Mainos:

Emma Kari suivaantui hömppävihreä-jutuista: ”Sipilä on omaksunut koulukiusaamisretoriikan”

Julkaistu 12.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ei pitänyt pääministeri Juha Sipilän vihreistä käyttämästä nimityksestä.

Kari kirjoittaa Facebook-sivullaan:

"Pääministeri Sipilä on kovaan ääneen julistanut haastavansa nyt ”hömppävihreät”. Oikeasti. Suomen pääministeri. On surullista, että maan pääministeri on nyt omaksunut kokoomukselle ja Soinille tyypillinen koulukiusaamisretoriikan. Kun sisältöjä ei voida haastaa, keksitään haukkumanimiä.

No katsotaanpa sitten, mitä ovat ne asiat, joista me vihreät olemme olleet Sipilän hallituksen kanssa eri mieltä. Jos mietimme, mitä keskustan ja kokoomuksen ajamia päätöksiä olemme kritisoineet, pääministeri näyttää lähtevän haastamaan seuraavia asioita:

1) Koulutuksen ja tutkimuksen puolustaminen
Me olemme kritisoineet sitä, että hallitus petti koulutuslupauksensa ja leikkasi päivähoidosta, peruskoulusta, ammatillisesta koulutuksesta ja yliopistoilta. Me olisimme mieluummin leikanneet haitallisista yritystuista ja laittaneet rahat koulutukseen ja tutkimukseen. Hallituksen arvovalinta oli toinen.

2) Eriarvoistumisen pysäyttäminen
Me olemme kritisoineet kaikkein köyhimmiltä leikkaamista. Sipilän hallitus on sopeuttanut taloutta leikkaamalla kaikkein pienituloisimmilta, kuten opiskelijoita, työttömiltä, sairailta ja eläkeläisiltä. Me olemme vastustaneet politiikkaa, joka lisää eriarvoisuutta.

3) Luonnonsuojelu ja ilmastonmuutoksen torjuminen
Me olemme kritisoineet luonnonsuojelun alasajoa ja kunnianhimottomuutta ilmastopolitiikassa. Sipilän hallitus kohdisti heti alussa suhteessa suurimmat leikkauksensa luonnonsuojeluun, samaan aikaan kun se lisäsi saastuttamiseen kannustavia yritystukia sekä tavoitteli massiivisia metsähakkuiden kasvattamisia ja ympäristöhallinnon heikentämistä.

4) Globaali vastuu
Me olemme kritisoineet Suomen selkärangattomuutta keskellä historiallista humanitaarista kriisiä. Sipilän hallitus on pienentänyt pakolaiskiintiötä, heikentänyt turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia ja leikannut valtavasti kehitysyhteistyöstä samalla kun muut länsimaat ovat lisänneet apua.

5) Kaverikapitalismin purkaminen
Me olemme kritisoineet elinkeinoelämän lobbareiden vahvaa vaikutusvaltaa hallituksen politiikkaan aina sotesta yritystukien uudistamiseen. Keskusta taas puolustaa lobbareiden läsnäoloa päätöksenteossa ja kulkee MTKn ja metsäteollisuuden talutusnuorassa.

Me jatkamme keskustan ja kokoomuksen epäoikeudenmukaisen ja lyhytnäköisen politiikan haastamista myös jatkossa."

Lähde: Facebook

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/04/09/emma-kari-poikiemme-syrjaytymisen-pitaisi-olla-kansallinen-hatatila/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago

Ja Emmakos toimii normaalin ihmisen tavalla?

”Täälä on naisia, täälä on lapsia…”

3 asia kohtaa ja 2 roska kohtaa
3 asia kohtaa ja 2 roska kohtaa
8 years ago

Ainoastaan kohdat 1, 2 ja 5 olisi merkittävät asiat, kohdat 3 ja 4 saa unohtaa samantien. Pikkuinen Suomi ei ole vastuussa mistään ilmastosta, ja matut saa unohtaa samantien ja niin pitkäksi aikaa, kunnes oman maan kansan asiat ovat kunnossa.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään.
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään.
8 years ago

Koulutus on toki tärkee, mutta toi Virheiden koulutushomma tuntuu tähtäävän siihen, että koko kansa vaan koulunpenkille. Ei sillä tää maa elä.

Rajansa kaikella, myös koulutuksella.

juha.
juha.
8 years ago

Sipilä on paska mies ja tyhmä siihen vielä päälle. Vihreät itse ”emma kareineen” ovat olleet itse pahimpia koulukiusaajia kansallismielisiä ja EU:ta vastustavien antifederalistien kohdalla.
Mitä tulee Sipilän ”haasteisiin”, ei tuolla EU:n sätkynukella, jonka nenä on pitkä kuin leipäjono ole paljoa varaa nostaa itseään vihreiden yläpuolelle. Nukkehallitus on itse harjoittanut vihreää haittamaahanmuuttopolitiikkaa ja ympäristöpolitiikkaa sitoutumalla suomalaisen teollisuuden itsemurhaa merkitsevään hiilipäästösopimuksiin toisten EU-maiden ja muun maailman samanaikaisesti luikerrellessa ulos anekauppa -rahastuksesta. Nämä kerätyt varat menevät ylikansallisten pösöjen veroparatiisi tileille, eikä siten niillä tosiasiallisesti pelasteta yhtään mitään. Mutta tsuhna on aina tsuhna.

Lillu
Lillu
8 years ago

Mulkkuja on meillä eduskunnassa pilvin pimein….
Olemmeko tyhmä kansa?

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään.
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään.
8 years ago

Hömppäähän noi Virheet nimen omaan on. Velaksi ollaan kehittämässä kaikkee muka kivaa ja siinä sivussa halutaan ajaa teollisuus pois maasta ja täyttää maa kehitysmaalaisilla loisilla. Virheet ja vasurit on suorin tie tän maan tuhoon.

Yrppä
Yrppä
8 years ago

Emma Karille lohdutukseksi tieto, että rikollisuus ei ilmeisesti kulje perimässä. Vaikka isäsi on huippuluokan talousrikollinen, sinä itse olet perinyt vain sujuvan valehtelemisen taidon. Väität esimerkiksi, että viime vuosina tapahtunut massiivinen ja laiton haittamaahanmuutto maahamme olisi hyvä asia meille suomalaisille, mitä se ei varmasti ole. Ei tarvitse kuin vilkaista näitä Lähi-Idästä tulleita veteliä notkujia ja diskoläpsyttäjiä, niin varmasti ymmärtää ettei näiden maahan rahtauksella Suomen köyhälistön hätä pakene.

Risto Salonen
Risto Salonen
8 years ago
Reply to  Yrppä

Ehkä appiukko Jaakko Laakso on myös tuonut panosta isän lisäksi siihen ”totuuden ” puhumiseen.

Raksaäijä
Raksaäijä
8 years ago

No, faktat on vihervassareille aina ollut kipeä paikka… jos joku jossain erehtyy mainitsemaan tosiasioita, niin heti alkaa ulina… kas kun ei syyttäny Sipilää rasismista tai fasismista…
Näillä vihervassuilla tuntuu olevan ihan oma ulottuvuus/maailma jossa ne majailee ja sieltä käsin julistavat ”ilosanomaansa”…

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Raksaäijä

Viheriät ja vasemmisto saisivat kaikin mokomin elää omassa mielikuvitusmaailmassaan jos aiheuttaisivat vahinkoa vain omilleen, mutta kuten kautta maailmanhistorian on tapahtunut, niin ne totalitaristien luodit kantavat sieltä utopiasta reaalimaailmaan tappamaan normaaleja ihmisiä.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Uuskommunismia globalisaation ja EU:n muodossa kannattava keskustan Sipilä on vihreiden, vasemmiston, demareiden, rkp:n ja kokoomuksen kera samanlaista maanpetturi koplaa.
Eduskunnassa pyörii poliittinen teatteri kansan hämäämiseksi. Teatterin kuiskaajana häärää George Soros voitelu rahoineen.

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.