Lukijan kynästä: Äiti – etäiseksi erotettu 8 jatkoa

Julkaistu 25.2.2021 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 4 minuuttia

Valitettavasti kirjoitteluun on koetettu vaikuttaa ulkopuoliselta taholta vaikeuttaen kirjoituksen julkaisua. Tarkoituksena oli kirjoittaa aiempaan blogiin osa 8 jatkoa mutta se ei onnistu.

Näin ollen on kirjoitettava uusi artikkeli.

Tarkoituksena on kirjoittaa koko meidän tarina.

Nimet tarinassamme on muutettu.

Olen tänään kuullut kaksi erikoista kommenttia. Poliisista kommentin: mitä sitten vaikka kyseinen henkilö olisikin osallistunut murhaan ja

toisen poliisin asiantuntija kommentin jossa puhelinkuuntelussa poliisin taholta ei pitäisi toteutua sabotointia kuten puhelujen kulun vaikeuttamista, puhelujen häiriöntiä jne.

Kuulin myös erään nk toisen asiantuntija kommentin jossa taas kerrottiin, että poliisilla on mielivaltaiset oikeudet kuunnella puheluita, häiritä niitä ja asentaa haitta ohjelmia.

Oikeuslaitoksesta tiedustelin asiassani muutoin asioidessani, että miten on mahdollista, että oikeuslaitos voi vuosi toisensa jälkeen tehdä Suomen lakien vastaisia päätöksiä mutta se ei kykene tekemään lain mukaista päätöstä ja korjata tilanne. Tuomari totesi että ei tarvitse.

Olen saanut tavata nuoremman lapseni yhden kerran kuluvana kuukautena viitaten aiempaan kertomaani. Oikeus määräsi ensimmäiseksi valvotuksi tapaamiseksi 8.1.2021.

Kuten aiemmassa 8. osiossa kerroin kyseinen tapaaminen peruttiin koska pyysin sitä järjestettäväksi toiselle paikkakunnalle ja pyysin kulukorvauksia jotka minulle kuuluvat maksettavaksi samalla tavalla kuin muillekin vanhemmille vastaavassa tilanteessa Hämeenlinnassa ne korvataan. Minulle ne on jätetty kokonaan maksamatta. Vahvistin siis tapaamisen mutta pyysin toteutettavaksi kyseistä tapaamista koskien edelliset asiat. Auttavat sossut on tapaamisia järjestävä yritys joka peruutti tapaamisen.

Tapaamisia järjestävä yritys on yritys joka ei kuulemma toteuta millään tavoin virkavastuuta työssään. Näin totesi toimitusjohtaja ja useampaankin kertaan.

Tein asiasta selvityspyynnön oikeusasiamiehelle.

Seuraava tapaaminen piti olla kahden viikon kuluttua. Menin tapaamiselle onnellisena siitä, että viimein saisin halata lastani ja tavata hänet. Kahden ja puolen vuoden jälkeen.

Kun tapaamisen tarkoitetusta alusta oli kulunut vartti tunti tiedustelin miksi lasta ei näy.

Isälle soitettiin ja isä väitti olleensa eksyksissä. Mahdotonta. Isällä on navigaattorit niin autossa kuin puhelimessa ja lisäksi hän varmuudella tuntee seudun. Käsittääkseni he myös ovat vierailleet paikassa ennen tapaamisia.

Toisen valvojan asenne oli erikoinen. Hän suhtautui minuun hyvin kielteisesti ja asenteellisesti.

Taas kului aikaa ja miltei ensimmäinen tunti oli kulunut tapaamiselta. Tiedustelin voisimmeko tilata pizzan koska lapsella todennäköisesti olisi nälkä koulusta tullessaan. Minulle sanottiin ett katsotaan nyt toteutuuko tapaaminen. Tämä tapahtui jo ennen kuin isälle soitettiin ja kyseltiin missä viipyvät.

Isälle soitettiin uudelleen. Sitten soi ovikello. Kohta toinen valvoja tuli kertomaan minulle että lapsi on kaksitoista vuotias eikä halua tulla tapaamiselle.

Valvoja kertoi asian siten kuten olisi harjoitellut lausetta. Siinä ei ollut pahoittelua tai hämmennystä.

Pyysin soittamaan isälle uudelleen ja antamaan tuliaiset suoraan lapselle lämpöisten halausten kera.

Tiedän oikein hyvin että kyseinen toimintamalli on tahallinen.

Lapseni on viimeisen vuoden vaatinut tapaamistani niin sosiaalitoimesta, sosiaalityöntekijöiltä kuin niissä puheluissa joita olen hänen kanssaan saanut lyhyesti puhua ja jotka joudun soittamaan isän puhelimeen. Isä ei anna lapsen soittaa minulle ja kun puhumme kuuntelee isä lapsen vieressä puhelua ja lasta.

Lisäksi isä laittaa puhelimen jo puhelun alussa kaiuttimelle jotta lapsi kuulee sen mitä aikuiset puhuvat. Kielloistani huolimatta.

Annoin lapselle oman puhelimen 3 vuotta sitten mutta isä anasti sen kun lapsi avasi lahjapakettinsa.

Epäilin, ja epäilen edelleen, että isä on ajeluttanut lasta painostaen ja uhkaillen tätä. Uhkaus on sama kuin viimeiset vuodet ovat näyttäneet: huostaanotto jos et tee kuten sanon.

Muistan lapsen ollessa kolmisen vuotias olimme perheenä tavaratalo Prismassa. Isä sai tyypillisen raivokohtauksensa kaupassa ja heitteli mm ostoskärryä. Pihassa sanoin, että emme tule kyytiin koska tiesin, että hän ajaa raivopäissään todella lujaa ja on hyvin pelottava. Jostain kumman syystä hän ei koskaan joudu vastuuseen näistä viharalleistaan.

Automarketin pihassa isä ryhtyi ajamaan meitä takaa. Juoksin lapsen kanssa autojen väliin piiloon. On täysin käsittämätöntä että miltei täysi parkkipaikka ei tuonut esiin ainoatakaan auttajaa.

Jos olimme kyydissä viharallin aikana, se ei loppunut. Raivopäistä kaahaamista kesti juuri niin kauan kuin mies halusi.

Seuraava tapaaminen piti olla kahden viikon kuluttua. Ilmoitin oikeudelle, että minulla on epäilys ettei tapaamisten ole tarkoitus toteutua koska isä haluaa näin vaikuttaa olosuhdeselvityksiin.

Seuraavan tapaamisen aamupäivällä tapaamisten valvoja  ilmoitti noin kello 10 lapseni "lämpimät terveiset" ja että on tulossa tapaamiselle. Mitenkään en enää kyennyt järjestämään kulkua paikkakunnalle sellaisessa aikataulussa jotta saisimme tavata lapsen kanssa koko aikaa. Miksi minulle ei ilmoitettu asiasta esimerkiksi edellisenä päivänä ?

Pyysin, että saisimme puhua puhelimessa. Ennakko asenne oli käsittämättömän negatiivinen.

Minulle soitettiin sovittuna aikana ja annettiin heti ymmärtää saman valvojan toimesta kuin edellä tätä kirjoitusta mainitsin, että puhelu tuskin toteutuisi koska lapsi halusi tavata.

Toki tiesin, että haluaa tavata ja sitä on halunnut koko ajan, kaikki nämä vuodet.

Lisäksi lasta ahdisti suunnattomasti se, että tapaamisilla on ventovieraita ihmisiä. Näin lapselle halutaan viestittää että äidissä olisi jotakin vikaa.

Pienen alkukankeuden jälkeen lapsi alkoi puhua. Viimeinkin saimme puhua keskeyttämättä ja sabotoimatta sen enempää puheluamme. Puhelu kesti yli tunnin kunnes totesin lapsen olevan nälkäinen ja ehdotin lapsen menevän syömään. Keskustelumme oli ihana ja lämmin sekä hauska sillä me osaamme nauraa.

Kirjoitan tätä tarinaamme nyt osissa ja jatkan seuraavaksi hyvin kaukaa, omasta lapsuudestani.

 

Teija-äiti

 

Venäjä-propagandisti Bäckmanin salainen sopimus HS-toimittajan kanssa: Raportoi USA:stä Bäckmanille, 2000e/kuussa

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 16.1.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Netissä leviävä salainen sopimus Venäjä-yhteyksistään tunnetun dosentti Johan Bäckmanin ja HS:n Moskovan kirjeenvaihtajan Maarit Uberin (entinen Roiha) kanssa herättää paljon ihmetystä.

Bäckman ja Uber laativat muutama vuosi sitten sopimuksen, jonka perusteella Bäckman "lähetti" Uberin USA:han raportoimaan hänelle.

Sopimuksen mukaan Uber (silloinen Roiha) oli Bäckmanin "kirjeenvaihtaja". Sopimuksen mukaan Bäckman maksoi raportoinnista Uberille vähintään 2000e / kk.

Maarit Uber asuu nykyisin Moskovassa ja on HS:n Venäjän kirjeenvaihtaja. Myös Bäckman asuu lehtitietojen mukaan nykyisin Venäjällä.

Herää kysymys, onko HS:n Venäjä-uutisointi nyt myös Bäckmanin ohjauksessa. Maarit Uber tunnetaan Venäjää "ymmärtävänä" toimittajana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/