Valitettavasti kirjoitteluun on koetettu vaikuttaa ulkopuoliselta taholta vaikeuttaen kirjoituksen julkaisua. Tarkoituksena oli kirjoittaa aiempaan blogiin osa 8 jatkoa mutta se ei onnistu.
Näin ollen on kirjoitettava uusi artikkeli.
Tarkoituksena on kirjoittaa koko meidän tarina.
Nimet tarinassamme on muutettu.
Olen tänään kuullut kaksi erikoista kommenttia. Poliisista kommentin: mitä sitten vaikka kyseinen henkilö olisikin osallistunut murhaan ja
toisen poliisin asiantuntija kommentin jossa puhelinkuuntelussa poliisin taholta ei pitäisi toteutua sabotointia kuten puhelujen kulun vaikeuttamista, puhelujen häiriöntiä jne.
Kuulin myös erään nk toisen asiantuntija kommentin jossa taas kerrottiin, että poliisilla on mielivaltaiset oikeudet kuunnella puheluita, häiritä niitä ja asentaa haitta ohjelmia.
Oikeuslaitoksesta tiedustelin asiassani muutoin asioidessani, että miten on mahdollista, että oikeuslaitos voi vuosi toisensa jälkeen tehdä Suomen lakien vastaisia päätöksiä mutta se ei kykene tekemään lain mukaista päätöstä ja korjata tilanne. Tuomari totesi että ei tarvitse.
Olen saanut tavata nuoremman lapseni yhden kerran kuluvana kuukautena viitaten aiempaan kertomaani. Oikeus määräsi ensimmäiseksi valvotuksi tapaamiseksi 8.1.2021.
Kuten aiemmassa 8. osiossa kerroin kyseinen tapaaminen peruttiin koska pyysin sitä järjestettäväksi toiselle paikkakunnalle ja pyysin kulukorvauksia jotka minulle kuuluvat maksettavaksi samalla tavalla kuin muillekin vanhemmille vastaavassa tilanteessa Hämeenlinnassa ne korvataan. Minulle ne on jätetty kokonaan maksamatta. Vahvistin siis tapaamisen mutta pyysin toteutettavaksi kyseistä tapaamista koskien edelliset asiat. Auttavat sossut on tapaamisia järjestävä yritys joka peruutti tapaamisen.
Tapaamisia järjestävä yritys on yritys joka ei kuulemma toteuta millään tavoin virkavastuuta työssään. Näin totesi toimitusjohtaja ja useampaankin kertaan.
Tein asiasta selvityspyynnön oikeusasiamiehelle.
Seuraava tapaaminen piti olla kahden viikon kuluttua. Menin tapaamiselle onnellisena siitä, että viimein saisin halata lastani ja tavata hänet. Kahden ja puolen vuoden jälkeen.
Kun tapaamisen tarkoitetusta alusta oli kulunut vartti tunti tiedustelin miksi lasta ei näy.
Isälle soitettiin ja isä väitti olleensa eksyksissä. Mahdotonta. Isällä on navigaattorit niin autossa kuin puhelimessa ja lisäksi hän varmuudella tuntee seudun. Käsittääkseni he myös ovat vierailleet paikassa ennen tapaamisia.
Toisen valvojan asenne oli erikoinen. Hän suhtautui minuun hyvin kielteisesti ja asenteellisesti.
Taas kului aikaa ja miltei ensimmäinen tunti oli kulunut tapaamiselta. Tiedustelin voisimmeko tilata pizzan koska lapsella todennäköisesti olisi nälkä koulusta tullessaan. Minulle sanottiin ett katsotaan nyt toteutuuko tapaaminen. Tämä tapahtui jo ennen kuin isälle soitettiin ja kyseltiin missä viipyvät.
Isälle soitettiin uudelleen. Sitten soi ovikello. Kohta toinen valvoja tuli kertomaan minulle että lapsi on kaksitoista vuotias eikä halua tulla tapaamiselle.
Valvoja kertoi asian siten kuten olisi harjoitellut lausetta. Siinä ei ollut pahoittelua tai hämmennystä.
Pyysin soittamaan isälle uudelleen ja antamaan tuliaiset suoraan lapselle lämpöisten halausten kera.
Tiedän oikein hyvin että kyseinen toimintamalli on tahallinen.
Lapseni on viimeisen vuoden vaatinut tapaamistani niin sosiaalitoimesta, sosiaalityöntekijöiltä kuin niissä puheluissa joita olen hänen kanssaan saanut lyhyesti puhua ja jotka joudun soittamaan isän puhelimeen. Isä ei anna lapsen soittaa minulle ja kun puhumme kuuntelee isä lapsen vieressä puhelua ja lasta.
Lisäksi isä laittaa puhelimen jo puhelun alussa kaiuttimelle jotta lapsi kuulee sen mitä aikuiset puhuvat. Kielloistani huolimatta.
Annoin lapselle oman puhelimen 3 vuotta sitten mutta isä anasti sen kun lapsi avasi lahjapakettinsa.
Epäilin, ja epäilen edelleen, että isä on ajeluttanut lasta painostaen ja uhkaillen tätä. Uhkaus on sama kuin viimeiset vuodet ovat näyttäneet: huostaanotto jos et tee kuten sanon.
Muistan lapsen ollessa kolmisen vuotias olimme perheenä tavaratalo Prismassa. Isä sai tyypillisen raivokohtauksensa kaupassa ja heitteli mm ostoskärryä. Pihassa sanoin, että emme tule kyytiin koska tiesin, että hän ajaa raivopäissään todella lujaa ja on hyvin pelottava. Jostain kumman syystä hän ei koskaan joudu vastuuseen näistä viharalleistaan.
Automarketin pihassa isä ryhtyi ajamaan meitä takaa. Juoksin lapsen kanssa autojen väliin piiloon. On täysin käsittämätöntä että miltei täysi parkkipaikka ei tuonut esiin ainoatakaan auttajaa.
Jos olimme kyydissä viharallin aikana, se ei loppunut. Raivopäistä kaahaamista kesti juuri niin kauan kuin mies halusi.
Seuraava tapaaminen piti olla kahden viikon kuluttua. Ilmoitin oikeudelle, että minulla on epäilys ettei tapaamisten ole tarkoitus toteutua koska isä haluaa näin vaikuttaa olosuhdeselvityksiin.
Seuraavan tapaamisen aamupäivällä tapaamisten valvoja ilmoitti noin kello 10 lapseni "lämpimät terveiset" ja että on tulossa tapaamiselle. Mitenkään en enää kyennyt järjestämään kulkua paikkakunnalle sellaisessa aikataulussa jotta saisimme tavata lapsen kanssa koko aikaa. Miksi minulle ei ilmoitettu asiasta esimerkiksi edellisenä päivänä ?
Pyysin, että saisimme puhua puhelimessa. Ennakko asenne oli käsittämättömän negatiivinen.
Minulle soitettiin sovittuna aikana ja annettiin heti ymmärtää saman valvojan toimesta kuin edellä tätä kirjoitusta mainitsin, että puhelu tuskin toteutuisi koska lapsi halusi tavata.
Toki tiesin, että haluaa tavata ja sitä on halunnut koko ajan, kaikki nämä vuodet.
Lisäksi lasta ahdisti suunnattomasti se, että tapaamisilla on ventovieraita ihmisiä. Näin lapselle halutaan viestittää että äidissä olisi jotakin vikaa.
Pienen alkukankeuden jälkeen lapsi alkoi puhua. Viimeinkin saimme puhua keskeyttämättä ja sabotoimatta sen enempää puheluamme. Puhelu kesti yli tunnin kunnes totesin lapsen olevan nälkäinen ja ehdotin lapsen menevän syömään. Keskustelumme oli ihana ja lämmin sekä hauska sillä me osaamme nauraa.
Kirjoitan tätä tarinaamme nyt osissa ja jatkan seuraavaksi hyvin kaukaa, omasta lapsuudestani.
Teija-äiti
