Yhä useammat nuoret Suomessa sanovat tulevansa syrjityiksi tai sivuutetuiksi verkossa. Monille eristäminen jatkuu ryhmäkeskusteluissa ja muilla digitaalisilla alustoilla vielä koulupäivän päätyttyä.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton toteuttamaan kyselyyn vastasi lähes 6 000 suomalaista 13–18-vuotiasta nuorta. Kaikkiaan 38 prosenttia sanoi kokeneensa digitaalista syrjäytymistä, mikä on 15 prosenttiyksikön lisäys vuoteen 2021 verrattuna.
Tämä voi tarkoittaa sitä, ettei pääse mukaan ryhmäkeskusteluun, tulee sivuutetuksi tai että muut päättävät tarkoituksella olla vastaamatta. Järjestön tukipalveluiden koordinaattori Ida Sandholmin mukaan syrjäytyminen ulottuu usein koulun ja digitaalisten alustojen välille.
– Eniten erottuu se, että nuoret sanovat muiden jättävän tarkoituksella vastaamatta heille. Tämä kulkee usein käsi kädessä: se, mitä tapahtuu koulussa, jatkuu kotona eri digitaalisilla alustoilla, Sandholm kertoi Ylelle.
Kysely osoittaa myös selviä eroja ryhmien välillä. Hieman yli 16 prosenttia tytöistä sanoi kokeneensa syrjäytymistä, kun taas pojilla vastaava luku oli hieman alle 8 prosenttia. Nuorten joukossa, jotka mieltävät itsensä muunsukupuolisiksi – eli eivät tytöiksi tai pojiksi – luku oli 21,5 prosenttia.
Digitaalinen hiljaisuus voi vaikuttaa itsetuntoon ja johtaa eristäytymiseen. Sandholm varoittaa, että huonot ihmissuhteet voivat myös viedä nuorelta halun käydä koulua.
– Koska ihmissuhteet ovat yksi perusta sille, että haluaa mennä kouluun ja viihtyy siellä, huonot suhteet voivat johtaa tunteeseen, ettei kuulu joukkoon, Sandholm sanoo.
Aikuisia kehotetaan kysymään
Kyselyn mukaan nuoret haluavat enemmän keskustelua siitä, miten ihmisiä kohdellaan verkossa, sekä koulun jälkeistä toimintaa ja harrastuksia. Ennen kaikkea he toivovat, että aikuiset kysyisivät ja palaisivat aiheeseen, luoden useita mahdollisuuksia puhua asiasta.
Kun syrjäytymisen tunne muuttuu pitkäkestoiseksi, se voi Sandholmin mukaan tulla osaksi nuoren omakuvaa. Luvut viittaavatkin siihen, ettei kiusaaminen enää lopu koulupäivän päättyessä.
Lyhyesti: Hevonen on hieno eläin. Ja etenkin vaatimattomasta koostaan ja ulkonäestään tunnettu Suomen hevonen, joka taisteli Suomen sodissa tasavertaisena aseveljenä suomi-sotilaiden kanssa yhtä hyvin hermonsa pitäneenä veojuhtana. Ollen kuolemalle ja haavoittumiselle alttiina jopa enemmän kuin sotilaat etenkin maataistelukoneiden iskujen alla, sillä miesen oli rynnättävä suojaan tieltä metsään tai edes sivuojiin raastavan tulituksen alta. Tätä eivät hevoset voineet tehdä. Lapissa saksalaiset sotilaat naureskelivat kesällä 1941 Pohjois-Suomen persjalkaisille suomi-miehille ja jokseenkin samalla muotilla tekdyille suomen hevosille. Molemmat eivät olleet tuolloiselle voittamattomalle saksalaiselle sotakoneelle ja motorosoiduille yksiköille kuin ”vitsi-huumoria” aina suomalaisten sotilaiden kiväärejä myöten. Suomalaiset kyllä haistoivat ympärillään olevaa irvailun henkeä, mutta keskinäinen välienselvittely jätettiin kolmen vuoden päähän – toki sitä tietämättä. Ja kävipä pian niin, että ulkonäkö pettää pahemman kerran, sillä pian sakemannit huomasivat jänkäjääkäreiden tekojen puhuvan puolestaan aina suomi-hevos ”käppänää” myöten. Ja kun suomalasia siirrettiin saksalasten lohkolle, jossa heidän ”salamasotansa” oli tukehtunut alkuunsa ja pasma olivat enemmän kuin sekaisin. Eivät sinne siiryviä ”aboriginaaleja”, jotka olivat sodan öistä vielä rähjäisempiä kuin aloitettaessa enää herättänyt kuin ilmeiseti hiljaisuudesra päätellen jonkinasteista kunnioiusta, sillä enimmät luulot olivat karisseet jo melkein kättelyssä. Toki voi ymmärtää, että berliiniläiset ja keski-euroopan kaupungeista kotoisin olevat nuoret miehet olivat kuin liki kuussa mitä oudoimmassa ympäristössä miljoonien hyttysten inistessä lakkaamatta. Ja kuitenkin kaikken parhaimmat voimat olivat olivat Venäjän päärintamilla ja Lapin sotaa Murmannin radan katkaisemiseksi hoidetiin kuin vasemmalla kädellä berliinistä. Vaikka vaatimukset olivat suuret ja häikäisevät. Suomi heppa hoiti vielä sodan jälkeen jälleenrakennuksen ja rauhanajan arkityöt siinä kuin sodasta hengissä palanneet sotilaatkin. Hevosillekin oli samallainen ilonpäivä saada palata armeijan pakko-otosta kotitilalle oman isännän ja emännän luo kotilaitumille edes vähäksi aikaa, sillä NYT auran edessä tarvittiin vetojuhtaa enemmän kuin koskaan! Ja paarmatkin olivat ihan lälläri kamaa maataistelukoneiden rinnalla.
Kiitos Juha. Todellakin Suomenhevonen, ja kansallisaarteemme on ollut Suomelle se menestystekijä ko sodassa. Ja se on myönnetty niin vastapuolella, kuin historioitsijoidemme toimesta. Suomenhevosesta tulee juttua Hevostelu-osiossa. yt Nykysuomi
Näin se vain tahtoo mennä