Mainos:

Afganistanilaisten turvapaikkahakemusten käsittelylle stoppi

Julkaistu 4.9.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Migri on ilmoittanut, ettei se tällä hetkellä käsittele afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden hakemuksia, eli toisin sanoen myönteisiä tai kielteisiä päätöksiä ei tehdä. Suomeksi tämä tarkoittaa, että toistaiseksi ne jotka tulevat, jäävät. Syyksi maahanmuuttovirasto ilmoitti YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n linjaukset, joidenka mukaan maassa ei ole tarpeeksi turvallista siirtolaisten palauttamiseksi.

Toistaiseksi tarkempaa tietoa asiasta ei ole kuulunut, mutta UNHCR:n mukaan Afganistanista on lähtenyt humanitäärisistä syistä jopa 2,5 miljoonaa ihmistä. Järjestö on osoittanut maan kansalaisten tilanteen hoitamiseen 70 miljoonan dollarin määrärahan. Migri lupaa tiedottaa asiasta laajemmin, kun "he ovat ehtineet käydä asian läpi".

Vielä elokuun alussa Migri totesi, että osaan maata voidaan palauttaa matkalle lähteneitä, mutta tuolloinkin turvallisuustilanne vaihteli sen mukaan voimakkaasti alueittain.

Taleban on aktivoitunut maassa

UNHCR:n mukaan terroristijärjestö Taleban on aktivoitunut Afganistanissa ja erityisesti tämä vaikuttaa maan turvallisuustilanteeseen. Aiemmin tänään Nykysuomi uutisoi Talebanin läheisen yhteistyökumppanin Haqqani-järjestön johtajan kuolleen.

Raportissa kerrotaan Talebanin lisänneen hyökkäyksiään Afganistanin valtion joukkoja vastaan ja ylipäätään aktivoituneen erityisesti maan pääkaupungin Kabulin alueella. Paikoitellen Talebanin haltuun on päätynyt mm. hallintorakennuksia ja jopa kokonaisia kaupunginosia.

Mainos:

YK:n mukaan valtion ja Talebanin välisissä rauhanneuvotteluissa ei olla juuri edistytty eikä valtion rauhan toiveiden suuntaisena myönnytyksenä Kabuliin avatulla Talebanin poliittisella toimistollakaan ole ollut minkään laista vaikutusta. Kaikkien toimijoiden pyrkimykset rauhaan ovat osoittautuneet turhiksi ja levottomuudet uhkaavat levitä ennestään.

Lähde: Twitter, YK, 2

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2018/09/04/afganistanilaisen-terroristiliikkeen-johtaja-on-kuollut-talebanit-murheissaan/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

9 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Ja kilin kellit. Muslimivaltiot eivät ole perinteisiä länsimaita, joten vielä siihen ympättynä nimenomaan tämä Islam tietää sitä, että kaikki muslimi”valtiot” ovat AINA ja IÄNKAIKKISESTI sotaa käyviä maita, joissa ei vallitse länsimainen laki ja järjestys, koska nk. ”uskonto” eli Islam on itsessään ”tyhjäkäynnilläkin” olevaa täyttä mielivaltaista teurastamista ja kidutusta, jota harjoitetaan ihan ”kunnian” vuoksi esim. tappamalla akka, sisar, serkku-tyttö tai koko rutsaantuneen kyläpahasen tyttölapsi syystä, että ”kunnian miehet” ovat näin päättäneet, sillä tosin kuin täällä meillä sikäläiset miehenpuoilet ovat hyvin ”tarkkoja kunniastaan” vähän niin kuin täällä ruukaa olla casanovahtava kiekurahiuksinen gigolo etelän hetelmällisillä mailla, jonne eräästä peripohjolan maan torpista suuntaavat ”kylymät” tytöt menevät ”lämmittelemään” kylmettyneitä ”paikkojaan” nk. ”rantajellonilla”, jotka saalistavat afrikkalaisen vastineensa tavoin intensiivisesti ja väsymättä kaataen ”saaliinsa” leikittelevän helposti ja lykästämis-%:lla, joka jättää oikeat jalopeurat lehdellä soittelemaan ja murahtelemaan perin happamesti vieden tyystin ilon niiden elämästä. Lisäksi siinä teutaroihtaessa löytyy se taas kauan hukassa ollut G-pistekin, joka tuntuukin jäävän aina maleksimaan sinne etelän lämpöön kun itse naaraspuolinen yksilö palaa koti-Suomeen räntäsateeseen tuijottelemaan Suomi-miesten persvakoa tuntien itsensä perin onnettomaksi ja rakkauden hylkäämäksi olennoksi. Tämä tietenkin kaikki oli historiaa, sillä nythän on niin, ettei Muhammedin tarvitse mennä vuoren luo, vaan vuori tulee Muhammedin luo. Tämä itse hiekkamyrskyn siunaaman ihmeen tapahtuessa kaikki naisenpuolet ovat olleet onnesta – eivät kankeita, kun eivät ole miehenpuolia – vaan… loppu jääköön kunkin mielikuvituksen varaan, sillä aito häveliäs arkelias romantikka maidon valkeiden rintojen kohoillessa jännittyneestä esiviereisestä kiihkosta on kuollut pois tästä matoisesta maailmasta eikä yksikään sielu ole sen pois menemistä surrut eikä edes adressilla muistanut. Mutta niinhän se on, että kiittämättömyys on maailman palkka.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Kun ÄO on tasolla 70-75 niin elämä on melko vaarallista missäpäin maailmaa tahansa. Se miten näiden länsimaalaisen luokituksen mukaisesti kehitysvammaisten ylläpito kuuluu suomelle on suuri mysteeri johon vastauksen saaminen ei ole onnistunut suoranaisista vaatimuksista huolimatta. Poissuljettuna vaihtoehtona on ainakin suomalaisen geeniperimän jalostus sillä impivaaralainen afganistan tunnetaan yhtenä maailman sukurutsaisimmista populaatioista jonka tarkkasilmäisimmät ovatkin huomanneet vieraidemme pään ja silmien eksoottisista muodoista.

Jäämme siis edelleen odottamaan meitä kaikkia kiinnostavaa tiedotetta miksi kotiinpaluu jälleen kerran viivästyi? Tärkeintä on kuitenkin välttää ajatusta siitä että viivyttelyllä yritettäisiin pelata aikaa ja välttää paluu kokonaan -suomen maahanmuuttoviraston näytöt tinkimättömästä ja kantaväestön etuja ajavasta työskentelystä ei jätä sijaa väärinkäytöksille. Väestöä ei olla vaihtamassa.vaikka muukalaisten määrä maassa kasvaa päivittäin. Kaikki hyvin.

B. Spectre
B. Spectre
8 years ago

Nuo afghaanit eivät ole ikinä asuneet afghanistanissa vaan Iranissa.

huugo
huugo
8 years ago

Jahaa pohjoismaista on tulossa uusi Afganistan. Ruosissa on jo melkoinen populaatio näitä Igrid-tätien leikkikaluja. Olisko Suomen pelastakaa rattopojat naisjärjestö saanut stopin laillisille palautuksille.

Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago
Reply to  huugo

Ruåtsalaiset ja suomenruåtsalaiset himoitsevat näitä rottanaamoja itselleen -myös ”miehet”. Tätä on ruåtsalaisuus aidoimmillaan.

Arts
Arts
8 years ago

Islam tulisi kriminalisoida Suomessa.

Anna mun kaikki kestää
Anna mun kaikki kestää
8 years ago

Just joo ja tämäkin vielä.

Lee Anrersohn
Lee Anrersohn
8 years ago

Kannatan Islamin kriminalisointia myös.

Ari Kärkkäinen
8 years ago

Oikeastaan ei ensimmäistäkään asiaan liittyvää asiallista kommenttia.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.