen politikoille yleinen lausahdus. Puhutaan yleiseti kolmannessa persoonassa, ei tarkoiteta ketään eikä asiaan sanota kenellekkään. Aivan hyvin tämänkin lausahdukse olisi voinut sanoa yksin metsässä ja maailma pyörisi kuten ennenkin.

Arvotonta otsikkojen käyttöä.

Koskahan muuten Emma aikoo hankkia lapsia?

juuda
juuda
8 years ago

emma on pienesti, mutta pahasta paikasta kipee.

JK
JK
8 years ago

Kyseinen feministi näyttää mielipuoliselta joka kuvassa, sairas kiihottunut ilme naamallaan puhuu pelkkää paskaa, esimerkkinä vaikka matuleirissä tehdessään videota jossa kehui, täällä on naisia ja lapsia, tavallisia ihmisiä… Taustalla oli pelkkiä nuoria miehiä, henkilöitä joiden pitäisi olla puolustamassa maataan, perheitään ja kulttuuriaan eikä pitämässä Helsingissä laitonta leiriä.

Miksi nämä feministit, vihreät, punaiset ja muut sairaat valittavat naisten osuudesta missään yhteydessä kun kuitenkin samaan hengenvetoon kieltävät sukupuolten olemassaoloa? Onko Emma nainen, jos on, miten hän tuntee olevansa nainen? Löytykö vastaus jalkojen välistä vai luuleko hän vain olevansa nainen?

Laissez-faire
8 years ago

Minna Canth menestyi miesten avulla…

”..kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi- ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.[13]”

”…hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1877 kuolleen isänsä lankakauppaa, joka oli kehnossa taloudellisessa kunnossa.[16] Canth sai liikkeen jaloilleen, ja perheen taloudellinen asema parani. Kolmen vuoden kuluttua Canth otti vastuun myös sekatavarakaupasta, jota hänen veljensä oli hoitanut.[16”

”Gustaf Johnsonin liiketoimet sujuivat hyvin, ja hänellä oli varaa pitää kaupassa apulaista tyttärensä sijaan”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Minna_Canth

Kari Vartiainen
Kari Vartiainen
8 years ago

Feminismi pitäisi sen politisoitumisen takia ajaa alas, lopettaa kokonaan ja keksiä uudelleen.
Ennen vanhaan femakko oli todella kova luu. Nyt se tuijottaa omaan napaansa, eikä aja mitenkään naisasiaa. Enemmänkin on poliittisia kukkahattu täti kerhoja. Emmalle riittää kun saa päänsä näkyviin, vittumaisella ilmeellä. Todellisuudessa tuo ei auta yhtään, eikä vie eteenpäin romuttunutta feminisminkuvaa.

Tohtori mulkku
Tohtori mulkku
8 years ago

Feminismi, sairaus johon tehoaa ISO ruiskullinen sarvipiimää.

Voihyvääpäivää
Voihyvääpäivää
8 years ago

Vai on politiikka äijäytynyt. Eiköhän nämä leikkaukset johdu ennemminkin Kokoomuksen ja KEPUn porvarillisesta politiikasta. Molemmissa puolueissa on myös naisia johtavilla paikoilla. Äijäytymisellä ei ole mitään tekemistä harjoitetun politiikan kanssa.

Agendaan kuuluu että tuhoavat itse itsensä ja ympäristönsä
Agendaan kuuluu että tuhoavat itse itsensä ja ympäristönsä
8 years ago

Miten ajat alas kun soros pumppaa lisä miljardeja koko ajan lisää.

Matti
Matti
8 years ago

Jos feminismin tarkoituksena on ajaa naisten oikeuksia ja varjella suomalaisia lähisuhde väkivallalta, niin miksi helvetissä feministit kannattavat naisia alistavaa ja raakaa väkivaltakulttuuria edustavien maahantunkeutujien tuontia ennen niin rauhaisaan maahamme?
Sitä paitsi kantasuomalaiset heteromiehet ovat kaikkein alistetuin kansanryhmä.

juha.
juha.
8 years ago

Minna Canth tulisi heti kerralla hulluksi lehmäksi, jos hän nousisi haudastaan ja näkisi kaiken nyky-feministien ”agendat” ym. … en tiedä edes miksi sanoisin niitä. Olen wanhan liiton miehiä, joten olen aivan liian täysipäinen vastoin rakkaan entisen opettajani antamaa tulevaisuuden ennustetta kun taisi olla jokin ”Ympäristöopin” koepaperin palautus, jossa ennustettiin fossiilistenpolttoaineden loppumista ylihuomenna ja pömppö vatsaisten kärpäsiä naamat täynnä olevien pienten mustien lasten olosuhteiden olevan minun syytäni niin ja tietysti vanhempieni, jotka olivat olleet rikollisesti sotimassa maan puolesta eivätkä olleet edes kommunisteja.

Sari286
Sari286
8 years ago

Nämä feministit voisi aloittaa sieltä missä ongelma pahin, eli poistaa ihan ensimmäiseksi nämä naisia halveksivat ”uussuomalaiset” tästä maasta!

huugo
huugo
8 years ago

Feminismistä on tullut ällöttävä ilmiö joka pitäisi hiljentää todella äkkiä. Tai kyllähän se loppuu kun islamisaatio etenee, silloin akat ovat todella hellan ja nyrkin välissä ja paluu keskiajalle on tosi. Siinä maailmassa tämäkin akka kulkee musta kaapu päällä ja turpa visusti tukossa.

Valkoinen hetero
Valkoinen hetero
8 years ago

Axel Oxenstiernan sanat: “Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.