Mainos:

Emma Kari: Häpeän tätä hallitusta, lähetämme ihmisiä tapettavaksi

Julkaistu 12.2.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on huolissaan käännytettyjen turvapaikanhakijoiden kohtalosta.

Kari kirjoittaa Facebook-sivullaan seuraavasti:

"Kurkkua kuristaa. Luen uutista isoisästä, joka oli hakenut turvapaikkaa Suomesta. Hänet käännytettiin Irakiin. Hänet tapettiin Irakissa heti hänen palauttamisensa jälkeen. Tapetun miehen tytär pienine lapsineen on määrätty käännytettäväksi seuraavaksi. Lapset ovat syntyneet Suomessa. Lasten isä on Suomessa. Mutta nyt me lähetämme nämä lapset maahan, joka juuri tappoi heidän isoisänsä.

Me tiedämme lähettävämme heidät vaaraan. Turvapaikkapäätöksen mukaan lapsien etu on “kasvaa ja kehittyä itselleen sopivalla tavalla läheistensä ympäröimänä ja tukemana kotimaassanne Irakissa”. Mitä tälle maalle on tapahtunut?

Sipilän hallitus on systemaattisesti heikentänyt turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia, oikeusturvaa ja heidän mahdollisuuttaan saada apua. Samaan aikaan mahdollisuus saada naiset ja lapset turvaan pakolaisleireiltä tai sodan keskeltä on pääasiassa lopetettu tekemällä perheenyhdistämisestä mahdotonta. Sen lisäksi hallitus on pienentänyt pakolaiskiintiötä ja romuttanut kehitysyhteistyön massiivisilla leikkauksilla, jotta antaisimme apua yhä harvemmalle ihmiselle.

Turvapaikkapäätöksiä tekevät ihmiset ovat kertoneet painostuksesta tehdä mahdollisimman paljon kielteisiä päätöksiä. Ranska esti juuri turvapaikanhakijan palauttamisen Suomeen, koska meidän järjestelmämme oikeudenmukaisuuteen eivät luota enää edes muiden EU-maiden tuomarit. Silti hallitus ei suostu käymään läpi sitä, mitä heidän oma politiikkansa tarkoittaa. Meidän on keskeytettävä pakkopalautukset Irakiin ja Afganistaniin. Me emme saa lähettää ihmisiä kuolemaan.

Keskellä historiallista humanitaarista kriisiä me lähetämme ihmisiä tapettavaksi. Ihmisiä, jotka pyysivät meiltä apua. Ihmisiä, jotka luulivat, että tämä on maa, jossa ihmisarvolla on väliä. Kauas on tultu siitä, kun suomalaiset pakenivat ja saivat muilta mailta apua.

Minä häpeän tätä hallitusta. Ja sitä, mitä me olemme tehneet näille ihmisille."

Lähde: Facebook

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

28 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Syväri
Syväri
8 years ago

Ei Emman kurkkua kuristanut yhtään turvapaikanhakijoiden ryöstömurhan jälkeen Otanmäessä eikä vaatinut kaikkien irakilaisten poistamista maasta suomalaisten turvallisuuteen vedoten. Kaikki turvapaikanhakijoiden raiskaukset ja muut lukuisat iljettävät suomalaisiin kohdistuneet rikokset vaietaan iloisesti kuoliaaksi. Tuo vihreä puolue on kyllä kuvottavista kuvottavin.

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago
Reply to  Syväri

Tämä on taktinen kirjoitus jonka kirjoittajan (ei välttämättä Emma Kari itse) kurkkua ei kurista eikä hallituksen touhut hävetä. Teksti sisältää kaikki klassiset kliseet mitä vihreä puolue normaalisti käyttää vedotessaan keskivertoista suomalaista helpommin manipuloitavaan kannattajajoukkoonsa -tämä uppoaa täysin tunnetilojensa mukaan elävään joukkoon joka ei takuulla ala tarkastamaan kirjoituksen sisältämien väittämien todenperäisyyttä -mitä se ei kestäisi yhdenkään väittämän osalta. Vihreä puolue on enemmänkin uskonnollinen kuin aatteellinen ryhmä jota sen johto manipuloi toimimaan halutulla tavalla tilanteeseen sopivalla tunteiden ohjaamisella -kansanomaisemmin tätä kutsutaan valehtelemiseksi.

Täyttää kansankiihottamisen tunnusmerkit.

Valkoinen hetero
8 years ago

Minä häpeän tätä hallitusta(jamyös edellisiä) miettiessäni Otanmäkeä, Poria, Oulua,Turkua. Emmana häpeisin myös itseäni.

Katariina
Katariina
8 years ago

Juuri näin.Voi Emma Emma….häpeä todellakin ulostulojasi.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Totta, tämä hallitus vastaanottaa tänne ihmisiä tappamaan meitä ja sitten lähettää heitä takaisin. Ja kun he siellä kotimaassaankin tappavat taas, niin lopulta joku onnistuukin tappamaan heistä jonkun. On tämä meidän hallituksemme niin surkea, yhtä tappamista vain järjestämässä koko ajan! Sillä jos se ei olisi ottanut noita ihmisiä tänne ollenkaan, niin heitä ei koskaan olisi tarvinnut lähettää takaisin, eikä kukaan olisi kuollut…

Viulukotelo
Viulukotelo
8 years ago

Häpeis itteensä ja isäänsä mielummin.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

Tolta harvahampaalta pitäis lyödä joka ikinen hammas.

Merja Fager
Merja Fager
8 years ago

Eipä sanonut Emma Karikaan mitään kun mies tapettiin Otaniemessä pahoinpitelyn ja ryöstön seurauksena! Ei nostanut meteliä kun nuori tyttö poltettiin elävänä autiotalossa Porissa! Eipä ole korottanut ääntään kun on nuoria tyttöjä ja jopa pieniä lapsia raiskattu ja pahoinpidelty ympäri Suomea! Vanhoja ihmisiä ryöstetty keskellä päivää! Häpeä Emma Kari!

Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
8 years ago

Irakissa irakilainen tappaa toisen irakilaisen ja se on suomalaisten syy?

-Asia selvä.

Valtiohäpeä
Valtiohäpeä
8 years ago

Emma on vapaa muuttamaan maasta pois, toiseen maahan jonka hallitusta hän ei häpeä.

Vai onko sanonta ”Ennen maa repeää…” tuttu Emmalle?

Valheita
Valheita
8 years ago

”Sipilän hallitus on systemaattisesti heikentänyt turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia, oikeusturvaa ja heidän mahdollisuuttaan saada apua. Samaan aikaan mahdollisuus saada naiset ja lapset turvaan pakolaisleireiltä tai sodan keskeltä on pääasiassa lopetettu tekemällä perheenyhdistämisestä mahdotonta. Sen lisäksi hallitus on pienentänyt pakolaiskiintiötä ja romuttanut kehitysyhteistyön massiivisilla leikkauksilla, jotta antaisimme apua yhä harvemmalle ihmiselle.” missäs vaiheessa näi on käyny? taitaa olla kaikki asiat ihan toisinpäin.

mummu
mummu
8 years ago

Aika moni häpeää sinua, mukaan luen itseni.

juha.
juha.
8 years ago

Emma saa painua ”häpeidensä” kanssa Helvettiin. Siellä ne pakolaisetkin on.
Tuo ämmä pitäisi lähettää Irakiin täältä vinkumasta. Mitä tekee ihmisellä missään, jolla on sama kummasta päästä se pörisee.
Vihreä puolue on lakkautettava lailla avoimena terroristijärjestönä, joka vielä sen lisäksi tyhmistää suomalaisia pahemmin kuin se, että lapsena joutuisi eläinten kasvattamaksi.

uuuu
uuuu
8 years ago

Nämä ”emmakarit” etoo suuresti.

J.Jämsä
J.Jämsä
8 years ago

Yle on tämän kansaa jakavan kiihotuksen taustalla, kun kertoo Irakilaismiehen kuolleen palautuksen johdosta. Mitään todisteita tälle väitteelle ei ole esitetty – tytärkin vain epäilee niin: koska luonnollisesti julkinen epäily vahvistaisi hänen palauttamisen peruuttamista. Ylen ei pitäisi jakaa tämmöisiä epäilyksiä kuin ”tosina”, edes journalismin sääntöjenkään mukaan:

8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

-saisi julkaista tämmöisiä syyllistäviä johdatuksia/ mielipiteitä, ketään (hallitus, migri) vastaan, koska Ylellä ei ole esittänyt todisteita/ vahvistettu/ tutkittu/ oikeudessa tuomittu: miten tai miksi mies kuoli tai kuka hänet edes surmasi.

Ei Suomi voi olla vastuussa maailman ihmisistä, jotka käyvät Suomesta pyytämässä turvapaikkaa, ja varsinkaan, jos ei turvapaikan myöntämiselle ole ollut perusteita. Tai sitten Ylen toimittajien pitää pyrkiä politiikkaan päättämään ja ottamaan vastuu maailman ihmisistä.

Yle tekee kylläkin usein näitä toimittajien omia ideologisia kohu-uutisia eri ryhmiä tai henkilöitä vastaan ja se on todellisuudessa aika iso ongelma. Siitä syntyneen kiihotuksen myötä, alkaa usein pysyvät ristiriidat kansan kesken. Jos joskus syntyy sisällissota suomessa, niin uskon sen saaneen alkunsa Ylen ajankohtaisohjelmasta.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Kuka epävakautti Irakin? USA ja ”länsiliittouma”. Siivotkoon jälkensä.

Sari286
Sari286
8 years ago

Toi Emma Kari tuntuu uskovan kaiken mahdollisen potaskan mitä media sille syöttää. Ei sellaiselle voi kuin nauraa.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago
Reply to  Sari286

Emma Kari tietää tasan tarkkaan mitä tekee, vaikkei se olekaan mitään puhtoista toimintaa. Mutta hänhän onkin viimeisen päälle isänsä tytär, talousrikollisen ja varkaan kokoomuslaisen, eli ”rövarens dotter”.

Oi kallis Suomenmaa
Oi kallis Suomenmaa
8 years ago

Yle ei todellakaan ole enää uutistoimisto, vaan näiden emmakarien ym.punavihreiden poliittista agendaa ajava propagandatuutti. Yleltä et maahanmuuttokriittistä uutista tai toimittajaa löydä. Karmeinta on se, että Yleä pidetään verovaroin yllä eikä sen enää tarvi pelätä rahoituksestaan. Siksi sen toiminta on härskiäkin härskimpää. Nykymuotoinen Yle on kertakaikkiaan lopetettava.

huugo
huugo
8 years ago

Emma on tyhjänpäiväinen ja tyhjäpäinen uikuttaja. Miten helvetissä tämä turhake on päässyt eduskuntaan. Tämä ”puolue” tulisi kieltää perustuslailla ja syynä maanpetoksellinen toiminta Suomen kansaa kohtaan. Menisi sinne paikanpäälle valittamaan ja vaatimaan. Mäntymaa ja Kari, mikä salapoliisien tehokaksikko. Tosin paluuna olisi pari sinkkiarkkua.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Ajattelepa Emma Kari, kuinka niiden kuuden? suomalaisen naisen kurkkuja tulee kuristamaan heidän loppuelämänsä, kun maahanmuuttaja niitä sahasi keittiöveitsellään ja joita on sen jälkeen yritetty rommoa edes siedettävään kuntoon. Luultavasti vaikeudet syödä, juoda ja puhua tulevat olemaan heidän poltinmerkkinsä hautaan saakka.
Tämä irakilainenkin saattoi olla ties missä tehtävässä ennen lähtöään kotimaastaan, muttei kehdannut täällä kertoa tekemistään hävyttömyyksistä ja julmuuksista. Sellaiset eivät ansaitsekaan suojelua, selvitkööt sillä vapaasti vastakin tai olkoot selviämättä. Tai sitten hän retosteli Suomen kokemuksillaan kännipäissään ryysyläisille muslimeille ylimielisesti. Matalaa profiilia ja vaatimatonta elämää elävällä on varmasti hyvät mahdollisuudet selvitä takaisin irakilaiseen yhteiskuntaan jos ei ole ihan kauheaa historiikkia painolastikseen kerännyt.
Ja kuten on tässä julkaisussakin todettu: Bagdad on yhtä turvallinen paikka kuin Ruotsin Malmö. Ja Malmön viime vuosikymmenten turvallisuus on pitkälti rakennettu irakilaisten voimin, joten kyllä Bagdadin pitäisi kelvata irakilaiselle.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

No niin, selvisi sekin – poliisihan se on ollutkin. Ja irakilainen poliisi, hmm… no, sen nyt arvaa millainen kaapillinen luurankoja hänellä siellä on ollut. Joskus sitä sattuu että saa palkkansa ihan palkanlisien kanssa laskettuna vaikkei edes haluaisi. Ei ollut sillä miehellä puhtaat jauhot pussissa.

pohojosen poika
pohojosen poika
8 years ago

Taitaa olla tuhannen ja yhden yön tarina koko uutinen isoisän tappamisesta. Mutta onhan sillä mukava ratsastaa niin kauan kamelin jalat kantaa. Tämähän ei ole Ylen toiminnasta ollenkaan uutta, Ylen rahoitus tuleeki tutkia perusteellisesti, ja Ylevero tulee lopettaa, sillä se on jo ihmisoikeus kysymys, ja yhdenvertaisuus ei toteudu sen toiminnassa.

Alissa jor
Alissa jor
8 years ago

Voi emma ..oikeet pakolaiset on todellakin pakolaisleireilla .kaynti irakissa kannattaisi.suomi tukee rikollisuutta ihmiskauppaa salakuljetusta kun kasittelee edes turvapaikkahakemuksia.lue joskus emma kanadan toiminta mallia pakolais asioissa.

Alntti Hiltunen
Alntti Hiltunen
8 years ago

Missä olet Emma silloin kun Suomalaisia tapettiin Turussa, missä olit kun suomalaisia raiskataan, ryöstetään ja pahoinpidellään, kävitkö ilmaisemassa osanottoso omaisille, häpeän tullaisia matu mulkkujen imijöitä, lähde helvettiin tästä maasta äkkiä.

heikkijuhani
heikkijuhani
8 years ago

emma saakin hävetö vihreiden elostelua, kun puolueen puheenjohtaja elostelee homoklubilla ja jani huijaa verorahoja itselleen ja ajaa taksilla vähät välittäenhiiloídioksidikuot´rmastaja eduskuntaryhmän sihteeripelleilee lentokomeessa

sopii-miettiä
sopii-miettiä
8 years ago

Malmivaarssa pohjoisruotsissa 6/10 tapahtuneesta joukkoraiskauksesta ei ole juttuja näkynyt Suomen mediassa.14 vuotias tyttö raiskattiin usean raiskarin toimesta.Tyttö on hoidettavana vammoistaan Luleån
sairaalassa.Tietojen mukaan tyttö kaapattiin autoon ja vietiin johonkin asuntoon raiskattavaksi.Raiskaukseen syyllistyneet on poliisilla tiedossa,että kai siitä joku rangaistus tulee?

Kuitenkin intiassa vuosi sitten oli samaan aikaan TV uutisissa aiheena useaan otteeseen.Miksi naapurissa tapahtunut joukkoraiskaus ei kiinnosta Suomen mediaa?

Nämä on asioita joita valtaapitävien pitäis hävetä,myös Emma Karin.

sopii-miettiä
sopii-miettiä
8 years ago

Intiassa vuosi sitten tapahtunut joukkoraiskaus)

Tuo jäi pois

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.