Suomi on ollut Naton jäsenmaa noin vuoden ajan. Vähitellen on alkanut kertyä tietoa siitä, millainen Nato-maa me olemme.
Alkuvaiheen kokemukset viittaavat siihen, että Suomi on samaistunut lähinnä Naton sotaisimpiin jäsenvaltioihin, Baltian maihin ja Puolaan. Tätä on ollut vaikea ymmärtää. Historiallisten kokemustemme vuoksi olemme erottautuneet selvästi Baltian maista. Asemamme on samankaltainen lähinnä muiden Pohjoismaiden kanssa.
Toisen maailmansodan loppuvaiheessa Neuvostoliitto miehitti Baltian maat ja liitti ne itseensä. Neuvostokauden perintönä Virossa ja Latviassa on suuri venäläisvähemmistö.
Suomea ei miehitetty, ja säilytimme valtiollisen itsenäisyytemme. Sotien jälkeen kykenimme itsenäisyyttämme vahvistamaan ja luomaan itsellemme arvostetun aseman puolueettomana Pohjoismaana.
Neuvostoliiton hajottua meille muodostui hyvät tasavertaiset suhteet sen seuraajavaltion Venäjän kanssa.
Venäjän hyökättyä helmikuussa 2022 Ukrainaan Suomen valtiollinen ja sotilasjohto korostivat, että Suomeen ei silloin eikä näköpiirissä olleessa tulevaisuudessakaan kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa. Suomi kuitenkin hakeutui Naton jäseneksi.
Mainos:
Kun Suomi oli liittymässä Natoon, valtiollinen johtomme vakuutti, että jäsenyytemme ei suuntautunut ketään vastaan. Pyrimme vain vahvistamaan omaa turvallisuuttamme.
Keskusteluissa oli usein esillä ajatus, että pyrkisimme olemaan samankaltainen jäsenmaa kuin Norja, joka oli rajannut omaa osallistumistaan sotilasliiton toimintaan ja joka oli jäsenyydestään huolimatta toiminut aktiivisena rauhanvälittäjänä.
Norjan kanssa meillä on Nato-maista eniten yhteistä. Olemme arktisen pohjoisen maita, joilla on yhteisiä etuja valvottavanaan. Molemmilla on yhteinen pitkä raja Venäjän kanssa - Suomella maaraja, Norjalla maarajan lisäksi pitkä meriraja.
Norjalla on koko Nato-jäsenyytensä ajan ollut yhteistyölle tiukkoja kansallisia rajoituksia. Se ei ole rauhan aikana hyväksynyt alueelleen pysyviä tukikohtia eikä ydinaseita. Suomen valtiollinen johto on puolestaan korostanut, että meillä ei yhteistyölle ole mitään rajoituksia. Ydinaseiden suhteen päätösvalta on kuitenkin eduskunnalla.
Vaikka maamme ei kuulunut Natoon, Suomi ryhtyi ensimmäisten maiden joukossa toimittamaan Ukrainaan tappavaa aseistusta, raskastakin. Tämä liittyi Suomen pyrkimykseen päästä Naton jäseneksi. Britit ja amerikkalaiset olivat ilmoittaneet, että jäsenyys tätä edellytti.
Suhteellisesti laskien Suomi on ollut kärkimaita Ukrainan aseistamisessa
Nato-maa Norja ei Ukrainaa aluksi pitkään aikaan lainkaan aseistanut. Se muutti politiikkaansa vasta viime vuodenvaihteessa.
Norja ei ole yhtenä vauraimmista Nato-maista täyttänyt sitoumustaan käyttää vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan sotilasmenoihin.
Köyhempi ja pahasti velkaantunut Suomen valtio on kaikki velvoitteet täyttänyt ja ne myös ylittänyt.
Norjan pidättyvä politiikka ei ole ollut esteenä sille, että sen edustaja on toiminut pitkään Naton pääsihteerinä.
Myös rajanaapuruutta Venäjän kanssa Suomi on hoitanut pikemminkin balttilaiseen kuin norjalaiseen tyyliin.
Tällä hetkellä Suomen ja Venäjän välinen raja on kokonaan suljettuna. Tämä vaikeuttaa sekä suomalaisten että venäläisten elämää molemmin puolin rajaa. Kaikkinainen yhteydenpito ja yhteistoiminta yli rajan on käynyt mahdottomaksi.
Tällä on hyvin kielteisiä vaikutuksia erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen kehitykseen.
Rajan sulkeutumisesta ovat joutuneet kärsimään myös ne sadat lapset, jotka ovat tulleet yli rajan käymään koulua Suomen puolella. Äskettäin televisiossa esitettiin uutisjuttu, jossa kerrottiin, kuinka hankalaa on yhteydenpito kotiin, kun on matkustettava Norjan kautta.
Tähän on tultu, vaikka presidentti Sauli Niinistö toukokuussa 2022 presidentti Vladimir Putinille lupasi, että Suomen Nato-jäsenyydestä huolimatta rajanaapuruuteen liittyvät kysymykset hoidetaan asiallisesti ja ammatillisesti. Ei ole hoidettu. Yhteydenpito poliittisella tasolla on kokonaan katkennut.
Pakotteita Venäjää vastaan on Suomessa toteutettu kaikkein tiukimmin. Niistä ja vastapakotteista olemme kärsineet muita maita enemmän.
Nyt vihdoin olisi keskusteltava siitä, millaista tulisi Nato-Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan olla. Suomen tulisi keskittyä oman maamme puolustamiseen. Tässä meille riittää tehtävää. Tämän yli meneviä sotilaallisia velvoitteita meidän olisi otettava kantaaksemme mahdollisimman vähän.
Natolla ei ole yhteistä ulkopolitiikkaa. Suomellakin tulee olla itsenäinen ulkopolitiikan linja, joka perustuu omiin kansallisiin arvoihimme ja etuihimme, ja jota toteutamme ensi sijassa yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa.
Painotan, että Suomen tulee ehdottomasti puuttua aktiivisena osapuolena JOKAIKISEEN maapallolla esiintyvään konfliktiin. Rauhantila Suomessa on turha ja vaarallinen eikä sillä voi tienata. Jatkuva sota päälle vaan ja inhottava rauha pois. Väittääkö joku, että hänellä on täällä maan päällä parempaakin tekemistä kuin sotiminen, tätä edeltävä paskan jauhaminen jostain putinista, sitten raivohulluus ja sen jälkeen sotaan lähtö tai osallisuus vähintäänkin asekaupan maksumiehenä?
Tästä ei seuraa mitään hyvää
2 years ago
Kaikki tämä todistaa, että meillä on ammativalehtelijat eduskunnassa.
Arvis
2 years ago
Voi kunpa Paavosta olisi tullut presidentti. Suomella olisi ollut vielä toivoa
Suzie
2 years ago
Nykyiset poliittiset broilerit eivät osa mitään muuta kuin papukaijamaisesti toistaa kaikki mikä USA sanoo. Vasallivaltio Suomi
juha II
2 years ago
On selviö, että ainakin OSA maailmasta HALUAA porskuttaa sotaan rinta rottingilla muiden ollessa vähintäinkin haluttomia ”sodan jumalattaren” hakuun veripeijaisiin. Läntinen maailma on Rooma-rappiossaan kaulaansa myöden ”itsessään” viillellen valtimoitaan itsetuhoisuudessaan. Ja kaiken edellisen keskellä SOTA KIIMA on huipussaan kuin uroilla on kiihkon kuolan valuessa suusta ja joka risukin on vihan purkamisen arvoinen. Kaikki tämä on ristiriitaista käytöstä, sillä läntiset rappio-maat eivät enää omaa niitä ylivoimaisia voimia, joilla nämä ovat vuosisatoja kyykyttäneet muuta maailmaa. Toki kylmän sodan aikana Neuvostoliitto piti puolensa hivertämällä kommunismia Aasiaan ja Afrikkaan, jota vastaan etenkin USA ja Iso-Britannia kankesivat. Muut maailman nykyiset suurvalloiksi kasvaneet valtiot kehitysmaa statuksesta ovat nousujohteisesti kehittyneen vuosi vuodelta kuin yllätyksenä etenkin USA:lle, vaikka sen Pentagonin ja CIA:n viranomaiset ovatkin laatineet vuosittain prognooseja ja erilaisia raportteja. Mutta se EI yksin riitä, koska jos maan sisäpolitiikka on liki eräänlaisessa sisällissodassa ja normi oloissakin tiedustelutieojen on saavutettava presidentin aivot selkeinä tietoina niin, että riielevä esikuntakin saadaan innostumaan asiasta. Esikunta on tietysti sotahaukkoja täynnä, mutta jokaisella on eri ”kanailntu” mielessä, mikä pitäisi ”lokata”. Ja niin kuin aina kaikki on ”rahanarvoista tavaraa” eli likvidoitavan ”litteroista”. Juoruksi mainittakoot, että sotaisan Macronin ”emäntä” onkin isäntä eli transu. Tämä ranskalainen rakkaustarina alkoi ihmetettelyllä suurella ikäerolla kun presidentin vaimo on ns, ”wanhempi nainen”, mutta Ranskassa ollaan niin normijuttu. Mutta sielläkään EI saa ronkkia yksityiskohtia joutumatta poliisiasemalle, sillä ”demokraian puolustaminen” on vakava asia ”pikkurikolliselle”! Suomen tekemä puolustussopimus Ukrainan kanssa tietää jo melkoisella varmuudella jo Ukrqainan maaperällä + Baltian maat ennen kuin 1400 kilometriä rajanaapuruutta edes ehtii kutittamaan. Suomen ulkoministeri ja presidentti + NATO kenraalit tulevat satavarmasti ”ukranisoimaan” suomen, sillä ketkään eivätkä mitkään ole niin INNOKKAITA tapatamaan omaa kansaansa kuin ”suomalaiset” poliitikot. Jotka ovat aina kärkkyneet pienintäkin tunnustusta jonkin ULKOMAAN PELLEN suusta. Ukrainan diktaattori osaa sentään vaatia täppiä ja muita hilloja (ITSELLEEN), mutta kuitenkin. Täällä on varmasti tapatattavien sotilaiden vielä sodantyönsä sivussa hakattava motti halkoja Ameeriikkaan ja EU:hun vietäväksi, sillä jokainen kuti maksaa, Ja niin kuin AINA on ja OLEVA… Suomi maksaa VELKANSA viimeistä penniä myöten!!!
Pekka Vyörynen
2 years ago
Paavo on Paavo vaikka voissa paistaisi. Putinin äänitorvi, venäjämielinen.
Nuorten suomalaisten keskuudessa, jotka saivat feminisoivaa sukupuolenkorjaushoitoa, erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa myöhemmin tarvinneiden osuus kasvoi yli kuusinkertaiseksi. Kansallisen rekisteritutkimuksen takana olevat tutkijat eivät havainneet merkkejä mielenterveyden kohentumisesta, jota hoidoilla oli luvattu saavuttaa.
Tutkimus julkaistiin Acta Paediatrica -tiedelehdessä 4. huhtikuuta 2026, ja se perustuu suomalaisiin terveysrekistereihin. Se kattaa kaikki alle 23-vuotiaat, jotka hakeutuivat vuosina 1996–2019 hoitoon Suomen kahteen keskitettyyn sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön Helsingin ja Tampereen yliopistollisiin sairaaloihin: yhteensä 2 083 henkilöä, joita verrattiin 16 643 väestöstä poimittuun verrokkiin. Seuranta-aika alkoi ensimmäisestä käynnistä ja jatkui kesäkuuhun 2022 saakka, ollen keskimäärin 5,49 vuotta ja enimmillään 25 vuotta.
Jo ennen tutkimusjaksoa 45,7 prosenttia lähetteen saaneista oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa, kun verrokeilla vastaava luku oli 15,0 prosenttia. Vähintään kaksi vuotta ensimmäisen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikössä käynnin jälkeen osuus oli noussut 61,7 prosenttiin, kun taas verrokkiryhmässä luku pysyi 14,6 prosentissa. Lähetteen saaneista 38,2 prosenttia eli 796 henkilöä läpi lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen hormoneilla ja/tai leikkauksilla.
Juuri tässä ryhmässä kasvu on dramaattista. Niiden joukossa, jotka tavoittelivat naiseutta ja saivat feminisoivaa hoitoa, erikoissairaanhoitotasoisen psykiatrisen hoidon tarve nousi 9,8 prosentista ennen arviointia 60,7 prosenttiin sen jälkeen. Maskulinisoivassa hoidossa osuus nousi 21,6 prosentista 54,5 prosenttiin. Niillä, jotka arvioitiin mutta jotka eivät saaneet lääketieteellistä hoitoa, luvut olivat korkeita jo alussa ja muuttuivat vain marginaalisesti: 53,1 prosentista 59,7 prosenttiin naiseutta tavoittelevilla ja 65,0 prosentista 67,2 prosenttiin mieheyttä tavoittelevilla. Tutkijat itse huomauttavat, että vaikea psykiatrinen sairastavuus voi olla este lääketieteelliselle hoidolle, mikä todennäköisesti selittää hoitoryhmän matalamman lähtötason.
Mainos:
Vakavampaa sairastavuutta myöhemmissä kohorteissa
Tutkimus jakaa aineiston myös ajallisesti. Vuosina 2011–2019 lähetteen saaneista – aikana, jolloin lähetteiden määrä räjähti koko länsimaissa – 47,9 prosenttia oli saanut erikoissairaanhoitotasoista psykiatrista hoitoa jo ennen sukupuoli-identiteetin tutkimusyksikköön tuloaan, kun verrokkiryhmässä luku oli 15,3 prosenttia. Tämä on suunnilleen kaksinkertainen määrä verrattuna vuosien 1996–2010 kohorttiin. Verrokkiryhmässä vastaavaa kasvua ei havaittu.
Kun tutkijat vakioivat syntymävuoden, indeksivuoden ja aiemman psykiatrisen hoidon, erot tasoittuivat lääketieteellistä hoitoa saaneiden ja ilman jääneiden välillä: vakavan psykiatrisen sairastuvuuden riski oli noin kolminkertainen naisverrokkeihin ja viisinkertainen miesverrokkeihin nähden. Rekisteritutkimus ei voi kokeellisesti määrittää, mitä itse interventiot aiheuttavat. Aineisto kuitenkin osoittaa, etteivät hoidon tarpeet vähene hoitojen jälkeen – ja että ne kasvoivat jyrkästi hoitoryhmässä.
Tutkijat: ei osoitettuja hyötyjä
Tampereen yliopiston tiedotteessa 14. huhtikuuta 2026 tutkimuksen pääkirjoittaja Sami-Matti Ruuska kommentoi tuloksia.
— Nuoruusiässä aloitettuihin lääketieteellisiin sukupuolenkorjausinterventioihin on kohdistettu suuria odotuksia, sillä niiden on uskottu vaikuttavan suotuisasti mielenterveyteen ja yleiseen toimintakykyyn. Tämä poikkeuksellisen kattava ja valtakunnallisesti edustava rekisteripohjainen seurantatutkimus ei kuitenkaan osoittanut näitä hyötyjä. Päinvastoin, tulokset viittaavat mielenterveyden heikkenemiseen henkilöillä, jotka läpikäyvät lääketieteellisiä sukupuolenkorjausinterventioita, hän sanoo.
Tutkimuksen johtopäätöksissä tutkijat toteavat lyhyesti, että "psykiatriset tarpeet eivät vähene lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen jälkeen". He kirjoittavat edelleen, että jo ennen klinikalle hakeutumista esiintyvä laaja psykiatrinen sairastavuus ja sen kasvu ajan myötä viittaavat siihen, että sukupuolidysforia saattaa joillakin näistä nuorista olla toissijaista muihin mielenterveysongelmiin nähden.
Tutkijoiden tekemä johtopäätös on, että sukupuolenkorjausta hakevien nuorten mielenterveysongelmat on tutkittava perusteellisesti ja hoidettava asianmukaisesti – sekä ennen peruuttamattomia lääketieteellisiä interventioita että niiden jälkeen.
Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.
Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:
— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.
Mainos:
Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla
Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.
Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.
Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.
Iranin sota ja Ukrainan hyökkäykset venäläisiin jalostamoihin kiristävät kansainvälisiä dieselmarkkinoita. Pohjoismaiset pumppuhinnat seuraavat maailmantilannetta: ruotsalainen diesel lähestyy 24 kruunua (2,13 €) litralta, ja lasku kasvaa kuljetusyrittäjille, viljelijöille ja työmatkalaisille Norjasta Suomeen.
Jokaiselle autoilijalle jokainen hinnannousu on konkreettinen. Circle K ja OKQ8 ovat nostaneet dieselin hintaa Ruotsissa 90 äyrillä (0,08 €). Kuljetusliike, joka tankkaa 30 000 litraa kuukaudessa, maksaa tällöin 27 000 kruunua (2 392 €) enemmän, kun taas keskellä satoa olevat maanviljelijät ja maaseudun työmatkalaiset kohtaavat saman kehityksen pienemmässä mittakaavassa.
Circle K, OKQ8 ja Preem listaavat dieselin hinnan lähelle 24 kruunua (2,13 €) syyskuun 16. päivästä alkaen. Premium-diesel on hieman yli 24,50 kruunua (2,17 €). 95-oktaaninen bensiini on hinnoiteltu hieman yli 18,50 kruunuun (1,64 €) kahden päivän aikana tapahtuneiden 75 ja 60 äyrin korotusten jälkeen, yhteensä 1,35 kruunua (0,12 €). Nämä ovat yhtiöiden listahintoja; yksityisasiakkaiden ilmoitetut pumppuhinnat voivat olla alhaisempia.
Muu Pohjoismaat eivät ole eristyksissä. Tanskassa Circle K listaa dieselin hinnaksi noin 21 kruunua (2,81 €) litralta sisältäen alv:n 17. syyskuuta alkaen, kun taas suurten ketjujen ilmoitetut pumppuhinnat ovat noin 19,50 kruunua (2,61 €). Norjan väliaikainen polttoaineveron alennus päättyi 1. syyskuuta; diesel maksaa tällöin enimmillään hieman yli 29 Norjan kruunua (2,69 €) ja bensiini noin 27,50 kruunua (2,55 €), asemien välillä ollessa useiden kruunujen eroja. Suomessa kuljettajien raportoimat keskimääräiset pumppuhinnat ovat noin 2,50 euroa litralta dieselille ja hieman yli 2,30 euroa 95-oktaaniselle.
Mainos:
Venäläiset jalostamot seisovat
Rosneftin omistamat jalostamot Syzranissa ja Saratovissa ovat lopettaneet jalostuksen Ukrainan lennokkihyökkäysten jälkeen. Syzranin pääyksikkö on vaurioitunut, ja korjausten odotetaan kestävän vähintään kuukauden.
Puolet Venäjän kuudesta suurimmasta dieseliä tuottavasta jalostamosta on joutunut leikkaamaan tuotantoaan jyrkästi tai sulkemaan toimintansa syyskuun aikana. IEA:n mukaan venäläiseen jalostamoon on isketty keskimäärin joka kolmas päivä vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana.
Venäjä, joka on normaalisti maailman toiseksi suurin dieselin viejä, on rajoittanut vientiä ja jatkanut vientikieltoaan 30. syyskuuta asti. Enemmän polttoainetta jää siten Venäjän kotimarkkinoille samalla kun tarjonta maan ulkopuolella kutistuu.
Paine tulee useista suunnista. Euroopan diesel-futuurien hintaero Brent-raakaöljyyn nähden saavutti ennätystasot syyskuun alussa, ja hyökkäykset jalostamoihin sekä Venäjällä että Lähi-idässä ovat kiristäneet jo ennestään koeteltua maailmanlaajuista jalostuskapasiteettia. Iranin sota vetää samaan suuntaan.
Trump osoittaa Ukrainaa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sysäsi syyn Ukrainan niskaan puhuessaan toimittajille Doonbegissa, Irlannissa, 13. syyskuuta.
— Herra Zelenskyin on tehtävä yksi asia: Hänen on lopetettava dieselpolttoaineen tuhoaminen Venäjällä, Trump sanoi.
— Älkää iskekö dieselpolttoaineeseen. Se vahingoittaa maailmaa, hän lisäsi.
Tämä on Trumpin väite. Hyökkäykset ovat vaikuttaneet Venäjän tuotantoon, mutta häiriöt Lähi-idässä ovat merkittävä tekijä globaalien markkinoiden kiristymisessä.
Ruotsin hallituksen arvion mukaan Ruotsia uhkaavat pääasiassa korkeammat hinnat, ei polttoainepula. Maalla on omaa jalostuskapasiteettia ja se käyttää pitkälti Pohjanmeren öljyä – mutta pohjoismaisten pumppujen hintaa ei määrätä tyhjiössä.
Ulkokuntosaleista on tullut tuttu näky ruotsalaisissa puistoissa ja kuntopoluilla. Niiden moderni historia alkaa sveitsiläisestä metsästä vuonna 1968 ja kulkee kiinalaisten puistokuntolaitteiden kautta nykypäivän pohjoismaisiin tiloihin, joissa treeni yhdistyy päivänvaloon, luontoon ja vapaaseen pääsyyn.
Toisen maailmansodan jälkeen työelämä muuttui suuressa osassa Eurooppaa. Yhä useammat siirtyivät fyysisesti raskaista töistä istuvaan toimistotyöhön, ja viisipäiväinen työviikko toi mukanaan enemmän vapaa-aikaa.
Tämä muutos synnytti sekä uuden fitness-kulttuurin että huolen siitä, mitä mukavampi ja modernimpi elämäntapa teki keholle.
Idea modernista ulkokuntosalista syntyi Zürichissä. Voimisteluseura harjoitteli metsässä käyttäen tukkeja, kantoja ja muita luonnon esteitä. Metsätyömiesten raivaustyöt antoivat virikkeen pysyvän kuntopolun perustamiseen.
Mainos:
Vakuutusyhtiö Vitan tuella ensimmäinen moderni Vita Parcours -kuntopolku avattiin Flunternin kaupunginosassa vuonna 1968, käy ilmi Zürichin virallisen matkailuorganisaation julkaisemasta katsauksesta.
Kun metsästä tuli kuntosali
Alkuperäinen malli ei muistuttanut nykypäivän kompakteja, metallisilla kuntolaitteilla täytettyjä puistoja.
Tyypillinen polku oli kahdesta kahteen ja puoleen kilometriin pitkä, ja sen varrella oli noin 15 asemaa. Käyttäjät voivat harjoittaa voimaa, notkeutta ja kestävyyttä oman kehon painolla, tukeilla ja yksinkertaisilla välineillä.
Asemat olivat avoimia ja vailla henkilökuntaa, eikä pääsyyn tarvittu lupaa. Kansanterveyttä ajan henkeen: ei vastaanottotiskiä, ei jäsenkorttia eikä aukioloaikoja. Metsä tarjosi harjoitustilan missä tahansa tahdissa, yksin tai yhdessä muiden kanssa.
1970-luvun aikana turistit ja ulkosveitsiläiset levittivät ideaa Sveitsin ulkopuolelle. Saksassa poluista tuli tunnettuja nimellä Trimm-dich-Pfade, ja vastaavia tiloja ilmestyi muun muassa Itävaltaan, Ranskaan, Belgiaan ja Yhdysvaltoihin.
Sveitsin liittovaltion ulkoasiainministeriön mukaan maailmalla on noin 2 500 Vita Parcours -tyyppistä kuntopolkua, joista noin 500 sijaitsee Sveitsissä.
Nämä luvut viittaavat metsäpolkuihin, joiden asemat on sijoitettu reitin varrelle, eivät nykypäivän kompakteihin ulkokuntosaleihin.
Saksalainen Trimm-dich-Pfad-malli oli sveitsiläisten kuntopolkujen suora seuraaja. Kielin avajaisissa 23. kesäkuuta 1973 kunnan työntekijät esittelivät harjoituksia yhdellä asemista. Kuva: Friedrich Magnussen/Stadtarchiv Kiel, CC BY-SA 3.0 DE
Puistokuntolaitteet Kiinassa
Seuraava merkittävä askel otettiin, kun harjoitusasemat siirtyivät kuntopoluilta asuinalueille ja kaupunginpuistoihin.
Kiina otti käyttöön kansallisen fyysisen aktiivisuuden ohjelman vuonna 1995. Maa asensi julkisia kuntolaitteita puistoihin, toreille, teiden varsille ja asuinalueille.
Pekingissä laajamittainen laajentuminen alkoi 1990-luvun lopulla. Investoinnit kasvoivat entisestään ennen vuoden 2008 olympialaisia.
Värikkäät, säänkestävät koneet ryhmiteltiin usein pienelle alueelle. Koneet toimivat käyttäjän omalla voimalla. Ihmiset saattoivat tehdä jalkaprässejä, vetoharjoituksia, tasapainotreenejä ja nivelten liikkuvuusharjoitteita.
Tällöin ulkokuntosali alkoi muistuttaa sitä, minkä tunnistamme nykyään: ilmainen paikka harjoitella keskellä arkea, pikemminkin kuin sarja asemia juoksupolun varrella.
Ulkokuntosali Haikoun kaupungissa Kiinassa. Kuva: Anna Frodesiak
Pekingistä Ruotsiin
Kiinalainen malli sai suoran seuraajan Ruotsissa. Vuonna 2008 Göteborg avasi kaksi laitepohjaista ulkokuntosalia Angerediin ja Lövgärdetiin.
Aloite tuli fysioterapeutilta, joka oli nähnyt ihmisten harjoittelevan Pekingin puistoissa. Göteborgin kaupunki kuvaili tiloja Ruotsin ensimmäisiksi juuri tällaista tyyppiä edustaviksi.
Kukin kuntosali koostui yhdestätoista laitteesta, jotka hyödynsivät kehon painoa ja vastusta vapaiden painojen sijaan.
Ideana ei ollut pelkästään tuoda laitteita saataville. Paikallinen Hälsoteket-terveyskeskus järjesti myös ryhmämuotoisia kiertoharjoittelusessioita.
Sveitsiläinen rajoittamattoman liikunnan ihanne kohtasi kiinalaisen puistomallin ja ruotsalaisen kunnallisen kansanterveyspolitiikan.
Erilaiset pohjoismaiset versiot
Tanska kehitti oman mallinsa varhain. TræningsPavillonen-yritys kertoo asentaneensa maan ensimmäiset modernit julkiset voimaharjoittelulaitteet Aarhusin Tangkrogeniin vuonna 2003. Tanskalainen malli sisälsi katon ja sääsuojan, mikä mukautti sen sateeseen, tuuleen ja voimakkaaseen auringonpaisteeseen.
Suomessa yksinkertaisia vatsalihaspenkkejä ja tankoja oli seissyt kuntopolkujen varrella vuosikymmeniä. 2010-luvulla kaupungit alkoivat investoida kehittyneempiin ja kestävämpiin laitteisiin, jotka mahdollistivat myös raskaamman voimaharjoittelun. Kun Yle kuvaili kehitystä, Helsingissä oli ulkokuntosaleja noin 140 paikassa.
Konseptin takana oleva yritys sanoo Norjan ensimmäisen Tufteparkenin avautuneen Askeriin vuonna 2012. Norjalainen versio perustui metallikehikoihin kehonpainoharjoittelua varten ja levisi nopeasti kuntiin, kouluihin ja asuinalueille. Yrityksen mukaan maassa on yli 200 tällaista puistoa.
Pohjoismaiset ulkokuntosalit ovat kehittyneet eri tavoin: ruotsalaiset puulaitteet ja puistokoneet, suomalaiset tilat juoksupolujen yhteydessä, norjalaiset kehonpainoharjoittelupuistot ja tanskalaiset rakenteet osittaisella sääsuojalla. Yhteistä niille on se, että ne ovat avoimia, ilmaisia ja käytettävissä ilman varauksia.
Ulkokuntosali Skjoldhøjkilenissä, Tanskassa, jossa laitteet on ryhmitelty selkeästi määritellylle harjoittelualueelle. Kuva: RhinoMind/CC BY-SA 3.0
Ulkokuntosalit Ruotsissa
Kukaan ei tiedä tarkalleen, kuinka monta ulkokuntosalia Ruotsissa on, mutta niiden arvioitu määrä voidaan laskea. Toimitilasuunnitelmassaan Uppsalan kunta ilmoitti vuonna 2023 olevan 1,47 ulkokuntosalia 10 000 asukasta kohti, kun keskiarvo sen vertailukunnissa oli 1,31.
Sovellettuna 290 kuntaan ja noin 10,6 miljoonan asukkaan väestöön, tämä antaa arvioksi noin 1 400 ulkokuntosalia koko maassa. Tämä on toimituksen oma arvio, joka perustuu yhden kunnan lukuihin ja vertailuryhmän keskiarvoon – ei virallisiin kansallisiin tilastoihin.
Sellaisia tilastoja ei ole olemassa. Ruotsista puuttuvat kattavat kansalliset tiedot ulkokuntosalien määrästä, mutta vuoden 2019 tilastokyselyssä 86 prosenttia kunnista ilmoitti, että niillä on pääsy ulkokuntosalille.
Tukholman kaupunki kertoo, että kaupungissa on tällä hetkellä 108 ulkokuntosalia kuntopolkujen, pallokenttien ja muiden avoimien liikuntapaikkojen lisäksi.
Läheisyys ei aina riitä
Kysymys ei ole siitä, onko ulkokuntosalilla harjoittelulla vaikutusta, vaan siitä, saako sellaisen olemassaolo lähistöllä todella useammat ihmiset liikkumaan. Tutkimustulokset ovat ristiriitaisia.
Eräässä australialaisessa tutkimuksessa tutkijat tarkkailivat puistoa ennen ja jälkeen ulkokuntosalin asentamisen. Vuoden kuluttua kohtalaista tai reipasta liikuntaa harrastavien iäkkäämpien puistovieraiden osuus oli noussut 1,6 prosentista 5,1 prosenttiin. Itse ulkokuntosalialueella aktiivisten vierailijoiden osuus nousi 6 prosentista 40 prosenttiin.
Tutkimus oli kuitenkin luonnollinen koe, joka suoritettiin yhdessä ainoassa puistossa, eikä se osoita, että samat tulokset saataisiin kaikkialla.
Tutkimus kahdesta puistosta Kaliforniassa viittasi samaan suuntaan. Kuntolaitteiden asentamisen jälkeen todennäköisyys, että kävijät harrastaisivat reipasta fyysistä aktiivisuutta, kasvoi vastaavasti 19 ja 23 prosenttia. Suurin muutos näkyi siellä, missä laitteet oli ryhmitelty selkeästi rajatulle harjoittelualueelle, mikä viittaa siihen, että sijoittelulla on merkitystä.
Ulkokuntosali voi kuitenkin seistä lähes tyhjillään.
Eräässä kanadalaisessa tutkimuksessa vain 2,7 prosenttia aikuisista puistovieraista käytti laitteita yli 100 tunnin havainnoinnin aikana. Samaan aikaan 22,3 prosenttia sanoi haastatteluissa käyttävänsä niitä vähintään kerran kuukaudessa. Ristiriita osoittaa, kuinka helposti ihmiset voivat yliarvioida käyttönsä kuvaillessaan omia tapojaan.
Haastatellut kävijät olivat silti positiivisia tilojen suhteen.
Yksi Tukholman 108 ulkokuntosalista, sijoitettuna puistoon. Kuva: Jan Sundstedt
Käytön lisäämiseksi he toivoivat selkeämpää tietoa, esittelytilaisuuksia ja ohjattua toimintaa sekä parempia laitteita ja huoltoa. Yhdeksän tutkimuksen tutkimuskatsaus havaitsi samanlaisia malleja: ihmiset arvostivat sitä, että ulkokuntosalit olivat ilmaisia ja toimivat sosiaalisina kohtaamispaikkoina, mutta tuki, suunnittelu ja markkinointi vaikuttivat siihen, käytettiinkö tiloja todella.
Ruotsalainen tutkimus liikuntapaikoista yleensä osoittaa myös, että läheisyydellä on merkitystä. Ihmiset, joiden kodin kilometrin säteellä oli vähintään neljä liikuntapaikkaa, olivat aktiivisia keskimäärin 5,5 minuuttia enemmän päivässä kuin ihmiset, joiden lähellä oli enintään yksi liikuntapaikka, Ruotsin urheiluliiton (Riksidrottsförbundet) katsauksen mukaan.
Löydös koskee kuitenkin kaikentyyppisiä liikuntapaikkoja, eikä se pysty eristämään nimenomaan ulkokuntosalien vaikutusta.
Tutkimus osoittaa, että lähellä oleva ulkokuntosali voi alentaa kynnystä liikkumiseen ja lisätä aktiivisuutta, mutta laitteet eivät tee työtä itsestään. Näkyvä sijoittelu, turvallinen ympäristö, ymmärrettävät ohjeet ja säännöllinen huolto vaikuttavat ratkaisevilta sen kannalta, käyttävätkö ihmiset investointia todella.
Ulkona vai sisällä?
Ulkokuntosalin selkein etu on saavutettavuus. Treeni ei maksa mitään, ei vaadi jäsenyyttä ja se voidaan yhdistää kävelyyn tai juoksuun. Päivänvalo ja vihreä ympäristö voivat myös tehdä harjoittelusta houkuttelevampaa.
Sisä- ja ulkoliikuntaa vertaillut tutkimuskatsaus totesi, että osallistujat pitivät ulkoliikuntaa merkittävästi nautinnollisempana, kun intensiteetti oli sama.
Fysiologiset erot olivat sitä vastoin pieniä tai epäselviä. Ulkoympäristö näyttää siis vaikuttavan pääasiassa kokemuksen ja motivaation kautta, ei tekemällä samasta harjoituksesta automaattisesti fyysisesti tehokkaampaa.
Yksi Tukholman monista ulkokuntosaleista luonnonkauniissa ympäristössä. Kuva: Jan Sundstedt
"Raitis ilma" ei myöskään ole taattu. Vilkkaan liikenteen lähellä sijaitseva ulkokuntosali voi altistaa käyttäjät ilmansaasteille, kun hengitystiheys kasvaa. Tutkimus osoittaa, että liikunnan hyödyt ovat silti suuremmat kuin riskit useimmissa ympäristöissä, mutta sijainnilla on väliä – erityisesti iäkkäille ja niille, joilla on sydän- tai keuhkosairauksia.
Sisäkuntosalit tarjoavat muita etuja: tasaisen lämpötilan, säädettävät painot, enemmän laitteita ja paremman mahdollisuuden opastukseen.
Ulkokuntosali tarjoaa sen sijaan matalan kynnyksen ja tekee liikkumisesta näkyvää arjessa. Ehkäpä se selittää myös sen pitkäikäisyyden – Zürichin metsien tukeista nykypäivän pohjoismaisten puistojen metallikehikoihin ja puulaitteisiin.
Painotan, että Suomen tulee ehdottomasti puuttua aktiivisena osapuolena JOKAIKISEEN maapallolla esiintyvään konfliktiin. Rauhantila Suomessa on turha ja vaarallinen eikä sillä voi tienata. Jatkuva sota päälle vaan ja inhottava rauha pois. Väittääkö joku, että hänellä on täällä maan päällä parempaakin tekemistä kuin sotiminen, tätä edeltävä paskan jauhaminen jostain putinista, sitten raivohulluus ja sen jälkeen sotaan lähtö tai osallisuus vähintäänkin asekaupan maksumiehenä?
Kaikki tämä todistaa, että meillä on ammativalehtelijat eduskunnassa.
Voi kunpa Paavosta olisi tullut presidentti. Suomella olisi ollut vielä toivoa
Nykyiset poliittiset broilerit eivät osa mitään muuta kuin papukaijamaisesti toistaa kaikki mikä USA sanoo. Vasallivaltio Suomi
On selviö, että ainakin OSA maailmasta HALUAA porskuttaa sotaan rinta rottingilla muiden ollessa vähintäinkin haluttomia ”sodan jumalattaren” hakuun veripeijaisiin. Läntinen maailma on Rooma-rappiossaan kaulaansa myöden ”itsessään” viillellen valtimoitaan itsetuhoisuudessaan. Ja kaiken edellisen keskellä SOTA KIIMA on huipussaan kuin uroilla on kiihkon kuolan valuessa suusta ja joka risukin on vihan purkamisen arvoinen. Kaikki tämä on ristiriitaista käytöstä, sillä läntiset rappio-maat eivät enää omaa niitä ylivoimaisia voimia, joilla nämä ovat vuosisatoja kyykyttäneet muuta maailmaa. Toki kylmän sodan aikana Neuvostoliitto piti puolensa hivertämällä kommunismia Aasiaan ja Afrikkaan, jota vastaan etenkin USA ja Iso-Britannia kankesivat. Muut maailman nykyiset suurvalloiksi kasvaneet valtiot kehitysmaa statuksesta ovat nousujohteisesti kehittyneen vuosi vuodelta kuin yllätyksenä etenkin USA:lle, vaikka sen Pentagonin ja CIA:n viranomaiset ovatkin laatineet vuosittain prognooseja ja erilaisia raportteja. Mutta se EI yksin riitä, koska jos maan sisäpolitiikka on liki eräänlaisessa sisällissodassa ja normi oloissakin tiedustelutieojen on saavutettava presidentin aivot selkeinä tietoina niin, että riielevä esikuntakin saadaan innostumaan asiasta. Esikunta on tietysti sotahaukkoja täynnä, mutta jokaisella on eri ”kanailntu” mielessä, mikä pitäisi ”lokata”. Ja niin kuin aina kaikki on ”rahanarvoista tavaraa” eli likvidoitavan ”litteroista”. Juoruksi mainittakoot, että sotaisan Macronin ”emäntä” onkin isäntä eli transu. Tämä ranskalainen rakkaustarina alkoi ihmetettelyllä suurella ikäerolla kun presidentin vaimo on ns, ”wanhempi nainen”, mutta Ranskassa ollaan niin normijuttu. Mutta sielläkään EI saa ronkkia yksityiskohtia joutumatta poliisiasemalle, sillä ”demokraian puolustaminen” on vakava asia ”pikkurikolliselle”! Suomen tekemä puolustussopimus Ukrainan kanssa tietää jo melkoisella varmuudella jo Ukrqainan maaperällä + Baltian maat ennen kuin 1400 kilometriä rajanaapuruutta edes ehtii kutittamaan. Suomen ulkoministeri ja presidentti + NATO kenraalit tulevat satavarmasti ”ukranisoimaan” suomen, sillä ketkään eivätkä mitkään ole niin INNOKKAITA tapatamaan omaa kansaansa kuin ”suomalaiset” poliitikot. Jotka ovat aina kärkkyneet pienintäkin tunnustusta jonkin ULKOMAAN PELLEN suusta. Ukrainan diktaattori osaa sentään vaatia täppiä ja muita hilloja (ITSELLEEN), mutta kuitenkin. Täällä on varmasti tapatattavien sotilaiden vielä sodantyönsä sivussa hakattava motti halkoja Ameeriikkaan ja EU:hun vietäväksi, sillä jokainen kuti maksaa, Ja niin kuin AINA on ja OLEVA… Suomi maksaa VELKANSA viimeistä penniä myöten!!!
Paavo on Paavo vaikka voissa paistaisi. Putinin äänitorvi, venäjämielinen.